Elämää..

Istuin ystäväni Annen keittiössä kauniin sunnuntai-iltapäivänä. Narsissit hehkuivat pihamaalla uskomattoman aurinkoisina. Kello tikitti rauhallisesti ja aika tuntui pysähtyneen sanattomuuteen. Anne pyysi minua pitämään käsistään kiinni. Niin teimmekin noin tunnin verran, silmät kiinni ja sydämet auki. Tämä aika oli arvokas ja koskettava. Tunsin syvää kiitollisuutta näistä 60 minuutista, joiden aikana sanat olisivat olleet tiellä.

Ystäväni elinpäivät ovat luettavissa todennäköisesti enää kuukausissa. Syövän myötä hänestä on karsiutunut pois kaikki turha. ''Tukka ja liikakilotkin ovat poissa tieltä'', hän toteaa hiljaisella huumorillaan. Kuolema ei ole tappio. Siihen ei Anne usko hetkeäkään. Hän on ollut valmis jo pitkään lähtemään elämänsä jännittävimmälle matkalle, kuten hän itse sanoo. Enemmänkin hän tuntuu olevan täällä vielä perhettään varten, joka rohkeasti valmistautuu luopumaan valoisasta äidistään.

Tässä kodissa enkelten siivet ovat tehneet suursiivouksen. Rakkaus on raivannut tieltään epäsovun, ja jäljellä on uskomaton määrä parantavaa sydämen lämpöä ja sielun valoa.