Vähikkälän alkoholitarjoilu kesäisin

poliisi taitaa olla kiinnostunut moisesta alkoholijuomien tarjoilusta.
selvästi alkoholi haetaan sisältä / henkilökunta tuo pöytään.
kyseessä on ravintolatoiminta joka tarvitsee luvat.
tuo toiminta on jo riittävästi aiheuttanut järjestyshäiriöitä. alaikäiset lapset juoksentelevat anniskelutiloissa humalaisten asiakkaisen keskellä.
pöydissä poltetaan tupakkaa, erittäin humalaisille ihmsille tarjoillaan lisää olutta välittämättä lain kirjaimesta.
tuolle toiminnalle on saatava loppu.
Kai täällä Vähikkälässäkin on lakia noudatettava.
-huolestunut asukas
15363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tähän saakka kaikki asiat on viety kylätoimikuntaan.
Sitä varten se on perustettu.

Äänestä

onko kylätoimikunta jo puuttunut asiaan

Äänestä
  • Noh, mitäs luulet ?

    Äänestä

Taitaa olla kateellisten puhetta,itse usein jäätelöllä poikenneena en ole yhtäkään humalaista vielä nähnyt. olutta ja siideriä kaupan pihalla kyllä nautitaan mutta aivan järkevästi. Tällaista maalaiselämää juuri kaivattaisiin moneen paikkaan. Tämä on sitä sivistynyttä alkoholikulttuuria josta myös ne lapset saa hyvää esimerkkiä,terveestä kohtuukäytöstä.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Jos ei jostakin saa niin muuttaisiko tilannetta, että litkut haetaan kaupasta muualta ja istutaan pussikaljalla.

    Taitaa olla kateellisten panettelua, jotka eivät itse kykene edes töitä tekemään, mutta kiukkua kyyläämisenä kyllä harrastaa.

    Äänestä

samaa mieltä kuin aloittaja.

sivistynyttä alkoholikulttuuria ei ole että alaikäiset lapset juoksentelevaat pelokkaana
humalaisten ihmisten örveltäessä ja tupakoidessa siinä läheisyydessä.
tässä on kyse vain ahneudesta ja rahallisesta hyödystä jonka takia kierretään lakia ja aiheutetaan häiriöitä.
meno on sellaista että ihan hävettää pienten lasten vanhempien puolesta.

Äänestä
  • No mikäs on"sivistynyt"alkoholikulttuuri?

    Se ei ole salaa lipittäminen mökin pihalla jottei kukaan näe.Tätä nimittäin näkee.

    Toisekseen mitä sitten?

    Käsi ojolla leikkiä herran nuhteessa olevaa puolijauhoistako kattos kun kaikilla ei ole varaa mainostamaasi mökkiin joten korvataan homma jollain muulla.Valitan ja aivan yksi sama onko se lakia vastaan tai ei, koska en piittaa laista ja viranomaisista yleensäkään pätkän vertaa.

    Mukulat oppii tuon jokatapauksessa.Opettaa sen tai ei.

    Äänestä

Voi kyynel tätä tiukkapipojen valtakuntaa... Viimeksi eilen poikkesin kouluikäisen poikani kanssa puodin pihalla kahvilla, humalaisia ei ollut ja lapset näyttivät myös viihtyvän.
Siellä jutellaan myös ventovieraille hyvässä fiiliksessä, yleensä kun me suomalaiset vaan jurotetaan. Ja tuskinpa tuo nyt mikään rahasampo on, enemmänkin palvelu ja kylän elävöittäminen.
Eli kireät pipot narikkaan ja leppoisaa kesää!

Äänestä

"Siellä jutellaan myös ventovieraille hyvässä fiiliksessä" varmaankin ollaan fiiliksissä.
alkoholia piisaa.

vaikka kyseessä on kuinka kylän elävöittäminen on toimittava lain asettamissa rajoissa.
lisäksi julkijuopottelu jo sinällään on suomessa kielletty.
tupakointi ja alkoholin nauttiminen lapsien lähettyvillä on todellakin väärin.

Äänestä
  • onko vähikkälä julkinen paikka?ei,eikä ketään kiinnosta jos paikallisen kesäkaupan pihas juodaan kaljaa,paikka on niin maalla kuin voi olla,ainoastaan kateelliset naapurit täällä huutelee...

    Äänestä

  • Älä hätäile..koet islamin auvoisen taian sitten kaavun saatuasi..

    Muistathan, että naisen paikan on seinien sisällä..ei ajokorttia mm.

    Äänestä

ja vähikkälän tietyt henkilöt ajelevat humalassa autolla. ei sen väliä kun on niin syrjässä.

Äänestä
  • Tervassa ajellaan muuten vaan ilman ajokorttia

    Äänestä

  • Ei..niitä harmittaa, kun eivät uskalla tulla naamaa sanomaan..on mukavaa huudella ja luulla jotkut muista ties mitä, kun juo yhtä oluttaan kirkon luona katsellessa.

    Kiitos siitäkin..olen tosin jäsenmaksuni maksanut:)siihenkin paikkaan tuhansilla euroilla työelämässä=takaisin 0 euroa.

    Minua ei ahrista kenenkään röökaamiset ynnä litkutkaan tahi muukaan elämän meno..mutta ymmärrän, että ne joiden elämä on ollut kovin kapeaa..esim..vanhemmat piessy vähän liikaa niin tulos on kiukku muille ihmisille moraalin muodossa, vaikka huudellen..otan osaa:)..giu

    Äänestä

  • diu diu diu kirjoitti:

    Tervassa ajellaan muuten vaan ilman ajokorttia

    Pitää muuten täysin paikkansa!

    En löytäny digikorttipaikkaa autosta on selitys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laki kunniaan. kirjoitti:

poliisi taitaa olla kiinnostunut moisesta alkoholijuomien tarjoilusta.
selvästi alkoholi haetaan sisältä / henkilökunta tuo pöytään.
kyseessä on ravintolatoiminta joka tarvitsee luvat.
tuo toiminta on jo riittävästi aiheuttanut järjestyshäiriöitä. alaikäiset lapset juoksentelevat anniskelutiloissa humalaisten asiakkaisen keskellä.
pöydissä poltetaan tupakkaa, erittäin humalaisille ihmsille tarjoillaan lisää olutta välittämättä lain kirjaimesta.
tuolle toiminnalle on saatava loppu.
Kai täällä Vähikkälässäkin on lakia noudatettava.
-huolestunut asukas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu