Lapset sai antaa adoptioon ilman äidin lupaa
Juha Mikkonen
21:01
"Parivuotias ja nelikuinen lapsi oli otettu huostaan sijaisperheeseen äidin mielenterveysongelmien ja vaikean päihderiippuvuuden vuoksi.
Sijaisvanhemmat hakivat adoptio-oikeutta, kun lapset olivat olleet perheessä useita vuosia. Biologinen isä suostui, mutta äiti ei ottanut kantaa. Pohjois-Savon käräjäoikeus myönsi oikeuden. Biologinen äiti valitti päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen.
Äiti olisi suostunut vain lastensa pitkäaikaiseen sijoitukseen, jotta voisi tavata lapsiaan. Vuosien mittaan äiti oli tavannut lapsiaan 16 kertaa enimmillään muutaman tunnin kerrallaan.
Hovioikeus katsoi, että lasten eduksi vuoksi adoptio-oikeus on myönnettävä, vaikka pääsääntö on, että siihen tarvitaan myös äidin suostumus."
Vaikka juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa adoptio olisikin ollut oikea ratkaisu päätös herättää useita kysymyksiä. Vanhempien suostumuksen ohittaminen johtaa taatusti kyseenalaisiin päätöksiin tulevaisuudessa.
Mielenterveyden häiriö sinänsä ei oikeuta huostaa eikä varsinkaan adoptiota.
Päihdeongelma on tietysti vakavampi juttu mutta oliko äiti saanut kumpaankaan ongelmaan mitään apua ennen sijoitusta ja adoptiota?
Se, että lapset ovat olleet sijaisperheessä useita vuosia ei kerro muusta kuin nykyisestä huostapolitiikasta, jossa jokainen laitonkin huostaanotto tai perusteeton rikosepäily johtaa poikkeuksetta useiden vuosien sijoitukseen, jota ei yritetäkään purkaa.
Se, että äiti näki lapsiaan vain 16 kertaa , saattoi olla äidin tahdosta riippumattomien tekijöiden tulos. Vanhempien laittomasti minimiin kutistetut tapaamisoikeudet ovat yleinen lastensuojelun laiton käytäntö. Laittomat tapaamisrajoitukset annetaan rutiininomaisesti lähes kaikille vanhemmille eikä niitä tarvitse perustella.
Esim. tässä perustettomaan ja todistamattomaan rikosepäilyyn perustuneessa huostaanotossa lapset joutuivat elämään vuosia huonossa sijaispaikassa ilman lakisääteisiä oikeuksia läheistensä tapaamiseen ja huostaanotto perusteltiin 102 asiavirhettä sisältäneillä asiakaskirjauksilla, joita ei haluttu näyttää vanhemmille eikä suostuttu korjaamaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
Päihde- ja mielenterveysongelmaisen identiteetti on ensimmäinen asia, johon lastensuojelun asiakasta yritetään sovittaa- oli aihetta tai ei. Nämä leimat kun tarjoavat oikeudet lähes rajattomaan vallankäyttöön ja oikeuttavat ja perustelevat laittomatkin toimenpiteet. Niin kauan kun asikaskirjausten taso on sitä mitä nykyisin, oikeusistuimien tulisi ainakin etsiä näyttö asiakkaiden väitetyistä ongelmista puolueettomilta tahoilta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
vai niin....