Kilpirauhanen ja stressi

kilppari häiriökö?

Hei! Olen parikymppinen nuori nainen, jolla on ollut ahdistusta, univaikeuksia, ruokahaluttomuutta, pientä lämpöä, palelua yms oiretta. Ensin tilani tulkittiin uupumukseksi ja ahdistuneisuudeksi, mutta nyt sain lähetteen verikokeisiin, jossa kävin eilein. Saan tuloksia ensi viikolla, kovasti epäilivät kilpirauhashäiriötä. Voiko kilpirauhasen toiminta häiriintyä kovan stressin/uupumuksen takia? Painoni ei ole kuitenkaan heitellyt suuntaan tai toiseen, käteni ja jalkani ovat aina olleet erittäin kylmät, mutta viime aikoina on kyllä keskittymisvaikeudet lisäntyneet huomattavasti ja normaalia isompi laiskuus/aikaansaamattomuus on iso osa elämääni. Arkisetkin jutut vaativat suuria ponnistuksia. Lääkärissä ja psykiatrilla on todettu että en ole masentunut, joten siitä tämä ei nyt luultavasti johdu.

Miten muilla ilmeni kilpirauhasen häiriöt? Onko samanlaisia kokemuksia tai oireita?

16

2865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nupputuppu

      Minulla oli nuo oireet, kun oli kilpirauhastulehdus.

      • ??..

        Kerrotko kuinka kauan sun tulehdus kesti ja mitä oireita sulla oli sekä millä lääkittiin.

      • nupputuppu
        ??.. kirjoitti:

        Kerrotko kuinka kauan sun tulehdus kesti ja mitä oireita sulla oli sekä millä lääkittiin.

        Toista viikkoa se kesti nuo oireilut, ennen kuin tajusin että on kilppari syynä. Aluksi tuli kova kurkkukipu, tutkittiin angiinan mahdollisuus, mutta sitä ei ollut. Kurkku melkein paranikin, mutta sitten tuli kova väsymys ja uupumus ja koko ajan oli pientä lämpöä. Palelin, mutta ei mitenkään sillai, että olis tarvinnu hirveesti vaatetta lisätä. Korkeimmillaan nousi kuume 38 asteeseen. En oikeesti niinku eläny samassa maailmassa ku muut tai ainakin se tuntui siltä. Ihan niinku olisin ollu jossakin kuplassa. :) Luulin silloin jo, että kuolen johonki hirveään tautiin, kun tajusin, että kilpirahanen oli kovasti aran tuntuinen. Otin heti lekurille ajan ja hän antoi kortisonikuurin kilpparitulehdukseen. Se kun alkoi vaikuttamaan, niin olin ihan pitelemätön. Virtaa piisasi. :)

      • ???..
        nupputuppu kirjoitti:

        Ihmeen nopeasti olet parantunut jopa niin että epäilyttää oliko sittenkään kilppari. Tuo tulehdus kun kestää yleensä kuukausia. Mutta jos noin oli niin olet ollut aika onnekas.

      • nupputuppu
        ???.. kirjoitti:

        Ihmeen nopeasti olet parantunut jopa niin että epäilyttää oliko sittenkään kilppari. Tuo tulehdus kun kestää yleensä kuukausia. Mutta jos noin oli niin olet ollut aika onnekas.

        No tuo hyvä olo kesti juuri niin kauan kuin kuurikin. Lopettamisen jälkeen tuli taas tuo vetämättömyys ja väsymys takaisin. Yleensä kortisonikuuri pitäisi kestää kauemmin. Näin olen netistä lukenut.

        Minulla on struuma myös. Tänään sain koelääkityksen lekurilta. Veriarvot viitearvojen sisällä, mutta kokeillaan kumminkin miten lääkitys vaikuttaa.

    • vajaatoimintainen

      Hyvinkin mahdollisesti kilpirauhasessa jotain vikaa....tai t4 hormonin muuttumisessa t3:ksi, eli aktiiviseksi muodoksi. Tuota, onko sulla muita "hormonalisia oireita" kuukautishäiriöitä, hiustenlähtöä, aivosumua?

      • kilppari häiriökö?

        No kuukautiset on kyllä heitellyt normaalia enemmän, ei mitenkään radikaalisti kylläkään ja aina olleet melko runsaat. Hiusten lähtöä en ole havainnut, mulla on muutenkin niin paksut hiukset että oksat pois, hiusten kunto ehkä on muuten heikentynyt hieman. Aivosumua? Jos tarkoitat sellaista hönttiä oloa, niin kyllä jonkin verran. Välillä tosiaan on sellainen outo fiilis, ihan kuin aivot olisivat sumussa ja täytyy keskittyä olemassa oloon.. :D en tiädä, vaikea selittää. Lähinnä vaivaa tämä kauhea laiskuus ja väsymyksen tunne vaikka kuinka paljon nukkuisin niin ei auta. Ruokahaluttomuus on kanssa yksi ärsyttävä tekijä ja tämä pieni lämpöily.. Tiistaina saan kuulla verikokeiden tuloksia, kai siellä sitten näkyy nämä kilpirauhashäiriöt jos niitä on? kovasti ainakin kyselivät kokeisiin mennessäni että onko kilpirauhaslääkitystä, vai kysyvätkö kaikilta..? olen vähän pihalla näistä jutuista kun en ole ikinä varsinaisesti sairastanut mitään..

    • .....

      "Aivosumua? Jos tarkoitat sellaista hönttiä oloa, niin kyllä jonkin verran. Välillä tosiaan on sellainen outo fiilis, ihan kuin aivot olisivat sumussa ja täytyy keskittyä olemassa oloon.. :D en tiädä, vaikea selittää." Tuo on just sitä ;) Tää on vajikselle tyypillistä - ja muutkin oireet kuulostaa vajikselta.

      • Kaikki muut

        oireet kuulostaa vajisvaivalta paitsi tuo pieni kuumeilu. Jos suvussa on kilpparisairautta niin siihen on alttius sairastua ja eikä tarvita muuta kuin kova stressi joka laukaisee tulehduksen kilpirauhasiin. Tulehdus tuhoaa rauhasten toiminnan, siis kyse ei ole rauhasten toiminta häiriöstä vaan rauhaset lopettavat hormoonin tuotannon. Netistä löytyy paljon tietoa tästä sairaudesta, mm oikean ruokavalion ja liikunnan merkityksestä sairauden hoidossa.

      • 17+5
        Kaikki muut kirjoitti:

        Kilpirauhastulehdukseen liittyy kuumetta.

    • Kilppari häiriökö?

      verikokeiden mukan kaikki kunnossa, en sitten tiedä mikä mättää.. kai ongelma on sitten lähinnä korvien välissä ja täytyy siirtyä tuonne mielenterveyskeskustelun puolelle..

      • "Kunnossa"

        Tarkoittaako tuo kaikki kunnossa sitä, että kilppariarvot ovat viiterajojen sisällä vai mitä? Labratulokseni ovat vielä labran viitearvojen sisällä, mutta niiden ja oireiden perusteella endokrinologi määräsi miedon tyroksiinilääkityksen. Yleislääkäri olisi tyytynyt vain seurailemaan tilannetta, mutta koska oloni oli niin huono, niin menin erikoislääkärille.

    • lotus

      Sairastuin stressiin ja työuupumukseen, vasta sen jälkeen huomattiin että oli ollut liikatuotanto. Se kun reippaasti lisää stressihormonien määrää! Jos se olisi todettu ajoissa, en ehkä olisi saanut koko työuupumusta :) !!!

    • 7 + 4

      Olen ymmärtänyt, ettei kilpirauhastulehdusta kannata hoitaa normaalisti kortisonilla, se kun on autoimmuuni tilanne, jossa tulehdus on seurauksena. Eli autoimmuuni = keho itse hyökkää omaa kudostaan vastaan. Ainakin lääkäri Camilla Schalin-Jäntti mainitsi tv-haastattelussa näin äskettäin.

      Sen sijaan yleensä kilpparin toiminta sen seurauksena hiipuu jolloin tarvitaan Thyroxin-lääkitys ja tarvittaessa T3-lääkitys myös.

      • Helppo yhtyä

        Kortisoni ei todellakaan korvaa thyroxinia, vaikka mm. minulle niin väitettiin Porissa. Minulla on vajaatoiminta ja samanaikaisesti liikaa kortisolia kehossa. Vain Thyroxin ja Armour-valmisteet auttavat kilpirauhastulehdukseen.

    • kmk3

      kilpparitulehdukseen ei liity aina kuume, ei ainakaan minulla ollut ja silti tulehdus jylläsi monta kk..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe