Valkoinen ja musta raivo

16+20=36

27

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+17=33

      Noh...tuo linkittämäni artikkeli liittyi noihin tapahtumiin,

      mutta jäin miettimään asiaa siltäkin kannalta miten alunperin suhteessa kaltoinkohdeltu uhrikin saattaa muuttua seuraavassa suhteessaan itse kaltoinkohtelijaksi...jos ei tiedosta ns. omaa rooliian...vaan kostaa...kärsimänsä vääryydet...

      Kiusatusta tulee kiusaaja...

      • Kiitos artikkelilöydöstäsi.

        Kyllä, kaltoinkohdeltu saattaa muuttua kaltoinkohtelijaksi itsekin. Vihan (raivon) monet kasvot ja sen muodot voivat ilmetä monilla tavoilla. Ainahan se ei mene yksi yhteen niin, että kun joutuu alistetuksi, pahoinpidellyksi tai kiusatuksi, niin toistaa samaa mallia itsekin, vaan voi ilmetä toisenlaisenakin käyttäytymisenä.

        Näkemässäni vihassa on ollut usein eräs yhteinen tekijä. Raivoa kantavalla puuttuu kyky käsitellä jotain asiaa tai tunnetta itsenään, vaan hän blokkaa sen syrjemmälle, jopa siirtää tilanteen itselleen suotuisemmaksi siten, että on jokin ilmiselvä syy osoittaa raivoansa. Mutta jokin tuossa vaikeassa käsittelemättömässä tunteessa, muistossa tai asiassa saa raivoefektin nousemaan. Siksi raivoaja tarvitsee jonkin selvän syyn - oikeutuksen - raivolleen.

        Näin tämän lukuisia kertoja kasvattajissani, puolisossani sekä myöhemmin saapasjalassa. Sekä lukuisilla tapaamisillani ihmisillä. Heidän raivon muodot olivat vain yksilöllisiä. Ja jokaikinen heistä olivat jollain tavalla kaltoinkohdeltuja, asioita joista he vaikenivat tai eivät kyenneet käsittelemään riittävästi. Monella on myös ollut masennusta, joskaan ei kaikilla.


    • lottamari<3

      Mietin vain sitä, että kuinkahan moni nainen elää tälläisen tikittävän aikapommin kanssa, joka ei anna itsestään mitään merkkiä kuin vasta sitten, kun nainen on sanonut sen ensimmäisen narsistia syvästi loukkaavan sanan. Siitä saattaa alkaa suunnaton peitelty passiivis-agressiivinen viha puolisoa kohtaan, joka jonakin päivänä päättyy ensin yhteen pieneen lyöntiin sitten väkivallan kovenemiseen ja kenties vakavampaankin henkirikokseen.

      En haluaisi kohdata Laurin kaltaista miestä, jonka sisällä asuu petelty viha, jota hän yrittää kaikin tavoin elämässään tukahduttaa ja joka vain näyttelee empaattista, mutta ei sisimmässään niin koe. Mitään valkoista vihaa ei mielestäni olemassa ole. Kaikki viha on mustaa vihaa ja pahuutta silloin kun viha jää ihmiseen sisälle, eikä hän pääse siitä eroon.

      En ole varma myöskään siitä mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että joistakin tulee kiusaamisen seurauksena itse pahoja viattomien ihmisten tappajia. Yleensähän terve mieli pyrkii ratkaisemaan ongelman kohdistamalla tuon vihansa kaltoinkohteliaansa eikä sivullisiin. Minusta kyseessä on tosiaankin moniongelmaisuus, jossa kiusaaminen on vain laukaiseva tekijä näiden ihmisten mielenliikkeissä.

    • Mietin tilannetta, missä raivoa kantava kiihdyttää itseään suurempaan ja suurempaan raivoon, lietsoo sitä ja tavallaan provosoi kanssaihmistä ruokkimaan tätä raivoa. Vihaa kantava sörkkii toista nin kauan, että saa tämän menettämään malttinsa, jolloin tämä tulee tekemään sen anteeksiantamattoman virheen, mikä räjäyttää vihaajassa koko tajunnan. Silloin vihaaja saa - mielestään oikeutetusti - lataamaan täydellä voimalla vihansa toista vastaan.

      Kummassakin tapauksessa seuraukset voivat olla tuhoisat. Mutta enimmäkseen näitä raivoa ja vihaa kantavilla ei ole aikomus tappaa, tai äärimmäisellä tavalla vahingoittaa ketään. Tuossa ns mustassa vihassa raivo pääsee kuitenkin kanavoitumaan, mutta synnyttääkö patoutunut viha hiljakseen enemmän ns valkoista vihaa?

      Tuntemistani ihmisissä olen ainakin yhden nähnyt kantavan valkoista vihaa. Silmät jalokivien kirkkaina ja tyynesti hän on kertonut kuinka aikoo ottaa elämänsä takaisin. Merkittäviä sanoja ovat; "kukaan ei ole mitään, aikaa on vaikka koko loppuelämä, hänellä on oikeus, hän ei välitä".

      • 4+8=12

        "hän on kertonut kuinka aikoo ottaa elämänsä takaisin."

        Niin itsekin kun luin tuota artikkelia alkoi päässäni soimaan syvälle sydämeen sattuu biisin sanat..."pikkuzorrot, pikkuprinssat ne kohta aikuisiksi kasvat, ne kostaa..."

        Mutta tosiaan tuo artikkeli liittyi noihin lapsena kiusatuksi tullee kokemuksiin ja mitä ne aiheuttivat ihmisen psyykelle...

        Mutta jotain samaa mallia voi olla niissäkin tapauksissa joissa joku on joutunut esim. petetyksi...niin seuraavissa suhteissa sitte itsekin pettää ns. varmuuden vuoksi...katsoo sen ikäänkuin oikeudekseen...kun hän on joutunut kokemaan samaa...

        En tiedä voisko tuota "mallia" soveltaa narsisti suhteisiin...että alunperin uhrina ollut sitten seuraavassa suhteessaan...alkaa mitätöimään toista, on tyytymätön kaikkeen...ja ikäänkuin oikeuttaa käytöksensä sillä, että on itse joutunut kärsimään.....

        "Ja jokaikinen heistä olivat jollain tavalla kaltoinkohdeltuja, asioita joista he vaikenivat tai eivät kyenneet käsittelemään riittävästi."

        Tuosta olen kanssasi samaa mieltä...että sillä ilkeällä ihmisellä on omissa taustoissaan jotain...joka saa hänet käyttätymään niin...

        Välttämättä sen ei aina tarvitse olla kovin konkreettista kaltoinkohtelua...vaan siihen riittää oma tunne ...jotenkin jostain vaille jäämisestä...

        Ratkaisukeinoksi otetaan malli...kunnei mulla ole hyvä olla...niin pidän siitä huolen ettei toinenkaan voi hyvin...

        Jossain pohjalla saattaa olla se perisynniksikin mainittu kateus...joka toimii polttomoottorina teoille...vaikka ei mitään konkreettista kadehdittavaa olisikaan...toisella vaan on se jokin...mitä itsellä ei ole...


      • 4+8=12 kirjoitti:

        "hän on kertonut kuinka aikoo ottaa elämänsä takaisin."

        Niin itsekin kun luin tuota artikkelia alkoi päässäni soimaan syvälle sydämeen sattuu biisin sanat..."pikkuzorrot, pikkuprinssat ne kohta aikuisiksi kasvat, ne kostaa..."

        Mutta tosiaan tuo artikkeli liittyi noihin lapsena kiusatuksi tullee kokemuksiin ja mitä ne aiheuttivat ihmisen psyykelle...

        Mutta jotain samaa mallia voi olla niissäkin tapauksissa joissa joku on joutunut esim. petetyksi...niin seuraavissa suhteissa sitte itsekin pettää ns. varmuuden vuoksi...katsoo sen ikäänkuin oikeudekseen...kun hän on joutunut kokemaan samaa...

        En tiedä voisko tuota "mallia" soveltaa narsisti suhteisiin...että alunperin uhrina ollut sitten seuraavassa suhteessaan...alkaa mitätöimään toista, on tyytymätön kaikkeen...ja ikäänkuin oikeuttaa käytöksensä sillä, että on itse joutunut kärsimään.....

        "Ja jokaikinen heistä olivat jollain tavalla kaltoinkohdeltuja, asioita joista he vaikenivat tai eivät kyenneet käsittelemään riittävästi."

        Tuosta olen kanssasi samaa mieltä...että sillä ilkeällä ihmisellä on omissa taustoissaan jotain...joka saa hänet käyttätymään niin...

