Ryhmässä katkeruuden synkistä siemenistä itää kateuden "kultainen" puu. Kateuden kellastuneen puun kaikilla oksilla istuvat nyökyttelemässä lahjattomat typerykset kollektiivista irvistystään peilaten. Kateuden puusta he aina löytävät toisensa, ainoan tukensa ja turvansa. Puun luiseen nilaan he kovertavat tunnustukset rakkaudesta Kateuteen; Sinun käsiisi Kade -jumala minä annan sieluni, todistavat tuhannet silvotut sydämet.
"- Olethan yhtä heikko kuin me, olethan?" he kuiskivat, "- Tai mieluummin, olethan vielä heikompi!" Tai mikä kaikkein parasta, he rukoilevat: epäonnistu! epäonnistu!" -Me haluamme epäonnistumisen, -Me haluamme epäonnistumisen" he lopulta huutavat kuorossa oksat kirskuen. He saavat sen. Aina. Lopulta.
Näin lahjakkuus, erilaisuus, rohkeus, uskallus, ystävällisyys, aitous, herkkyys, kaikki jalo ja hyvä karkotetaan tuomittavaksi. Tasapäisyyden demokraattiset tuomarit iskevät viimeiset naulat hänen hentoihin jänteisiin.
Kenties oikeus on voittanut taas.
Kanssanne iäti
Ei He Eikä Me
1
191
Vastaukset 1
- nuo ja ne
Satuinpas tänne vilkaseen . Olihan hyvä kirjoitus aloittajalla.
Tulee mieleen , ettei se jalostusoppi oisi yhtään hullumpi ajatus ollut toteuttaa ihmisenkin kohdalla. Ei tarvitsisi sellaisten syntyä , jotka eivät kestä
tasapäisten taikina-aivojen alletallaavien lättäjalkojen maailmassa.
Syntyä poljettaviksi ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561