Missä kohtaa kuivuit?

Onko muiden (sukulaisten, ystävien) turha tulla holistin tueksi, jos alkoholisti ei itse halua, tai pysty lopettaa? Tai varmasti kaikki haluaa raitistua, mut sillon kun sitä halua ei ole tarpeeksi.

Pari vuotta sitten 18 vuotiaana kävin ryyppäämässä kerran viikossa, joka ei ollu ongelma, eikä tehny mieli vähentääkään. Sitten ensimmäisen kerran kun poltin kannabista, niin mieli muuttus siten, ettei ryyppäämisessä oikein ollut enää hohtoa. Sen jälkeen tuokin vähä alkoholinkäyttö väheni, eikä kannabiksenkaan käyttö järin suureks kehittyny; kerran kuussa.
Onko täällä joku alkoholisti, joka on pilveä koittanut ja todennut saman ku mä?

Perimmäine tarkotus näil kysymyksil oli just tuo ensimmäinen, mut asiaa pohtiessa tuli mielee tää pilvijuttu.

Mä oon 19vuotias mies, joka on huolestunu enonsa alkoholisoitumisesta vaikkei yhteyksis juuri ollakkaan. Tuppaan vaa murehtimaan kaikesta, niinkuin vanhempieni tämänhetkisestä jaksamisesta, vaikkei munkaan elämäntilantees oo kehumista.

Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.

Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.

Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!

http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k

Itse en menettänyt kuin naiseni, kaikki muu säilyi. Tosin ymmärsin lopettaa vasta deliriumin saatuani. Tietysti se lopettaminen oli mielessä jo pidempään ja yritin kaikenlaista, mutta pääsin irti vasta kun lopetin etsimästä sitä helvetin maagista keinoa jolla se vain loppuisi(Jumala, AA, lääkkeet jne...)

Eli toisinsanoen pidin itseni kiireisenä, mitä vähemmän istuu perseellään niin sitä vähemmän ajattelee viinaa, mitä vähemmän ajattelee viinaa sitä vähemmän tekee mieli juoda.

Miten kukin arvioi sen yrittääkö alkoholisti lopettaa tarpeeksi tosissaan? Yleensä alkoholisti on kännissä sellainen "hällä väliä, ryyppääminen on kivaa, painukaa helvettiin jos ette kestä, pidä huoli omista asioistasi"
Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö hän voisi yrittää. Se on asia josta on yleensä hankala puhua läheisille. Vituttaahan se kännissä oleminenkin pitkän päälle, mutta kun selvänäkään ei meinaa kestää.

Olen kokeillut pilveä, olihan se ihan kivaa, mutta siinä vaiheessa viina merkitsi jo enemmän. En usko että noin miedolla päihteellä voisi ikäänkuin korvata alkoholia silloin jos ongelma on jo paha. Sinun tapauksessa näin ei varmastikaan ollut. Pidän mahdollisena että kannabiksen käyttäminen ennaltaehkäisee alkoholismin syntymistä. Moni vaihtaa kukkaan kokonaan kun tykkää olla pilvessä enemmän kuin kännissä.

Muilla päihteillä tosin voi(useiden tutkimuksien mukaan) korvata alkoholin. Esimerkiksi lsd:n vaikutusta raitistumiseen on tutkittu jo kymmeniä vuosia. Näyttäisi siltä että lsd todellakin vähentää viinan himoa radikaalisti.
Tässä tapauksessa on siis kyseessä lsd:n "oikein käyttäminen" lääkkeenä.
Eli koehenkilöitä lääkittiin pienillä määrillä lsd:tä, ensiksi kerran ja muutaman kuukauden päästä uudestaan. Sitä en tiedä miten tuo toimii fysiologisella tasolla kun kyse on pienistä annoksista joita annetaan vain muutama.

Minullakin tuttuja jotka ryyppäävät liikaa, ei siihen oikein mikään auta jos kyseinen henkilö ei itse ota itseään niskasta kiinni. Joten paras kai yrittää olla ajattelematta ja toivoa että hän pääsee irti viinasta. Aikuista ihmistä kun ei kukaan voi estää juomasta ja joskus asian puheeksi ottaminen vain pahentaa tilannetta.

niin miksi alkoholisti ei kestä keskustelua menosta a-hoitoon tai jos kysyy että miksi et voi lopettaa? mun tuttava saa kauhean kireän ilmeen ´ja antaa ymmärtää että ei puhuta koko aiheesta? miksi se puhuminen ongelamsasta on vaikeaa? liittyykö siihen häpeä vai mitä? olen antanut vielä yhden viimeisen armahduksen kumppani-ehdokkaalleni-ehto on se että jos putki vielä kerran tulee,se on loppujen loppu.ja hän aina kertoo menevänsä hakemaan apua sitten kun ja sitten kun-aina vaan jatkoaikaa selityksille-en vaan enää kestä enkä jaksa-se on tullut selväksi jo useaankin kertaan mutta aika kuluu ja alan turhautua-siis miksi asiasta on vaikeaa puhua eli ryyppäämisestä ja sen lopettamisesta ? useita deliriumeja jo lyhyessä ajassa-ja mä olen sen upea ihminen ettei mun tartte enää sietää. asiasta ei voida puhua nätisti,ei mitenkään.arka aihe-miksi siitä on vaikea puhua ja myöntää??

http://www.youtube.com/watch?v=23VSoQc8oaI

kyllä se on hauta tai hetkellinen ´raitistuminen´ henk.koht.itsellä ja monella tutullani liian monella on lähes ns.kaikki mennyt ennen kuin aletaan oikeasti edes kuuntelemaan että hei hänellähän voisi olla ongelmia ja sitten ku tajutaan ollaan oikeasti jo aika syvällä mutta oikeastihan tämä kaikki on pelkkää selittelyä siis itseni osalta

näin se varmaankin on.en aio tai käskeään kaveriani lopettamaan,sanoin että minä lähden toisaalle jos vielä alkaa rillut,en siedä tätä enää.kysyin ja olemme puhuneet asioista,ja se on jo jotakin hänenlaiseltaan hemmolta.myöntää asiat,rakastaa mua,ja sanoin että mullakin on rajani ja sietokykyni.en aiokaan painostaa miteenkään raitistumaan tai lopettamaan,kerroin kantani selkeästi koska hän on nyt ollut selvillä päin ,ja hänellä on vaihtoehtoja joista olemme puhuneetkin.mun kanta on se että jos häne ei halua tai aio parantaa elämäänsä,lähden nykimään oikeasti.ja niin aion tehdäkin,pallo on hänellä ja hän tietää sen,eikä ole mikään tyhmä daiju,vaikka onkin päänsä juonut sekaisin aina silloin tällöin.katsellaan tässä nyt...päivä kerralaan on meidän tyylimme.hyvää kesää kaikenlaisille persoonille t kisu

Alkoholismi on riippuvuussairaus. On myös riippuvuussairaita, jotka eivät ole alkoholisteja. Riippuvuussairas voi vaihtaa ainetta, esimerkiksi kannabikseen, josta tulee ajanmyötä ongelma. Itse käytän paljon alkoholia, mutta huomasin erään keskushermostoon vaikuttavan kipulääkkeen yhteydessä, että mieleni ei tehnyt lainkaan alkoholia. Normaali lääkärin määräämä annostus riitti pitämään juomahalut pois.
Alkoholistin kumppanin tulee saattaa puolisonsa ehdottomien asioiden eteen, jolloin hän joutuu itse ratkaisemaan asioiden tärkeysjärjestyksen. Täyteen raittuiteen pakottaminen on aika kohtuutonta varsinkin kovalle dokulle, mutta esimerkiksi sopimus, että joka toinen perjantai-ilta saa ottaa vapaasti, mutta muut ajat nollalinjalla on kohtuullinen vaatimus. Tämä ei tietenkään koske väkivaltaisia henkilöitä, vaan heiltä tulee vaatia kokonaan alkoholista luopumista.

Minun historiani:

Avioliitossa pienten lasten kanssa olin lähestulkoon raivoraitis. Kunnes yksi lapsistani sairastui parantumattomasti, mieheni alkoi purkaa turhautumistaan minuun ja minä sairastuin masennukseen. Silloin aloin joskus viikonloppuiltaisin juoda keskiolutta, muutaman, ehkä korkeintaan sikspäkin, kun lapset nukkumassa.

Avioero siitä tuli ja minulla joka toinen viikko vapaata, työttömällä oli aikaa, ilman lapsia. Keskiolutta join sitten useamman vuoden ajan kun lapset eivät olleet luonani. Ja uuden miesystävän kanssa pidimme kosteita viikonloppuja, joissa lonkeroa virtasi aamusta iltaan ja yöhön ja kuohuviiniä päälle. Aamulla ensimmäiseksi sihahti lonkero.

Kosteata tuurijuopottelua kesti neljä vuotta, joka minulla riitti alkoholiriippuvuuden syntymiseen. Naisella se riittää, miehellä keho ja pää kestää paremmin. Alkoholinkäyttö sekä minulla että miesystävällä alkoi olla todella rajua, kostean viikonlopun aikana hujahti helposti 40 isoa lonkeroa ja pari pulloa viiniä per pää. Ja snapsit siihen päälle, tietysti.

Keho ja pää alkoivat prakata. Närästi, kuukautiskierto alkoi heittää, kilpirauhanen tulehtui, alkoi olla muistikatkoksia ja aloimme riidellä ja tapella humalassa. Nyrkki viuhui ja naama oli aamuisin mustana ja keho sinisenä mustelmista. Krapulat niin hirveitä, ettei kävelemään pystynyt vapinan takia ja silmät turposivat oksentamisesta umpeen. Sydänkin alkoi reistailemaan ja tuli rytmihäiriöitä ja kipuja. Muutaman rajun pahoinpitelyn jälkeen oli henkikin ollut uhattuna. Yritimme raitistua aina välillä ja oli kuukaudenkin taukoja, kuntokuuria ja muuta. Alkoholi kuitenkin pyöri mielessä kaiken aikaa. Sitä vihasi ja kaipasi. Lähdettiin yhdelle ja pari päivää meni. Lasten läsnäollessa ei enää oltu selvin päin vaan pienessä maistissa. Juhlapäivinä ryypättiin avoimesti lastenkin aikana. Selvin päin olo oli masentunut, itkuinen ja lattea. Tunne-elämä ja kyky nauttia elämästä oli kadonnut, eikä lonkerokaan enää nostanut tunnelmaa. Tässä vaiheessa tutkimusten mukaan aivojen välittäjäaineiden (positiivisten fiilisten välitys) on voinut tippua jo puoleen, joten fiilikset ovat oikeasti latteat ja tunne-elämän intensiteetti puolittunut. Elämässä ei ollut enää iloa.

Lopettelin alkoholin käyttöä vuoden, kun lopulta irtauduin suhteesta tuohon mieheen ja päätin löytää itseni uudelleen. Minulla oli edelleen lapset yhteishuoltajuudessa, en ollut menettänyt työtä, sillä olin työtön, en ollut mokannut "julkisuudessa" koska olin juopotellut vain kotioloissa ja vain miehen kanssa kahdestaan. Oli vielä mahdollista rakentaa uusi elämä ilman että kaikki tiesivät, miten alkoholisti minä olin.

Kun päätin lopettaa kokonaan, ajattelin alkoholia joka ikinen päivä aluksi. Ratkesin juomaan (sen ex-miesystävän kanssa, joka houkutteli seuraansa intensiivisesti eron jälkeen) usean kerran ja tunsin itseni järkyttävän typeräksi joka kerta putken jälkeen. Pikkuhiljaa vuoden aikana raittiit kaudet lisääntyivät. Olin ensin raittiina pari viikkoa, sitten pari päivää join tolkuttomasti, sitten raittiina neljä kuukautta, join yhden päivän niin että muisti mei, raittiina neljä kuukautta, join yhden päivän niin että muisti meni vain pari viimeistä tuntia, raittiina kaksi kuukautta, join kolme juomaa ja lopetin siihen. Sen jälkeen en ole juonut, mutta aluksi oli vaikeaa kun ajatteli juomista koko ajan. Nyt lopettamispäätöksestä on mennyt puolitoista vuotta ja täysin tipaton olen ollut puolisen vuotta. Nyt en ajattele alkoholia joka päivä, eikä minun tee mieli ollenkaan. Tiedän kuitenkin, että olen alkoholisti ja riippuvainen alkoholista, enkä voi ottaa sitä yhtäkään, ettei rupea taas alkoholi olemaan mielessä koko ajan.

Olen onnekas, että vielä onnistuin omin voimin. Kaukana ei ollut se, että olisin tarvinnut katkoa osastolla. Kaukana ei ollut, että olisin menettänyt perheeni. Nyt raittiina olen rakentanut elämäni uudelleen, opiskelen uuteen ammattiin, en seurustele kenenkään kanssa koska haluan rakentaa oman mieleni rauhan ja kasvaa ihmisenä ensin, sekä haluan että opin nauttimaan elämästä uudelleen selvin päin. Pikkuhiljaa välittäjäaineet palautuvat aivoihini, siihen uskon ja sitä tutkimustietokin painottaa.

Täysraittiudella on mahdollista parantaa aivotoimintaansa kohti normaalia. Aikaa siihen kyllä menee, voi mennä kymmenenkin vuotta, ennen kuin välittäjäaineet ovat palanneet lähelle alkuperäistä, josko palaavat koskaan. Mutta suunta raittiuteen on pakko, sillä alaspäin olisi kyllä helppo mennä ja menettää loppukin kyky nauttia elämästä. Nyt toivon ja odotan, että oppisin elämään elämääni niin että ilo palautuisi sinne. Pikkuhiljaa.

kiva lukea tällaisia tarinoita joissa on pohjasta nousua kohti-päivä kerralaan ja hetket.ja että ollaan ymärretty se asia,että onni ei tule ihmis-suhteesta,se tasapaino lähtee ensin omasta itsestä ja hyvä olo tulee jo rauahllisesta ,tasapinoisesta olotilasta.hiljaisuudesta. minulla on sallainen metodi että en aio tapailla mieskamuani lainkaan hänen aloittaessaan dogaamista.ei ,en todellakaan halua mennä suonsilmään haukuttavaksi,onneksi emme asu saman katon alla,ja mulla on omat harrastukset ja tervehenkisiä kavereita.kun mise ei ole ottanut,huoneessa on rauha,hiljaista ja ei riitaa.kun ottaa,piru pääsee esiin ja lähden pois myrskyn alta. mutta kun jos pitää toisesta ihmisestä, uskoo ja toivoo hyvää.ei niin pahaa,ettei hyvääkin meissä jokaisessa.kunpa hänkin ottaisi asenteen ja vaikka joka toinen viikonloppu olisi normina.täytyy puhua. harmi vaan kun kaveripiiri on pelkkää alkkisporukkaa..tosin ihmsiä hekin mutta vääränhenkisiä.

Rahat loppui ja kaljat loppui.

Sitten heräsin ja hain huoltikselta mäyriksen.

Raitistuminen on sitä pidempi prosessi mitä pidempään on juonut.
Alkoholisti voi olla juomatta pitkäänkin muttei ole välttämättä raitis.

Henkinen raitistuminen kestää usein koko elämän ja voitaisiin sanoa varmaankin
henkiseksi kasvuksi/kehittymiseksi.

Alkoholipersoonan poistaminen on kovan työn takana, usein tuntuu että on jo helpottanut mutta silti se "viinapiru" katselee olkapäällä, toisaalta sen kanssa pystyy elämään kun ei anna sille tippaakaan viinaa.