        Välttämättä sen ei aina tarvitse olla kovin konkreettista kaltoinkohtelua...vaan siihen riittää oma tunne ...jotenkin jostain vaille jäämisestä...

        Ratkaisukeinoksi otetaan malli...kunnei mulla ole hyvä olla...niin pidän siitä huolen ettei toinenkaan voi hyvin...

        Jossain pohjalla saattaa olla se perisynniksikin mainittu kateus...joka toimii polttomoottorina teoille...vaikka ei mitään konkreettista kadehdittavaa olisikaan...toisella vaan on se jokin...mitä itsellä ei ole...

        Valkoisen raivon esimerkissä minä puhuin kostosta. Enkä voi todellakaan sanoa onko kyseessä narsisti, vaikka vahvoja piirteitä omanneekin. Uskoisin että raivokin ilmenee aina yksilöllisellä tasolla, oli vihan aiheuttaja, vihaajan persoonallisuus ym seikat millaisia hyvänsä. Enkä usko että kyseinen henkilö olisi ollut koulukiusattu. Yhteneviä taustoja artikkelin henkilöön ei juurikaan. Silmiinpisti tuo valkoinen raivo, mistä Lauri mainitsi.

        Tuo esimerkkini valkoisesta raivosta; kokijan suunnitelmallisuus ja strateginen ajattelu. Hän itse sanoi, että suunnitelma pitää olla aina valmiina, sekä varasuunnitelma. Ajalla ei ole väliä, vaan tavoitteella. Ja jos jokin menee pieleen, niin muutetaan suunnitelmaa tai luovutaan siitä kunnes tilalle saadaan uusi. Toteutuksen keinoina voi olla mitä hyvänsä.

        Kauhistuttavinta tässä oli se, että koston motiivin pohjalla ei tarvinnut olla esim Laurin kiusaamiskokemuksiin verrattavaa; siihen riitti l u u l o tai vakaa uskomus että joku Ulkopuolinen oli aiheuttanut jonkin menetyksen, rikkeen hänelle. Oikeutuksen nimiin hän vannoi kostoa. Ajallakaan ei ollut väliä. Tai jääkö hän kiinni toteutuksesta; hän olisi valmis koska muu kuin kosto (=tämä tarkoitti ottaa jotain takaisin) oli merkityksetöntä. Rajaton ja valmis uhraamaan. Motiivi: kärsiköön, koska minäkin sain kärsiä.


      • lottamari<3
        elisakettu kirjoitti:

        Valkoisen raivon esimerkissä minä puhuin kostosta. Enkä voi todellakaan sanoa onko kyseessä narsisti, vaikka vahvoja piirteitä omanneekin. Uskoisin että raivokin ilmenee aina yksilöllisellä tasolla, oli vihan aiheuttaja, vihaajan persoonallisuus ym seikat millaisia hyvänsä. Enkä usko että kyseinen henkilö olisi ollut koulukiusattu. Yhteneviä taustoja artikkelin henkilöön ei juurikaan. Silmiinpisti tuo valkoinen raivo, mistä Lauri mainitsi.

        Tuo esimerkkini valkoisesta raivosta; kokijan suunnitelmallisuus ja strateginen ajattelu. Hän itse sanoi, että suunnitelma pitää olla aina valmiina, sekä varasuunnitelma. Ajalla ei ole väliä, vaan tavoitteella. Ja jos jokin menee pieleen, niin muutetaan suunnitelmaa tai luovutaan siitä kunnes tilalle saadaan uusi. Toteutuksen keinoina voi olla mitä hyvänsä.

        Kauhistuttavinta tässä oli se, että koston motiivin pohjalla ei tarvinnut olla esim Laurin kiusaamiskokemuksiin verrattavaa; siihen riitti l u u l o tai vakaa uskomus että joku Ulkopuolinen oli aiheuttanut jonkin menetyksen, rikkeen hänelle. Oikeutuksen nimiin hän vannoi kostoa. Ajallakaan ei ollut väliä. Tai jääkö hän kiinni toteutuksesta; hän olisi valmis koska muu kuin kosto (=tämä tarkoitti ottaa jotain takaisin) oli merkityksetöntä. Rajaton ja valmis uhraamaan. Motiivi: kärsiköön, koska minäkin sain kärsiä.

        "Valkoinen raivo" vaatii kantajaltaan siis pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja vahvaa uskoa omiin kykyihinsä ja asiaansa, ehkä pikkuisen keskitasoa korkeampaa älykkyyttäkin ja paljon AIKAA.

        Eivätkö monet psykopaatit toimikin juuri noin vakaan vankkumattomasti ja harkiten? Suunnittelevat huolella, keräävät taustatietoja ja valmistelevat tarkasti ja huolella tekonsa. Varmistavat vielä tarkoin, että heitä on vaikea saada kiikkiin.

        Sairas mieli, joka elää omassa harhaisessa maailmassaan ja jossa todellisuus ja harhat sekoittuvat...pelottavaa. Luulo, joka muuttuu todeksi sairaan mielessä on aika pelottava ajatus ja se voi johtaa aika kammottaviinkin tekoihin kuten ollaan nähty.


      • lottamari<3 kirjoitti:

        "Valkoinen raivo" vaatii kantajaltaan siis pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja vahvaa uskoa omiin kykyihinsä ja asiaansa, ehkä pikkuisen keskitasoa korkeampaa älykkyyttäkin ja paljon AIKAA.

        Eivätkö monet psykopaatit toimikin juuri noin vakaan vankkumattomasti ja harkiten? Suunnittelevat huolella, keräävät taustatietoja ja valmistelevat tarkasti ja huolella tekonsa. Varmistavat vielä tarkoin, että heitä on vaikea saada kiikkiin.

        Sairas mieli, joka elää omassa harhaisessa maailmassaan ja jossa todellisuus ja harhat sekoittuvat...pelottavaa. Luulo, joka muuttuu todeksi sairaan mielessä on aika pelottava ajatus ja se voi johtaa aika kammottaviinkin tekoihin kuten ollaan nähty.

        Olen samoilla linjoilla kommenttisi kanssa.

        *huokaus ja hymähdys omalle sinisilmäisyydelle*

        Vaikeinta tälläisen ihmisen kohdattuaan on antaa itselleen anteeksi omaa uskoaan, että tuntemansa ihminen voisi koskaan tehdä pahaa. Vaikka ilmiselvät tosiasiat olisivat edessäsi. Minun on aina ollut vaikea uskoa ihmisistä pahaa, vaikka sitä olen heissä nähnytkin. Jokaisessa kun on myös jotain hyvää ja arvokasta.

        Eläminen sen tiedon kanssa, että jos omat epäilykset tai päätelmät pitävät paikkansa... se ei ole helppoa. Jos jotain sattuu.. olenko syyllinen? Mitä vaihtoehtoja on? Jos annan henkilön "ilmi", niin miten elän sen tosiasian kanssa jos olen erehtynyt ja antanut virheellisen todistuksen ihmistä vastaan?

        Lopputulos on kuitenkin sama. Pelottavaa? Kyllä. Ainoa mahdollisuus on vain hyväksyä ja tehdä se minkä voi tehdä niin kauan kuin aikaa on. Eli elää ja käyttää jäljellä olevat voimat sovitukseen ja nauttia siitä hyvästä minkä elämä on luonut.

        Joihinkin asioihin voi vaikuttaa ja joihinkin ei voi. Joihinkin asioihin tarttuu sattuma tai kolmas osapuoli.


    • Järkeä päähän

      Niin, ei narsisti, ei sinne päinkään taas.
      - Alistuva
      - Ei pitänyt melua itsestään
      - Nieli kaiken
      - Ei purkanut muihin pahaa oloaan
      - Ei manipuloinut, oli manipuloitava

      Miksi tämä on täällä? Ei nämä tappajat ole narsisteja!

      • 16+6=22

        "Miksi tämä on täällä? Ei nämä tappajat ole narsisteja! "

        Noh..tässä ny tavallaan puhutaankin ns. uhreista, eikä narsisteista ,joita toki narsistikin jättää jälkeensä...

        nuo poimimasi määreet sopivat kyllä ns. uhreihin...
        ja monenkin tappajan taustalta löytyy myös uhrin rooli...ja narsismin taustallakin on noita vaille jäämisen tunteita...ymmärtääkseni narsistitkin ovat hyvin kateellisia...

        Aihealueen nimi on henkinen hyvinvointi ja mielenterveys, ala otsikkona narsismi...mutta kai täällä ny voi jonkin verran keskustella muustakin kuin siitä, että narsisti sitä ja narsisti tätä...jos pitäydytään vaan siinä niin mielestäni keskustelu käy kovin yksipuolisena ja kapeana...

        Toki luen myös mieluusti järkeviä kirjoituksia yksinomaan narsististakin...mutta valitettavan usein ne liikkuvat tasolla roskien vienti ja hammastahnatuubit...

        Mutta kukin tyylillään tekee keskustelun avauksia/kommentoi itselleen tärkeistä/kiinnostavista asioista...

        Ymmärsin tästä, että sinä pitäisit palstan keskustelun aihealueen mieluusti vain narsistissa...kun taas joku muu on kiinnostunut niistä taustalla vaikuttavista tekijöistäkin...

        Mutta annetaan ny vaan kaikkien kukkien kukkia, tilaa on toki narsisseillekkin...


      • lottamari<3

        Mitä ihmettä? Mistä voit tietää, ettei kaikki ole vain suurta teatteria ja näytelmää? Eivät kaikki narsistit toitota torvea edellään. Narsisti on taitava vedättämään ihmisiä ja hän voi antaa itsestään millaisen kuvan kulloinkin hän haluaa. Tänään sitä, huomenna toista ja kaikki tämä tehdään suurella taidolla ja innolla, sillä narsisti elää epätodellisuuden maailmassa, jossa mikään hänelle ei ole todella todellista. Hän nauttii ihmisten vedättämisestä ja leikkii heillä kuin kissa hiirellä, hän saa suurta nautintoa siitä, että muut ovat hänen vallassaan ja hänellä on valta pitää muita pilkkanaan. Tämänkin ajatuksen takana voi toimia raivo ja kosto kaikkea ja kaikkia kohtaan.

        "ei ole kaikki miltä näyttää"

        edelleen omia spekulaatioitani.


      • Ei olekaan, vaan todennäköisesti jotain "vakavampaa lajia..."

        Ei tällaiset tyypit keiku tuolla parrasvaloissa, vaan elävät hämärässä hautoen omia kostosuunnitelmiaan.


      • On hyvä tehdä eroa esimerkin ja narsistisuuden välillä. Mutta tietyt ominaisuudet kuten oikeutuksen tunne saavat mahdollisen suunnitelman tai teon näyttämään narsistiselle.

        Ehkä juuri siksi on hyvä että kun käymme keskusteluja jostain ilmiöstä, on hyvä tuoda esille sen taustalla vaikuttavia seikkoja. Moneen pahaan ulkoistetaan liikaakin narsismi. Kaikkinainen itsekkyys on normi, mutta kaikki eivät ole luonnehäiriöisiä, eikä kaikki luonnehäiriöiset NPH:siä.

        Aloituksessa on tolkkua koska raivo aiheuttaa niin usein kysymyksiä. Mitä se on? Mistä se tulee? Onko raivo aina itsestä vai ulkopuolelta lähtöisin? Tämä ilmiö on kuitenkin sellainen, jonka etten me jokainen törmäämme joskus.


    • lottamari<3

      Lapsena kaikkia kiusataan, mutta tärkeämpää on se miten lapsen psyyke on oppinut kannattelemaan pettymyksiä ja kuinka luotettavaksi ja avoimeksi hänen suhteensa aikuisiin on muodostunut. Ellei hänen perheessään ole totuttu avoimesti puhumaan asioista, tukemaan toinen toistaan tai lapsen kokemuksia kaikessa on vähätelty kääntyy lapsi sisäänpäin ja hänellä tulee tunne, että ei aikuiset välitä.

      Artikkelia lukiessani tuli mieleeni eräs toinenkin seikka, joka jostain takaraivosta putkahti mieleeni. Lauri voi myöskin olla huomionhakuinen persoona, narsisti, joka haluaa julkista huomiota itselleen kertomalla oman lapsuudenkokemuksensa. Hän haluaa esiintyä koulu-ja perhesurmaajien "asiantuntijana" ymmärtämällä heidän ajatusmaailmaansa, joka hänen käsityksensä mukaan on verrattavissa hänen omaansa. Tällä tavoin hän saa tarvitsemaansa huomiota, hänestä aletaan kiinnostua ja hänen "asiantuntijuuttaan" halutaan hyödyntää ja hän kokee itsensä tärkeäksi. Ehkä tämä on hänen keinonsa saada lapsena vähälle jäänyttä rakkautta ja korvata menetetyn isän turvallinen, huolehtiva syli. Hän voi myöskin olla taitava manipulaattori ja narsisti, joka peilaa, poimii sieltä täältä muiden kokemuksia ja liittää niitä itseensä. Hän samaistuu aina sellaisiin ihmisiin ja heidän tekoihinsa, jotka herättävät paljon huomiota, keskustelua ja kiinnostusta. Voi olla, että kääntämällä tuon huomion itseensä hän saa paistatella vähän aikaa parrasvaloissa, kuten Breivik tmv.

      Nämä ovat tyystin omaa spekulaatiota ja ei missään nimessä Laurin kokemuksia väheksyvää tai hänen kertomustaan epätodena pitävää.

      • 9+8=17

        "Lapsena kaikkia kiusataan,"

        Niin on syytä erottaa toisistaan ns. tilannekohtainen normaali riitely/kiusaaminen ja jopa vuosia jatkuva systemaattinen/lähes joka päiväinen kiusaaminen...

        Oman tyttäreni kohdalla tuo tuli hyvin ilmi siten, kun hän oli kirjoittanut vihkoon kaikki saamansa tekstiviestit päivämäärineen ja kellonaikoineen...

        niitä oli tullut useita jopa jouluaatto iltana...


      • 5+12=17

        "Hän voi myöskin olla taitava manipulaattori ja narsisti, joka peilaa, poimii sieltä täältä muiden kokemuksia ja liittää niitä itseensä."

        Niin mene ja tiedä mikä tuo Lauri on...kirjoitus on jo vuosien takaa...mutta oli kuinka oli...totta tai ei...

        niin ajatukset taustalla mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä ja niiden vaikutuksesta ihmiseen itseensä kuullostivat mielestäni järkeenkäyviltä...

        ja kuten jo aiemmin viittasin...samaa ajatusta on biisin syvälle sydämeen sattuu biisin sanoituksessakin...pikkuzorrot, pikku prinsessat kohta aikuisiksi kasvavat, ne kostaa...

        Että joku muukin on ajatellut/ajattelee niin...

        itse ny yritin liittää tuota kosto/kateus ajatusmallia meidän aikuistenkin suhteisiin...mutta en tarkoittanut kertoa sitä minään totuutena mistään sen kummemmin kuin narsististakaan...

        ihan pelkkää omaa spekulaatiota vain...


    • lottamari<3

      Totta, tilannekohtaista kiusaamista meistä kokee jokainen lähes päivittäin, joka voi olla hyvinkin näkyvää tai sitten peiteltyä tai hienoista ivaa. Jatkuva kiusaaminen onkin jo toinen juttu ja se ei ole aivan yksiselitteinen asia.

      Kiusaaminen on aina tuomittavaa ja sen kitkemiseksi olisi keksittävä tehokkaita keinoja, jotka valitettavasti jäävät hyvin usein uhrin omaksi taakaksi. Uhrin "kypsyydestä" riippuu, kuinka hyvin hän osaa tuohon kiusaamiseensa puuttua, millaisiksi hän kokee käytettävissä olevat keinot ja miten rohkeasti hän uskaltaa päättää pitämään itseään puolustamisen arvoisena, kokea itsensä läheisilleenkin niin arvokkaana,tärkeänä ja rakkaana, että heille uskaltaa, "kehtaa" tehdä "itsestään numeron", eikä vähätellä omaa itseään.

      Jos nyt halutaan spekuloida terveellä ja epäterveellä narsismilla, niin mielestäni tässä kohtaa uhrilta puuttuu sitä tervettä itseään arvostavaa narsismia, joka antaisi hänelle potkua lähteä puolustamaan itseään sellaisilla keinoilla, jossa muiden arvio hänestäkin on, että hän on tarpeeksi arvokas puolustettavaksi. Häpeä siitä, että en ole mitään, en ole kyllin hyvä ja arvokas, että minusta kannattaa kenenkään välittää ja olla huolissaan voi liittyä oman minäkuvan vääristymään terveen narsismin puuttumiseen.

      • 12+13=25

        "Uhrin "kypsyydestä" riippuu, kuinka hyvin hän osaa tuohon kiusaamiseensa puuttua, "

        Niin vaikea sanoa miten "kypsiä" lapset sitten ovat esim. ala-aste ikäisinä...ja oma roolinsa on silläkin...mistä syystä kiusataan...

        Tuosta omasta kokemuksestani voin kertoa...että kiusaamisen aihe löytyi...alkoholisoituneesta isästä...ja hänen tempauksistaan...ei niinkään tyttäreni omasta persoonasta...

        Että vaikea mieltää...miten hän olisi kyennyt puolustamaan isäänsä...asiassa jota tuskin ymmärsi siinä iässä ...vaan suri asiaa miksi piti olla niin...

        Mutta ns. päätekijällä oli myös päihdeongelmainen isä...jota tuskin myönsi itselleen...että omaa pahaa oloaan hän purki tyttäreeni...vaikka oikeampi osoite oli omassa perheessä...

        Asia erosi vain sillä, että siinä kun minun tyttäreni arkeen ei alkoholisoitunut isä enää kuulunut konkrettisesti...niin kiusaajalla kuului...

        mutta noh...minulle tuo asia tietoon vanhemman sisaren kautta...jolle nuorempi oli avautunut, toki vannottaen, älä kerro äidille...

        ja kun hän sai selville että tiesin ja aion ottaa yhteyttä koululle...niin porua ja kyyneleitähän siitä tuli...tyyliin älä pilaa mun elämää, mä en kehtaa ikinä mennä enää kouluun

        että ikävä kyllä, lapsetkin joutuvat monesti syyttä suotta kantamaan vanhempiensa ongelmia ja häpeätaakkaa...


    • Yksi "syyllinen", mitä voisi myös etsiä on nämä SSRI-eli mielialalääkkeet...

      Itselläni on näistä kokemusta ja voin sanoa, että eivät todellakaan sovi kaikille...
      Joskus kun nämä lääkkeet vain nostavat sen piilevän raivon pintaan.
      Saattavat aiheuttaa myös poikkeavaa ajattelua, kun tunteet tasaantuu, eivätkä enää niin vaikuta päätöstentekoon.

      Nykyään ainoa lääke mihin kosken itse on särkylääke... ;P

      • 13+11=24

        "Yksi "syyllinen", mitä voisi myös etsiä on nämä SSRI-eli mielialalääkkeet..."

        Niin totta tuokin...lähipiirissäni on kyllä henkilöitä jotka käyttävät niitä lähinnä paniikkihäiriöön...

        ja käyttäjäkokemuksista tiedän sen verran, että ainakin alussa ongelmat/paniikki /masennus saattavat jopa pahentua...

        jo lääkeoheistuksessa tuo mainitaan...että voi tulla vihamielisyttä, agressioita jopa itsemurha ajatuksia, että jos ilmenee tuonkaltaisia oireita pitäisi ottaa yhteys lääkäriin...

        Mutta tosiaan kaikki psyykepuolen lääkkeet vaativat useiden viikon käyttöjakson, että niillä syntyy vaste ja ns. sivuoireet häviävät...aluksihan aloitetaankin pienemmällä annoksella...jota lisätään...

        mutta nuo tuntemani käyttäjät alun hankaluudesta huolimatta ovat nykyisin hyvin tyytyväisiä lääkkeeseensä...useat syöneet jo vuosia...ja ovat ihan ns. normaaleja työssäkäyviä yhteiskuntakelpoisia aikuisia ihmisiä...

        toinen juttu joka liittyy myös kaikkiin psyykepuolen lääkkeisiin...jos haluaa lopettaa niiden käyttämisen...niin lopetus pitäisi tehdä myös asteittain alenivin annoksin...kuten aloituskin viikkojen kuluessa...

        En tiedä esim. Jokelan ampujasta muuta noihin lääkkeisiin liittyen kuin mitä mediassa on kerrottu...

        mutta voisin ajatella, että hyvin nuori henkilö ei ehkä tarkasti tutustu aiheeseen, pettyykin kunnei ne heti auta, lopettaa kerralla yms.

        mutta tosiaan, ensin kait kuitenkin on se ongelma...johon SSRI lääkkeitä syödään...tuskin kukaan niitä huvikseen...mutta monet ovat kyllä saaneet niistä ns. pitkässä juoksussa...


    • LK

      "ja käyttäjäkokemuksista tiedän sen verran, että ainakin alussa ongelmat/paniikki /masennus saattavat jopa pahentua..."

      Tää taitaa olla aika tyypillistä hoitomuodosta riippumatta, mutta masennuslääkkeissä ainakin.

      Tai pahentua ja pahentua mutta siis ahdistus helposti lisääntyy ja itsemurhariski kasvaa. Lamaantuneisuus helpottaa. Vähän huono yhdistelmä muttei vissiin parempaankaan pystytä.

      • 5+12=17

        "Lamaantuneisuus helpottaa. Vähän huono yhdistelmä muttei vissiin parempaankaan pystytä."

        Noh, samaa "cibramiilia" käytetään nykyään myös tosi paljon, ns, jännitys, paniikki, sosiaalisten tilanteiden yms.pelkoon vaikka alkuperäisesti kait masennuslääkkeeksi on kehitettykin...

        hankalaksi sen aloituksen tekee, että nuokin oireet voivat lisääntyä, tavallaan elimistö/psyyke jo käy ylikierroksilla ja lääke lisää sitä...ei ihminen välttämättä niin lamaantunut ole...

        joitain jopa lääke rauhoittaa...sydän ei tykytä...kädet vapise...


      • LK
        5+12=17 kirjoitti:

        "Lamaantuneisuus helpottaa. Vähän huono yhdistelmä muttei vissiin parempaankaan pystytä."

        Noh, samaa "cibramiilia" käytetään nykyään myös tosi paljon, ns, jännitys, paniikki, sosiaalisten tilanteiden yms.pelkoon vaikka alkuperäisesti kait masennuslääkkeeksi on kehitettykin...

        hankalaksi sen aloituksen tekee, että nuokin oireet voivat lisääntyä, tavallaan elimistö/psyyke jo käy ylikierroksilla ja lääke lisää sitä...ei ihminen välttämättä niin lamaantunut ole...

        joitain jopa lääke rauhoittaa...sydän ei tykytä...kädet vapise...

        Paniikkihäiriöt on joo vähän eri juttu. Lähinnä masennukseen tarkoitin tuon kirjoituksen.

        Paniikkihäiriöitten hoidossa esim. beetasalpaaja voisi olla poikaa.


      • 4+10=14
        LK kirjoitti:

        Paniikkihäiriöt on joo vähän eri juttu. Lähinnä masennukseen tarkoitin tuon kirjoituksen.

        Paniikkihäiriöitten hoidossa esim. beetasalpaaja voisi olla poikaa.

        "Paniikkihäiriöitten hoidossa esim. beetasalpaaja voisi olla poikaa"

        Niin sitäkin käytetään, mutta sekään käy kaikille esim astmaatikoille...ja esim. nuorilla on usein matala verenpaine, jota lääke laskisi entisestään ja siitä tulis oireita...samoin nuorilla on monesti ns. kylmät kädet/jalat, joka saattaa olla myös sivuoireena betasalpaajia käyettäessä...


    • tiedoksi vaan

      Lääkkeet ja niiden sivuvaikutukset, masennus ja paniikkihäiriö eivät ole tietääkseni tämän palstan aihe. Kannattaa jättää tuo lääkkeiden miettiminen ihan vaan ammattilaisille - lääkäreille, siellä varmasti tiedetään mikä lääke kenellekin sopii ja sopiiko mikään.

    • 19+6=25

      "masennus ja paniikkihäiriö eivät ole tietääkseni tämän palstan aihe"

      Noh, paniikkihäiriö ja masennuskin liittyvät hyvinkin narsismiin...varsinkin uhreilla voi olla tuon tyyppisiä ongelmia...ja ymmärtääkseni masentuu se joskus narsistikin...

      Mutta joo lääkärithän ne lääkkeet määrää...ovat reseptilääkkeitä...mutta voi niistä ny jonkin verran keskustella kuitenkin tähänkin aiheeseen liittyen...kun tulevat usein esille noissa "joukkosurma" tapauksissa...

      ja vielä tekee mieli sanoa, että ihminen itse on myös paras arvioimaan lääkkeensä sopivuuden...

    • nöyrä.

      Aika koskettavaa tuo keskikoulun mainitseminen. Yksinhuoltajan kakarana parempien joukossa. Koettu on.

      Olen yrittänyt tunnistaa jotain tuosta ajasta koettua. Raivohan se siellä luuraa. Onneksi jatkossa tuli tunnustusta muissa kouluissa. Ja reilua suhtautumista ihmisenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe