Hiljainen muistohetki,

pe klo 14.00,

Perjantaina, 1. kesäkuuta klo 14.00 alkaa pienellä virolaissaaren (Muhu-saaren) pienellä maalaistilalla äidin järjestämä hyvästijättötilaisuus hänen poikansa Steven Aednurmen kuoleman johdosta.

Steven Aednurme oli yksi virolaispojista, joka pitkänä viikonloppuna kiirehti kotiinsa 3 kaverinsa kanssa, mutta menehtyivät matkallaan lentokentälle.

Steven yksinhuoltaja äiti on laittanut ilmoituksen, että hyvästijättö Stevenin kanssa järjestetään ensi perjantaina Muhu -saaren Lahekylän Möisa -tilalla.

Toivoisimme, että kaikki yritykset, joissa on ulkomaalaisia työntekijöitä, muistaisivat pienellä hiljaisuudella yhden virolaisäidin poikansa kipeätä menehtystä.

Usein virolaispojat joutuvat Suomessa työskentelemään pimeästi, heiltä kielletään työntekosopimuksien tekohetkellä suullisesti kaikenlainen liittyminen ja yhteenpito suomalaisiin ammattiliittoihin, vaikkapa pojat itse haluaisivat maksaa veroja, saata siitä etuja sekä kuullua liittoon.

Myös ulkomaalaisten työntekijöiden kohtelu suomalaisissa työpaikoissa on useimmiten rasistista. Ulkomaalaisia kohdellaan eri tavalla loukkaavasti kuin suomalaisia. Heiltä estetään normaali työnteko mikä sallitaan suomalaisille. Kukaan yrityksissä ei reagoi siihen, millä lailla esimiehet kohtelevat ulkomaalaisia työntkeijöitä. Yrityksissä jopa oikeutetaan ulkomaalaisten häirintä ja syrjintä esimiesten ns. direktiovallansa perusteella.

Steven hyvästijättöpäivä voisi olla myös päivä, jolla muistetaan ulkomaalaisten työntekijöiden tilannetta ja oikeuksia Suomessa.

10

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (-o-)

      Onpa erikoista ilmoitella asiasta Suomi24:n sivuilla. Massapostitettukin tämä viesti näköjään on.

      Ensiksi tietenkin osanotto Lapissa kuolleiden uhrien omaisille. On varmasti rankkaa menettää lapsensa moisen vuoksi.

      Mutta koska viestissä kehotetaan muistohetken lisäksi kiinnittämään huomio myös virolaisten työntekijölden kohteluun, haluaisin samassa tilanteessa ehdottaa hiljaista hetkeä myös niille reilulle kymmenelle tuhannelle suomalaiselle rakennusalan työpaikalle, jotka virolaiset ja muut itäeurooppalaiset halpatyöntekijät täyttävät. Ja tasan yhtä monelle kortistossa istuvalle suomalaiselle rakennusalan ihmiselle.

      Halpatyö on tässä avainsana. Mikäli virolaiset alkaisivat maksaa veroa Suomeen (ja työnantajat maksaisivat sosiaalimaksut), menisivät virolaisilta todennäköisesti työt alta. Se ei olisikaan enää yhtään niin halpaa työtä.

      Tämä voisi olla toivottavakin tilanne, mutta loputon ahneus, halpatyöstä pitävät poliitikot ja työnantajat laidasta laitaan pitänevät huolen siitä, että järjetön noidankehä jatkuu vastaisuudessakin.

    • hiljaisuus,

      Ei tämä ole massapostia. Ja olen itse käsittänyt jutellessani virolaisten rakennusmiesten kassa, että nimenomaan Lahdessa tai sen läheisyydessä he tekevät töitä pimeästi, noin 7-8 euron tuntipalkalla ja epäinhimillisissä olosuhteissa (tarkoitan vuokra-asumista, joissa kaikki miehet asuvat kuin eläimet pienessä asunnossa ja maksavat itse asiassa yhdessä ylihintaa tästä asunnosta. Tuo vuokrausbuiseness näyttää myös olevan pimeätä, koska heille tulee välillä varoituksia, että poliisi tai viranomainen on lähellä ja kaikkien on juostava ulos. - tämä on ihan virolaisten rakennusmiesten kertoma viime vuodelta)

    • :(

      En ala kiistellä asiasta, koska olet varmasti oikeassa. Duunaripuolella tässä tarinassa ei ole muita kuin uhreja. Suomalaiset duunarit ovat kortistossa ja itäeurooppalaiset duunarit pakotetaan unohtamaan ihmisarvonsa.

      Jos virolaisten "orjatyöläisten" asema olisi tuosta yhtään parempi - sosiaalimaksut hoidettaisiin, verot maksettaisiin sekä muutenkin noudatettaisiin lakia ja ihmisarvoja - työn hinta olisi paljon kalliimpaa ja virolaisilta loppuisivat työt siihen paikkaan. Tilalle tulisi seuraavana päivänä afrikkalaisia, filippiinejä ja ties mitä.

      Tämän kaiken hassuuden mahdollistaa työn teettäjien pohjaton sieluttomuus ja ahneus, poliitikkojen (oikea laita) ja viranomaisten täysi välinpitämättömyys sekä vielä näitä surkeita nilkkejä ylempänä olevat tahot.

      Vielä kerran surunvalittelut menehtyneiden miesten omaisille.

    • omena ja muki

      Suomalaiset duunarit viettää hiljaista hetkeä maatessaan sohvalla katsomassa telkkaria kun viron pojat kiirehtii lentokentälle. Suomalaisella entisellä duunarilla ei ole enää mihinkään kiire.

    • Itse aiheuttivat sen

      Kiireellä ei liikenteessä ehdi kuin ennenaikaiseen hautaan.
      Olisivat menneet seuraavalla koneella ja rauhallisesti niin ei tarvitsisi nyt haamuna liidellä...

      • äidinsuru/pojankaipu

        Pojat kiirehtivät koteihin. Steven oli yksinhuoltajaäidinsä ainoa poika. Äidillä on oma maatila ja Steven ainoana miehenä oli äidinsä tukena. Pojilla oli kaipuu koteihinsa ja nyt keväällä alkoivat myös kaikki maanviljelystyöt.

        he mokasivat matkallaan mutta kotikaipuu oli näin iso...


    • Sergei Anatuv

      Naisiin niillä kiire oli ja vodkaa juomaan.

      • Joku roti

        Vaikka tämä on Suomi24 ja Lahden sivusto, niin aina silti jaksaa ihmetyttää.

        Oliko äitisi kapakassa, kun empatiakykyä tai alkeellisia käytöstapoja piti sinulle opettaa! Isääsi tuskin olet koskaan nähnytkään.

        Samat terveiset nimimerkille "Itse aiheuttivat sen".


    • Syndrooma Lahti

      Joutuivatko virolaiset liikenneonnettomuuteen kiirehtiessään lentokentälle?

      • Tragedianjano

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe