-pienet asiat voi olla suuria...kin.

muistellen

"Minulla oli yhtye,olin laulaja ja johtaja...tapasin Paulin ja tein päätöksen,ja hän teki myös,ottaako hänet yhtyeeseen.Kannattaisiko ottaa kundi,joka oli luultavasti parempi,kuin ne ihmiset jotka minulla oli,vai ei? Vahvistaa yhtyettä vai olla itse enemmän esillä? Päätin ottaa Paulin mukaan ja tehdä yhtyeestä vahvemman."

Noin muisteli v-71 John tapahtumia v-57 kesällä.kun 16 vuotiaana oli tavannut ekakerran 15 vuotiaan Paulin. Ja jatkotapahtumat ovat länsimaisen musiikki-ja muunkin kulttuurin hienoa historiaa.Pienistä tapahtumista,ihmisten kohtaamisista voi joskus olla aika uskomattomia seurauksia,kun kemiat tai jotkut sellaiset osuvat kohdalleen...

91

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Beatles heikko

      Niin, eihän Beatles ollut varsinaisesti musiikkia. He olivat popbändi, joka teki hyvin lyhyitä ja vaatimattomia viisuja.

      Beatleseista kukaan (John, Paul, George, Ringo) ei ollut opiskellut musiikkia. Heillä ei ollut myöskään luonnonlahjoja; esim. monesti on kerrottu ettei John osannut edes virittää kitaraa.

      He eivät tehneetkään kuin pikkulauluja, koska heillä ei ollut taitoa tehdä muuta.

      Kaikessa tekemisessä tärkeää on koulutus: todellinen osaaminen musiikissa syntyy koulutuksen myötä.

      • Minä, minä ja minä

        Sinä muistat kirjoituksesi jälkeen aina antaa itsellsesi plussan. Olet hyvin vaatimaton persoona...

    • ebookersfi

      "Kaikessa tekemisessä tärkeää on koulutus: todellinen osaaminen musiikissa syntyy koulutuksen myötä."

      Itseopiskeluko ja asioista selvää ottaminenko ei ole kouluttautumista?

      Sinäkö et pysty hyväksymään että 1 1 = 2, jos jonkun oppilaitoksen opettaja ei ole sitä sinulle joskus ainakin kerran kertonut?

      Onko vaikka yleisesti hyväksytty totuus siitä että jos soiva nuotti on C, niin siihen sopii soinnuksi oikein hyvin vaikkapa C-duuri sointu väärä, jos olet päätynyt tuohon johtopäätökseen ihan itse, mutta oikea jos Sibeliusakatemian opettaja on kertonut sinulle sen?

      Onko itseoppinut ainoa oikea oppinut ja muut opetettuja, kuten on väitetty?

      • tohtorisetäparantaa

        Suomessa muusikon virka orkesterissa vaatii akateemista tutkintoa - eihän sinne ketään soittotaitoista voi ottaa. Lisäksi pitää olla hyväksytty ammattiliittoon Mikä edellyttää puhdasta mainetta suhteessa muuhun musiikkina pidettyyn toimittaan.
        Tämän jälkeen elanto on turvattu ja kustannettu verovaroista. Epäilen tänne kirjoittelun olevan todiste puhtaudesta.

      • Etäsemmottii

        Musiikin opetus (vaikka soittimen, säveltämisen tai laulamisen parissa) on valmentamista, kykyjen hienostunutta hiomista, tyyliin yksityisohjaaja juoksijalle tai henkilökohtainen valmentaja jalkapalloilijalle.

        Itseoppineisuus ei tietystikään ole mahdollista kaikessa: esim. pientä viulistia tai klassista kitaristia pitää aina ohjata ammattilaisen toimesta. Säveltämisessä kykyjen monipuolistaminen ja laajentaminen on esim. Sibelius-akatemian huippukoulutuksen tavoite.

    • apinapapina

      Soittotaito = maallikko ammattikoululaisen ymmärryskyvylle sijoittuva musiikillinen ilmaisu.

      • loinenloinen

        ammattikoulu, amis = sibelius akatemia

      • Kaasuviulu rocks
        loinenloinen kirjoitti:

        ammattikoulu, amis = sibelius akatemia

        Perimätiedon mukaan eräs Hullujussin muusikko oli koulutettu Abelius Sikatemiassa...

    • Ivan Vaughn

      "No,sen jälkeen Paul esitteli minulle Georgen,ja Paulin ja minun oli päätettävä,tai minun oli,otetaanko George remmiin. Kuuntelin Georgen soittoa,ja sanoin; soita Raunchy,tai miten se mahtoi olla,ja päästin Georgen mukaan. Sanoin; ok,siitä vaan sekaan..silloin meitä oli kolme. Sitten loput yhtyeestä lempattiin vähitellen ulos."

      Tuossa yllä samasta haastattelusessiosta,mistä aloitustextikin on; se oli Quarrymen-bändin aikaa se.

    • kukkopilli.

      -nuo Lennonin muistelut julkaistiin alunperin Rolling Stone-lehdessä,myöhemmin sit pantiin nippuun ja julkaistiin kirjana Suomessakin...

      • Lennon onneton

        Ei tule mieleen ketään huonompaa muusikkoa kuin Lennon...

      • 2tohtorisetäeiparanna
        Lennon onneton kirjoitti:

        Ei tule mieleen ketään huonompaa muusikkoa kuin Lennon...

        peiliin katsominen voi virkistää muistia

    • etäsemmottii

      Luuletko että Lennon oli hyvä muusikko?

      Onneton "kitaristi". Kaamea "laulaja". Kaavamainen "laulunkirjoittaja"

      Unohda jo Beatles ja lääkekuurit, ja hakeudu "luonnonlääkkeiden", Händelin huilusonaattien pariin!

    • kommentti.

      Lennon oli persoonallinen muusikko ja musiikintekijä; yksi kaikkien aikojen parhaista. Samoin McCartney. Oli tosi hyvä onni,et kaverit tapas aikoinaan toisensa,ja heidän lahjakkuutensa pääsi todelliseen loistoon; sillä yhdessä he saivat vasta aikaan sen maagisen,kuolemattoman musiikin.

    • Täysin absurdia

      Lennonin "sävellyksissä" ei ole mitään persoonallista. Ihan tosissako meinasit että joku Help! tai Strawberry olisi persoonallista? Kyse on pienimuotoisesta, triviaalista materiaalista. Persoonallisuuteen tarvitaan paljon kehittyneempi yksilöllinen näkemys, jollaista Lennonilla, David Bowiella, Princella, McCartneylla etc. ei vain ollut.

      Lennon ei ollut persoonallinen edes lyyrikkona - todellinen persoonallisuus tarkoittaa sielläkin paitsi suurempaa ammattitaitoa joka käytössään tekijä pystyy ylittämään normit ja uudistamaan lajiansa perustavanlaatuisesti muoto- ja sisältötekijöistä käsin

      Ei toteudu keskitien tallaajista ala Lennon

    • nappiin!

      Niin, kyllähän se on moneen kertaan todettu Lennonin olleen Beatlesissakin se peränpitäjä numero uuno. Ei riittänyt miehellä oikein millään kapasiteettia pysyä mukana, pikkuhiljaa alkoi olla kaikki eväät syötynä. Sitä todistaa tasapaksut ja musiikillisesti (poppitasollakin arvioituna siis) umpiköyhät soololevyt. Lennon oli sellainen tekstinikkari a'la Juice Leskinen...

    • vitsi,haittaaks se..

      Kova ja aikaansaava jätkä Lennon oli; perusti kaikkien aikojen hienoimman yhtyeen,yhdessä sielunkumppaninsa kanssa...

      -mitähän klasarihimofanikin tekisi,jos ei olisi The Beatlesia, mitä ihmettä voisi haukkua sensijaan....John ja Paul antoi klasarinkin elämälle tarkoituksen... :)

      • perspektiiviä nyt

        "perusti kaikkien aikojen hienoimman yhtyeen,yhdessä sielunkumppaninsa kanssa..."

        Kaikkien aikojen?? Ei sinun elämäsi ole yhtä kuin kaikki ajat. = )

        Rokki ja poppi on ihan nuori (ja merkityksetön) ilmiö Euroopan musiikkihistoriassa. Rokki ja poppi eivät tuoneet mitään uutta.

        Samaan aikaan kun Beatles sävelsi trivaalia kolmi- ja nelisointumusiikkia, klassisessa harrastettiin jo dissanoivia päällekkäisharmonioita, 12-säveljärjestelmää, sarjallisuutta...

        Beatles ja Rollarit eivät siis tuoneet mitään uutta ja olivat todella alkeellista. He eivät kehittäneet musiikkia.

        "Kaikkien aikojen"-ilmaisu on siis totaalisen typerä Beatlesin yhteydessä.

      • perusteet kuulee..
        perspektiiviä nyt kirjoitti:

        Ilmaisu "kaikkien aikojen" on napakymppi,kun on kyse The Beatlesista.

        ........................................................10..................................................................

        -muut tulee perässä.....ne klassisetkin..........näin se vaan menee.

    • Buahhahah

      Olisi vähemmän paskakersoja sivistettävänä!

    • Beatles-fani

      -tänään taas tosi historiallinen pvämäärä,eli 6.6 1962 tasan 50v sitten Beatles astui eka kerran Abbey Roadin studiolle,Pete rummuissa vielä, ja teki ensimmäiset nauhoitukset siellä...Love Me Don tällöin tehty versio on hieman löysä, tempo ei pysy saman koko piisin ajan,olikohan se just Peten syytä?...no,George Martin sanoi et rumpali pitää sit vaihtaa,kun aloitetaan oikein kunnolla levyttämään...

    • 6.6.1962

      Pitäis kyl ottaa pienet viinit juhlan kunniaksi,onhan sitä pienempiäkin juttuja juhlittu..tjn.

    • etäsemmottii

      Ei liene koskaan juhlittu pienempää tapausta. Apinan pierukin on suurempi aihe iloon. = )

      • ..............

        No sittenhän sulla on juhlat aina kun pieraset...

    • Dhommi

      "No sittenhän sulla on juhlat aina kun pieraset..."

      Klasareita syytetään tyhmyyksistä (vaikka kyse on vain sivistämisestä!), mutta reiluuden ja ennenkaikkea rehellisyyden nimissä on minun tokaistava, että täytyy silläkin joka tällaisia lyhytviestejä ilman mitään sisältöä rustailee, olla aika tylsää..

      • ...............

        Tylsä täällä olet vai sinä.

      • Tiivistä tietoa

        "lyhytviestejä ilman mitään sisältöä"

        Lyhyestä virsi kaunis. Lyhyt vastaus tai kirjoitus on parempi kuin klasarin työstämät romaanin mittaiset saarnat, jotka ovat ilman sisältöä.

        Rupeapa klasari sinäkin kirjoittamaan vain yhden tai kahden lauseen avauksia ja vastauksia.

      • .................
        Tiivistä tietoa kirjoitti:

        "lyhytviestejä ilman mitään sisältöä"

        Lyhyestä virsi kaunis. Lyhyt vastaus tai kirjoitus on parempi kuin klasarin työstämät romaanin mittaiset saarnat, jotka ovat ilman sisältöä.

        Rupeapa klasari sinäkin kirjoittamaan vain yhden tai kahden lauseen avauksia ja vastauksia.

        "Rupeapa klasari sinäkin kirjoittamaan vain yhden tai kahden lauseen avauksia ja vastauksia."

        EI HERRANJESTAS vaan ettei kirjoita enää yhtään mitään!

      • Dhommi
        ............... kirjoitti:

        Tylsä täällä olet vai sinä.

        Miksi sitten vastailet koko ajan mm. minun viesteihini?

        Taitaa agendassamme piilevä vinha perä kutkuttaa raivohermoasi...

    • kesän lapsi

      4 päivää ja risat....Sir Paulin synttäreihin.

      70v.

    • Realismia

      "4 päivää ja risat....Sir Paulin synttäreihin. 70v. "

      Totta.

      Vaikkei populäärimusiikkia voi mitenkään verrata taidemusiikkiin, voidaan Paulin kohdalla todeta kuitenkin se, että (popin mittapuulla) hänellä oli hedelmällinen kultakausi vuosina 1960-1971 (suunnilleen). Minkä takia hän ei sen jälkeen ole saanut mitään edes poppipiirien arvostamaa aikaiseksi?

      Miksi puolestaan kautta aikain eläneet taidesäveltäjät ovat tehneet loistavaa musiikkia kuolemaansa saakka?

      Esim. Haydn loi aina vain parempia teoksia aina 70-vuotiaaksi asti. Ja ne nuoruuden työt ovat tietysti parempia kuin mikään pop-musiikki, sillä Haydn on yksi musiikin historian parhaista säveltäjistä (-mies joka on pitkälle määritellyt mitä tarkoittaa sinfoniamuoto tai jousikvartetto teostyyppinä).

      Eli miksi oikeastaan juhlia männävuosien popsäveltäjää joka on noin 40 vuotta ollut tekemättä mitään edes kohtuullista musiikkia? Miksei Macca nyt 70-vuotiaana tee enää mitään? Ajatteleeko että muutama kymmentä hienoa melodiaa riittää? Niinkö hän on ajatellut kaikki nämä ajat - vai tyrehtyikö miehellä yksinkertaisesti alunperinkin himmeästi sykkinyt suoni? ( että tietysti musiikin tekemisessä on kyse isommastakin asiasta kuin vain jokin suoni...)

      • Poppi ja Macca #1

        Sinun pitää Maccan suhteen ymmärtää se ylivertainen tosiasia, että hän on jo osansa tehnyt, ja hyvin tekikin. Toinen toistaan hienompia sävellyksiä ja melodioita, jotka vieläkin soivat ihmisten soittimissa päivittäin. Ne soivat myös radiokanavilla päivittäin, joten Maccan tekemiset ja saavutukset ovat klassiseen verrattuna ylivertaisen ylivertaisia.

        Mainitse joku Maccan aikainen nykyklasarisäveltäjä, jonka biisejä soitetaan päivittäin yhtä paljon kun Maccan sävellyksiä... Vähissä ovat ne nykyklasarin säveltäjät, joiden biisit pääsevät radioaalloille. Ne soivat korkeintaan klassisella kanavalla, jos sielläkään. Nykyklasarisäveltäjät saavat olla onnekkaita, jos heidän biisi soi radiossa kerran kuussa tai kerran vuodessa.

    • kuuntele tätä!...

      Haydn ei ole tehnyt lähellekään niin paljon ikimuistoisia musiikkiteoksia,kuin Paul McCartney. Josephilta muistetaan ehkäpä pari,noin yleisesti...Paulilta kymmeniä...ero on tosi suuri. Olen pahoillani,mutta tämä on tosiasia,ei makuasia.

    • Haydn nro1

      Haydnilta soitetaan satoja teoksia ympäri maailmaa, Paulila ei yhtäkään.

      Se on aikuisen ihmisen todellisuus, jonka voi tarkistaa mistä tahansa

    • Ärinä Kalle

      Ohan Macca tehnyt paljon hyvää stuffii vuoden 71 jälkeenki. Uusimmatki tekeleet kestää hyvin päivänvalon. Mites on sen klassisen kanssa? Eikös se oo ollu jo ainaki sata vuotta ihan semmosta ammattilaisten stuffia? Pitäis olla itse soittajakoulutettu, että vois ajatella sen noin kaiken muun musan yläpuolelle. Eikös se oo hyvä, että Beatles toimii lähes kaikille muille, on toiminu jo kohta 50 vuotta...?

    • Ei riitä

      Ei riitä, että "ei-musiikki-ihmiset" pitävät Beatlesista. Pitäisi olla laatua joka innostaisi musan ammattilaiset. Ei meinaa Jake Nymania tai rock-kollegoja.

      • kdkdkdkdkdk

        No, tuntuvat sinfoniaorkesterit innostuvat. Vai Miksi ne soittelevat Beatlesia

    • mutku ei soita

      Sinfoniaorkesterit eivät soita vakituisesti Beatlesia. Sinfoniaorkesterit ovat soittaneet Beatlesin iskelmistä tehtyjä sovituksia hyvin harvoja kertoja.

      Miksi Beatlesin kaltainen kevytmusa ei voi vakiinnuttaa itseään elävänä esitetyn musiikin ohjelmistoon? Siis ylipäätään?

      Kaikki tietävät että syy on laadun puute.

      • Klasarihönö

        Eräillä klasareilla näyttää olevan päähänpinttymä Beatlesista. Kumma juttu, josd ei bändiä kukaan edes kuuntele.

      • vastustamatonbeatles

        Maailma on täynnä musiikkia. Miksi ne veivaavat niitä samoja teoksia kaikkialla?
        Jos solistia tarvitaan ja solisti sairastuu, puhelinsoitolla saadaan uusi. Ei harjoituksia, lavalle vaan.

        Ammattitaitoa vai saman toistamista? Korvaahan putkimiskin putkimiehen.

        Sinfoniaorkesterit soittavat jatkuvasti beatlesia ympäri maailmaa. Ei vakituisesti, mutta säännöllisesti. Siitä huolimatt ettei beatlesmusiikkia ole niille tehty.

        Ei siis laadun puute vaan hyvin yksinkertaisesti; Beatles ei ole sinfoniamusiikkia.

      • vastustamatonbeatles

        Kysymys siis kuuluu: miksi sinfoniaorkesteritkin soittavat Beatlesmusiikkia?

        Klasari väittää ettei beatlesia soiteta missään, mutta jopa sinfoniaorkesterit soittavat.
        Ei vakituisesti mutta säännöllisesti. Vastausta ei kuulu, miksi ne soittavat?

        Miksi miksi miksi?

        Beatles ei siis ole sinfoniamusiikkia.eikä niiden edes kuuluisi soittaa beatlesia. Itse en edes harkitse niiden kuuntelua: pari näytettä LSO:n Beatleslevyltä riitti.

        Ja sinfoniaorkesterit ovat vain raapaisu siitä beatlesmusiikista, mitä koko ajan esitetään.. Olkoon, että yhtye on pyrkinyt suojelemaan musiikkiaan rajoittamalla sen esittämistä.

      • tollo!
        vastustamatonbeatles kirjoitti:

        Suojelemaan, miten muka? Onko tämä joku oma johtopäätöksesi? Näin typerät väitteet vaativat perusteluja...

      • Dhommi
        tollo! kirjoitti:

        Suojelemaan, miten muka? Onko tämä joku oma johtopäätöksesi? Näin typerät väitteet vaativat perusteluja...

        "Miksi miksi miksi?"

        Harhasi ovat väkevää luokkaa: Sinfoniaorkesterit eivät soita Beatlesia. Myöskään kamariorkesterit eivät soita Beatlesia. Bealesia ei soiteta, koska se on roskamusiikkia (todellisuus jonka kuka tahansa voi tarkistaa milloin tahansa).

        Haydnia soitetaan jatkuvasti ja säännöllisesti, ja teoksia joita häneltä(kin) soitetaan on satoja.

      • realismi kunniaan
        vastustamatonbeatles kirjoitti:

        Maailma on täynnä musiikkia. Miksi ne veivaavat niitä samoja teoksia kaikkialla?
        Jos solistia tarvitaan ja solisti sairastuu, puhelinsoitolla saadaan uusi. Ei harjoituksia, lavalle vaan.

        Ammattitaitoa vai saman toistamista? Korvaahan putkimiskin putkimiehen.

        Sinfoniaorkesterit soittavat jatkuvasti beatlesia ympäri maailmaa. Ei vakituisesti, mutta säännöllisesti. Siitä huolimatt ettei beatlesmusiikkia ole niille tehty.

        Ei siis laadun puute vaan hyvin yksinkertaisesti; Beatles ei ole sinfoniamusiikkia.

        "Sinfoniaorkesterit soittavat jatkuvasti beatlesia ympäri maailmaa."

        Valitettavasti sinfoniaorkesterit eivät soita popmusiikkia. :(

        Avaa lääkepurnukka ja heitä aamun napit suuhun. Lääkityksesi ei toimi toivotulla tavalla.

      • täydelletollolle
        tollo! kirjoitti:

        Suojelemaan, miten muka? Onko tämä joku oma johtopäätöksesi? Näin typerät väitteet vaativat perusteluja...

        suojelemaan tarkoittaa tiettävästi sitä, että pitävät huolta musiikin hyödyntämisestä kaupallisiin tarkoituksiin ja muusta käytöstä tiukkaa huolta. Jacko onnistui tekemään tähän hetkeksi loven.
        Myös tekijänoikeuksien pidentämisessä beatlesperhe on ollut menestyksellisen aktiivinen.

      • kdkdkdkdkdk
        realismi kunniaan kirjoitti:

        "Sinfoniaorkesterit soittavat jatkuvasti beatlesia ympäri maailmaa."

        Valitettavasti sinfoniaorkesterit eivät soita popmusiikkia. :(

        Avaa lääkepurnukka ja heitä aamun napit suuhun. Lääkityksesi ei toimi toivotulla tavalla.

        sinfoniaorkesterit soittavat jatkuvasti beatlesia. Ei toki vakiintuneesti ohjelmistossa - koko ajan kuitenkin jossain.

        Miksi? Se on hyvä kysymys tuossa edellä. Eihän se ole sinfoniamusiikkia.
        Miksi juuri beatlesia? Koska se on niin huonoa?k

      • kdkdkdkdkdk
        Dhommi kirjoitti:

        "Miksi miksi miksi?"

        Harhasi ovat väkevää luokkaa: Sinfoniaorkesterit eivät soita Beatlesia. Myöskään kamariorkesterit eivät soita Beatlesia. Bealesia ei soiteta, koska se on roskamusiikkia (todellisuus jonka kuka tahansa voi tarkistaa milloin tahansa).

        Haydnia soitetaan jatkuvasti ja säännöllisesti, ja teoksia joita häneltä(kin) soitetaan on satoja.

        kuten linkeistä näemme, sinfoniaorkat soittavat jatkuvasti beatlesia. Miksi ihmeessä?

        On luonnollista ettei se ole vakituista ohjelmistoa, koska beatles ei ole sinfoniaa tai edes klasaria.

        Miksi ne silti soittavat? Koska beatles on huonoa?k

      • Dhommi
        kdkdkdkdkdk kirjoitti:

        "kuten linkeistä näemme, sinfoniaorkat soittavat jatkuvasti beatlesia. Miksi ihmeessä?"

        Kyse on aniharvoista väkinäisesti järjestetyistä "konserteista", joita ei voi ottaa vakavasti. Lisäksi musiikki on pitänyt tietysti sovittaa orkalle (koska alkuperäisessä on vain kitaranhiplaamista ja rummunkolistelua laulu-ulinaa). Sovitettaessa on paljastunut kuinka totaalisen huono Beatles on.

        Beatlesia ei esitetä jatkuvasti eikä sellaisenaan koskaan (edes yksittäisiä kertoja) sinfoniaorkestereissa.

        Syy miksi Beatlesia ei esitetä myöskään muuten, on sen surkeus.

        Beatles ei kelpaa edes radioon. Perin kuvaavaa sekin.

      • Dhommi
        täydelletollolle kirjoitti:

        suojelemaan tarkoittaa tiettävästi sitä, että pitävät huolta musiikin hyödyntämisestä kaupallisiin tarkoituksiin ja muusta käytöstä tiukkaa huolta. Jacko onnistui tekemään tähän hetkeksi loven.
        Myös tekijänoikeuksien pidentämisessä beatlesperhe on ollut menestyksellisen aktiivinen.

        "suojelemaan tarkoittaa tiettävästi sitä, että pitävät huolta musiikin hyödyntämisestä kaupallisiin tarkoituksiin ja muusta käytöstä tiukkaa huolta."

        Beatlesia ei esitetä ollenkaan, eikä kaikella kertakäyttöviihteestä haalitulla rahallakaan kukaan arvostettu kapellimestari suostuisi esittämään tätä sontaa.

    • Ärinä Kalle

      Miks "ei-musiikki ihmisten" mieltymysten pitäis innostaa musan ammattilaisii? Miks ammattilaisten pitäis asettaa joku velvote kouluttamattomien musan harrastajien musavalinnoille?

      Hyvin täs on menty Beatlesin ja kumppaneitten kans jo kohta viis vuosikymmentä - ja yhä rokki vaa raikaa..!

      • Dhommi

        "Hyvin täs on menty Beatlesin ja kumppaneitten kans jo kohta viis vuosikymmentä - ja yhä rokki vaa raikaa..! "

        Se on juuri se ongelma. Kyse on historiallisestikin nuorisomusiikista.

      • kdkdkdkdkdk2
        Dhommi kirjoitti:

        "Hyvin täs on menty Beatlesin ja kumppaneitten kans jo kohta viis vuosikymmentä - ja yhä rokki vaa raikaa..! "

        Se on juuri se ongelma. Kyse on historiallisestikin nuorisomusiikista.

        omaan kommenttinsa voi antaa kivan vastauksen...

    • kdkdkdkdkdkdkdkd2

      "omaan kommenttinsa voi antaa kivan vastauksen... "

      Jos on puuppari

      • dhonni

        annan täyden tunnustuksen: keskustelen itseni kanssa, ryhdyn henkilökohtaisuuksiin ja puhun pissasta.

        Syy on etten voi vastustaa beatlesia jota jo iskä käski inhota ja piano ope.

        Ilmiö on kuin homofobia: kun omaa niitä piirteitä, pitää asiaa vastustaa.

        Ps käytän myös muiden nikkejä

      • Dhommi
        dhonni kirjoitti:

        "Ps käytän myös muiden nikkejä"

        Niin käytät. Nikkejäsi ovat mm. kdkdkd, kdkdkd2, tohtorisetäparantaa, tohtorisetäeiparanna, totuustekeekipeää, vastustamatonbeatles, klasaritrollaavaan, Wally123 etc.

        Olet totaalisen nolo keskustelija. Siis oikeasti.

      • vastustamatonbeatles
        Dhommi kirjoitti:

        "Ps käytän myös muiden nikkejä"

        Niin käytät. Nikkejäsi ovat mm. kdkdkd, kdkdkd2, tohtorisetäparantaa, tohtorisetäeiparanna, totuustekeekipeää, vastustamatonbeatles, klasaritrollaavaan, Wally123 etc.

        Olet totaalisen nolo keskustelija. Siis oikeasti.

        Heh,

        niinhän sinä luulet. Henkilökohtaisuuksia taas. Kuuluuko se keskusteluun?

        Tuo sinfoniaorkesterikysymyksen vastaus siis kuuluu, että Beatlesia johtavat kapelimestarit eivät ole arvostettuja.

    • Dhommi

      "Tuo sinfoniaorkesterikysymyksen vastaus siis kuuluu, että Beatlesia johtavat kapelimestarit eivät ole arvostettuja. "

      Älä hyvä ihminen puhu mistään 'Beatlesin johtamisesta' :DDDD

      • kdkdkkdk

        Eli yhä puuttuu vastaus siihen, miksi ihmeessä arvostetut sinfoniaorkesterit esittävät Beatlesia eri puolilla maailmaa jatkuvasti.

        Mitä kapellimestareista sanoisi: arvostettuja ja tarpeellisia. Silti kaikki ovat korvattavissa toisella, koska vaan.

        Beatles sen sijaan on korvaamaton ja jäljittelemätön. Ainutlaatuinen. Klassistahan soitellaaan siellä täällä jatkuvasti = covereita riittää.

      • Dhommi
        kdkdkkdk kirjoitti:

        "Eli yhä puuttuu vastaus siihen, miksi ihmeessä arvostetut sinfoniaorkesterit esittävät Beatlesia eri puolilla maailmaa jatkuvasti."

        Edelleen puuttuvat todisteet. Beatlesia eivät todellisuudessa soita orkesterit.

        "Mitä kapellimestareista sanoisi: arvostettuja ja tarpeellisia. Silti kaikki ovat korvattavissa toisella, koska vaan"

        Olisi ollut tosiaan parempi ettet olisi sanonut mitään. Kukaan kapellimestari ei todellisuudessa ole korvattavissa, jokaisella on oma näkemyksensä musiikkiin.

        Niinkuin ihan oikeasti, miten pihalla voit olla?

        Eri puolilla maailmaa... jatkuvasti?????

        Anna oikeasti jo edes yksi lähde sairaalle väitteellesi.

        Todellisuudessa Beatlesin iskelmistä on joskus sovitettu isoille kokoonpanolle "versioita" joita on esitetty jossain viihteellisessä tilaisuudessa. Nämä tapaukset ovat tietysti harvinaisia ja järjestämässä on joku Biitles-fani.

        Orkesterit soittavat ympäri maailmaa ja jatkuvasti ainoastaan taidemusiikkia. Muutenkin musiikki jota soitetaan on vain taidemusiikkia. Beatles ei kelpaa orkestereille, eikä edes radion soittolistoille.

      • kdkdkdkdk

        Sillehän ei voi mitään ettet ole tutustunut aiemmin tarjoittuihin lähteisiin, jossa listataan näitä esiintymisiä.

        Lukeminen avartaa aina.

        Arvatenkin noissa orkestereissa on niitä Beatlesfaneja sitten. Mutta eihän niin pitänyt olla? Eihän?

    • Dhommi

      "Sillehän ei voi mitään ettet ole tutustunut aiemmin tarjoittuihin lähteisiin, jossa listataan näitä esiintymisiä."

      Olet tarjonnut meille lähteitä: yksittäisistä, satunnaisista muutamien maiden konserteista.

      On päivänselvää, etteivät sinfoniaorkesterit (jotka soittavat sinfonioita), esitä "säännöllisesti ympäri maailmaa" kenenkään pop-artistin musiikkia.

      Jos tahdot edelleen väittää niin, anna lähteitä.

      • kdkskksksks

        Väität etteivät ne soita ollenkaan: en ole tutkinut - enkä edes viitsi - kuuluuko kevyt musiikki jonkun sinfoniaorksterin ohjelmistoon säännöllisesti (mikä lie määritelmä).

        Kuitenkin ne jatkuvasti soittavat erityisesti Beatlesia. Osumia on pilvin pimein.

        Eli väite ettei sinfoniaorkesteri soita Beatlesia on väärä.

        Minä en väitä mitään, ei ole tarvetta. Kas kun en ole trolli.

        Huvittaa vaan miten trolli luikertelee perinteisellä ignooraus vastaväite tai valhe konsepteilla luikertelee omista väittämistään ja yrittää saada ne toisen väittämiksi.

        Kysymys kuuluu, miksi ihmeessä ne soittavat Beatlesmusiikkia?

        http://www.youtube.com/watch?v=mTmyWJgDAno

      • Dhommi
        kdkskksksks kirjoitti:

        "Osumia on pilvin pimein."

        Vain mielikuvituksessasi. Sekoitat todellisuuden ja fantasian, kuten aikoinaan sinulle huomautti virkaveli auktoriteetti.

      • Dhommi

        Miten jaksat touhuta poopin parissa, siinä iso kysymys

      • Hommie
        Dhommi kirjoitti:

        Miten jaksat touhuta poopin parissa, siinä iso kysymys

        Katso peiliin. Tämä on Beatles-palsta.

    • Dhommi

      "Katso peiliin. Tämä on Beatles-palsta. "

      Etäsemmottii.

      • Dhommi

        Miksi puuhaat popin parissa?

      • glrgjgjrlgrgb
        Dhommi kirjoitti:

        Miksi puuhaat popin parissa?

        Nautinnosta.

        Siksikö klasarikin soittaa beatlesia?

    • Dhommi

      "Siksikö klasarikin soittaa beatlesia? "

      Niin ei tapahdu.

      • gsdgsggs26
        gsgsdfgsdg kirjoitti:

        Miksi klasari soittaa beatlesia?

        http://www.hartfordsymphony.org/2012/05/hartford-symphony-orchestra-to-play-paul-mccartneys-greatest-hits-at-pops-series-finale-june-9/

        http://www.edmontonsymphony.com/symphony-specials/2011-12-symphony-specials/classical-mystery-tour-a-tribute-to-the-beatles/

        http://www.ticketmaster.com/event/0500488CC531BA42

        http://www.aso.com.au/products/nostalgia/aso-plays-the-beatles

        http://www.royalalberthall.com/tickets/beatles-philharmonic-tribute/default.aspx

        http://www.liverpoolphil.com/7592/royal-liverpool-philharmonic-orchestra-recordings/the-beatles-for-orchestra.html

        http://www.amazon.com/Symphonic-Beatles-Royal-Philharmonic-Orchestra/dp/B000025840

        http://www.musicfrom.nl/magazine/nieuws/34216/metropole-orkest-speelt-the-beatles-symphony.html#.T94hTxe2-So

        ja kaikki vanhat esimerkiksi.

        Sinfoniaorkesteri esittää Beatlesia soittamatta sitä? Outoa

        (seuraavaksi klasari sanoo ettei kukaan johda beatlesmusiikkia tai ettei kukaan säännöllisesti sitä soita tai jotain muuuta kooooottua selitystä)

    • Dhommi

      BUAHHAHAHAHAHAA!

      Nyt se sitten nähtiin, viimein. Monissa noissa linkeissä (joita oli vain 8 yhteensä) oli rock-bändikokoonpano ja kyseessä oli "mielenkiintoinen yhdistelmä rockia ja klassista". Ei voi kuin nauraa.

      Sinä, apina, olet väittänyt että sinfoniaorkesterit soittaisivat poppia "säännöllisesti ympäri maailmaa".

      Kyse on todellakin vain muutamista satunnaisista järjestelyistä. Aivan kuten jos Korkeasaaren eläintarhassa apinaa suutelisi kaunis nainen, se ei tarkottaisi sitä että kauniit naiset suutelevat apinoita.

      Sinfoniaorkesterit eivät soita Beatlesia.

      • ggrwgwrgr

        Muutamia, tältä vuodelta - pintaliipaisu. Lisää löytyy, Suomestakin.

        Tulihan se säännöllisesti sieltä.

        Kukaan muu ei ole väittänyt mitään paitsi sinä. Sinä väität etteivät sinfoniaorkesterit klassiseen koske, vaikka näin tapahtuu jatkuvasti.

        Säännöllisestä puhuu vain sinä. Miksi klasari soittaisi beatlesia säännöllisesti? Eihän se ole sinfonista musiikkia. Miksi klasari edes soittaa beatlesia - rokkibändin kanssa tai ilman.

        Päätä vaan pensaaseen klaasari

    • Dhommi

      "Sinä väität etteivät sinfoniaorkesterit klassiseen koske, vaikka näin tapahtuu jatkuvasti."

      Sinfoniaorkesterit NIMENOMAAN koskevat klassiseen.

      Sen sijaan sinfikset eivät soita pooppia. Arvaatko miksi? Beatles ja kumppanit eivät kelpaa ohjelmistoon, koska ovat roskaa. Soittajat eivät halua niitä soittaa eivätkä kapellimestarit soittaa. Yleisö ei tahdo niitä kuulla.

      Noin neljä kertaa Beatles-fanit ovat rahoittaneet erikoisesityksen, mutta touhua ei ole jatkettu varallisimpienkaan Beatles-pooppareiden toimesta.

      Syy siihen, että sinfoniaorkesterit eivät soita pooppia, piilee siinä ettei poop ole kuin äänitemusiikkia. Se ei kestä tulkintoja tai elävänä esittämistä.

      • kdkdkdkdkdk

        "noin neljä kertaa....." hehehheheheheheheh

        neljä kertaa kuukaudessa? Muu poppi päälle. Sinfoniaorkat sekaantuvat käsittämättömistä syistä poppiin.

        Tosiasioiden kieltäminen jatkuu klasarilla ja miksi ei jatkuisi. Onhan se onnellisuuden perusta

    • Dhommi

      Anna jo lähteitä. Okei, olet jo antanut mutta niitä on tullut juuri se neljä.

      Eli nyt anna naurettavalle, sairaalle väitteellesi lähteitä.

      Ei ole vaikeaa koota linkkilistaa tänne, jos sellainen on. Vauhtia, valehtelijapaskakasa!

      • kdkdkkdkdk

        Linkkilistaa on esitetty monasti, erilaisia esiintymisiä tältä vuodelta toista kymmentä. Levytyksiä myös ihan riittävästi. Muut popit ovat päälle.

        Siinä on ihan riittävästi kumoamaan väitteesi ettei "sinfoniaorkesteri koskaan soita Beatlesia".
        Kukaan muu ei ole väittänyt mitään - sinfoniaorkesterin versio Beatlesista ei voisi minua vähempää kiinnostaa.

        Sinähän et lue.

        "Valehtelijapaskakasa" -nimitys kertookin kaiken muun.

      • Dhommi
        kdkdkkdkdk kirjoitti:

        Eräs palkattu sinfoniaorkesteri on esittänyt popparin maksusta neljä kertaa "sovitettua poppia": muutamat rikkaat tahot ovat kustantaneet keinotekoisen esityksen.

        Olet antanut neljä linkkiä, jotka ovat kaikki rehellistä perustelemista. Olet kuitenkin jälleen kerran sekaisin kun väität että "sinfoniaorkesterit soittavat poppia". Olet totaalisen hullu käyttäessäsi tuollaista sanavalintaa, koska äärimmäiset poikkeusilmiöt eivät koskaan vertaudu päivittäiseen todellisuuteen.

        Todellisuudessa sinfoniaorkesterit soittavat ohjelmistossaan taidemusiikkia. Ymmärrät kai ettei neljä tilauskeikkaa (soittajat ovat sitä paitsi epäilemättä katsoneet stemmansa aika tylsinki joidenkin viihdebiisien tyyliin Bridge over Troubled Water kanssa) riitä tuomaan musiikkia orkesterin todelliseen ohjelmistoon.

        Sinfoniaorkesterit soittavat taidemusiikkia.

        Jokos asia alkaisi olla vähitellen selvä?

        Sitten vastaa heti näihin kysymyksiin:

        1. Mitkä oopperalibretot ovat sinusta köykäisiä, ja miksi? (Mainitse teoksia)

        2. Mitkä Wagnerin teokset ovat sinusta köykäisiä, ja miksi? (Mainitse teoksia)

        3. Mitkä ovat intialaisen klassisen musiikin oleellisia teoksia? (Mainitse teoksia)

        4. Mitkä länsimaisen klassisen musiikin teokset ovat sinusta kikkailua ja sisällötöntä? (Mainitse teoksia)

        sinfoniaorkat soittavat ns taidemusiikki, niitä varten tehtyjä teoksia.

        Miksi ne soittavat beatlesia enemmän kuin saariahoa?

        Dhonni juuttuu: kymmenistä esityksistä neljään esimerkkiin, sitten jatkuvaan klasarikysymyksiin beatlespalstalla - kysymyksiin, joihin on vastattu klasaripalstalla.

    • ggfjfgj

      hrgh

      jhjh..............

    • kdkdkdkdkd
    • Dhommi

      Apinapaska hei!

      Mitä jos antaisit viimeinkin enemmän kuin neljä lähdettä sairaille väitteillesi?

      Oletko kiinnostunut pääsemisestä mukaan ReKeen?

      Reke = Realismin Kelkka

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe