Oulu

Kävin tänään Tampereella taas pitkästä aikaa. Huomasin heti junasta ulos astuttuani että ihmiset ovat todellakin iloisempia ja mukavampia kuin opiskelupaikkakunnallani Oulussa. Esim. kadulla en nähnyt ketään huonotuulista ihmistä. Oulussa lähes joka toisella vastaantulijalla on "kyrpä otsassa". Lisäksi palvelu Tamperelaisissa ravintoloissa on paljon asiallisempaa kuin Oulussa, jossa kaupan kassat ja muu palveluväki on yleensä tylyä asiakasta kohtaan.

Oulu on helvetin ruma kaupunki. Yhtä saatanan lähiöä ja huoltoasemaa koko paikka. Keskusta on ihan surkea, eikä siellä ole kauppoja paskaakaan, vaan pitää lähteä autolla esim. Kempeleen Zeppeliniin, mikäli haluaa käydä merkkiliikkeissä. Tampereen keskustasta taas löytyy kaikki.

Tampere vaikuttaa tosi kivalta paikalta. Oulu voittaa surkeudessaan monet venäläisetkin kaupungit.
22326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jokseenkin totta, itse aina käydessäni tampereella koen jonkinlaista rakkautta ilmassa, iloisempi fiilis ja näin. Ainoa asia mikä siellä vituttaa on mopoautot, täällä oulussa niitä ei juuri huomaa mutta tampereella joka vitun nurkassa tälläien persepäristin.
Silti haluaisin mielummin asustaa tampereella kuin kylmässä, harmaassa ja tylsässä oulussa.

Äänestä

On Tampereellakin lestoja mutta ne ei täytä kaikkea kuten Oulussa. Lestoista tämä hirveä ankeus johtuu! Kaikki on kiellettyä, ei kauppoja, ei kaunista, ei vapautta, ei hymyä, ei rakkautta....

Äänestä

Yritetään ymmärtää. Täällä oulussa asuu vain tuulipukukansaa ja Kastellin narsistiset pienimunaiset yrittävät jatkaa olematonta......bemarilla.

Äänestä

Kepulaisia Lestoja - siksi Oulu ei menesty ja täällä on kurjaa asua. Lähden heti, kun valmistun. Mutta hyvääkin on: kaikki on halpaa, ruoka, asuminen ja juomat.

Äänestä

Aloittajalla on kyrpä otsassa itsellään. Huomaa heti ihan oululaiseksi.

Äänestä

Haittaakse?

Äänestä

Suomessahan saa asuinpaikkansa valita...

Äänestä

Yks ja sama syrjäytynyt peräkamaripoika suollattaa provoja sinne ja tänne.
Keksi jo muutakin tekemistä tai pura katkeruutesi vaikkapa lenkkeilyyn.
Hyvinhän sulla menee, saathan sentään 400 euroa yhteiskunnalta kuukaudessa kaljaan ja tupakkaan, isä ja äitishän sua kuitenkin ruokkii.
Lienetkö koskaan käynyt edes Tampereella. Epäilen ettet Kempelettä ja Kelloa kauempana. Eksyisit.

Äänestä

Miksi aloitusviestin kirjoittaja ei kehunut tässä yhteydessä Kokkolaa ja Vaasaa? Aiempien ketjujen aloituksissa hän on muistanut mainita kyseisten kaupunkien vireän keskustaelämän ja kaupunkilaisen elämäntyylin. Skarppaa vähän ensi viestiin, Vasamann/G03BB3LS/9 1!

Äänestä

Ei se tiedä muita kaupunkeja kuin Tampereen kun Kalle painetaan siellä.

Äänestä
  • Kallea painetaan Oulussa, Oritkarissa!

    Äänestä

Kyllähän Oulussa on kaikki mitä ihminen elämältään tarvi ja aika eksoottinen täytyy harrastuksenkin olla jos sitä ei Oulussa pysty harrastamaan täysipainoisesti. Toisaalta, sitä ei voi kukaan kieltää, että Oulu näyttää, ainakin keskustassa, tyypilliseltä neuvostoliittolaiselta pikkukaupungilta. Mikä ihmeen hullun arkkitehdin tauti Oulussa ja muuallakin Suomessa on mahtanutkaan riehua?

Äänestä

Oulu on komea kaupunki ja suomalaisittain iso.

Äänestä

Vapaasti aloittaja ja muut samanmieliset olette vapaita muuttamaan tampereelle. Tervemenoa niin ei sitten ahdista niin paljon.

Äänestä
  • Vitut paineta!!!

    Äänestä

  • LESSUT=lestaadiolaiset ovat kuin eläimiä kun pääsevät laumassa esiintyyn. MINÄ jos joku sen tiedän sillä olen niiden eläimien keskuudessa elänyt pienen ikäni :( Mielestäni on juuri mitä etelämksi mennään sitä vittumaisemmiksi ja nilkeiksi ihmiset muuttuvat. Lessut eivät saa käyttää tietokonetta koska se on SYNTIÄ :D

    Äänestä

Oulussa on SÄÄNTÖNÄ, että pitää näyttää hapanta ilmettä muille vastaantulijoille. Oulu on paha kaupunki ja sen asukkaat haukkuvat kaikkia muita paikkakuntia siksi, koska ovat kateellisia muilla paikoilla asuville koska Oulu on niin p*ska. Kotikaupunkiani Vaasaa eräs muija haukkui paskaksi, sanoin hänelle, että katseleppa ympärillesi ja haistele ilmaa. Olisi pitänyt kertoa hänelle myös, että Oulu on ruma ja p*skalle haiseva, p*ska paikka jossa asuu vaan kaltaisiasi typeriä ja ylimielisiä lähiöjuntteja. Vaasa on merenkurkun helmi, Oulu pelkästään jonkun insinöörin krapulainen oksennus.

Äänestä

Oulu on ihan kauhea paikka varsinkin meille suomenruotsalaisille ja muille sivistykseen tottuneille kansalaisille! Juntit eivät siellä osaa muuta kuin juntteilla ympäriinsä! Oululaiset kaupunkilaiskörttilestakepujuntit!

Olette JUNTTEJA!

Äänestä
  • Ainahan suomenruotsalaiset kuvittelee olevansa parempia!

    Äänestä

Olen tamperelainen 11 vuoden ajalta. Täällä ne varsinaiset hapannaamat terrorisoi. Itsekin vielä hymyilin kun muutin tänne mutta kyllä on hymy hyytynyt.

Äänestä

...jaahas...taas tuommonen ALISUORIUTUJA jostain ylikiimingin syrjäkylästä tuo aloittaja.tuommonen kaikesta kaikille katkera,ilman yhtään oikeaa kaveria,kuvitelmissaan käy joskus `eteläsuomessa=kempeleessä´.ei autoa ,linja-autolla pitäs mennä,mutta ei kuitenkkan viitsi mennä siihen ku itekkin tajuaa että kuinka hoitamaton on ihmis eläjäksi.kaikki vaan nauraa hänelle,eikä kukaan ota tosissaan ,niin sitten täytyy yrittää OULUa haukkua tällä palstalla,vaikka ei edes oikeasti kovin usein pääse edes käymään OULUssa.ja varmaan joskus joku OULUlainen nainen on tehnyt ohikan tälle aloittajalle joskus ja sekin ketuttaa vielä ihan piru*ti.pese nyt se tali pois sieltä esinahan alta ja koita olla ku miehet.kyllä sinå taas joskus pääset varmaan käymään OULUssa.mee nyt peilin eteen ja selvitä itsesi kanssa se,ettei oo muiden(OULUlaisten)vika,kun sinulla on asiat tuolla tolalla,joohan...

Äänestä

Oulun keskustan katukuva on täynnä päihdeongelmaisia "taiteilija"nuoria, tai sitten jäkäriurpoja mopoineen. Rotuaarin nimen voisi vaihtaa pikku-somaliaksi ja neljän korttelin kokoisen keskustan jälkeen kahden kilometrin rottalähiövyöhyke puskurina Jyväskylään asti ulottuvalle omakotitaloalueelle joka on täynnä lestoja.

Koko kaupungin yöelämä jakautuu kahteen kastiin, joko kimaltelevaan teinihelvettiin joissa tapellaan joka ilta tai sitten p*skaisiin räkälöihin joissa tulevat katujen miehet puhuvat kuinka voisi ensi kuussa laittaa elämänsä kuntoon.

Julkiset palvelut ja joukkoliikenne täysin ala-arvoisia sekä ylihinnoiteltuja, arkkitehtuuri saisi brezhnevinkin kysymään mikä vittu on homman nimi ja syksy kestää 8 kuukautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9+1 kirjoitti:

Kävin tänään Tampereella taas pitkästä aikaa. Huomasin heti junasta ulos astuttuani että ihmiset ovat todellakin iloisempia ja mukavampia kuin opiskelupaikkakunnallani Oulussa. Esim. kadulla en nähnyt ketään huonotuulista ihmistä. Oulussa lähes joka toisella vastaantulijalla on "kyrpä otsassa". Lisäksi palvelu Tamperelaisissa ravintoloissa on paljon asiallisempaa kuin Oulussa, jossa kaupan kassat ja muu palveluväki on yleensä tylyä asiakasta kohtaan.

Oulu on helvetin ruma kaupunki. Yhtä saatanan lähiöä ja huoltoasemaa koko paikka. Keskusta on ihan surkea, eikä siellä ole kauppoja paskaakaan, vaan pitää lähteä autolla esim. Kempeleen Zeppeliniin, mikäli haluaa käydä merkkiliikkeissä. Tampereen keskustasta taas löytyy kaikki.

Tampere vaikuttaa tosi kivalta paikalta. Oulu voittaa surkeudessaan monet venäläisetkin kaupungit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu