Alastaron tekninen virasto laajenee ja on täyttänyt jo lähes kokonaan kunnan entisen virastotalon. Vanha palanut meijerirakennus on ollut kyläläisten komistuksena viisi vuotta. Purkamispäätöksiä ja – lupauksia rakennuksen purkamiseksi on ollut useita kertoja ja toivotaan että se nyt myös toteutuisi.
Loimaan kaupungilla on pelkästään kaavoituksessa menneillään kuusi projektia ja jokaisessa näistä on suunnittelutoimistot tekemässä tätä työtä.
Keskustan alueen suunnittelua on tehty jo yli kymmenen vuotta, eikä loppua ole näkyvissä. Tämän kymmenen vuoden aikana alueelle käyttösuunnitelmat ovat kaupungin johdon toimesta muuttuneet vuosittain. Keskustan suunnitelmat ovat muuttuneet vuosien aikana hyvin usein. Nyt kesken ovat koulun laajennus ja peruskorjaus. Keskuskoulu muuttuu suureksi koululaisten hautomoksi ja saa syksyllä vierelleen urheiluareenan ja puolen kilometrin päähän tekonurmikentän.
Suopellon aluetta suunnittelee Nosto Consulting Oy, Tku. Matkakeskuksen aluetta suunnittelee Ympäristösuunnittelu Oy, Tre. Keskuskoulun alueen asemakaavaa suunnittelee FCG. Tämän alueen suunnittelu laajenee kun Lindenin tontti erotetaan keskustan kaavasta.
Virttaankylän kaavaa suunnittelee Airix Oy ja keskustan katusuunnittelusta on tarjouspyynnöt menossa.
Entinen Alastaron kunnantalo on täynnä teknisen, suunnittelun ja rakennuspuolen henkilöitä. Missä heidän ammattitaitonsa on ja mitä he oikein tekevät, kun edes suunnitteluohjeiden antaminen ulkopuolisille ei heiltä onnistu ja suunnitelmia muutetaan joka kokouksessa.
Pieniä peruskouluja suojeltiin ja remontoitiin. Sitten tehtiin päätökset sulkemisesta ja nyt ainakin yhtä remontoidaan toiseen tarkoitukseen.
En kannata ihmetellä kaupungin valtavia henkilöstömenoja. Kaupungin tilinpäätöksestä saanee lukuja siitä, mitä ulkopuolisille toimistoille maksetaan. Eikä siinäkään olisi mitään pahaa, jos tuloksia näkyisi. Tällä hetkellä kaupungin koko kaavoitussysteemi ja kehittyminen ovat täysin hukassa. Keskeneräisiä asioita, luonnoksia, valituksia ja tarjouspyyntöjä vain lisätään.
Jos yksityinen sektori toimisi näin, se olisi jo konkurssissa, yrityssaneerauksessa tai ainakin yt-neuvottelut olisivat käynnissä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eikös valtuusto ole täynnä näitä entisiä konkurssimiehiä, toimitusjohtajamerkonomeja ilman firmaa ja osakeyhtiöiden toisten syliin keinottelijoita? Kyllä niiltä hommat sujuu ja loput ovat maajusseja, joilla tieto-taito traktorin takapyörästä ja lietesäiliöstä!