Kekki kecken förklarar och betalar

HÖLMÖN TÖLVÄYS

Virkatalo aiheuttaa edelleen päänsärkyä

Loimaan Lehti, LOIMAA 1.6.2012 08:06:44
Loimaan kirkkoneuvosto on perustanut työryhmän selvittämään virkatalon peruuntuneesta remontista alkanutta kiistaa konsulttiyhtiön kanssa. Lempääläläinen Rakennuttajapalvelu Antero Kekki Oy on lähettänyt seurakunnalle kokonaissummaltaan yli 52 000 euron suuruisen laskelman konsulttisopimuksen purkamisen aiheuttamista kuluista.

Virkataloa koskeva konsulttisopimus purkautui, kun kirkkoneuvosto päätti olla toteuttamatta korjaushanketta. Kirkkoneuvoston asettaman työryhmän on määrä selvittää muun muassa korvauslaskelman perusteita.

Tämän kekkenin laskutus seurakunnalta mjo pitkälti yli 200000 euroa ja katsotaan mihin nousee. Mikä mättää Loimaan seurakunta

33

3493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuey5trye

      Uskovaisten tavara on yhteistä onko niiden rahakin?

    • summa summaarum

      Virkatalon homeongelmat aiheuttavat luonnollisesti menoja. Ongelman kartoittamiseksi seurakunta on käyttänyt ulkopuolisia asiantuntijoita ja nehän eivät ole ilmaisia. Mistä seurakunta muuten olisi saanut arviot korjauskuluista ja vaurioiden suuruudesta. Korjaushankkeen toteuttaminen vaatii harkintaa. Seurakunnalla ei varmaan ole pohjattomia resursseja kuten kaupungilla homerakennuksissa. Kaupungin pienet koulut remontoitiin ja laitettiin vielä suojeltaviin rakennuksiin. Sitten päätettiin ne sulkea ja aloittaa yhden peruskoulun remontoiminen päiväkotitarkoitukseen. Hölmöläisten touhua tosiaan. Toivottavasti seurakunta harkitsee siirtojaan hiukan paremmin kuin mitä kaupunki tekee.

      • oivaltava

        Seurakunta syyllistyy laittomuuksiin

    • pöh

      Ei se mitään seurakuntalaiset maksavat, sitä varten tämä seurakuntakin on

      • EI MIKÄÄN IHME

        No onhan tämä käsittämätöntä. Sama meininki jatkuu vaikka Metsämaankin seurakuntatalo asia alkaa hiljalleen unohtua. Mut jos nyt vähän mietitään... Kuinka paljon rahaa meni siihen, että tehdään, ei tehdä, tehdään, valitetaan jne. Nyt virkataloasiassa on vähän sama meininki.
        Miksi ylipäätänsä virkamiehet tekevät päätöksiä, jos valtuusto ne hylkää. Miksi toinen valtuusto voi tehdä lainvoimaisen päätöksen jos toinen valtuusto sen vesittää???? Ei tuossa ainakaan kyse ole demokratiasta, vaan ihan vähän suuresta pelleilystä. Pitäisikö Loimaan seurakunnan virkakoneistoa vaihtaa vai koko kirkollislainsäädäntöä muuttaa.
        Jos nyt näin karkeasti lasketaan, olisiko seurakunta menettänyt jo 100000 euroa tekemättä mitään konkreettista.
        Kuka tuollaisia sopimuksia seurakunnan puolesta allekirjoittaa, jos valtuusto ja neuvosto ne vesittävät.
        TODELLA NAURETTAVAA JA LAPSELLISTA TOIMINTAA LOIMAAN SEURAKUNTA

      • åpoiuytr45y6u7
        EI MIKÄÄN IHME kirjoitti:

        Usko satuolentoihin ja heidän palvojiinsa voi olla kallista ja tuskaisaa!

      • ennen mukana ollut
        EI MIKÄÄN IHME kirjoitti:

        No onhan tämä käsittämätöntä. Sama meininki jatkuu vaikka Metsämaankin seurakuntatalo asia alkaa hiljalleen unohtua. Mut jos nyt vähän mietitään... Kuinka paljon rahaa meni siihen, että tehdään, ei tehdä, tehdään, valitetaan jne. Nyt virkataloasiassa on vähän sama meininki.
        Miksi ylipäätänsä virkamiehet tekevät päätöksiä, jos valtuusto ne hylkää. Miksi toinen valtuusto voi tehdä lainvoimaisen päätöksen jos toinen valtuusto sen vesittää???? Ei tuossa ainakaan kyse ole demokratiasta, vaan ihan vähän suuresta pelleilystä. Pitäisikö Loimaan seurakunnan virkakoneistoa vaihtaa vai koko kirkollislainsäädäntöä muuttaa.
        Jos nyt näin karkeasti lasketaan, olisiko seurakunta menettänyt jo 100000 euroa tekemättä mitään konkreettista.
        Kuka tuollaisia sopimuksia seurakunnan puolesta allekirjoittaa, jos valtuusto ja neuvosto ne vesittävät.
        TODELLA NAURETTAVAA JA LAPSELLISTA TOIMINTAA LOIMAAN SEURAKUNTA

        olen samaa mieltä, että turha mitään päätöksiä valtuustossa tehdä. Miksi, siksi että aina on mukana joku vastarannankiiski tai turhasta valittaja. Tämä henkilö tekee valituksen, joka joko estää kaiken muutoksen tai kehityksen. Vähintään hidastaa puolen tai kokonaisen vuoden asian etenemistä.
        Näin edettiin äskettäin 1 kauden ajan. Oikeastaan ei varsinainen seurakunnan työntekijä tai suunnittelija voinut tehdä tässä asiassa mitään, kädet olivat sidotut kirkkovaltuustoon ja vielä tarkemmin näihin muutamaan valitttajaan. Entisistä pöytäkirjoista voi löytää halutessaan, kuka usein valitti milloin mistäkin.

      • sössijät
        ennen mukana ollut kirjoitti:

        Nämä valitus- ja Kekkiepisodit eivät ole maksaneet 100000 euroa vaan jo yli 250000 euroa. Tilin- ja hallinnontarkastus on aivan kuollut kirjain.

        HOHHOIJAA

    • lapsellista touhua

      No onhan seurakunnalla lakimies, joka ensin ajoi yhden entisen valtuutetun valittelut epäonnistuneesti. Eikös tuo samainen lakimies ole nyt seurakunnan asiamiehenä, ainakin joissakin asioissa oli. Saadaan taas siihenkin uppoamaan rahaa.

      • Saikunkallion kirkko

        Onko kyse samasta lakimiehestä joka ajoi sinnikkäästi muutama vuosi sitten Saikunkalliolle kirkkoa jonkun Orissuolaisen asiamiehenä? Muistaakseni sekin jotenkin epäonnistui.

      • Kekkilä Keckeby
        Saikunkallion kirkko kirjoitti:

        Onko kyse samasta lakimiehestä joka ajoi sinnikkäästi muutama vuosi sitten Saikunkalliolle kirkkoa jonkun Orissuolaisen asiamiehenä? Muistaakseni sekin jotenkin epäonnistui.

        Seurakunnasta on nyt tullutkin Kekkilä. Piti tulla mullat, mutta tulikin erinomainen rakennusmestari. Laskutus vaan on koko ajan alakanttiin.

      • avosökö saarnatuoli
        Kekkilä Keckeby kirjoitti:

        Seurakunnasta on nyt tullutkin Kekkilä. Piti tulla mullat, mutta tulikin erinomainen rakennusmestari. Laskutus vaan on koko ajan alakanttiin.

        Seurakunta on ihan mullillaan, mullin mallin!

    • Missä mennään?

      Vesikosken seurakuntatalon kohtalo auki

      Loimaan Lehti, Loimaa 9.12.2010 01:00:09

      Lempääläläinen Antero Kekki on vetänyt pois ostotarjouksensa Loimaan seurakunnan omistamasta Vesikosken seurakuntatalosta. Hän kirjoittaa seurakunnalle lähettämässään kirjeessä pahoittelevansa, ettei hänellä ole mahdollisuutta tehdä Vesikosken kiinteistöjä koskevia kauppoja Loimaan seurakunnan kanssa. Kirje luettiin valtuutetuille kirkkovaltuuston kokouksessa.

      Perumisensa syyksi Kekki ilmoittaa luottamuspulan.

      – Paikkakunnalla vaikutusvaltaisen, myös seurakunnan kirkkovaltuutetun ja minun välilläni ei ole luottamusta.

      – Jo pidemmän aikaa, muun muassa julkisuudessa, valtuutettu (Pauli) Salminen on kyseenalaistanut yhteistyöni Loimaan seurakunnan kanssa ja osoittanut minua kohtaan epäluottamusta.

      Vuonna 1980 valmistuneesta Vesikosken seurakuntakeskuksesta käytiin alkuvuodesta tarjouskilpailu, jossa korkeimman tarjouksen teki Antero Kekki. Hänen tarjouksensa oli noin 250 000 euroa.

      Rakennuttajapalvelu Antero Kekki toimii valvojana seurakunnan monessa kiinteistöhankkeessa. Kirkkoneuvosto on valinnut Kekin projektipäälliköksi tekemään Metsämaan seurakuntatalon hanke- ja esisuunnitelmaa. Samoin Kekki on työstänyt muun muassa Alastaron ja Mellilän seurakuntatalojen korjauksista kustannusarviot.

      MITEN tästä eteenpäin, kirkkoherra Oiva Alanen?

      – Kirje oli meille yllätys. Tällä haavaa ei ole selkeitä suunnitelmia siitä, mitä seurakuntatalon kanssa tehdään. Seurakunnan toimintaan taloa ei tarvita.

      Hän arvelee, että talon myynti pitää katsoa uudelleen, mutta sitä, järjestetäänkö myynnistä uusi tarjouskilpailu, hän ei vielä osaa sanoa.

      – Suunnittelu on edessä. Joka tapauksessa meillä on kirkkohallituksen lupa myydä talon tuohon hintaan. Luottamushenkilöt tekevät päätökset.

      Alasen mukaan kiinteistöstä koituu koko ajan rahanmenoa, sillä siitä saatava vuokra ei kata rakennuksen menoja. Seurakunta ei enää rakennukseen aio investoida.

      Rakennuksessa on vuokralla päiväkoti.

      – Paljon riippuu päiväkodinkin suunnitelmista.

      Kati Uusitalo

    • hyvä hyvä

      Kekki ja seurakunta vastakkain oikeudessas. Missä nyt tökkii? Kekein palkkit sentään vaan 300000 euroa. Kyllä rakennusmestari pikku palkat ansaitsee, koska on hyvä.

    • Onkipoika

      Kuka on vienyt Anttilan Eljaksen ONKIPOJAN kirkkoherranviraston etupihalta. Tyhjä reikä sementissä vaan. Ketäs ne ovat olleet semmoset pojat?

      • Poika onkii

        Se on nähtävillä kaupunginkirkon yläetuoven edessåä eli hyvässä turvassaq ja julkisesti nähtävillä.

    • hhh..

      ????

      • Haloo, haloo

        METSÄMAAN SEURAKUNTATALON KIINTEISTÖN ÖLJYVAHINKO
        KN 2.2012, 37 §
        KN jaosto 14.3.2012 § 37: Kun viikolla 46 kiinteistöön asennettiin kiinteistö-kohtaista vesisulkua, kaivuun yhteydessä maaperästä löytyi öljyä. Loimaan kaupungin ympäristösihteeri ilmoitti asiasta kiinteistöpäällikölle. Samalla esitettiin jatkotoimenpiteitä asian selvittämiseksi. Golder Associates Oy / Aurora Palin otti kaivuupaikasta maanäytteen, josta tutkimuksessa löytyi öl-jyhiilivetyjä.
        Tämän perusteella kiinteistön maaperä on tutkittava, jotta saadaan määri-tettyä öljyperäisen pilaantuneen maan laajuus. Öljyä on havaittavissa myös kellaritiloissa olevissa lattiakuopissa. Öljy ei ole vuotanut öljysäiliöstä.
        Tutkimusyritys on tehnyt kiinteän tarjoushinnan maaperän tutkimuksesta, joka tulos on kokouskutsun liitteenä. Kiinteä tutkimushinta on 5.560 euroa (alv 0 %)
        Tämän tutkimuksen vuoksi jaosto esittää kirkkoneuvostolle, että kiinteistön myynti keskeytetään ainakin tutkimuksen ja siitä saatavien raporttien ajaksi.
        Liitteenä ovat tutkimustulokset ja tarjous.
        PÄÄTÖSEHDOTUS: a) Jaosto hyväksyy Metsämaan seurakuntatalon kiin-teistön öljyvahingon tutkimuksen Golden Associates Oy:n tarjouksen mu-kaisesti.
        b) esittää kirkkoneuvostolle, että Metsämaan seurakuntatalon kiinteistön myynti keskeytetään öljyvahingon tutkimuksen ja siitä saatavien tulosten ajaksi ja tilannetta arvioidaan sen jälkeen uudelleen. (al)
        PÄÄTÖS: Hyväksyttiin.
        Tutkimuslaitoksella ovat tutkimukset vielä kesken. Näytteistä on löytynyt myös korkea arse

    • seurakunta liekeissä

      mistä ja kuka rakennusmestari kekin on löytänyt loimaan seurakunnan iholle. kalliiksi on ainakin tullut. täällä olisi omia mestareita yli 100 ja ilman oikeudenkäyntejä.

      • kekki

        Kekkieåisodi jatkuu. Jokainen Loimaan seurakunnan jäsen on jo lahkoittanut lempääläläiselle rakennusmedtarille 32 euron kolehdin. Ei huono!

      • öolikujy
        kekki kirjoitti:

        Kekkieåisodi jatkuu. Jokainen Loimaan seurakunnan jäsen on jo lahkoittanut lempääläläiselle rakennusmedtarille 32 euron kolehdin. Ei huono!

        no meillä luotetaan, kuin jumalaan pariin aliupseeri-merkonoomiin..... ha haaa

      • ei lahkolainen
        kekki kirjoitti:

        Kekkieåisodi jatkuu. Jokainen Loimaan seurakunnan jäsen on jo lahkoittanut lempääläläiselle rakennusmedtarille 32 euron kolehdin. Ei huono!

        32 €uron lahjoitukset eivät tule riittämään niinkaun kuin Kekki ja Lemettiläinen enemmistö johtaa seurakuntaa. Myös muut valtakunnalliset konsulttipalvelut ovat seurakunnan johdattajina, ei ainoastaan lemetiiläiset lahkon palvelijat joita tosin johtaa (al).

      • +x+
        kekki kirjoitti:

        Kekkieåisodi jatkuu. Jokainen Loimaan seurakunnan jäsen on jo lahkoittanut lempääläläiselle rakennusmedtarille 32 euron kolehdin. Ei huono!

        Onneksi erosin ajoissa tuosta touhusta, eli lopetin kirkon jäsenyyden! :)

    • Mietttivä jäsen

      Mihin Loimaan seurakunta ajautuu tulevaisuudessa?
      Valtaa pitää (al) ja sitä tukevat ns. lemettiläinen ryhmä, muutos vaatimus kaikista kiinteistä omaisuudesta, seurakunnan on päästävä eroon. Lemettiläinen valtakupla vaatii sitä ja tätä ja enenmistönä saa kaikki jopa päättömät (al) esitykset ja vaatimukset muista hallintohenkilöiden esityksistä huolimatta "läpi" enemmmistö voimien johdosta.
      Kuka seurakuntaa johtaa, se on valitettavasti Lemettiläisten ääri kristyttyjen ahdasmietteinen ryhmä.
      Lemettiläisten tukiosa miettii Kekille, maksetut "konsulttipalkkiot ovat osa seurakunnan kehittymistä". Olisiko Seurakunnan edun mukaista, saada "körttien vallan tavoittelu tuoda maan päälliseen ajatteluun"?
      Jos lemettiläisen kööri ja (al) jatkaa, se on varmuudella seurakunnan loppu, siis liitettäköön körttiseura Oripään Kristilliseen seurakuntaan kuntaliitoksen yhteydessä.
      Lemettiläisyyden tulee loppua välittömästi!

    • Nöf

      Ihmiset ovat tyhmiä ja harhaanjohdettavia ja lisäksi sakissa tyhmyys tiivistyy!

    • kylläsynyt..

      Seurakunnassa jos missä hyväveli ajattelu totetuu....

    • omenapuu
    • mopo karkaa

      mitä voi odottaa kun uusi talous kautta kiinteistöpäällikkö rupeaa hommiin. kun korttia täytyy käyttää... kottia ottaa ja leirirahoja..ja vielä ääni harava hämmentää

    • nunna

      no nyt saadaan seurakuntaan asian tunteva talous/kiinteistöpäällikkö....ja ääniharava avustaa..kortti voi kyl olla kovassa käytössä

    • ei kuplivaa

      valtaa ovat pitäneet oa ja lv ja se entinen sunitio..en kehtais olla siellä töissä olla töissä siellä..mitä valtuusto päässä liikkuu

    • aaamen

      jumalan siunausta?

      • ei kuplivaa

        mukava..et on saman henkisiä

      • ei kuplivaa

        ilkka ja esa on rohkeita menkää ihan loppuun asti

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe