Oikein on vastustaa harhaoppeja. Oikein on kiivailla oikean uskon ja opin puolesta.
Oikea usko on pelastus "yksin uskosta, yksin armosta, ilman tekoja".
Miten siis on: millaiseksi määrittelet uskovaisen ihmisen? Millainen on syntisyytensä, niin suurena ja omat kykynsä niin puutteellisena nähnyt, ettei jää muuta, kuin "Yksin uskosta, yksin armosta, ilman tekoja".
Millaista vettä sellainen lähde antaa? Onko sellaiselle ihmiselle armo niin suuri, että hän puhuu siitä suostuttelevasti, lempeästi jos voisi näin voittaa yhdenkin Kristukselle. Vai kiihkoaako hän armottomasti muita kohtaan? Julistaako se sotaa lihan ja omavanhuskauden perkelettä vastaan?
Millainen on sellaisen ihmisen usko: onko se sellainen joka maltillisesti ja nöyrästi kertoo Kristuksen salaisuutta vai pilkkaako se muita, joilla ei samanlaista uskoa ole?
Millainen on se, joka on kauhistunut omaa syntisyyttään, joka pysyy uskosta huolimatta.
Ajatteleeko se, että "oi jospa minäkin saisin uskoa syntini anteeksi" ja paljon on anteeksi saatu ja paljon vielä saan. En silti tahtoisi enää syntiä tehdä ja varoitan siitä muitakin.
Vai julistaako se armon ylivertaisuutta, jossa synnit voi reilusti uskoa anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan.
Niin. Jokainen voi tuota tutkia ja miettiä, kumpi on oikein ja kummasta itsensä löytää?
Oikea usko on pelastus "yksin uskosta, yksin armosta, ilman tekoja".
Miten siis on: millaiseksi määrittelet uskovaisen ihmisen? Millainen on syntisyytensä, niin suurena ja omat kykynsä niin puutteellisena nähnyt, ettei jää muuta, kuin "Yksin uskosta, yksin armosta, ilman tekoja".
Millaista vettä sellainen lähde antaa? Onko sellaiselle ihmiselle armo niin suuri, että hän puhuu siitä suostuttelevasti, lempeästi jos voisi näin voittaa yhdenkin Kristukselle. Vai kiihkoaako hän armottomasti muita kohtaan? Julistaako se sotaa lihan ja omavanhuskauden perkelettä vastaan?
Millainen on sellaisen ihmisen usko: onko se sellainen joka maltillisesti ja nöyrästi kertoo Kristuksen salaisuutta vai pilkkaako se muita, joilla ei samanlaista uskoa ole?
Millainen on se, joka on kauhistunut omaa syntisyyttään, joka pysyy uskosta huolimatta.
Ajatteleeko se, että "oi jospa minäkin saisin uskoa syntini anteeksi" ja paljon on anteeksi saatu ja paljon vielä saan. En silti tahtoisi enää syntiä tehdä ja varoitan siitä muitakin.
Vai julistaako se armon ylivertaisuutta, jossa synnit voi reilusti uskoa anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan.
Niin. Jokainen voi tuota tutkia ja miettiä, kumpi on oikein ja kummasta itsensä löytää?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tässä ei ole takana jotkut nettiin kirjoittavat yksittäiset ihmiset, pois se minusta.
Kyseessä ovat voimakkaat henkivallat joiden riepoteltavina monet puhuvat ja kirjoittelevat tännekin, mitä sylki suuhun tuo.
Ja kammottavinta on häiden raukkojen julkinen ja häpeämätön seurakuntaa hajoittava toiminta, monilla eri sektoreilla.
Olkoot siis yksittäiset ihmiset rauhassa minun ja monen muunkin puolesta. Oman vanhurskauden saatana en todellakaan tule täällä kiittelemään, en missääm muodossa. Se on hirvittävää työtä mitä hän kristikunnan keskellä tekee. Seb työ on monitahoista eikä tässä siitä sen enempää.
Eri seurakunnissa tuo toiminta on erilaista, kyyllä saatana tietää uhriensa heikot kohdat.
Eikä Jumalan sanassa turhaan sanota tämän tästä,
VALVOKAA ja RUKOILKAA.
Mitä apostolit ja alkukirkon vanhurskaat sanoivat mielestään "hyviä" ja "onnistuneita" ihmisiä tavaressaan?
Sellaisia onnistuneita uskovia, jotka oikein karttelivat syntisten seuraa monin eri tavoin.
Ilmankin siitä syystä he karttelivat, ettei "syntisen haju" olisi tarttunut heihinkin.
Sen sijaan syntisenä on hyvä olla Vapahtajan lähellä, armahdettuna juuri sellaisena kun on.
Teeskentelystä ei ole kaikkinäkevän lähellä muuta kun pelkkää haittaa, sillä Jumala tahtoo totuutta aina salatuimpaan asti.
Eikä siinä voi (esimerkiksi) runkkarikaan kaikkivaltiaan edessä sian lailla ummistaa vain silmiään ja nauttia seksisynneistä ilman häpeää ja syyllisyyttä. Pakko on omalta tunnoltaan herännen ihmisen huuta Jeesusta Kristusta armahtamaan syntisen ihmisen.
Ja pakko on heränneen valehtelijan ja varkaankin kaikkivaltiaan edessä nöyrtyä ja kantaa varastettu kalunsa takaisin ja korvata se sille keneltä on sen varastanut.
Kyllä Pyhä Henki neuvoo Kristukseen uskovan kuuliaisuuteen, ja antaa vielä voimankin, ei niitä ihmisten tarvitse käskyillään toisia ohjata.
Minä sanon nyt suoraan arveluni, että juuri monenlaisissa salatuissa synneissä elävät, ne muita kohtaan laillisia ovat.
Sitä se todellisuudessa on tällainen laillisuus
muita kohtaan. Itse armossa elävä voi armahtaa muitakin. Näin se on.
Room. 9:30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
Room. 9:31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
Room. 9:32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
Room. 9:33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka HÄNEEN USKOO, se ei häpeään joudu."
Room. 10:1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
Room. 10:2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
Room. 10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Room. 10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Sinulla, Snuin, näyttää olevan jokin käsittelemättä jäänyt häpeä ja syyllisyys tunnollasi. Ettei vain...en halua edes ajatella!!!!
Vaan niin monella on. Minä tiedän sen. Näistä ei vain saisi puhua, koska moni elää lain alla pelossa ja siksi salaa todellisen tilansa.
Ja kuinkas muutenkään, hän kärsii kovasti. Ei ole yhteyttä omiin tunteisiinkaan, eikä näin ollen muihin ihmisiin. Ei ole lupaa tunteille ja ne ovat jäässä.
Pelko on wäkewä ase oman vanhurskauden julistajien käsissä, kun he Mooseksen istuimella istuen julistavat legalismia. He rakastava valtaansa, koska se on keino tyydyttää tarvettaan siirtää oma pahansa muihin ihmisiin.
Siksi me kuulemmekin heidän suustaan kuinka paha on kirkossa ja paha on muissa ihmisissä ja muissa uskovissa, hän ja hänen seurakuntansa saa näin synninpäästön ja todellinen synti ja saasta jää kokonaan piiloon ja vaille parannusta. Koskaan he eivät tee parannusta omasta vahurskaudestaan ja muiden tuomitsemisesta. Ainoastaan jostakin teennäisestä synneistä, he tekevät julkisesti muiden nähden parannusta, että muut näkevät.
Monilla nämä asiat on kätketty niin syvälle, että he sanovat synneistään, etteivät ne syntiä olekaan. Usein juuri häpeää tuottavat seksisynnit ovat hyvä mittari tästä. Läheskään kaiki eivät tunnusta syntiä lankaan synniksi ja kantavat salattujen syntiensä seurauksia itse sitä tiedostamattaan. Ja seurauksia kantavat monet, jotka tällaisen ihmisen lähellä ovat.
Ja ajatelkaapa mitä rivoja rakkauden rikoksia esimerkiksi SRK:n sisällä on vuosikynnenien sisällä tehty, ja koko ajan nytkin tehdään, erottamalla kristityitä Jumalan sanan vastaisesti seurakunnasta. Mutta parannusta eivät nämä erottajat itse tee, koska eivät tiedä syntiensä olevan lainkaan syntiä.
Tällaista pimeys juuri on. Se on itseltä hyvin salattua. Vain harvat tulevat valkeuteen ja tekevät totuutta elämästään itsensä ja toisten kanssa.
Mutta kyllä paljon sitten sairastetaan näitä juttuja.
Ihmeellisimpiä tapauksia tällä alueella ovat tällaiset kuten Bodom järven kolmoismurha, jossa rikollinen elää ulospäin virheetöntä elämää vuosikymmeniä eivätkä synnit tule ilmi.
Esimerkiksi puhujan ollessa tiedostamattoman syyllisyyden ja häpeän kourissa, hän siirtää eli heijastaa tunnistamattomat tunteensa tunteensiirtona (projektio) kuulijoihinsa. Me kuulemme usein itkuisen ja/tai kovaäänisen ja paatoksellisen laillisen ja armoa vailla olevan saarnan. Puhuja tässä tilanteessa vain yrittää prosessoida itseään. Hän siirtää pelkojaan ja häpeäänsä kuulijoihinsa.
Ja niimpä huomaamme jo kohta kuinka itkun hyrske leviää osaan seurakuntaa ja sama syyllisyys ja häpeä joka on puhujalla, siirtyy kuulijoihin. Kuulijat lähtevät seuroista kummallisen pahan mielen ja häpeän kanssa ahdistuneina pois.
Sen sijaan kun puhdasta evankeliumia julistetaan niin se vapauttaa syntiset häpeästä ja peloistaan. Ja niilläkin joilla on korjattavaa elämässään voivat rohkeasti ja pelotta puhua vaikeuksistaan, siis ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.
Missä Herran Henki on, siellä on VAPAUS.
"Oikein on vastustaa harhaoppeja".
Eli siitä vaan kaikki joukolla taistelemaan uskontoja vastaan!!
On satoja uskontoja jotka eivät tunne Kristusta.
Ateismi niminen uskonto, jota sinä edustat, on niistä kaikkein tärkein kaikella tavoin vastustettava uskonto. Sellaisen uskovan loppu on näet helvetin vaivassa. Tämä on kauheata, mutta näin se on sitä ei pidä sinultakaan salattaman. Siksi kerron tämän, että et mene ainakaan tietämättömänä helvettiin. Et voi aikanaan Pyhälle Pietarille sanoa, että: "Miksi kukaan ei minulle tätä kertonut"?
Nyt sinäkin siis tiedät jumalankieltäjän matkan kauhistuttavan lopun. Iankaikkiset helvetin vaivat odottavat häntä elämänsä päätyttyä.
Erään työtoverini isää pilkkasivat työmaalla, että mistä helvettiin saadaan kaikki polttopuut, että se tuli aina palaa.
Kuolinvuoteellaan tämä samainen pilkkaaja kyseli nimeltä tuota silloista nuorta miestä.
Hän sanoi, että nyt hän tietää mistä ne polttopuut sinne helvettiin tulevat. Hänelläkin olivat elämänsä aikana tehdyt synnit omalla tunnollaan, mutta hänellä ei ollut niistä VAPAHTAJAA, JEESUSTA KRISTUSTA.
Vain Jeesus voi syntisen pelastaa. Näin se on nuori mies. Tee parannus, usko evankeliumi.
Pystytkö vastaamaan yhteen kysymykseen: mikä ihmeen vimma teillä uskovaisilla on leimata ateismi uskonnoksi?
"Nyt sinäkin siis tiedät jumalankieltäjän matkan kauhistuttavan lopun." Kuule, minä olen jo kauan tiennyt, mitä sinunlaisesi puolihullut ajattelevat ei-kristityistä. Ja voin kertoa sinulle, että en todellakaan voisi vähempää välittää.
"Iankaikkiset helvetin vaivat odottavat häntä elämänsä päätyttyä." Niin, aina luettuani jotain tällaista brutaalisti ilmaistuna täyttä paskaa, näen joka kerta selvemmin, mitä kristityt tarkoittavat puhuessaan Jumalan äärettömästä rakkaudesta. Jokainen joka uskoo iankaikkiseen tuskaan on henkisesti pahasti sairas.
Raamattu on täynnä vertauksia. Mistäs tiedät, etteivät helvetin liekitkin ole vain vertauskuva jostain? Vai uskotko Raamatun täysin kirjaimellisesti?
Niin kauan kuin kukaan ei ole esittänyt minulle yhtään edes vähän vakavasti otettavaa todistetta
kristinuskosta, niin kauan minä pysyn pakanana. Minä en usko yhtään mitään, jos ainoa syy siihen on että joku sanoo "usko tämä, koska se on ehdoton totuus" todistamatta sanaakaan.
Eräs helluntalainen tuttu sanoi mulle että Raamatussa on jossain kohta, että viimeisellä tuomiolla ei-uskovaisille tarjotaan mahdollisuutta myöntää kristus ja anella taivaspaikkaa, mutta ei-uskovaiset eivät sitä halua tehdä. Itse kyllä aion anella jos kristuksen näen, eli ei tarttee tässä elämässä uskoo yhtään mihinkään, mut jos mulle joku jeesus kuoleman jälkeen ilmaantuu, niin tottakai mä anelen ja kiemurtelen että pääsen samaan kun uskovaiset vuosikymmenien elämäntavalla. Ite oon myös ateisti, mut neuvotteluvaraa on. Eli ei kannata olla ehdoton, se yleensä kariseekin iän myötä. Mut fiksuja kommentteja sulla on, jatka vaan samaan malliin!
Voipi olla että noin käy, sitä kukaan ei tiedä. Mut mä ainaki soisin ei-uskoville anomisen oikeuden!:)
Mut kannattakohan tohon sun kaverin teoriaan uskoa perustaa?:) onko semmonen kohta raamatussa? Ite ajattelin ottaa varman päälle ja uskoa jo ajassa, jos se hyvitettäs taivaassa!:)
Kiitän kannustuksesta!
Joo, sanotaan että jos tosiaan kuoleman jälkeen löytäisin itseni Jeesuksen edestä ja saisin vielä mahdollisuuden pyytää anteeksi, niin siinä kohdassa kyllä nielisin ylpeyteni ja kiltisti myöntäisin syntini. Ei se ikuinen kärsimys kauheasti kiinnostaisi=). Sitä paitsi, silloin olisin saanut todisteen ja pystyisin myös uskomaan.
P.S. voitko muuten pyytää ystävääsi kertomaan sen Raamatunkohdan jossa tuosta mahdollisuudesta kerrotaan. Kiinnostava juttu nimittäin.
Kyllä täytyy ihmetellä että ihminen yleensäkään uskoo jotakin syntyvät tyhjästä. Ja vielä niin äärimmäisen tarkan järjestyksen luomakunta.
Kaikki lajit on erikseen luotu ja tarinat kehitysopista ovat sulaa paskapuhetta.
Sellainen kehitys josta tieteen nimissä valehdellaan ei ole luomakunnassa lainkaan edes mahdollinen.
Että siinä sitä vasta uskoa tarvitaan kun kaiken ihmisen tuottaman mielikuvitusulosteen purematta nielee.
Toki on myös luojan töitä tutkivaa tiedettä joka on oikein. Esimerkkinä vaikkapa lääketiede.
Sinulla on maailman hulluin ja vähäjärkisin uskonto, hyvä mies. Etkö sitä vielä itse tiedä?
Se perustuu kokonaan täydelliseen valheeseen, jonka isä on itse saatana. Eipä käy kateekseni.
Mutta tee hyvä mies sinäkin parannus tuosta humpuukiuskostasi. Usko evankeliumi Kristuksesta, niin löydät levon ja todellisen ilon sinun sielullesi.
Kiitän kannustuksesta!
Joo, jos tosiaan löytäisin itseni kuoleman jälkeen Jeesuksen edestä ja saisin tilaisuuden anoa armoa, niin siinä tilanteessa kyllä nielisin ylpeyteni ja kiltisti tunnustaisin pahat tekoni. Ei tuo ikuinen kärsimys oikein maistuisi=). Sitä paitsi, olisin siinä tilanteessa jo saanut todisteen, eli voisin uskoa.
Älä lykkää parannustasi huomiseen, sillä et tiedä onko sinulla enää sikkoin mahdollisuutta. Valitse siis elämä.
Tuo mitä sinulle on sanottu (helluntailaiselta) on valhetta. Muun muassa rikkaan miehen tapaus osoittaa tämän selvästi.
"Heillä on Mooses ja profeetat kuulkoot heitä." Sanoi Isä Aabraham. "Ei Isä Aabraham, jos joku kuolleista nousisi ja kertoisi heille," sanoi rikas mies, sillä hänellä oli veljiä vielä elämässä, ja hän suri sitä että hekin joutuvat tähän kadotuksen vaivaan.
"Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku nousisi kuolleista heille kertomaan." Sanoi Aabraham.
Eli meillä on Jumalan Sana, jos sen täällä hylkäät, pidät siis valheena , niin sinulla ei ole toivoa tulevasa elämässä päästä taivaaseen.
Katsopas, sinä teet Jumalastasi valehtelijan olemalla uskomatta Hänen Sanaansa. Ja Kristus pelastaa sen, joka häneen uskoo ja kastetaan. Mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen.
Meinaan todistukseksi. Ellei, niin sinun käy kerran huonosti.
Jumala sanoo Sanassaan että Jumala todistaa Poikansa veden veren ja Hengen kautta. Eli kolme on todistajaa Joilla Jumala todistaa Poikansa sinullekin.
Oli jännää lukea, että sinäkin nähtyäsi Kristuksen kuolemasi jälkeen, olisit valmis tekemään parannuksen. Aivat totta, helvettihän on heränneitä täynnä.
Näin minulle on moni livenäkin nöyrästi tunnutanut. Ja sanonut että ottaen lakin päästään, hän tunnustaa Pyhän Pietarin edessä: "Anteeksi, minä olin väärässä".
Joh. 20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Tämä sama viesti tuli näköjään 2 kertaa. Oli eilen koneessa joku vika eikä se lähettänyt viestejä heti, niin luulin etteivät ne tule perille ollenkaan. Onneksi en kirjoittanut kolmatta.
No ole hyvä sitten ja kumoa joka ikinen todiste evoluutiosta ja todista vielä luomiskertomuskin todeksi, sitten uskon varmasti.
Pystytkö esittämään yhtään perustetta sille, miksi maailmankaikkeus ei olisi voinut syntyä tyhjästä? "Minusta se on typerää" ei ole todiste.
Etkä muuten vastannut Raamattukysymykseeni. Siis: uskotko Raamatun kirjaimellisesti ja mistä tiedät, ettei helvetti ole vain vertauskuva?
