Opiskelu ja samordningsnummer hankaluudet Ruotsissa!

Ruotsiin vai ei?

Moi

Nyt kaivattaisiin Ruotsissa opiskelevien tai opiskelua suunnitelevien kokemuksia, jotka liittyvät erityisesti samordningsnummerin hankaluuksiin.

Toki Ruotsissa on opiskelu ilmaista suomalaisille, mutta muutoin asioiden hoito on vaikeaa. Jos aikoo Ruotsiin opiskelemaan saa sieltä väliaikaisen henkilötunnuksen eli samordningsnummerin. Kuvittelin, että mikäli opiskelee yli vuoden Ruotsissa voi liittyä väestorekisteriin Ruotsissa ja saada sitten varsinaisen henkilötunnukset. Mutta näin ei ilmeisesti olekaan vaan suomalainen saa Kelalta Suomesta opintotukea. Tämän opintotuen edellytyksenä on taas se, että palaa Suomeen opintojen jälkeen, jota myös Ruotsin viranomainen olettaa suomalaisen tekevän.

No mikä tässä samordningsnummerissa sitten on? En minäkään tätä tiennyt ennen kuin konkreettisesti jouduin ongelman - ja itseasiassa tunnustetun rajaesteen kokemaan. Samordningsnummerilla et voi saada esimerkiksi puhelinliittymää(paitsi prepaid), et internetliittymää, etkä pankkitiliäkään ainakaan ilman työnantajan todistusta varsinaisen työn aloittamista(opiskeluahan tämä ei koske). Voin vain kuvitella kuinka hankalaa myös asunnon hakeminen voi olla pelkästään tästä samordningsnummerista johtuen. Lisää samordningsnummerilla tapahtuvista ongelmatapauksista voi lukea täältä: http://www.riksdagen.se/sv/Dokument-Lagar/Utredningar/Statens-offentliga-utredningar/_GWB360/?text=true

Olisi siis ihan mielenkiintoista kuulla millaisia kokemuksia teillä on vai onko tämä sellaista ainaista taistelua samordningsnummerin alla? Vai suunnitteleevatko kaikki palaavan Suomeen Ruotsissa opiskelun jälkeen, tai miten kela tätä sitten valvookaan?

1

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jöy

      Ei Kelan edellytä palaamaan Suomeen. Jos haluat pysyä Suomen sosiaaliturvan piirissä, on se eri asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      159
      13689
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      78
      9882
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9182
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8219
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      44
      6800
    6. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      42
      6209
    7. 150
      6205
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      94
      5134
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3645
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      403
      1332
    Aihe