Kuinka pitkät yöunet tarvitset?
Onnistuuko nukkuminen silloin kun on sen aika.
Onko mahdollisuus nukkua arkenakin niin paljon, että olet pirteä silloin kun pitääkin.
Unet
5
71
Vastaukset
Vuorokaudessa sellaiset karkeat 8 tuntia riittää. Nukun tilanteen mukaan ne joko yhdessä tai kahdessa erässä.
- työläinen.
Arkisin noin 6.5 tuntia, viikonloppuisin tunti enemmän ja lomien lopussa runsaat kahdeksankaan ei tahdo riittää!
Noin kahdeksan tuntia nukun. Ja aina kun pääni pistän tyynyyn hyvin tulee uni ei tarvii pyöriskellä. Usein haluaisin valvoa ja tehdä käsitöitä tai katsoa televisioa, mutta kun ei voi. Uni tulee aina noin kymmeneltä. Aikainen herätys yleensä jo ennen kuutta tekee sen, että myös viikonloppuisin vaikka ois vapaa-päivä olen virkkuna ja innolla puuhastelemassa jo ennen kuutta.
Joskus tulee päivällä mieli nukkua, mutta mihinkään päiväuniin ei ole mahdollisuutta. Joskus jos aion mennä illalla ulos juhlimaan niin pakko ottaa päivätirsat, muuten ilta jää tosi lyhkäseksi.
Iltaisin tekisin niin mielelläni käsitöitä, mutta ei ole oikein aikaa, kun käyn töissä ja hoidan lapsenlasta, koululaista, usein iltaisin. Käsityötarvikkeiden kuljettaminen mukana ei ole oikein järkevää, usein kuitenkin ompelen jotain sen koululaisen valvonnan lomassa. Lapsenlapsen hoitoa jaksan siksi kun en ajattele, että auttelen jotakuta, vaan että hoidan kuin omaani.
Kello on usein kymmenen kun olen vasta omassa kotonani illalla, pyöreitä on päivät heh heh...mutta eipä ole unettomuuttakaan...- onko miehillä??
Oli tässä taas n. kuukauden jakso että oli noita vaihdevuosioireita yöllä. heräsin kylmään hikeen ja painajaisiin ja kesti kauan nukahtaa uudestaan, töihin piti sitten nousta huonolla ololla.
Nyt taas toisenlainen jakso, yhdeksänkin tuntia menee mukavasti, ehkä muutama herätys yöllä mutta suuri nautinto kun saa vielä jatkaa uniaan.
Kaksi jaksoa on ollut tuota unihäiriötä, 50 ja nyt 51 vuotiaana. Ei ole tietoa mitä on edessä. Hormooneja en ole syönyt vaan luomulla mennään. - Cloetta...
Pitkät tarvitsen, mielellään 8 ja enemmän tuntia. Yleensä nukkuminen onnistuu mutta nyt ne naisten vaivat vaivaavat ajoittain ja minulle supernukkujalle on tullut jonkinsortin ja välillä nukahtamisvaikeuksia, samoin heräily 2 - 3 tunnin välein on uutta.
VOin nukkua töiden jälkeen tirsat jos haluaisin mutten halua, ettei yöuni kärsisi. VIikonloppuisin nukun pitkät 9 - 10 tunni yöunet ja päikkärit päälle. Ja virtaa riittää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741420Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13957Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79882Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90828Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv46612Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134608Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47603Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.50564