Etkä vastannut siihenkään, että millä perusteella ateismi on uskonto? Jos haluat minun tosissani edes pohtivan näitä asioita, niin voisit keskittyä vastailemaan kysymyksiini sen sijaan, että haukut minua viesteissäsi ja pelottelet helvetillä. Tuollainen mielivaltaisuus vain vahvistaa ateismiani. Ihan vinkiksi vaan.
Kuolleista ylösnoussut Kristus varmasti riittäisi minulle todistukseksi. Se ei riitä, että sinä väität, että Kristus on noussut kuolleista etkä esitä mitään perustetta väitteellesi, uhkailet vain että "jos et usko minua, joudut helvettiin". Raamattukaan ei riitä todistukseksi ellei joku ensin todista sitä oikeaksi. Suhtaudun hyvin kriittisesti 2000 vuotta vanhaan kirjaan, joka on täysin ristiriitainen ja täynnä vääriä tietoja. Kukaan kristitty ei ole pystynyt minulle tähän mennessä esittämään juuri mitään perusteita kristinuskon oikeellisuudesta vaikka olen sitä pyytänytkin, niin silloin minun on pakko katsoa, että sellaisia ei ole.
Toiset menevät iankaikkiseen elämään, ne jotka uskovat Jeesukseen.
Ja toiset menevät kadotuksen iankaikkiseen vaivaan, ne jotka eivät usko Jeesukseen.
Näin on ollut maailman alusta asti ja on sen loppuun oleva.
Eikä tarvitse hiventäkään epäille etteikö toimi. Näin se toimii.
Ikävä vaan sanoa niiden kohdalle jotka epäuskon tähden ylpeydessään eivät suostu ottamaan pelastusta vastaan, vaikka kaiken saisivat lahjaksi Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta.
Älä sitten vastaa.
Pakana hyvä, et pyytänyt kyllä minulta mitään vastausta, mutta heitänpä pari kommenttia kuitenkin. Ensinnäkin kukaan ei varmasti koskaan pysty todistamaan evoluutiota tai luomiskertomusta todeksi (tieteellisesti). Mutta otetaanpas evoluutioteoria esimerkiksi, eli kaikki on lähtenyt tyhjästä. Iso räjäys ja sitten pikku hiljaa ensin oli vedeneläviä ja siitä eteenpäin alkoi sitten luomakunta kehittyä.
Ja mitä taas lukee Raamatussa lyhyesti: ensin oli pimeys ja Jumala loi valkeuden. Sitten maan ja meren, jonka jälkeen kasvillisuuden. Sitten vedenelävät! Eikö tämäkin kertomus passaa jotenkuten Raamatun kertomukseen luomisjärjestyksestä. Pitää muistaa, että Jumalan päivä ei ole sama kuin ihmisen päivä (kun Jumala loi maailman seitsemässä päivässä).
Minä uskon, että evoluutioteoria voi osittain olla totta sen osalta miten maailma on kehittynyt. Mutta kuinka kukaan voi uskoa, että tällainen uskomaton tapahtuma voisi tapahtua vahingossa??? Aivan järjellä ajateltuna siis! Ehei kyllä voi olla, että onkin tapahtunut alkuräjähdys tms. mutta sen aiheutti itse Jumala.
Voi olla, että eläinkunta on kehittynyt pikkuhiljaa, mutta sekin on Jumalan aikaansaamaa kehitystä. Eihän tyhjyydessä mitään tapahdu ilman ohjausta, eli mikä olisi saanut aikaan alkuräjähdyksen?? Jos mitään ei ole niin miten taas yhtäkkia voisi ollakkin? Ilman mitään ohjausta siis. Katsotaanpa ihmisen osaa sitten.
Tämä seuraava on vain omaa ajatteluani:
Ihminen, mitenkäs sitten ihmisen kanssa, onko hän apinasta vai mistä. No mitä jos ajattelisimme, että on kaksi eri "ihmisrotua". Jumalan luoma "valmis" ihminen Adam ja Eva. Sekä maan päällä kasvaneet ja kehittyneet ihmisrodut. Kun Adam ja Eva joutuivat synnin kautta tänne maan päälle niin pikkuhiljaa "rodut" sekoittuivat. Johan Raamatussakin jo aivan vanhan testamentin alkupuolella puhutaan kuinka Kain (Adamin ja Evan poika) otti puolison pakanakansoista. Laitan tähän lainauksen Raamatusta:
"Kain ja Abel
1 Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. Eeva sanoi: "Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen."* 2 Sitten hän synnytti Kainille veljen, Abelin. Abelista tuli lammaspaimen ja Kainista maanviljelijä.
3 Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa, 4 ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, 5 mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi. 6 Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? 7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa."
8 Kain sanoi veljelleen Abelille: "Lähde mukaani." Mutta kun he olivat kulkeneet jonkin matkaa, Kain kävi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet. 9 Silloin Herra kysyi Kainilta: "Missä on veljesi Abel?" Kain vastasi: "En tiedä. Olenko minä veljeni vartija?" 10 Herra sanoi: "Mitä oletkaan tehnyt! Etkö kuule, kuinka veljesi veri huutaa minulle maasta? 11 Nyt olet kirottu etkä voi jäädä tänne, sillä tämän maan oli avattava suunsa ja otettava vastaan veljesi veri, jonka sinä vuodatit. 12 Kun koetat viljellä maata, se ei enää ruoki sinua, vaan sinun on harhailtava kodittomana ja pakolaisena maan päällä."
13 Kain sanoi Herralle: "Syntini rangaistus on minulle liian raskas kantaa. 14 Kun sinä nyt karkotat minut tältä seudulta, minä joudun pois kasvojesi edestä. Minun on harhailtava kodittomana ja pakolaisena maailmalla, ja silloin kuka hyvänsä, joka minut kohtaa, voi tappaa minut." 15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Ei, vaan kostettakoon seitsenkertaisesti sille, joka tappaa Kainin." Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä. 16 Niin Kain lähti pois Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Nodin* maahan Eedenin itäpuolelle.
Kainin jälkeläiset
17 Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Henokin. Kain oli ensimmäinen, joka perusti kaupungin, ja hän antoi sille nimen poikansa Henokin mukaan. 18 Henokille syntyi Irad, Iradille syntyi Mehujael, Mehujaelille syntyi Metusael, ja Metusaelille syntyi Lemek.
19 Lemek otti itselleen kaksi vaimoa; toisen nimi oli Ada ja toisen Silla. 20 Ada synnytti Jabalin, josta tuli teltoissa asuvien paimentolaisten kantaisä. 21 Jabalin veli oli nimeltään Jubal, ja hänestä tuli ensimmäinen harpun- ja huilunsoittaja. 22 Myös Silla synnytti pojan, Tubal-Kainin, sepän, joka aloitti pronssin ja raudan takomisen. Tubal- Kainilla oli sisar, jonka nimi oli Naama.
"
Eli ensimmäisen ihmisparin Adamin ja Evan poika Kain meni jo naimisiin ja sai pojan? Mutta miten tämä olisi mahdollista jos ei olisi muita ihmisiä ollut kuin Adam, Eva, Kain ja Abel (jonka Kain tappoi). Eli minä pidän ihmeenä sitä kuinka joku voi uskoa, että tämä kaikki ihmeellinen elämä joka meitä ympäröi olisi voinut syntyä vahingossa!
Lähtekääpä sieltä kaupungeista maalle, metsään kävelemään, siellä todella tuntee Jumalan luomistyön ja läsnäolon. Päätän tämän aiheen käsittelyn nyt kuitenkin tähän. Ja muistutan ettei näitä asioita kuitenkaan ole hyvä liikaa ajatella, koska se ei mitään hyötyä tuo vaan voi ennemmin vietellä turhiin ajatuksiin ja viisauksiin, jotka tappavat elävän yksinkertaisen uskon.