Tässä on tullut maattua koko päivä kotona, pihalla kävin pikku lenkin kävelemässä sillä tuli semmonen olo että pakko päästä ulos. Kertokaas ihmiset mitä meinaatte tehä kesällä tai ylipäätänsä lomilla?
Opiskelen tällä hetkellä ja kesäloma jatkuu elokuuhun asti ja kesälle ei ole mitään sunnitelmia. Oman alan töitä kesätöiksi on aika hankala homma kun ei ole vielä ensimmäistä vuotta pidemmälle päässyt opinnoissa, eikä lähikaupan apupoikana oleminen hirveänä houkuttele.
Parisuhdetta ei koskaan saanut aikaseksi, oon luonnostaan semmonen "liian" kiltti tyyppi ja tosi ujo jos kyse on vähänkään "ei niin tutusta" tyypistä. Kaikki säädöt on aina jumittunu friend zonelle ja kaatunut sitten siihen, ei vaan ole kiinnostanut sitä enempää. Noh se siitä aiheesta.
Ei kiinnosta torin rannan ryyppyillat pätkääkään ja sen kautta sitä on vähän ajautunut "ulkopuoliseksi". Kavereita kyllä on mutta ajanvietto tyyppien kanssa ei vaan itteä kiinnosta ollenkaan, ei jaksa koko ajan esittää ja miettiä koko ajan mitä sanoo seuraavaksi, alkaa ahistamaan. Yksi kaveri on jonka kanssa näin ei ole ja voin olla ihan oma rento itteni eikä tartte ajatella mitään.
Smalltalk ärsyttää, en tykkää jauhaa iltalehden lööpeistä tai säästä, oon vähän ehkä tämmönen filosofi -tyyppi :P. Luin jostakin introvetti -termistä ja osu aika hyvin omaan kuvaan.
Onko kohtalontovereita ja mitä porukka nyt ylipäätänsä tekee kesällä. Pelkät viikonloputkin ovat suurimmaksi osaksi kotona nyhvöttämistä ku ei oikein mikään hirveenä kiinnosta. Ainut harrastus on syntikan soitto ja musan säveltäminen mutta ei sitäkään aina jaksa tehdä, ja se on vähän semmoinen homma että joskus kun tulee se tunne että nyt lähtee niin sitten lähtee, ei omalle kohdalle ainakaan toimi se että "onpas tylsää aletaan säveltään".
Vastauksia vastauksia! :)
Kesä, eikä mitään tekemistä
13
710
Vastaukset
- yksin kotona
Mä lähden ahvenanmaalle kalastamaan kesällä. Mee sinäkin jonnekkin lomailee. Kyllä kaikenlaisia tapahtumia kesällä riittää joten käy niissä.
"eikä lähikaupan apupoikana oleminen hirveänä houkuttele."
Ajattelit sitten, että me muut teemme niitäkin töitä, jotka eivät niin kovasti houkuttele, jotta voimme verovaroillamme kustantaa sinun lorvailusi?
Ei oikein inspiroi keksimään sinulle ajanvietettä, sori vaan.
Ja ihan vinkkinä, että sinne omalle alalle on tulevaisuudessa aika haastavaa työllistyä, kun ei ole opiskeluajalta kesätyökokemusta. Eli hyvin olet aloittamassa syrjäytymisprosessin.- asfafasf
"Ja ihan vinkkinä, että sinne omalle alalle on tulevaisuudessa aika haastavaa työllistyä, kun ei ole opiskeluajalta kesätyökokemusta."
HAH!
Riippuu "hieman" alasta. Joillakin vähän luovemmilla aloilla paskat välitetään istuitko kesälomilla Siwan kassalla vai makasitko nurmikolla - jos siis portfolio on rautainen.
Ehkä käyrännysväysaloilla välitetään oletko koko aikuiselämäsi ollut ahkera ja kuuliainen työläinen; ja se johtuu pelkästään siitä, että näillä aloilla ainoa meritti koulun lisäksi on tuo ahkeruus ja kuuliaisuus työelämässä. CV täytyy olla täynnä merkintöjä siitä, miten olet ahkerana työläisenä raatanut ja nuollut pomon peräaukkoa. Sitä pukumiehet arvostavat. Luovilla aloilla luova taituruus on meritti, eikä sillä ole mitään tekemistä Siwan kassan kanssa.
Voit nyt aloittaa tanttamaisen mäkätyksesi siitä, miten luovalle alalle tähätääminen on utopistista haaveilua, ja miten tosielämässä menestys saavutetaan vain ja ainoastaan raatamalla hanttihommissa. Lava on sinun.
- jepsjeps333
Veikkaan simasuuneidin kommentin perusteella että hän elämäänsä kyllästynyt ihminen joka kokeilee saavuttaa onnen rahalla, vihaa omaa työtään mutta ei uskalla tehdä asialle mitään. "Ajattelit sitten, että me muut teemme niitäkin töitä, jotka eivät niin kovasti houkuttele, jotta voimme verovaroillamme kustantaa sinun lorvailusi?" Taas tätä samaa plaapatusta, tekopyhyys vittuut, ette te niillä veroilla pelasta maailmaa.
Asiaan: Itse ajattelin lähtä kesällä lappiin vaikkapa tekemään pienen vaellusretken, pääsee irrottautumaan arjesta ja muutenkin näkemään vähä luontoa. Suosittelen kokeilemaan :) - asdvsdf
No ei se oo nyt hääviä oikeen mullakaan. Pitäis peltotöihin mennä mutta ristukse helevetti ku koko aja tulee jotain paskaa taivaalta. O se nii vitusta.
- asdvfsdfgbsdfgb
Näi siinä sitte kävi että ku talvesta päästii helpolla niin kesästä ei. Yhtä lähellä nollaa ollaan nyt ku joskus tammikuusa. Semmoenn keskimääränen ilma koko ajan. Vuodenajan tietää vaan valoisuuden perusteella .Paskaa talvea seuraa aina paska kesä. Toissa talvi oli ku ryssän helevetti mutta seuraavan kesän sai olla ku hunajaisessa aaprahamin helmassa. Voihan perselän vittu
- jörnöttäjä
Joo eipä oo mullakaan oikeen muuta ihmissuhetta ku mielikuvitusolennot. Täälä vanhempien kans jauhan kyrpää taas tämänkin kesän oletettavasti. Pyhä saatana!
- tuula-neiti
Koko heinäkuun olen lomalla ja eipä oikeastaan muuta ole suunnitelmissa kuin lenkkeillä ja uida ahkerasti eli viettää aikaa ulkona mahdollisimman paljon. Aion myös käydä sisävesiristeilyllä Kallavedellä ja syödä pari kertaa ulkona. Tiirailen aurinkolasien takaa komeita miehiä. Siinähän se kesä menee.
- kananenä
Mitä parempi ilma niin sitä enemmän pitää istua raktorin kopissa hikoomassa ja kiroomassa ja sateella sitten ollaan netissä aikaa tappamassa. Eli aika turhaa....
- asdfgfr
Jos oikeen ahistaa niin kokeileppa semmosta että nappaat paljaalla kouralla nokkosia nyrkintäyden ja tupsuttelet kämmenselkään oikein innolla. Ota sitten uusi kimppu ja toista sama ja jos ahistaa vielä niin räpsi niillä paljaalle mahalle ja selkään. Parempi vaihtoehto kuin jokin veittellä viiltely. Ite kokeilin kämmenselkään ja nousihan siihen tunniksi aika mielenkiintosia muhkuroita. Näytti käsi juustosämpylältä;)
- asdsfgvsdf
Sukukokous ois viikon päästä ja kiinnostaa lähes helvetisti. No ohan siellä toki hyvät eväät mutta eipä muuta houkuttelevaa. Toki nekin söis mieluummin yksin ku hirveessä laumassa, mulla ku on jonkinmuotonen kahvikuppineuroosi ja muutakin vainoharhaa.
Pakko sinne on kuitenkin mennä ku poissaolosta johtuva häpeä ois kuitenkin suurempi vaiva ku paikallaolosta aiheutuva sosiaalinen ahistus. Onneksi sekin kokous on vaan kolmen vuoden välein. - jooo
Mulla ei ole paljon muuta tekemistä kuin kamala pakko-opiskelu : ) Muuten kesä menee samalla kaavalla kuin muutkin vuodenajat.Ehkä parilla reissulla käyn.
- yksin kotona
Tää kesä taitaa olla eka kesä 23 vuoteen kun mulla eiole mitään kesätöitä tiedossa tai töitä yleensäkkään. Perjantai alkaa jaliksen EM-kisat ja aion katsoa niitä kun edellisen parit EM-kisat ja MM-kisat jäi välistä kun olin aina töissä. Olympialaisetkin tulee aika pian mut emä katso kun muutamia lajeja niistä. Tekisin kyl mielelläni töitä mut sopii tämä näinkin. Aion kalastaa ja varasin mökin ahvenanmaalta joten menen sinne kans käymään pariksi päiväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862