Beatles vai Tuuli?

Suomen popidolien joukkoon on nousemassa nyt uusi tenavatähti, Tuuli! Hän on kuin Robin tai Paul McCartney - viehättävä ääni ja sitäkin viehättävämpi ulkonäkö.

Tuuli vertautuu monessa suhteessa Beatlesiin: Kappaleiden rakenteet ovat säkeistölaulun simppeleitä periaatteita noudattavia, rummut soittavat tasaista rytmiä ja sointuja on hyvin pieni määrä, pääasiassa kolmisointuja.

Tuulinkin kappaleessa "Salaisuudet" on noin 50 sekuntia musiikkia ja loput on toistoa! Aivan kuten Beatlesilla.

Mutta kumpi on parempi, Tuuli vai Beatles?
31139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tuuli

Äänestä

Onhan molemmissa puolensa. Aika tasaista on.

Äänestä

Toistaiseksi ei ole esitetty kunnon pohdintoja, miksi niin!

Tuuli on parempi laulaja ja hänen kappaleissaan on hieman kiinnostavammat rakenteet kuin Beatlesilla. Toisaalta Beatlesilla oli paremmat melodiat. Tuulella on mojovammat soundit, mutta Beatlesilla on hauskempi svengi, jonka tahtiin tekee mieli jorata.

Kumpi siis on parempi nyt sitten oikeesti? Sorry hei, mäkin oon ihan voimaton tän kysymyksen edessä!

Äänestä
  • Beatlesia on paha jorata - tahtilajit vaihtelee liikaa samassa biisissä.

    Äänestä

  • klasarieiosaajorata kirjoitti:

    Beatlesia on paha jorata - tahtilajit vaihtelee liikaa samassa biisissä.

    Eipä taida Biitlesilla paljoo tahtilajit vaihella. Eipä taida olla rytmisesti kovinkaan kompeksii, eikä taida nääs tehdä All you need is love mitää poikkeusta.

    Ei oo tainnu tuo puuppari koskaan rytmisesti vaikkeeta oikkeesti kuullakkahan!

    Äänestä

  • Beatles-"rytmiikka" kirjoitti:

    Sä et ole jorannut. Menee askeleet sekaisin, kun biisissä on 3/4 ja 4/4 ja jotain muutakin vielä. Eihän sellainen sovi rockiin. Ei se sovi jorattavaksi.

    Nyt puhuttiin omassa avauksessas Tuulista ja Beatlesista. Tuulilla on sitten tuota rytmisesti vaativaa musaa? Ei pysy tahdissa?

    Äänestä

  • Beatles-"rytmiikka" kirjoitti:

    Eipä taida Biitlesilla paljoo tahtilajit vaihella. Eipä taida olla rytmisesti kovinkaan kompeksii, eikä taida nääs tehdä All you need is love mitää poikkeusta.

    Ei oo tainnu tuo puuppari koskaan rytmisesti vaikkeeta oikkeesti kuullakkahan!

    Klassista vaivaa epärytmiikka. Sitä ei voi jorata muut kuin rytmitajuttomat.

    Äänestä

Vaikea valinta! Toisaalta hasselpähkinällä! on kusta päässä, toisaalta himoklasarilla on kusta päässä. Tasapeli.

Äänestä

No kelläpä ei olis sitä kusta päässä? Poppifaneilla paljon ku ei sinne oikeen muuta mahdu, klasarifaneilla taas aika ajoin paljon ko kulkevat nenä pystyssä muita tuomitsemassa. Paha kysymys, kuis siis oikeest mahtaa ollakkaa? Ettei vaa häämöttäski tasapeli siellä jossain...?

Äänestä

vai beatles?

Se onkin vaikee kysymys, eikä ole väliä onko Tuulin vai Beatlesin fanittajilla enemmän kusta päässä. Nyt pitäis miettii kumpi on parempaa MUSAA, Tuuli vai Beatles.....

Äänestä
  • Kusipäisyyden suhteen olet ylivertainen. Korvien välisessä palatsissasi lirisee ja lorisee ylivertaisesti. Ja paska tekee patoja.

    Äänestä

Tuuli on ehkä vastaukseni: hänen musiikkinsa on jotenkin nätimpää

Äänestä

Minä en pidä Tuulista ja Piitlesistä, minä pidän klasarivajakista. Hän on niin viisas ja ylivertainen, ja aina oikeassa. Hän ei ikinä tee turhia avauksia, kun hän on niin sivistynyt. Minusta klassinenkin on hyvää, koska klasarivajakki niin sanoo. En voisi enää kuunnella muuta kuin klassista, sillä klasarivajakki on sanonut totuuden. Aina. Ilman lääkitystä.

Äänestä

Palstan viisaiden klasarien puheenvuorot saivat minutkin irti siitä uskostani että kaikki maailman merkittävä musiikki olisi 1940-1947 syntyneiden brittimiesten tekemää. Heh. En voi enää edes miettiä miten tollo olin, hymähtämättä! :)

Äänestä

Palstan järjetön klasarijäkätys sai minut kiinnostumaan Beatlesistä, tänään ostan ensimmäiset levyni.

Äänestä

Mutta musiikki ei ole tarkoitettu levyltä kuultavaksi, vaan eläväähän sen olla pitää!

Äänestä
  • Pitäisikö aina mennä keikalle tai peräti isompaan konserttiin, jos mieli tekee kuunnella musaa? Joka ilta kun pistää 10 - 80 euroa menemään, niin halvaksihan se tulee...

    Se vain on niin, että Suomessa ei ole vuodessa kuin max. 2 - 5 keikkaa tai isoa konserttia, jota voisi käydä kuuntelemassa. Viime vuonna ei ollut kuin kaksi konserttia, jotka piti nähdä ja kuulla. Tulisi melko köyhä musiikkivuosi, jos pelkästään livemusaa kuuntelisi.

    Äänestä

  • Bubblegum Bitch kirjoitti:

    Pitäisikö aina mennä keikalle tai peräti isompaan konserttiin, jos mieli tekee kuunnella musaa? Joka ilta kun pistää 10 - 80 euroa menemään, niin halvaksihan se tulee...

    Se vain on niin, että Suomessa ei ole vuodessa kuin max. 2 - 5 keikkaa tai isoa konserttia, jota voisi käydä kuuntelemassa. Viime vuonna ei ollut kuin kaksi konserttia, jotka piti nähdä ja kuulla. Tulisi melko köyhä musiikkivuosi, jos pelkästään livemusaa kuuntelisi.

    Vuosittain on tarjolla satoja konsertteja, joissa on ihan must käydä! Niin paljon ettei ehikkään kaikkiin!

    Pelkästään oppilaskonsertit tarjoavat ihanaa musisointia.

    Äänestä

  • Höpö höpö kirjoitti:

    Vuosittain on tarjolla satoja konsertteja, joissa on ihan must käydä! Niin paljon ettei ehikkään kaikkiin!

    Pelkästään oppilaskonsertit tarjoavat ihanaa musisointia.

    IHANAA!!!

    IIIIK KLASARIVAJAKKI!!! JEEEEEE!!!!

    Äänestä

  • Höpö höpö kirjoitti:

    Vuosittain on tarjolla satoja konsertteja, joissa on ihan must käydä! Niin paljon ettei ehikkään kaikkiin!

    Pelkästään oppilaskonsertit tarjoavat ihanaa musisointia.

    Ketjun aiheeseen en ota kantaa, mutta kyllä laatumusassa konsertteja riittää jokaiseksi päiväksi! Musanystävän ei tarvi Euroopassa kärsiä.

    Äänestä

  • Totta kirjoitti:

    Ketjun aiheeseen en ota kantaa, mutta kyllä laatumusassa konsertteja riittää jokaiseksi päiväksi! Musanystävän ei tarvi Euroopassa kärsiä.

    Laatumusa tarkoittanee klassista? Jos olisi pelkästään sen varassa, niin tulisihan siinä tutuksi kaikki yleisimmät ja soitetuimmat klasaribiisit. Kaikki klasariesiintyjät kun tuppavaat veivaamaan niitä samoja kipaleita joka ilta, vaikka niitä samoja on soitettu jo 200 vuotta. Liika toisto on pahasta ja klassisen pahin synti on se, että kaikki toistavat vuorollaan samaa materiaalia.

    Äänestä

Tuuli aavistuksen verran parempi

Äänestä

Kyllähän Beatles on melkein Tuulin tasolla... tavallaan parempikin. Toisaalta rakenteet ovat molemmilla aina AABABCB tms....

Kumpikaan ei oo hyvää musaa, mutta jos näitä nyt vertaa niin sanon Tuuli!

Äänestä

Kaikkea musaa pitää arvotaa: Arvostan siis Tuulia, vaikkei hänen musiikkinsa ole minulle sitä ominta. Tunnustan toki hänen ansionsa! Mutta mulle Beatles.

Äänestä

Äänestän Beatlesiä.

Äänestä

Siis mitä ihmettä? Beatles tietenkin, onhan koko kysymys naurettava...Beatles ykkönen ja ollut sitä jo 50 vuotta ja täst eteenkinpäin.

Äänestä

Keskustelun aloittaja vertaili Tuulia ja Beatlesia rakenteen näkökulmasta.

Pakko sanoa että Tuuli. Kappaleessa "Salaisuudet" on parempi rakenne kuin Beatles-kappaleissa.

Jos otetaan muut sektorit huomioon, niin vaikeampi pala! Pakko sanoa että aloittaja oikeasti pisti pahan, kumpi tosiaan on etevämpi??

Äänestä

Samaa mieltä beatlesfan64 v.:n kanssa. Naurettava kysymys! Beatles vie Tuulin 100-0. ja sitte kun tuulilta tuulilta tulee pari uutta biisiä niin taso laskee hirveesti. Mut tuulil on ihan hyvä ääni ja rasmuksen pojat teki hyvää työtä biisissä että jos Tuuli ois noussu kuuluisuuteen viiden vuoden päästä niin ois tosi hyvä. siispä ääni beatleseille

Äänestä

Jos Tuuli tulis tänä päivänä esille Beatlesin kaltaisella paskapopilla, kaikki nauraisivat hänelle. Nyt hän on miljoonien suomalaispopparien rakastama artisti. Beatles on pahasti vanhentunutta, ja Tuulin kappaleet ovat nykyaikaa.

Äänestä

Tuuli hiljaa henkäilee

Äänestä
  • Olipa vaikea kysymys... Beatles on kyllä hyvä mutta Tuuli on myös... Sanon kuitenkin että Tuuli:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hasselpähkinä! kirjoitti:

Suomen popidolien joukkoon on nousemassa nyt uusi tenavatähti, Tuuli! Hän on kuin Robin tai Paul McCartney - viehättävä ääni ja sitäkin viehättävämpi ulkonäkö.

Tuuli vertautuu monessa suhteessa Beatlesiin: Kappaleiden rakenteet ovat säkeistölaulun simppeleitä periaatteita noudattavia, rummut soittavat tasaista rytmiä ja sointuja on hyvin pieni määrä, pääasiassa kolmisointuja.

Tuulinkin kappaleessa "Salaisuudet" on noin 50 sekuntia musiikkia ja loput on toistoa! Aivan kuten Beatlesilla.

Mutta kumpi on parempi, Tuuli vai Beatles?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu