täällä vuodattaa ja kysellä vai että ottas oikeasti yhteyttä? Miksi että oikeasti lähesty kaipauksenne kohdetta kannattaako täällä vaan ruikuttaa eikö kannattas ottaa sen verran itseä niskasta kiinni ja puhua suoraan tai laittaa viestiä? En halua syyllistää ketään koska myös allekirjoittanut on täällä "ruikuttaja" joka ei uskalla tehdä mitään ja jonka takia kaikki aina jää niinkuin pee sieltä roikkumaan.
Kumpi on viisaampaa
11111111111111111111
12131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ruikuttaa, mitäs muutakaan... mitäs me ruikuttajat,,sadepäivän ratoksi :), Ei kait kukaan täällä nyt ihan oikeasti ruikuta..eikö tämä ole vaan viihteeksi tarkoitettu??
Viime kesänä odotin että näkisimme ja juttelisimme, nyt en enää odota
Minulla käynyt samoin. Enemmän tuntuu, että välttämättä kohtaaminen ei olisi sitä mitä toivoisi... ehkä ne tunteet ovat jonnekin kadonneet tai ns. se hyvä hetki on jo mennyt ajat sitten ohi, en tiedä... satavarmasti, mutta sinne ajatus pitkälti kallistuu. Tosin jonkinlainen puheyhteys toki voisi olla mahdollista, jos jotain kysyisit niin varmaankin vastaisin, mutta luulen, että enemmän olisi sitä kohtleiasta ystäväfiilistä varmaankin
Näinpä. Eihän yleensä oikeaa aikaa olekaan millekään jutulle. Näin se vain on. Ja myös niin että aika tekee tehtävänsä. Ja kun unelmasta luopuu, niin eihän siinä mitään...oli muutes miehelle
ohi meni, et odota mutta silti täällä märehdit? :D
No mä en oo mikään ruikuttaja, oon kertonut hänelle, että haluan hänet takaisin.
Odotan vaan, että hän muuttaa mielensä ja ei enää vihaisi minua siksi, että niin rohkeasti asiani esitin ..hän piti sitä pakottamisena (mitä en tarkoittanut) ja muistojen kultaamana pakkomielteenä.
Mutta ei kyllä se on rakkautta ..edelleen.
Alitajuisesti voi myös pelätä sitä, että kaunis haave muuttuu todellisuudeksi ja todellisuus ei vastaakaan sitä haavetta, mikä johtaa taas pettymykseen. Toisaalta, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja menee juttelemaan, niin asialle saa selkeyden ja pois sen painon sydämen päältä.
Mutta jos on tilanne kuin itsellä, että henkilö saa taas olon tuntumaan siltä, kuin olisi 14-vuoden ikäisenä oman sen aikaisen ihastuksen edessä: henki salpaa, jalat veltostuu, sydän hakkaa, niin ei se edelleenkään, noin puolentoista vuosikymmen jälkeen, ole yhtään sen helpompaa kuin silloin. Miksikö? Sitä tiedä en... ehkä huono historia vastaavissa tapauksissa selittää sen, mutta luulisi, että niistä on jo päässyt yli, kun muuten olo on paljon itsevarmempi vastakkaisen sukupuolen seurassa.
Ihminen on aina pelännyt, tai jos ei suoranaisesti pelännyt, niin suhtautunut varauksella uusiin asioihin, myös muutokset elämässä ja ihmissuhteissa ovat tällaisia. Elämä on kuitenkin niin rajallinen pituudeltaan, että hetkeen pitäisi tarttua ja nauttia elämästä silloin kun se tarjoaa niitä hyviä hetkiä, eikä jäädä katumaan katkerana sitä, mitä nimenomaan ei tehnyt. Kadun, että silloin en pysähtynyt...
kaikkein viisainta olisi kohdata totuus, myöntää itselleen, ettei yhteinen tulevaisuus ikinä toteudu. Ruveta oikeesti elämään ja unohtaa hänet. Tein noin itse joku kuukausi sitten ja aurinko paistaa nyt kuumasti risukasaan, vaikka ulkona sataakin:)
Muuten joo, mut toi ei onnistu jos on kohdannut oikeesti sellaisen josta pitää, mut on hölmöyksissään päästänyt menemään.
mitä sä sit aiot tehdä ? loppuikäsi ruikuttaa täällä menetystä? mut, omapa on elämäsi, elä se just silleen, miten itse haluat
Niin aion tehdä, mut en ruikuttaa, vaan kaivata.
Niin, erittäin epätodennäköistä että täällä olisi sen ikävöivän lisäkse juuri se ikävöinnin kohde.
Sellainen on vähän todennäköisempää että täällä on joku, joka tuntee sen kohteen. Mutta mitren sekään tunnistaa kaveriaan noista ikävöinti jutuista, kun ne tunnisteet on niin hel..tin tarkkoja :-D
Aivan turhaa touhua täällä oleilu. Ei yhdistä ihmisiä, ei niitä ikävoiviä ja kohteita.
Vain omaa tunteenpurkua ja hetken sympatiaa muilta. Mutta ei pidä sitten tarttua siihen sympatiaan tai alkaa elää ja piehtaroida muiden ikävöinti tunteissa ja luulla että TÄMÄ ON SITÄ NORMAALIA ELÄMÄÄ, IKÄVÖINTI TEKEMÄRTTÄ MITÄÄN! Ei sattttaaama
Pois täältä tekemään niitä tekoja IRL vain niin ikävöinti voi lioppua.