Mietityttää.

Olen nuoriäiti, koulut jäänyt pois, lapsen isä lähtenyt tiehensä parivuotta sitten. poika on uhmaiässä ja vie kaiken aikani. Minulla on kasa sisaruksia ja jokaisella meistä on lapsia, paitsi vanhimmalla joka ei niitä sairautensa takia voi saada.. Hän on huomannut jatkuvan väsymykseni ja epäintoisuuteni, jotenka hän oli keskustellut miehensä kanssa suuren maataloutensa tiluksilla siitä että jos he ottaisivat lasta itselleen, tavallaan niinkuin toisina vanhempina, jotta voisin käydä koulun loppuun hyvillä papereilla ja päästä elämään hieman sitä menetettyä nuoruuttani.. Tiedän etten saa tehdä päätöstä hetkessä ja tiedän että päätöksen on kestettävä mitäluultavammin lopun ikää.. he kun suunnittelevat jättävänsä kaiken lapselleni, jos vaan myönnyn siihen että hekin saisivat olla osa hänen elämää.

onko kellään kokemusta sellaisesta, että oma sisar olisi toinen huoltaja?
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisit esim. antaa pojan heille hoitoon usein, että saisit käytyä koulusi ja hieman vapaa-aikaa. Olisi aika radikaalia antaa poika kokonaan heidän "adoptoitavaksi" (tulkitsinko oikein?) väsymyksen takia, mikä on ihan normaalia ja ainakin suurimmin osin ohimenevää yksinhuoltajana.
Nuori yh olen itsekin eli kokemusta on, mutta toisaalta en voi täältä ruudun takaa määrittää sen kummemmin oikeaa väsymyksesi määrää.

Äitinä et paikkaasi tietenkään menetä, mutta todennäköisesti et olisi enää niin tärkeä pojalle tulevaisuudessa, jos sisaruksesi perhe kasvattaa hänet. Olisitko valmis olemaan "sivuroolissa" poikasi elämässä?

Mieti tarkkaan valintaasi, sydämessäsi tiedät mikä on teille parhaaksi.

Asioilla on tapana järjestyä. Tsemppiä ja voimia ! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietin vaan. kirjoitti:

Olen nuoriäiti, koulut jäänyt pois, lapsen isä lähtenyt tiehensä parivuotta sitten. poika on uhmaiässä ja vie kaiken aikani. Minulla on kasa sisaruksia ja jokaisella meistä on lapsia, paitsi vanhimmalla joka ei niitä sairautensa takia voi saada.. Hän on huomannut jatkuvan väsymykseni ja epäintoisuuteni, jotenka hän oli keskustellut miehensä kanssa suuren maataloutensa tiluksilla siitä että jos he ottaisivat lasta itselleen, tavallaan niinkuin toisina vanhempina, jotta voisin käydä koulun loppuun hyvillä papereilla ja päästä elämään hieman sitä menetettyä nuoruuttani.. Tiedän etten saa tehdä päätöstä hetkessä ja tiedän että päätöksen on kestettävä mitäluultavammin lopun ikää.. he kun suunnittelevat jättävänsä kaiken lapselleni, jos vaan myönnyn siihen että hekin saisivat olla osa hänen elämää.

onko kellään kokemusta sellaisesta, että oma sisar olisi toinen huoltaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu