Olen 24v ja mieheni päälle 30 ja meillä on kohta puolivuotias pikku prinsessa. Seksiä ollaan harrastettu viimeksi noin vuosi sitten juuri ennen kuin raskaus alkoi näkymään.
Raskaus aikana mies teki selväksi ettei halua seksiä, koska tuntuu jotenkin oudolta kun lapsi siellä. Okei, selvä ymmärrän _ehkä_ jotenkuten..
Mutta nyt lapsi maailmassa, en vieläkään saa seksiä!!?? Vihjailut ei ole tuottanut tulosta niin olen ihan suoraan sanonut että olis kiva päästä heiluttelee peittoja miehen kanssa. Mies sanoi että harrastetaan sitten kun toista lasta tehdään, vihjailin pikku harjoitteluista ennen sitä, mutta miehen mielestä ei mitään harjotteluita tarvita!
Apua, kuulostanpa epätoivoiselta! :D Mutta, en ole koskaan ollut tilanteessa jossa mies ei halua seksiä kanssani.
Olen kasvoiltani erittäinkin nätti, kroppa kaipaa kiinteytystä, raskaus kiloja jäljellä 6! :/ Ennen raskautta bmi 20, joten mistään pullukasta ei nyttenkään kyse..
Epäilen vahvasti että mies kävisi vieraissa, oikeastaan hänelle seksi ei koskaan ole ollut kovin tärkeää.
Mutta voiko miestäni nyt todella inhottaa nuo 6kiloa ja tosiaan todella rumat arvet niin paljon ettei vuodenkaan tauko saa häntä edes pimeässä peittojen alla minuun koskemaan?
Nämä kilot ja arvet on vielä niin arka aihe itselle etten uskalla suoraan kysyä josko asia niistä johtuu, koska en ole valmis saamaan päin naamaan myöntävää vastausta.. :/
Vai onko olemassa oikeesti enemmänkin tällaisia miehiä??
Kaverini mieheltä kysyin onko kaverini raskauskilot synnytysten jälkeen häirinneet, niin hän sanoi että ei todellakaan, hän tietää että ne siitä lähtee ja koska nainen kaunis, niin se riittää, kunhan hän vaan saa sitä p****a! :D
Näin olisin toivonut meilläkin olevan, koska juuri näin olen kuvitellut "kaikkien" miehin ajattelevan.
Olisi kiva saada jotain mielipiteitä tähän tilanteeseen.. :)
Isit hoi tai miehet ylipäänsä :)
26
761
Vastaukset
- Otto Takala
No ei ihme jos ei kiinnosta peitonalla. Älä painosta miestäsi!
- lapsen isä
Aina vaan seksi mielessä naisilla. Lapsen syntymä on herkkä hetki miehellesi ja anna hänelle aikaa. Kyllä hänen sitten ajallaan rupeaa tekemään taas seksiä mieli. Mies on kokonaisvaltainen henkisfyysinen olento ja seksiin mies tarvii muutakin kuin tissit ja perseen.
- Hyvä terskainen
Olen aina ollut sitä mieltä, että nainen on aktiivisempi. Näkeehän sen eläninmaailmassakin; naiset liehittelee miehiä! Miehet on tolvanoita jotka machoilee puhumalla olemattomasta seksielämästää. Nymfon miehenä sanon sen, että kyllä nainen on halukkaampi pääasiassa, kunhan saa vapautua ja kun sille annetaan kunnon KYRpää!
Mutta ap: Teillä huono tilanne. Vähän aikaa kimpassa ja olet nuori, niin on miehesikin, niin kyllä miehesi taitaa olla HOMO! -Vai onko teillä pahojakin parisuhdeongelmia?
- ap
"lapsen isä" , kiitos kommentista! En ole ajatellut että lapsi olisi miestäni herkistänyt, itseasiassa olen tainnut hyvinkin itsekkäästi kokoajan pyörittää asiaa itseni ympärillä..
"Hyvä terskainen", ei naurata, itse myös pari vuotta sitten sitä epäillyt kun oli samantapaista "pihtailua".. Eikä ole parisuhdeongelmia, hyvin tullaan muuten toimeen. Kumpikaan ei riitelystä välitä, niin sitä ei meidän katon alla ole näiden viiden vuosen aika tapahtunut muutamaa kertaa enempää..- Hyvä terskainen
Kyllä parisuhteessa pitää kyetä riitelemään ja sopimaan.
Kotain vikaa kyllä jos putää nöyristellä, tai ukkosi on nössö?
- P.Anokone
Outo tilanne, todellakin.. minä olen vanha mies jo, neljän lapsen isä,(kahden eri naisen kanssa tehtyjä) ja isoisäkin yhtä monta kertaa. Koskaan ei ole raskaus ollut este seksille, ihan viimeisinä aikoina vasta on pitänyt jarrutella. Vieläkin, yli 50v ukkona panen lähes joka päivä..sitä varten mulla tosin on huomattavasti itseäni nuorempi vaimoke,) En siis voi ymmärtää miestä, jota ei paneta, tai toden näköisesti hän hoitaa asian jollain muulla tavoin..terve mies ei kykene tuohon, eikä siihen ole edes mitään järkevää syytä. siis, joko miehelläs on toinen, tai hän on homo, normaalia tuo ei ole.
- rywyr
Mielestäni kuulostaa oudolta tuo hieman (anteeksi kun nainen taas tyrkkää itsensä tänne). Meillä mies halunnut seksiä jo heti kun vauva tullut ulos, tokihan muutaman viikon on joutunut odottamaan. Ei ole valittanut vaikka arpia ja kiloja on ollut vielä jäljellä, eikä varmastikkaan alapää ole kerennyt vielä palautua normaaleihin olosuhteisiin siinä vaiheessa. Kyllä minäkin olen ymmärtänyt, että jollain tapaa me kaikki hoitelemme seksuaaliset puolet. Niinkuin edellinenkin jo sanoi. Oletko keskustellut miehesi kanssa, että mikä nyt oikein mättää? Luulisi, että häntä kiinnostaisi myös kokeilla miltä se seksi nyt tuntuu kun on synnyttänyt jne...
- ettwtwr
Niin ja en usko, että arvet ja kilot niin paljon voisi haitata etteikö vaikka jätesäkki päälläsi sinua panisi? Eli siis pimeässä. Ehkä on jostakin muusta kyse kuitenkin?
- ap
Nyt synnytyksen jälkeen ei olla keskusteltu että mikä mättää, ainoastaan olen ilmottanut halukkuuteni seksiin. Mutta jo ennen raskautta ollaan puhuttu, olen sanonut miehelleni ettei ole normaalia se määrä mitä hän seksiä haluaa. Hän oli oikein tyytyväinen jos kerran kuussa harrastimme!
Kuulemma sinkku aikoinaan hän ei tahtonut näyttää yhtä typerältä kuin "kaikki" muut miehet baarissa kun vonkasivat naisten perään, joten hän totutti itsensä siihen olotilaan kun ei harrasta seksiä. Nyt hän osaa elää ilman sitä, joka on kuulemma helpottavaa kun ei ole sellaista pakottavaa tarvetta.. En tiedä osasinko selittää oikein..
Joskus raskaus aikoina välillä kyselin koska on tyhjentänyt pusseja, aina oli niin pitkä aika ettei edes muistanut.. Eikä tästä keskusteleminen ole meillä mitenkään hankalaa, itse olen kertonut vähintään joka toinen päivä auttavan itseni helpotukseen.. :)
Jostain on varmasti kyse, mutta mistä, en tiedä.. Mitä pidemmälle tämä menee, sitä vaikeammaksi tulee ottaa asia puheeksi. Olen myös ajatellut seuraavan kerran, jos sellaista tulee! :D, olevan jotenkin outo/epämiellyttävä koska on siinä mielessä jo hieman vieraantunut miehestä..- Miehesi puolella
Olet niitä ämmiä, joiden ainoa minä-kuva rakentuu sille, että sinua pitää seksuaalisesti haluta. Se on niin halpamainen tapa naisella ja aiheuttaa miehessä ahdistusta sekä haluttomuutta. Naisen tulee olla hyvällä itsetunnolla varustettu ja hyväksyä se, että häntä ei haluta vain seksuaalisesti. Naiseus muutakin kuin se PILLU jota jaetaan jotta saadaan hyväksyntää.
Tunnen paljon tapauksia naisissa, joilla on itsetunto nolla seksissä ja naisessa, niin ainoa asia millä yritetään olla naista on se, että tehdään lapsia tai sitten persettä tyrkytetään ja esitellään jossakin Alastonsuomessa jopa ja jopa vanhoille äijjille.
Uskon, että olet panostanut miestäsi. Olet mennyt siihen halpaan, että mies on kone ja panee aina. Tuo on väärä uulo ja jostakin luolamieskaudelta tempaistu ajalta kun nainen ei saanut edes haluta.
MIehesi ei todellakaan tule mennä lääkäriin, vaan sinun tulee hakeutua terapiaan ja keskiä muuta sisältöä elämääsi kuin kotona nyhjääminen ja toisen painostamisen.
Se on fakta, että tosiasiassa nainen on seksuaalisesti jua fyysisesti aktiivisempi olento! Älä usko täällä netissä näitä elvistelijöitä, koska "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten".
- Ymmärrän hyvin
Ei miestä pidä pakottaa heti syntymän jälkeen seksiin. Syntymä on miehelle sekä henkisesti että fyysisesti (valvomista synnytyksen yhteydessä, polttarit jne.) raskas kokemus.
Muutenkin pienen lapsen isä on kovilla valvomisia, lisääntynyttä vastuuta jne. Vvoi hyvin ymmärtää, jos menee muutama vuosi ennen kuin alkaa omaa kumppania tehdä mieli ja ehkä taas lisääntyäkin.
Nainen voi tänä aikana keskittyä parisuhteen muihin puoliin ja yrittää huolehtia siitä, että oma mies viihtyy hyvin. Itsestä huolehtiminen ja esimerkiksi noista kuudesta ylimääräisestä kilosta eroonpääsy on myös tosi tärkeää. - äitimyös
Mistä hemskutin polttareista mahdat löpistä. Muutenkin tuo "muutama vuosi" kuulostaa aika..noh, melkoisen pitkältä ajalta.
- Ymmärrän hyvin
Meni sanat sekaisin eli tarkoitin varpajaisia (en polttareita). :)
Miehet ovat kuitenkin herkkiä, ja mielestäni tuo pari vuotta voi hyvin mennä syntymästä toipuessa. Syntymä on miehelle kuitenkin raskas juttu monella tavalla, ja varsinkin jos nainen ei enää vastaa niitä standardeja, joilla hänet on aikanaan valittu, voi halut hyvinkin vähetä. - Kyllä naisten kannattaa raskauden aikana ja heti sen jälkeen panostaa erityisesti ulkoiseen olemukseen, jotta syntymäkokemus olisi miehille mahdollisimman positiivinen.- aikuinen mies.
no sinä et ainakaan ole minkäänlainen mies.. vai ottaa varpajaiset, siis ryyppääminen kaveriporukassa niin voimille, ettei voi kahteen vuoteen panna, suksi kuule v.....n..
- hahhahhahhahahahaa
aikuinen mies. kirjoitti:
no sinä et ainakaan ole minkäänlainen mies.. vai ottaa varpajaiset, siis ryyppääminen kaveriporukassa niin voimille, ettei voi kahteen vuoteen panna, suksi kuule v.....n..
Hah. Tää nimim. "aikuinen mies" on just näitä puheissaan kovia panomiehiä. Ei ole miestä myöntää, että ei miestäkään aina haluta. Olet sellainen onneton spede, että naisesi antaa pillaan ennemmin vieraalle kuin sinulle, eli sinä et osaa hommiasi ja siksi kitiset puutetta kuorossa muiden urpojen kanssa:)
SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE!
- Perusjamppa ei toimi
Ap. Sinun ei kannata etsiä vikaa itsestäsi vaan vika on miehessä. Häntä ei näytä seksi kiinnostavan juuri lainkaan. Kohdalleni ei ole koskaan osunut tuollaista miestä, joten en osaa neuvoa. Keskustele miehen kanssa asiasta. Miehen kannattaa hakeutua lääkäriin.
Joudut myös miettimään haluatko elää seksittömässä liitossa tulevaisuudessa.
Avauksen olisi voinut laittaa myös äitien palstalle.- eratyfu
Kuuleppa. Joka miehellä tulee jossakin elämän vaiheessa potenssiongelmia, eli ei se nyt seksitöntä elämää tarkoita jos välillä antaa toiselle aikaa.
- Aikas pelottavaa
Kyllä nyt on sinun aika katsoa peiliin. Tuollaisen vaatimuslistan kanssa ihmisen pitää olla jo henkisesti sairas. Olet todennäköisesti naristinen sadisti, joka saa elinvoimansa toisen kärsimyksestä. Empatiakykysi on niin pahasti pakkasen puolella, että suljettu osasto olisi sinulle paras paikka.
Miksi seksistä on tullut sinulle pakkomielle? Harkitse vaikka sitä, että tyydytät tuon sairaalloisen seksuaalisuutesi itse peiton alla, mutta älä pakota toista sellaiseen mitä hän ei halua. Sinulle seksi on liian hallitsevassa asemassa elämässäsi. Siihen on saatavilla hoitoja, joten mene vain rohkeasti lääkärille.- Aikas pelottavaa
siis narsistinen sadisti piti kirjoittamani...
- ap
Itsellenikin on ulkonäkö hyvin tärkeää, joten siihen kyllä panostan ja kiloja nyt jäljellä 5. Pyrin mahdollisimman terveellisesti ja tasaisesti laihduttamaan, jotta ei jäisi löysää nahkaa.
Perusjamppa, olen sitä seksitöntä liittoa jo ajatellutkin. Ja luulen että siihen se menee, kunhan lapsiluku täynnä! Jos miestä ei kiinnosta, niin en kyllä häntä voi pakottaakaan. Enkä tahtoisikaan, kyllähän miehen kuuluisi ilman muuta naisensa kanssa seksiä haluta ihan vapaaehtoisesti harrastaa.. Erota en aio, haluan lapsilleni ehjän perheen ja kaipa sitä itsekkin ajan kanssa tottuu ettei seksiä saa..
"Aikas pelottavaa", sinulle en jaksa edes kommentoida, koska olet tulkinnut ilmeisesti vielä tahallasi tekstini väärin! :/ - äippähäippäsee
Noin se on mennyt meilläkin. Sen tiedän, että mies hoitaa kaiken omin käsin. Tietty helpompaa tehdä se noin, ei tartte mitään lämmittelyjä. Neljä vuotta on nyt menty ilman. Ihan omituista jotenkin, ettei tehdä mitään yhdessä.
- Kokemus-K
Ei tuolla ap:n tapauksella ole mitään tekemistä raskauden tai synnytyksen kanssa. Mies vain nyt sattuu olemaan sellainen että hänellä ei ole kovin suuria seksuaalisia haluja tai tarpeita. Ja se on hyväksyttävä, ihan kuten niin moni mies joutuu tyytymään siihen että vaimoa ei seksi niin kauheasti kiinnosta.
Me olemme kaikki erilaisia. Keskivertomies haluaa seksiä melko usein, myös raskausden aikana ja synnytyksen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies haluaisi tai että vain haluava olisi "oikea" mies".
Ihan eri asia on sitten se että hyvin erilaiset seksihalut ovat suuri riski parisuhteen onnellisuudella ja toimivuudelle. Ja siksi ennustan kyllä ap:n parisuhteeseen ongelmia koska miehelle nykyinen olotila on selvästikin luonnollinen ja suurta muutosta on varmaan turha odottaa.- joopajootaasjataaas
Älä pulputa paskaa. Mainitsemasi keskivertomies on itsekäs pasca, joka pitää naistaan vain runkkauskoneenaan johon poallit tyhjennetään. nainen ei saa tästä mitään, eli siksi pihtaa. Panomies taas osaa naida, hänellä on hyvä muna josta nainen tykkää ja siksi sitä haluaa. No, panomiehelle tulee paineet kun akka roikkuu aina munissa ja itkee jos ei saa, että "sinä petät minua, terve mies panee aina" ja muuta shittiä jostakin kivikaudelta.
Seksi toimii parhaiten kun sitä ei ajattele. Ihan spontaanisti vaan. " Ei kukko käskemällä kiekumaan ala!"
Ja nämä "no minä kai naisin vaikka aina" -miehet voivat pitää turpansa ki ja mennä vaikka opettelemaan panemista, kun puutteessa eklätte omien huonojen taitojenne tao olemuksenne takia.
Mies ei ole kone! -eikä nainenkaan.
Kovin pajon olen kuullut pariskunnilta ettei seiski skulaa- Sitä se on melkein kaikilla, mutta harva sitä myöntää. Naiset hakee vierasta ja unelmoi siitä, miehet vetää käteen unelmoiden vieraasta -sekö on sitä avio-onnea? - Kokemus-K
joopajootaasjataaas kirjoitti:
Älä pulputa paskaa. Mainitsemasi keskivertomies on itsekäs pasca, joka pitää naistaan vain runkkauskoneenaan johon poallit tyhjennetään. nainen ei saa tästä mitään, eli siksi pihtaa. Panomies taas osaa naida, hänellä on hyvä muna josta nainen tykkää ja siksi sitä haluaa. No, panomiehelle tulee paineet kun akka roikkuu aina munissa ja itkee jos ei saa, että "sinä petät minua, terve mies panee aina" ja muuta shittiä jostakin kivikaudelta.
Seksi toimii parhaiten kun sitä ei ajattele. Ihan spontaanisti vaan. " Ei kukko käskemällä kiekumaan ala!"
Ja nämä "no minä kai naisin vaikka aina" -miehet voivat pitää turpansa ki ja mennä vaikka opettelemaan panemista, kun puutteessa eklätte omien huonojen taitojenne tao olemuksenne takia.
Mies ei ole kone! -eikä nainenkaan.
Kovin pajon olen kuullut pariskunnilta ettei seiski skulaa- Sitä se on melkein kaikilla, mutta harva sitä myöntää. Naiset hakee vierasta ja unelmoi siitä, miehet vetää käteen unelmoiden vieraasta -sekö on sitä avio-onnea?" Mainitsemasi keskivertomies on itsekäs pasca, joka pitää naistaan vain runkkauskoneenaan johon poallit tyhjennetään. nainen ei saa tästä mitään, eli siksi pihtaa"
Ei kannata yleistää omaa elämäänsä koskemaan kaikkia miehiä...
- hyi stna
Löysä värkki on OKSETTAVA.
- pppppppppppppppppppp
Niin on löysä ja pieni munakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770