oman kaupunkisi keskuksessa? Espoo aloittaa tänään klo 20 kyseisen soittamisen, joka kestää jonnekkin elokuun loppuun asti. En ole kuullut koesoittoa jonka jotkut ovat jo kuulleet ja sanovat sen olevan hieno, mutta rupeaako sellainen rasittamaan pitemmän päälle siellä asuvia ihmisiä, tiedä tuota. Itse iltasoitto kestää noin pari minuuttia.
Ajatus on varmaan hieno, mutta ensin tuli mieleen että kohta ruvetaan kutsumaan väkeä rukoushetkiinkin samalla tyylillä. En viitsi tässä mainita mistä kansanryhmästä olisi kyse, sen saa jokainen päätellä. Jos yhdet saa niin miksi ei toisetkin.
Miltä kuulostaisi iltasoitto
13
136
Vastaukset
- Tase pappa
Mukavaltahan tuo on kuulostanut jo vuosikymmenet Naantalin Kirkon tornista soitettuna.
Sitä keräännytään puistoon kuuntelemaan, jos on aikaa ja pitelee ilmoja. Turisti-kansakin pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan, vaikka olisikin kuinka kiire hotellin riemuihin.Siellä niinkin pitkään se perinne ollut. Yritin juutupesta etsiä millanen soitto teillä se olisi, mutta ei ollu kukaan sitä sinne laittanut.
- uidessa kuunnellut
Nittaminax kirjoitti:
Siellä niinkin pitkään se perinne ollut. Yritin juutupesta etsiä millanen soitto teillä se olisi, mutta ei ollu kukaan sitä sinne laittanut.
eri päivinä eri virrenpätkiä , luulisin
- karvaskinttu
http://www.youtube.com/watch?v=m4EjAZoo1Ys
Tässä malli iltasoitosta - dingelidongeli
Kommeetahan se olisi. Minulle kyllä riittää kesäisin kerran viikossa kuuluva jätskiauton ääni.
- Lorena*
Iltasoitto on kaikunut jo kauan kesäisin Jyväskylän Harjulta, Oi päivät seutuvilla Päijänteen....
http://www.youtube.com/watch?v=W4grQq3PXqwKävin aloitukseni jälkeen vasta juutupessa ja olihan siellä monellakin kaupungilla iltasoittoja, ettei tämä espoon sitten mikään ainutlaatuinen asia ole. Kummasti sitä vaan hehkutettiin hesarissa. Höh.......
- maahinen
Iltasoitto jossain puistossa tai veden äärellä,kuulostais kivalta näin kesäisin.
Olis hanurin soittaja,yhteislaulua yms.
Kesäkonsertit jossain puistossa myös meille vanhemmalle väelle,60-70 luvun musaa eikä aina nuorille.Älä muuta sano. Harmi vaan kun ei ole edes tuttavapiirissä minkäänlaisia muusikoita, niin ei edes itse voi spontaanisti sellasta järjestää.
Tuli mieleeni Egyptissä oli hienoa kuunnella niitä rukouskutsuja.
Eikä ne siellä häirinneet pätkääkään.
Toki en tänne sitä haluaisi, niitä oli sentään monta kertaa vuorokaudessa.
Kyllä nuo iltasoitot on siitä hyviä että jos on hektinen elämä voi hiljentyä edes hetken.
Pysähtyä paikoilleen.Minulle sopii, vaikka en maalla asukaan, vaan Stadissa.
Mutta, mutta, vain keskustassa, kesälomien aikaan.
Silloin on liikenne muutenkin sekaisin, Kun tulevat maalaiset Korkeasaareen, Kiasmaan tai Heurekaan. Hehän eksyvät aina ja kaikissa tapauksissa Rautatieaseman nurkille.
Iltasoittoahan soitetaan myöskin sotilaana kaatuneen muistotilaisuudessa, kokeilin Intissä totisen torvensoittajan instrumettia, jolloin hän totesi että EI.
Sinä herätät kuolleet, siihen on vain yhdellä jumalalla oikeus.
H.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5171580- 641176
- 61862
- 62861
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691