E-Epa - mihin vaivoihin ollut tehoa?

toiminut.

Mihin kaikkiin vaivoihin tuosta ollut hyötyä?

Itselläni ainakin yhteen luultavasti. Olin autokolarissa vuonna 2003 ja sen jälkeen kärsin kovista päänsäryistä aluksi muistaakseni yhtämittaisesti 2 vk ja pelkäsin lukinkalvonalaista verenvuotoa. No, sitten kivut hellittivät joksikin aikaa. Opiskelin tuolloin ja kerroin niistä kurssikaverillenikin. Hänen pojalleen oli sattunut myös joskus onnettomuus, jossa lyönyt päänsä. Kun kerroin, että minulla kivut ovat poissa ja palaavat taas ehkä kuukauden päästä tms, niin hän totesi, että niin teki hänekin pojallaan ja että 7 vuoden päästä tuosta pojalle tuli epilepsia. Minua alkoi harmittaa, tuleekohan minullekin? Törmäsin Tolosen E-epa kalaöljymainokseen, päätin kokeilla enkä halunnut todellakaan sitä epilepsiaa. Aloin käyttää 500mg:n kapselia, en muista montako otin päivässä. Vähitellen kivut aloivat vähentyä ja harvenivat. Mutta muistaakseni vielä 2006 päässä oli muistutusta kolarista, siis tyyliin muutaman kuukauden välein. Käytin vuosia tuota tuotetta. Nyttemmin en enää muista, että moisia kipumuistutuksia olisi edes ollut eikä epilepsia ole ainakaan vielä puhjennut. Olen ollut käyttämättä kalaöljyjä välillä pidempäänkin, varmaan viimeksi vuonna 2008 Tolosen kapseleita söin, joitain muita välissä joku purkki ollut. Muttei säännöllisessä käytössä. Nyt sitten on taas Tolosta 650 mg tällä kertaa, mutta toiseen vaivaan. Luulen, että noiden kapseleiden vaikutus tulee pitkässä juoksussa.

4

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uupunut

      Joo vaikutukset todella tulevat pitkässä juoksussa, itse aloin saada paniikkioireita kalaöljytiivisteestä talvella. Olin käyttänyt kalaöljytiivistettä vuodesta 2007. Eilen otin taas yhden ja tänään on ollut oireilua. Luultavasti se öljy ei niin vaan häviä elimistöstäni, jota on siellä varmaan jonkinlainen yliannos tunnollisen säännöllisen käytön vuoksi. Kalaöljytiiviste on kuulemma stimulantti, joten se vaikuttaa aivotoimintaan kuin stimulantti. Se todennäköisesti nostaa minulla serotoniinitasoja niin, että serotoniinipiikki saa serotoniininkerääjät yliaktiivisiksi, jolloin minulle tulee serotoniinivajetta ja siitä paniikkioireilua. Näiden litkujen kanssa ei kannata leikkiä.

      • vaihtoehto b

        Voi myös olla, että kummallakaan teistä oireiden muutokset eivät ole millään tavalla liittyneet Matti Tolosen nimellä mytäviin lisäravinteisiin.


      • toiminut.
        vaihtoehto b kirjoitti:

        Voi myös olla, että kummallakaan teistä oireiden muutokset eivät ole millään tavalla liittyneet Matti Tolosen nimellä mytäviin lisäravinteisiin.

        Ei välttämättä, mutta huojensi ainakin psyykkisesti se mahdollisuus, ettei epilepsiaa tulekaan. Terveytta saa yrittää edistää. Melkoinen pelko mulla oli kolarin jälkeen mahdollisesta epilepsiasta, kun kurssikaverikin hieman "pelotteli" lapsensa kokemuksen perusteella. Voi olla, että oireet olis ilman e-epaakin hävinneet, mutta minusta kuitenkin hyvä, että ylipäänsä kipuoireet hävisivät päästä. Johtui se sitten e-epasta tai ei.


      • pelottelulla rahaa
        toiminut. kirjoitti:

        Ei välttämättä, mutta huojensi ainakin psyykkisesti se mahdollisuus, ettei epilepsiaa tulekaan. Terveytta saa yrittää edistää. Melkoinen pelko mulla oli kolarin jälkeen mahdollisesta epilepsiasta, kun kurssikaverikin hieman "pelotteli" lapsensa kokemuksen perusteella. Voi olla, että oireet olis ilman e-epaakin hävinneet, mutta minusta kuitenkin hyvä, että ylipäänsä kipuoireet hävisivät päästä. Johtui se sitten e-epasta tai ei.

        Juu näin se tolosmatin ja vastaavien liiketoiminta menee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      217
      28056
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      104
      19415
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      305
      15529
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      153
      10697
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      118
      9630
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      37
      8251
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      35
      8212
    8. 237
      6762
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      204
      6413
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      36
      5983
    Aihe