Elämän runtelema tyttö

neito-k

Olen päältäpäin kuin kuka tahansa nuori nainen. Ikää minulla on 20 vuotta. Ulkonäöltäni olen ihan nätti ja vastakkaisen sukupuolen edustajilta on kiinnostusta aina irronnut. Kukaan ei kumminkaan tiedä miten paha minun on olla ja etten todellakaan ole se normaali ihminen, vaikka päältäpäin sitä ei huomaa.

Kaikki lähti jo lapsuudesta. Synnyin rikkinäiseen perheeseen. Isä joi eikä koskaan mua ole kasvattaut. Isäni on nuoruudessaan tehnyt aika pahoja mokia, esimerkiksi istunut vankilassa (minua ei tosin silloin vielä ollut). Minulle ei siis koskaan muodostunut turvallista isäsuhdetta. Korkeintaan kerran kuussa sain isältä karkkipussin.

Suhde "äitiini" on tarina erikseen. Äidilläni on luultavasti narsistinen persoonallisuushäiriö. Menisi ikuisuus, jos alkaisin tänne kaikkia piirteitä ja tekoja kuvailemaan. Isätöntä lapsuuttani varjosti lähes päivittäinen henkinen ja fyysinen väkivalta. Rangaistukset olivat aina kovia. "Äitini" ei ole koskaan luottanut minuun ja kotona asuessa elämääni varjosti aina tiukat säännöt ja päivittäinen sättiminen sekä vähättely. Kaikki oli minun syytäni, esimerkiksi se, että "äiti" ei saanut miestä nuorempana koska olin niin hankala lapsi. Mitä vanhemmaksi kasvoin, väheni fyysinen väkivalta (olen kummiskin pitkä ja urheilullinen tyttö) ja kuvioihin tuli huorittelu. Joka päivä sain kuulla, että minusta tulee täysi-ikäisenä huora, jotta pystyisin kustantamaan leveän elintasoni. Kerran sain kuulla tällaisetkin sanat: " Lyön sua kovaa johdolla takapuolelle, että sitten kun löydät aikuisena varakkaan miehen niin se jättää sut ihan vain sen takia, ettet pysty saamaan lapsia." Ja niin hän löi.

Huonosta kohtelusta huolimatta yritin aina miellyttää "äitiä" siinä sinä kuitenkaan onnistumatta. Minulla ei esim. yläasteikäisenä ollut minkäänlaisia harrastuksia, vaan korkeintaan salilla kävin muutaman kerran viiikossa. Päivät menivät koulussa ja koulun jälkeen nyhväsin kotona. Lenkille ei saanut mennä illalla, koska puistossa voisi vaania raiskaaja. Tosiasia oli se, ettei "äiti" halunnut jäädä yksin kotiin, vaikka ei koskaan aikaa sen pahemmin kanssani viettänyt. Ainoa elämä oli tietokoneeni. Viikonloppuisin en käynyt missään. Olin vain kotona. Minulla ei ollut minkäänlaista sosiaalista elämää. Niin ja kulissien ylläpito oli kova juttu. Kaikille piti esittää että "Äitini on maailman paras ihminen".

Kaiken lisäksi olen ollut 10 vuotta koulukiusattu. Olen paluumuuttaja taustainen ja minua on kiusattu ainoastaan sen takia. Koulukiusaaminen oli enimmäkseen vain henkistä ja joskus erittäin harvoin fyysistä. Opettajat eivät tehneet asialle mitään. Kiusaamisen takia olin itkenyt itseni monta kertaa uneen. Päätin kuitenkin että jaksan. En ymmärrä miten selvisin siitä silloin, ehkäpä se oli mun pienen itsepäisyyden ansiosta.

Muutin lukioon pääkaupunkiseudulle. Ja hetkeks kaikki helpotti. Sain ihania ja mahtavia ystäviä eikä mua kiustattu. Kukaan ei tiennyt taustaoistani. Suoritin kunnialla lukion loppuun. Hain heti lukion jälkeen yliopistoon, mutta en päässyt sisään. Nyt hain toisen kerran, en tosi usko onnistuvani tällä kertaa.

Olen tunnevammainen. Pelkään sitoutumista erittäin paljon. En ole koskaan seurustellut suunnilleen samanikäisen pojan kanssa. Mua alkaa ahdistaa erittäin paljon kun joku alkaa olemaan mun suhteen tosissaan. Hyväksyntää olen hakenut intiimisuhteista, koska en kestä parisuhdetta hyvine ja huonoine puolineen. Viihdyn paljon vanhemmassa seurassa (kaverit, ystävät, miesystävät). Minua ahdistaa kaiken lisäksi kaikki tunne ilmaisut, kohteliasuudet ja muut vastaavat eleet.

Tällä hetkellä olen kiinnostunut eräästä miehestä, mutta luultavasti se kaikki lopahtaa, jos mies haluaa jotain vakavampaa. Tai jos ei, niin lopahtaa siihen kun huomaan että mua kohdellaan hyvin, en vain ole tottunut sellaiseen! Tai viimeistään se lopahtaa siihen, että mietin mitä muut ajattelevat asiasta (esim. ikäero kysymys ja ulkoiset seikat). Minusta tuntuu etten koskaan tule olemaan onnellinen. Tulen oleman vain yksinäinen ja kylmä. Olen kasvanut kylmyydessä. Ja toisaalta nautin yksinäisyydestä jollain kierolla tavalla.

Lisäksi mua ahdistaa ulkopuolelta tulevat paineet. Tuntuu et nykyään pärjää vain itsevarmat ja kauniit ihmiset. Ainoastaan yliopistokoulutus on hyvä ja parisuhteessa ihmisten pitää olla samanhenkisiä. Kauniit ja fiksut ihmiset menee naimisiin saa lapsia ja asuu kauniissa kodeissa. Mikä on runneltujen kohtalo? Loputon yksinäisyys?

43

1853

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämän runtelema M

      Jos tarttet toisen samanlaisen niin mä olen tässä.

      • yksin kotona

        tääl on kolmas runnottu. Mun isä häippäs kun olin jotian 7 vuotta ja sit alko äiti juopottelemaan. Sitä kesti monts vuotta kunnes äiti jätti kokonaan ja sit mä ja veljeni jouduttiin lastenkotiin alle 10 vuotiaana ja siellä asuttiin 18 vuotiaaksi saakka. Ne suurinpiirtein heitti mut ulos sieltä. Hommasin vuokra kämpän ja mulla eiollut edes huonekaluja sinne. Nukuin patjalla joku yli vuoden kun kävin armeijaa ja sit armeijan jälkeen ostin oman sängyn, pöydän ja sohvan.

        Ei äiti kertaakaan tullut lastenkotiin käymään, ei soittanut eikä korttia lähettänyt. juopottelu kiinnosti enemmän. Mut eipä tarvinnut katsoo sitä juopotteluu. Itse juhlin nuorempana aika paljonkin mut nyt 36 vuotiaana en käy edes baareissa enään eikä juopottelu kiinnosta. Muuten kaikki on aika hyvin mut olen tosi yksinäinen eikä töitäkään ole näkyvissä. tää taitaa olla eka kesä 23 vuoteen kun ei ole mitään töitä tiedossa. Kotona makoilua vaan ja netissä surffailua. Ei ole hääviä elämää tämä.


      • aloneandlonely
        yksin kotona kirjoitti:

        tääl on kolmas runnottu. Mun isä häippäs kun olin jotian 7 vuotta ja sit alko äiti juopottelemaan. Sitä kesti monts vuotta kunnes äiti jätti kokonaan ja sit mä ja veljeni jouduttiin lastenkotiin alle 10 vuotiaana ja siellä asuttiin 18 vuotiaaksi saakka. Ne suurinpiirtein heitti mut ulos sieltä. Hommasin vuokra kämpän ja mulla eiollut edes huonekaluja sinne. Nukuin patjalla joku yli vuoden kun kävin armeijaa ja sit armeijan jälkeen ostin oman sängyn, pöydän ja sohvan.

        Ei äiti kertaakaan tullut lastenkotiin käymään, ei soittanut eikä korttia lähettänyt. juopottelu kiinnosti enemmän. Mut eipä tarvinnut katsoo sitä juopotteluu. Itse juhlin nuorempana aika paljonkin mut nyt 36 vuotiaana en käy edes baareissa enään eikä juopottelu kiinnosta. Muuten kaikki on aika hyvin mut olen tosi yksinäinen eikä töitäkään ole näkyvissä. tää taitaa olla eka kesä 23 vuoteen kun ei ole mitään töitä tiedossa. Kotona makoilua vaan ja netissä surffailua. Ei ole hääviä elämää tämä.

        Missä päin asut, "yksin kotona" ?


    • Muutama vinkki

      Mistähän alottaisi :D Jos vaikka siitä että en todellakaan usein kirjoita tänne, mutta nyt näen aihetta. Ei en ole mikää psykologi ihmistuntija vaan kerron vain mutu tuntumalla ja oman oppimani kautta.

      Tilanteeni ei ole samanlainen, koska olen hyvissä väleissä vanhempieni kanssa vaikkakin eronneet ennen syntymääni ja isäni alkoholin käyttö melko suurta. Tiedän kyllä tuon kullisien ylläpidon ja sen kuinka raskasta se on.

      Olen jyrkästi väkivaltaa vastaan ja en todellakaan ole sen kannalla etenkin kun kyseessä on äitinsä pahoinpitelemä tyttö ja luulen että tästä johtuen yritit aina miellyttää äitiäsi että saisit sen loppumaan. Rivien välistä lukien huomaa että taidat olla itsekkin uskonut ettei sinussa ole asian suhteen mitään vikaa. Olit vain helppo kohde, jota syyttää joka tilanteessa ja johon purkaa huonoa oloaan.

      Tuon koulukiusaamisen olen kokenut itsekkin, koska muutin kaupungista pienelle paikkakunnalle (koko koulussa 33 oppilasta) ja se kyllä nuoren ihmisen syö sisältä päin eikä siitä täysin toivu koskaan...luulisin, mutten voi tietää koska olen itsekkin vasta tai jo 22 vuotias miehen alku. Ainakin se tuhoaa nuoren itsetunnon.

      Tuosta tunnevammasta voit sen sijaan päästä eroon, mutta älä korjaa sitoutumis pelkoa irtosuhteilla, koska ne pidemmän päälle rikkovat enemmän kuin korjaavat.

      Ikävä tosiasia on kyllä tuo nykymaailman ihannoima kauneus jne. johon olen itsekkin kyllästynyt, mutta lopeta välittämästä mitä muut ajattelevat, sen verran itsekkyyttä täytyy olla. Et tule koskaan menestymään tai olemaan onnellinen jos aina vain mietit toisten mielipiteitä, mutta pidä varasi vanhempien miesten suhteen, koska heidän tarkoituksensa eivät välttämättä ole sitä mitä antavat ymmärtää. Äläkä anna kenenkään painostaa mihinkään vaan oppetelet vähän kerralaan tuohon sitoutumiseen. Hiljaa hyvä tulee.

      Toivottavasti sinulla on ystäviä ja kavereita joille voit puhua. Vaikka täälläkin kirjoittaminen kyllä auttaa. Älä patoa pahaa oloasi sisällesi

    • fskfkgksd

      Samoja kokemuksia, kuin aloittelijalla. SIllä erotuksella vaan, että olen 18 vuotias poika (pian 19) ja isän kanssa ei ole ollut ongelmia. Toisaalta taas äiti kärsii juuri tuosta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Sain lakin tänään lukiosta ja juuri nytkin istun kotona yksinäisenä, kun muut juhlivat lakkiansa...

    • 547457

      Isäni on narsista. Väkivaltaa hän ei koskaan käyttänyt, mutta käytökseltään hän on hulluin ihminen, jonka tunnen. Esimerkiksi taloudellisesti isäni on tukenut meitä lapsia ihan normaaliin tapaan, mutta käytös- ja tunnepuolella roolimalli on ollut virheellinen. Uskon, että isäni on yksi syy omaan ujouteeni ja sosiaaliseen "sekopäisyyteeni". Toisaalta esim. isoveljeni on ainakin ulkoisesti selvästi normaalimpi ihminen ja hänellä on aina ollut paljon kavereita ja naisystäviä.

    • Nautit-

      -yksinäisyydestä koska nautit uhrin asemasta.

      Sama pätee 99% tälle palstalle kirjottelijoista. Kun muut ovat syyllisiä omaan asemaan, ei itse tarvitse tehdä mitään muuttuakseen. Se on "helppo" tie. Vähän vaivaa.

      Mieti itse mitä haluat. Haluatko muuttua vai jatkaa samanlaista elämää loppuun asti?

      • reghtrgrefgh

        Ja anna kun arvaan: Sinä et tietenkään ikimaailmassa koskaam milloinkaan kuulu niihin kuvittelemiisi 99%:iin?

        Huah....


      • T
        reghtrgrefgh kirjoitti:

        Ja anna kun arvaan: Sinä et tietenkään ikimaailmassa koskaam milloinkaan kuulu niihin kuvittelemiisi 99%:iin?

        Huah....

        Ihan hyvä vastaus tuo oli. Ei se, että lopulta itse on vastuussa tarkoita syyllisyyttä, ja uhriroolista varoittaminen "syyllistämistä", vaikka uhriroolin harhan sisällä se siltä aina vaikuttaa.

        Minä en syytä ongelmistani, niiden kehittymisestä siis, itseäni,vaan enemmän muita, mutta toisaalta en ole katkera (se on käyty läpi), ja tiedostan, että vain itse voin asioilleni jotain. En tiedä tarvitseeko antaa anteeksi ... voi riittää, että vain hyväksyy, että maailma on mitä on, ja itse voi vaikuttaa siihen omien rajojensa puitteissa.

        Se uhrirooli on todella, todella houkutteleva. Siihen on helppoa vajota. Itsesääli, epätoivo, kaikki tuo henkinen kuona.

        Ja sitten voi käydä niinkin, että eräänä päivänä oletkin samanlainen ääliö kuin ne, joista itse jouduit kärismään, kostat toisille omia kärsimyksiäsi.


      • neito-k

        Nautin yksinäisyydestä ihan vain sen takia, koska jonkun läsnäolo saattaa ahdistaa liikaa. Liikaa energiaa menee kun pohtii mitä toinen ajattelee musta ja huomaako päältäpäin mitään. Sitä tunnetta ei kauaa kestä ja haluan päästä tilanteesta pois lemppaamalla toisen.
        Enkä näe valitseneeni uhrin asemaa vaa ainoastaan turvaututuvani siihen tuttuun ja turvalliseen omaan seuraan.


      • Riku08w2
        neito-k kirjoitti:

        Nautin yksinäisyydestä ihan vain sen takia, koska jonkun läsnäolo saattaa ahdistaa liikaa. Liikaa energiaa menee kun pohtii mitä toinen ajattelee musta ja huomaako päältäpäin mitään. Sitä tunnetta ei kauaa kestä ja haluan päästä tilanteesta pois lemppaamalla toisen.
        Enkä näe valitseneeni uhrin asemaa vaa ainoastaan turvaututuvani siihen tuttuun ja turvalliseen omaan seuraan.

        " Liikaa energiaa menee kun pohtii mitä toinen ajattelee musta ja huomaako päältäpäin mitään."
        Varmaan suurimman osan tekemä virhe. Löytyy ihmisiä, jotka osaavat kuunnella, mutta en tiedä, osaatko heitä löytää, koska emme tunne. Osaatko mielestäsi erottaa ihmiset, suoraan silmiin katsovat ja empatiaa tuntevat niistä, joilla on liikaa omissakin huolissa tai sitten vain "oravanpyörässä menijöistä"?
        Pyri ystävystymään tällaisten ihmisten kanssa, vältä kuitenkin turhaa vuodattamista - mutta kerro avoimesti, mistä tulet ja miltä tuntuu. Jos joku ei sitä kestä, että karuttomasti ja uhriutumatta joskus kerrot taustastasi, niin sitten hän ei ollut "Ihminen isolla iillä". Pyri pikkuhiljaa luotettaviin ihmissuhteisiin ja olemaan myös itse tietysti luottamuksen arvoinen. Unohda ehkä jopa tässä vaiheessa seurustelu, se voi olla terapeutin hakemista suhteen kautta ja ei ole silloin ollenkaan hyvä idea. Jos haluat ikävistä tunnevasteista eroon, niin voit harkita hyvää hypnoterapeuttia, joka osaa laimentaa joitain ankkuroituneita tunnetiloja/triggereitä (valitse yleensäkin aina terapeutti johon luotat ja jolla on kokemusta).


      • Riku08w2
        Riku08w2 kirjoitti:

        " Liikaa energiaa menee kun pohtii mitä toinen ajattelee musta ja huomaako päältäpäin mitään."
        Varmaan suurimman osan tekemä virhe. Löytyy ihmisiä, jotka osaavat kuunnella, mutta en tiedä, osaatko heitä löytää, koska emme tunne. Osaatko mielestäsi erottaa ihmiset, suoraan silmiin katsovat ja empatiaa tuntevat niistä, joilla on liikaa omissakin huolissa tai sitten vain "oravanpyörässä menijöistä"?
        Pyri ystävystymään tällaisten ihmisten kanssa, vältä kuitenkin turhaa vuodattamista - mutta kerro avoimesti, mistä tulet ja miltä tuntuu. Jos joku ei sitä kestä, että karuttomasti ja uhriutumatta joskus kerrot taustastasi, niin sitten hän ei ollut "Ihminen isolla iillä". Pyri pikkuhiljaa luotettaviin ihmissuhteisiin ja olemaan myös itse tietysti luottamuksen arvoinen. Unohda ehkä jopa tässä vaiheessa seurustelu, se voi olla terapeutin hakemista suhteen kautta ja ei ole silloin ollenkaan hyvä idea. Jos haluat ikävistä tunnevasteista eroon, niin voit harkita hyvää hypnoterapeuttia, joka osaa laimentaa joitain ankkuroituneita tunnetiloja/triggereitä (valitse yleensäkin aina terapeutti johon luotat ja jolla on kokemusta).

        Pitää vielä lisätä, että älkää sitten pitäkö hypnoosia minän kaiken ratkaisevana poppakonstina, se on kuitenkin vain yksi työkalu, jolla voi saada ihan hyviä tuloksia - mutta pitkäaikaiset hyvät ihmissuhteet ja myös terapiat ovat korvaamattomia.


      • neito-k
        Riku08w2 kirjoitti:

        Pitää vielä lisätä, että älkää sitten pitäkö hypnoosia minän kaiken ratkaisevana poppakonstina, se on kuitenkin vain yksi työkalu, jolla voi saada ihan hyviä tuloksia - mutta pitkäaikaiset hyvät ihmissuhteet ja myös terapiat ovat korvaamattomia.

        Täällä on moni painottanut avun hakemsta, mutta ainakaan mulle se ei ollut mitenkään helppoa.

        Abivuonna varasin ajan lääkärille ja kerroin taustani. Diagnoosini oli keskivaikea masennus. Lääkäri sanoi, että ennenkuin saan keskusteluapua on minun aloitettava masennuslääkkeet. En halunnut aloittaa niiden syömistä muutamasta syystä: Minulla oli ylioppilaskirjoitukset juuri alkamassa. Kirjoitusten jälkeen piti aloittaa työnhaku. Olen itse kustantanut elämiseni 18-vuotiaasta lähtien, joten minulla ei ollut ollenkaan varaa jäädä makoilemaan kotiin.


      • Elämän runtelema M
        neito-k kirjoitti:

        Täällä on moni painottanut avun hakemsta, mutta ainakaan mulle se ei ollut mitenkään helppoa.

        Abivuonna varasin ajan lääkärille ja kerroin taustani. Diagnoosini oli keskivaikea masennus. Lääkäri sanoi, että ennenkuin saan keskusteluapua on minun aloitettava masennuslääkkeet. En halunnut aloittaa niiden syömistä muutamasta syystä: Minulla oli ylioppilaskirjoitukset juuri alkamassa. Kirjoitusten jälkeen piti aloittaa työnhaku. Olen itse kustantanut elämiseni 18-vuotiaasta lähtien, joten minulla ei ollut ollenkaan varaa jäädä makoilemaan kotiin.

        "Minulla oli ylioppilaskirjoitukset juuri alkamassa. Kirjoitusten jälkeen piti aloittaa työnhaku. Olen itse kustantanut elämiseni 18-vuotiaasta lähtien, joten minulla ei ollut ollenkaan varaa jäädä makoilemaan kotiin."

        Siis tuota, miksei näiden takia voinut alkaa käyttämään lääkkeitä?

        Ei sillä, että olisin lääkkeiden kannalla. Päin vastoin. Olen itse lopettanut. Mua ärsyttää sairaaloisesti, että lääkärien mielestä masennus on lähes pelkästään kemiallinen ilmiö. Totuus on, että monissa tapauksissa tuskan takana on filosofiset, jopa perustellut arviot olemassaolosta, jolloin masennukseen tehoaa vain ajattelutapojen muuttaminen. Hymyn pakottaminen naamalle aivokemioita manipuloimalla voi vain tehdä olosta entistä sekavamman, jos masennuksksen takana on filosofinen tuska.


      • Riku08w2
        neito-k kirjoitti:

        Täällä on moni painottanut avun hakemsta, mutta ainakaan mulle se ei ollut mitenkään helppoa.

        Abivuonna varasin ajan lääkärille ja kerroin taustani. Diagnoosini oli keskivaikea masennus. Lääkäri sanoi, että ennenkuin saan keskusteluapua on minun aloitettava masennuslääkkeet. En halunnut aloittaa niiden syömistä muutamasta syystä: Minulla oli ylioppilaskirjoitukset juuri alkamassa. Kirjoitusten jälkeen piti aloittaa työnhaku. Olen itse kustantanut elämiseni 18-vuotiaasta lähtien, joten minulla ei ollut ollenkaan varaa jäädä makoilemaan kotiin.

        Yksi paikka, jota voisit ajatella on ystävyyden majatalo, www.ystavyydenmajatalo.fi .
        Sieltä uskoisin löytyvän ihmisiä, joilla on taito kuunnella ja kokemusta kovistakin elämäntarinoista.


      • yksin ja köyhä
        Riku08w2 kirjoitti:

        Yksi paikka, jota voisit ajatella on ystävyyden majatalo, www.ystavyydenmajatalo.fi .
        Sieltä uskoisin löytyvän ihmisiä, joilla on taito kuunnella ja kokemusta kovistakin elämäntarinoista.

        Joo, jos on varaa maksaa tollasia hintoja!!!


    • M3302

      Tämä on toki helppo sanoa, mutta vaikeampi toteuttaa; omaa energiaa ei kannata tuhlata siihen, että miettii mitä toiset ihmiset ajattelee. On kuitenkin niin, että harvalla meistä on elämässä niin vähän muita ongelmia, että ehtisimme / viitsisimme pohtia mitä ajattelemme toisesta, usein ventovieraastakin ihmisestä. Kun toiseen taas tutustuu, sitä ajattelee joko negatiivisia taikka positiivisia ajatuksia, ja niihin jotka taipuvat negatiivisten ajatusten puolelle ei kannata tuhlata aikaa.

      Runneltujen kohtalo ei väistämättä ole ikuinen yksinäisyys. Meitä runneltuja on kuitenkin, ikävä kyllä, paljon, kuten tälläkin palstalla näemme. Yksinäinen voi löytää toisesta yksinäisestä ystävän, kaverin, jopa puolison. Ja koska elämä on sattumia täynnä, joskus huonoja mutta joskus hyviäkin, ei voi koskaan tietää milloin tapaa sen ihmisen jonka kanssa ajatukset synkkaa. Se voi tapahtua tällä palstalla, lenkkipolulla, kirjastossa, kassajonossa, ihan missä vain.

      Voimia sinulle neito-k, voimia kaikille meille elämän runtelemille. Täyttäköön kohtalo vielä sydämmemme lämmöllä ja sielumme toivolla.

    • ELina76

      Suosittelen lämpimästi aloittajalle, että varaisit ajan esim. mielenterveystoimistoon, Kriisikeskukseen, Diakonille tms.
      Olisi varmasti hyvä, että voisit jutella ja käydä kokemiasi asioita läpi.
      Olet kokenut niin paljon, että kannattaa nyt satsata omaan paranemiseen.
      Avun hakemista ei kannata hävetä. Itse olen saanut paljon pienemmissäkin asioissa apua.
      Suosittelen myös kirjoja: Tommy Hellsten:Virtahepo olohuoneessa ja Irene Kristeri: Tule lähelle, mene pois.

      • fskfkgksd

        Samaa mieltä, kuin edellinen. Itse olen käynyt keskustelemassa psykologin kanssa ja olen jonkinverran saanut siitä apua. Olen kertonut äidistäni tuolla terapiassa ja se on auttanut ymmärtämään äidin käytöstä ja helpottanut omaa taakkaa. Tsemppiä aloittajalle!


    • just a lost boy

      Mä oon 20-v jätkä ja mulla olisi tälläinen tarina:

      Olin lapsena iloinen ja avoin. Olin aina innostunut uusien ihmisten tapaamisesta ja leikin muiden lasten kanssa. Mutta siinä vaiheessa kun koulu alkoi, asiat muuttuivat. Koulussa sain ensimmäisestä päivästä lähtien kokea kiusaamista, täysin ilman omaa syytäni. Olin kiltti ja hyvä oppilas, en koskaan tehnyt mitään pahaa. Mutta silti joku kusipää päätti kostaa oman huonon olonsa muhun. Ala-aste meni melko vaihtelevasti, joskus kiusausta oli enemmän joskus vähemmän. Kaikista pahinta oli 6. luokalla; syrjäydyin täysin muista kun luokassa valtaa piti yksi kiusaajien kuningas, jolla oli pakkomielle kiusata mua. Sain turpaani pari kertaa ja kiusaaminen oli päivittäistä. Opettajat eivät saaneet asiaa muuttumaan. Tuolloin musta katosi se lapsuuden iloisuus. Sulkeuduin ja eristäydyin muista täysin ja aloin pelätä. Se oli elämäni synkeintä aikaa.

      Ylä-asteelle menin omasta lähiöstä Helsingin kantakaupunkiin. Kun yläaste alkoi, ihmettelin miksei kukaan kiusannut mua tai vittuillut mulle siellä. Olin tottunut olemaan syrjitty ja kiusattu. Mutta vahinko oli jo tapahtunut, olin masentunut ja sulkeutunut. En uskaltanut oikein ottaa kontaktia muihin. Yläasteella oli onneksi jotain ihmisiä joiden kanssa ystävystyin oikeasti ja tapasin siellä ekan tyttöystävän. Mutta kaiken aikaa oli mun mielen päällä musta pilvi ja synkkyys. Siinä vaiheessa alkoi sosiaalisten tilanteiden pelko.

      Lukio alkoi suht hyvissä fiiliksissä yläasteen lähistöllä, mutta sitten taas iski epäonni; jouduin onnettomuuteen ja leikkaukseen, minkä takia ainoa urheiluharrastuskin jäi. Olin lukion ekana syksynä pitkään pois koulusta. Sen vuoksi en päässyt koskaan mukaan mihinkään porukoihin. Olin taas syrjäytynyt. Tyttöystäväkin jätti mut, olin kai liian takertuvainen ja mustasukkainen kun pelkäsin menettäväni hänet. Sen jälkeen en oo pitänyt yhteyttä muihinkaan yläasteen kavereihin. Olin taas yksin, en juuri tavannut kavereita ja masennuin. Pääsin terapiaan, mikä oli oikeasti onni ja auttoi mua paljon ja jatkuu edelleen.

      Viime syksynä pääsin ylioppilaaksi. Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä kun sen jälkeen alkoi tyhjä elämänvaihe, mikä jatkuu edelleen, en ole missän töissä tai opiskele, vietän aikaa vaan kotona. Armeijasta sain vapautuksen. Oon kadottanut täysin kaikki kaverini, eikä mulla ole oikein mitään tekemistä. Pyrin yliopistolle ja toivottavasti pääsen sinne, ehkä siellä tapaisi uusia ihmisiä paremmin. Käyn terapiassa ja pyrin pääsemään eroon mun sosiaalisista peloista ja masennuksesta. Toivon että vapaudun niistä, en halua että pelko määrää mun elämäni suunnan. Olen elänyt pelon mukaan edelliset 7 vuotta ja nyt saa riittää!

    • ModernAuschwitz

      Hä?

      Mene armeijaan. Näet siellä miten tämä yhteiskunta toimii. Siellä todennäköisesti sua kiusataan lisää. Kiusatut ovat kiusaamisensa totisesti ansainneet. Jos eivät ole niin usko Jeesukseen ja anna kiusatuillesi anteeksi. He tekevät sinusta paremman ihmisen. Loppupeleissä myönnät sen itsekin.

      Elät liikaa oman pääsi sisällä niin kuin useimmat nykyajan kakarat. Jos ihmiset lopettaisivat narsistisen itsensä ajattelun ja vaikkapa ponnistelisivat kaikki yhteisen hyvän eteen niin maailma voisi olla paratiisi.

      Keskity työhön ja siihen mitä haluat tehdä. Genius is eternal patience sanoi michelangelo joka oli helvetin viisas.
      Jos ei kärsivällisyys riitä niin sitten olet tyhmä ja kärsit älyn puuttesta ja on ihan oikein että kärvistelet yksinäisyydessä narsistisessa avuttomuudessasi.

      Arbeit macht frei!

      • H u r t i g

        Miksi kiusataan? Jotkut maahanmuuttajat, venäläisetkin, komennetaan aliupseerikouluun, reserviupseerikouluun tai erikoiskursseille?


    • HAKATTU MONEEN KERTA

      Osaat sä ainkin tyttö kirjoittaa. Meitä on suomi täynnä sun kohtalolla, siinä taas ei ole mitään kummallista. Kaikkia mitä on pisty enemmän tai vähemmän, jos ei lapsina, niin aikuisina. Valitettavasti.

    • mummeli-56

      Se mikä ei tapa niin se vahvistaa,mun lempisanonta.Olen jo 55v.joskus kauan sitten olin nuori ja nätti.Kasvoin 4 veljeni kanssa alkoholisti perheessä,molemmat joi isä ja äiti.Koti oli aika turvaton paikka aika usein.
      Lähdin kotoonta 15 vuotiaana pois,jätin koulun kesken,menin kihloihin ja aloin odottaa ensimmäistä lastani.Ym......
      Koulussa olin koulukiusattu,kotona 14v.minut yritettiin raiskata.Naimisissa ollessani sain turpiini kun olin 7 kuulla raskaana.Miehenikin oli alkoholisti ja väkivaltainen.
      Joskus tuntuu että koko elämä on ollut yhtä vastoinkäymistä.
      Tänä päivänä olen ihan täysjärkinen,eronnut muutaman kerran,lapset aikuisia.Mutta nyt minulla on koti jossa on turvallinen olla,kukaan ei lyö eikä kiusaa.Olen käynyt kovan elämänkoulun mutta....SISU on kasvanut suunnaton.
      Siis,rakastakaa ja hemmotelkaa itse itseänne jos ei kukaan muu sitä tee.Ja sisulla vaan eteenpäin nenä pystyssä.Voidaan haistattaa paskat niille jotka ovat meitä kiusanneet.Se mikä ei tapa niin se vahvistaa.Täällä on myös hyviä ja kilttejä ihmisiä jotka kuuntelevat ja auttavat jos haluaa jutella,siis kaikki ei onneksi ole ilkeitä.

      • Karu totuus

        Jos tulee liikaa paskaa niskaan eikä sitä pysty ottamaan enää vastaan niin sanonta menee näin: Se mikä ei tapa, katkeroittaa.


    • en tunne; olenko?

      Olen pahoillani, ja sydäntä raastaa lukea, en nimittäin ikinä haluaisi kenenkään muun kokevan samankaltaista lapsuutta.

      Olen nyt 21-vuotias, elämääni yksin elävä nuori mies.. vanhempani erosivat vähän ennen kuin synnyin enkä isääni ole nyt nähnyt pariin vuoteen, sitä ennen noin viiteen; hän asuu ulkomailla eikä häntä oikeastaan kiinnosta mitä hänen lapsilleen kuuluu. Äitini on alkoholisti, ja ollut niin kauan kuin vain muistan. Ensimmäinen minkä konkreettisesti muistan on joskus 3-luokalta kun hän sammui laivalla seisovaan pöytään, pöydässämme 4 muuta, tuntematonta ihmistä; en tiedä olenko koskaan itkenyt häpeä vuoksi yhtä paljon. 6. luokan kevätjuhlassa, missä vielä näyttelin, muistan sen surun ja vihan kun äitini ei ollut edes vaivautunut tulla paikalle, ja kotona sitten esitti humalassaan että olipa hieno esitys.. ahdisti.
      Ylä-aste meni miten meni... 7-luokalla olin vielä hyvä oppilas, luokkamme parhaita, sitten alamäki vain jatkui ja jatkui. Minua kiusattiin koulussa koska olin hiljainen ja sisäänpäin suuntautunut; opettajat eivät asialle mitään tehneet. Kaverit, joita minulla kyllä oli, eivät asioiden totista laitaa koskaan tajunneet, enkä syytä heitä. Ei tuollainen ole teini-ikäisen ajatusmaailmaan kuuluvaa. Lintsasin koulusta kaksi kuukautta 8-luokalla koska en kestänyt kiusaamista. Sain jälki-istuntoa ja homma vain jatkui.
      Kymppiluokka oli ehkä elämäni parasta aikaa, sillä vaihto Espoosta Helsinkiin, missä ihmiset eivät tunteneet minua oli ihanaa. Kukaan ei arvostellut, ja oikeasti nautin koulunkäynnistä. Menin amikseen (kaksoistutkinto) ja ongelmat jatkuivat.. äitini oli rahaongelmissa ja alkoholismi vain jatkui ja jatkui ja jatkui.. joskus lintsasin koulusta kun olin uppoutunut pelien maailmaan, koska sieltä löysin suurimman lohtuni. Ne ihmiset joiden kanssa pelasin iltaisin olivat parhaita ystäviä mitä minulla on koskaan ollut. Heille ei tarttenut selitellä, he eivät arvostelleet siitä kuka olen tai mistä tulen. Rakastin heitä.

      Joskus lintsasin kun ei ollut rahaa mennä kouluun... se masensi. Se, kun ei ollut rahaa yksinkertaiseen bussimatkaan.. se raastaa sydäntä. Joskus lintsasin koska olen täysin yliempaattinen, tunnevammainen ihminen enkä halunnut jättää äitiäni yksin, vaikka hänen läsnäolonsa vain raastoi minua hänen ollessaan humalassa joka päivä.

      Olen muuttanut 9. luokan jälkeen kuusi kertaa. Viimeisin muutto oli intin jälkeen kun sain tajuta, että äitini on pettänyt minulta jäätävän määrän vuokrarahoja.. asunto oli minun nimissäni äitini maksuhäiriömerkintöjen takia, jonka takia velat tulivat minulle.. niitä sitten maksellessa. Olen lopettanut kouluni, valehdellut kavereille päin naamaa että kyllä se koulu on tultu käytyä, en vain halunnut jäädä sille alalle..

      Älä tee, mitä minä meinasin tehdä sen jälkeen kun sain tietää tuosta velasta, ja harkitsin henkeni riistämistä. Niin monen kertaa metron edessä jouduin pakonomaisesti ottamaan askelia 10 metriä taaksepäin jotten vahingossakaan saa spontaania ajatusta hypätä tulevan junan alle. Olin niin rikki, niin voimaton ja yksin kun ihminen vain voi olla.

      Mutta.. nyt voin sanoa että olen "ok" -kunnossa. En todellakaan voi hyvin. Olen tunnevammainen, läheisriippuvainen, kunnon suhteeseen kykenemätön, koulunsa ei omasta tahdostaan päättänyt veloissa kierivä 21-vuotias mies. Tästä voi päästä vain parempaan suuntaan.
      Asun omassa kämpässäni, missä kukaan ei aseta minulle sääntöjä tai rajoja.. äitilleni olen sanonut että turha soittaa. Jos hänellä on jotain asiaa, hän saa luvan tulla sanomaan sen kasvotusten.
      Olen kylmä ihminen, ja läheiseni kummaksuvat sitä. Olen oikeasti hyvin tyhjä sisältä, ja mietin, kykenenkö oikeaan parisuhteeseen koskaan. Koskaan en sellaista ole siis omistanut. Äitini alkoholismi vie minulta sielun.. tai niin joskus tuntuu.

      neito-k: älä masennu tai lannistu siitä, josset sinne yliopistoon pääse. Eteenpäin vain ja aina suunitelma B toteutukseen. Ole miehellesi avoin, ja sano, että haluat ottaa tosi iisisti ja rauhallisesti. Jos hän oikeasti välittää, häntä ei kiinnosta jos siinä kestää vuosia. Älä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Miksi sinun pitäis selittää kenellekkään tekojasi? Sinä et ole syyllinen menneisyyteesi; rohkene olla se, joka määrää tulevaisuutesi.

      Viimeisen puolen vuoden aikana olen kehittäny itselleni sellaisen henkisen kantin että heikompaa kaduttaa. Minulla on nyt enemmän tahdonvoimaa kuin kymmenellä kanssaihmiselläni, eikä mikään, mitä eteeni isketään kykene enää samaan minua tuntemaan pettymystä tai voimattomuutta. Toivottavasti.

      Tiemme ei ole kuin musteläiskä elämämme kirjassa. Kirjassa, jonka sinä itse saat kirjoittaa, jonka kurssia sinä olet kykeneväinen muuttamaan oman tahtosi mukaan. Mitä olen katunut, on se, että tekoja, jotka ovat osoittuneet virheiksi, ei voi vain pyyhkiä pois tavallisen tekstin tapaan.
      Nuo virheet painavat harteillamme ainiaan.

    • neito-k

      Voi kiitos kauniista sanoista!:)
      Sun lapsuus on kyllä aiheuttanut sulle aika paljon niin sanottua ulkoista häpeää. Meillä oli kulissit todella suorassa, niin eipä kukaan edes tosiaan ole osannut aavistaa, mitä oikeasti tapahtuu. Mä toivon sulle myös voimia. Kirjoitat todella kypsästi. Toivon suuresti että tulet selviämään mistä vaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

      • en tunne; olenko?

        Kiitän.
        Yksi minkä myös huomannut auttavan edes vähän on se, että on joku tuttu, joka tietää kaiken.. kerroin kaiken kauiten tuntemalleni kaverille viime joulun tienoilla. Tuli aika shokkina hänelle, mutta on lohduttanut kun on joku joka tietää. Olen itse absolutisti, mutta koetan raahautua kavereideni mukaan baariin / klubille jos he sitä aikovat, ihan vain etten kokonaan eristy. Se on ankeaa, sillä he eivät koskaan, tätä yhtä lukuunottamatta, tule ymmärtämään miksi olen niin ankea heidän suhtautumiseensa minun absolutismiini. Muutaman kerran naurattanut ja meinannut sanoa että kuules poika, sä et tiedä mitään helvetistä, kun he ovat selittäneet "ongelmiaan" kun ei ole varaa siihen uuteen TV:seen :(


    • Jeps..

      Hajonnut nainen ota yhteyttä hajonneeseen mieheen..
      Olenuupunut@hotmail.fi

      • Unohaa

        Ei tällä palstalla oteta, koska sinä olet hiestä litimärkä, lihava, keski-ikäinen, koneen ääressä muna kädessä alasti istuva perversioiden umpisolmu. Eihän sellaiseen kukaan ota yhteyttä.


      • Jeps..
        Unohaa kirjoitti:

        Ei tällä palstalla oteta, koska sinä olet hiestä litimärkä, lihava, keski-ikäinen, koneen ääressä muna kädessä alasti istuva perversioiden umpisolmu. Eihän sellaiseen kukaan ota yhteyttä.

        Niin olen. Sinulla on vilkas mielikuvitus.


    • betternow92

      Hei, mäki vastaan jos vaik osaisin auttaa! Mun isällä on kans ollu mun koko elämäni ajan alkoholi ongelma ja en jaksa ees selittää tässä millasta se on ollut mut kamalaa kuitenkin. Mun äiti ei ikinä tehnyt asialle mitään vaan mä olin se joka "huolehti" siitä ja pakotti nukkumaan humalassa ym. ym. Joka tapauksessa kaikesta täst huolimatta mun isä on ihana ihminen ja mä rakastan sitä ja toisin kuin joskus, mä en anna tän ongelman vallata mun koko suhdetta mun isään vaan mä rakastan häntä siitä huolimatta. Mun neuvo sulle olis että vaikka sun taustas on tällänen, ni tee asialle jotaan! Mä "irtauduin" mun itsesäälistä ja vaikka muhun on todellaki vaikuttanu mun perheen käytös niin et oon joutunut "opettelemaan" käyttäytymistä enemmän kuin ehkä normaalista perheestä tulevat, oon kuitenki päässy eroon siitä ajatuksesta että en koskaan olis ns. normaali sosiaalinen ihminen. Oon siis itse opettanut itteni "elämään". En todellakaan onnistunu selittämään tätä niinku halusin mut kuitenki pointti on se että älä anna sun taustan vaikuttaa sun tulevaisuuteen. Sun elämästä tulee juuri sellaista kun sä siitä teet. Jos päätät että sun taustas on tehnyt susta jonkilaisen ja se siitä, et ikinä pääse siitä yli. Sen sijaan jos ajattelet että "noh se oli sillon ja nyt on nyt ja alanpas elämään niinkuin itse haluan" ja alat "oppimaan" normaaleiden suhteiden luomista ja päätät onnistuvasi, niin myös teet!! Tsemppiä! Oon kokenut saman ja nyt oon jo voiton puolella!

    • Invisible boy

      Aikalailla samanlainen historia on minullakin. Isäni juoppo ja jonkinlaisia narsistisia piirteitä omaava. Sain selkääni koko lapsuusikäni (eikä ollut mitään kevyttä piiskausta pyllylle). Sain kuulla ja nähdä jatkuvaa riitelyä ja tappelua, jopa teräaseitakin käytettiin kerran. Joka viikonloppu oli tiedossa ne ryyppypippalot, jotka päättyivät lähes aina tappeluun. Aina odotin perhoset vatsanpohjassa, milloin joku rupeaa korottamaan ääntään. Yläasteella olin porukan ulkopuolella ja kiusattu. Koulussakin piti olla aina varuillaan, kun muiden mielestä oli ilmeisen kivaa nolata ja nöyryyttää eräitä. Olin muutenkin aina silmätikku, koska veressäni oleva etninen liraus saa minut näyttämään himpun verran enemmistöstä poikkeavalta. Ei ollut kavereita ja koulun jälkeen vietinkin kaiken vapaa-aikani kotona hullunmyllyssä.

      Ala-asteella minulla vielä oli kavereita, mutta isäni kielsi minua lähtemästä minnekään, koska hän halusi viettää perheiltaa (mikä vitsi!), tai jotain muuta vastaavaa, mikä oli sitten sitä, että sain turhautuneena katsella, kun hän kittasi olutta tympeän näköisenä ja tuijotti televisiota. Meillä ei myöskään koskaan käynyt ketään, emmekä me käyneet koskaan missään. Ei ollut minullakaan siis myöskään minkäänlaista sosiaalista elämää.Tietokoneella minäkin tapoin osan ajasta, tosin se oli aikaa ennen nettiä.

      Sain kuulla lisäksi jatkuvaa naljailua, turhia lupauksia ja koin jatkuvia pettymyksiä niiden takia. Vähäteltiin myös, kuinka kaikki muutkin, mutten minä. Eipä sitä pentukaan kaikkea pysty nielemään ja kun joskus oireilin esim. taas kerran pettyneenä, niin minua syyllistettiin siitä kaikesta. Joskus sain kuulla ripityksiä myös joiltain mammoilta, jotka olivat vanhempieni tuttuja. Äijä oli vääristänyt jonkin minua kohtaan tekemänsä vääryyden niin, että minä hypin vanhempieni silmille. Sain pelätä omassa kodissa, viikonloppuisin ainakin. Ei ollut ketään kenelle puhua, tai johon olisi voinut luottaa. Joutui elämään jatkuvasti jollain lailla jännittyneenä, viikolla koulussa ja viikonloppuisin kotona.

      Lukiossa sain olla rauhassa, mutta porukan ulkopuolella olin edelleen. Intissä koin ryhmähenkeä ja tunsin olevani osa porukkaa, mutta mitään kaveruussuhteita ei sielläkään syntynyt. Siitä reilu vuosikymmen eteenpäin ja ollaan tässä. Ulkopuolella edelleen. Hyvän pohjustuksen ja matkalla kokemani ansiosta en pysty luottamaan kehenkään. Haikailen edelleen hyväksyntää, mutta minähän en ole mitään, koska taskussani ei ole tiettyjä papereita, enkä yhteiskunnan ihme kriteereiden mukaan täytä kelvollisen miehen vaatimuksia. Tai ihmisen ylipäätään.

    • koyha mies

      Joo ootko sakin ihan kusessa tan systeemin kanssa. Ihan sairas systeemi

    • lyyli hakattu

      En jaksanut lukea kaikkia juttujanne, mutta- voitte olla ylpeitä itsestänne jos ette ole käyttäneet elämänne aikana väkivaltaa tai kostaneet näin pahaa oloanne muihin. Aloittaja on 20v. Sulla elämä edessä. :) Suomessa monia hakataan, perheväkivalta on sairaan yleistä. Tehkää te siihen poikkeus. Tai siihen jos teitä on kiusattu, te ette kiusaa. Jokaisella on karmaiseva historiansa.

    • Hae apua NYT!

      Suosittelen hakemaan apua lähimmästä terveyskeskuksesta esimerkiksi, pääsisit jonoon ja jossain vaiheessa saisit apua mitä tarvitset. Tuossa iässä on vielä helpompaa muokata omia ajattelutapojaan joten terapia auttaa nopeammin. Voin kokemuksesta sanoa, että vaikka pääsisit yliopistoon ja elämä alkaisi vaikuttaa helpommalta ja kivemmalta, jossain vaiheessa se kaikki paska palaa ja voimalla. Ei kannata odottaa että pystyt tulevaisuudessa esimerkiksi parisuhteen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.. tosin osaat jo nyt puhua peloistasi, ja se helpottaa niiden negatiivisten tunteiden erottamista jotka eivät ole "tosia". Niiden käsitteleminen on siten myös helpompaa jonkun kanssa joka osaa ohjata toiseen suuntaan.

      Voimia sulle, ja oikeasti, nyt terveyskeskukseen puhumaan!

    • minä vain

      Hei, suosittelen tutkimaan sosiaali-ja terveysalan kolmatta sektoria. Siihen kuuluu paljon erilaisia järjestöä, jotka ovat järjestäytyneet ihmisten eri tarpeiden-ongelmien perusteella. Heidän toiminta on ilmaista. Näitä toimijoita on todella paljon, mm. Punainen Risti sekä Diakonissalaitos tarjoavat vaikka minkälaista apua ja tukea. Useilla toimijoilla on käytössä myös terapeutteja. Luulen että kunnallisen puolen jonot terapiaan ovat todella pitkät, ikävä kyllä. Sinun on päästävä keskustelemaan ammattiauttajan kanssa ja nyt heti. Pääset taatusti eroon tunne-ja ihmissuhde ongelmistasi kun vain pääset juttelemaan ja avaamaan itsesi sataprosenttisesti ihmiselle joka osaa auttaa sinua käsittelemään kaiken sen pahan mitä olet kokenut. Narsismi on sairaus josta tuskin kukaan "parantuu". Olen aina ollut sitä mieltä että perhettä ei jätetä vaikka mikä olisi, mutta jos he tuottavat vain ja ainoastaan pahaa niin silloin ei saata olla muita vaihtoehtoa kuin hyljätä heidät. Sinun on nostettava itsesi heidän yläpuolelle.
      Haluaisin muistuttaa ettet todellakaan ole yksin, niin kun huomaat useista saamistasi kommenteista. Vertaistuella on todella hyvä aloittaa. Elämäsi ei ole menetetty. Muutos lähtee vain ja ainoastaan sinusta, se on karu totuus. Sinulla on ollut huono lapsuus, josta kärsit edelleen, mutta siitä ei pääse kuin ylöspäin. Elämäsi on saman arvoinen kun meidän muiden. Vaikka kaikki tuntuu nyt epätoivoiselta, valoisa tulevaisuus on sinun käsissäsi.
      Paljon sinulle aurinkoa :)

      • Tyypillinen palstalainen

        Hei olen myös yksinäinen ja herkkä ja syrjäytynyt lumihiutale. Oletko tyttö ystäväni tehdään seksiä?


    • A-peräiselle

      "Minusta tuntuu etten koskaan tule olemaan onnellinen."
      Siinäpä se. Päätä olla onnellinen! Mieti miten sen tekisit, millainen sitten olisit ja millaista elämäsi olisi, ja sitten tee se.
      Ei pidä antaa muiden määritellä itseään! Voit olla sellainen kuin itse haluat.
      Se mitä betternow92 kirjoitti oli mielestäni hyvää tekstiä... Totta myös että meitä rikkinäisiä on täällä paikat pullollaan (ei anneta sen jatkua!). Itse koen että olen saanut rikkinäisen menneisyyteni ansiosta sellaista käytännön viisautta, mitä joku asioita miettimätön ei kenties koskaan tule saamaan, tai ehkä vasta elämänsä viime hetkillä, milloin voi olla jo myöhäistä. Tehdään siis tämä retki antaumuksella loppuun asti.
      Eli kyllä, ongelmiaan kannattaa pohtia ja hoitaa!

    • uuvila-88

      Hyvä kun kirjoitit tänne.

      En tiiä jaksatko lukee enää mun kommenttia, mutta kuulosta ku mun tarinalta. Itse hylkäsin kaiken ja aloin seuraamaan Jeesusta. Ja otin yhteyttä niihin vanhoihin tosi ystäviin, jota minulla vielä silloin oli kun olin aito.

      On tosi vaikea neuvoa toista ihmistä sen elämässä, kun itse se muutos on tehtävä.

      Jotain vinkkejä voin sanoo mm. itsensä alentamisesta, mikä myös lukee raamatussa. Että kun itsensä alentaa niin muut ylentävät sinut.

      Laske vaatimustasoasi parisuhteen kanssa. Ei sinun tarvitse pystyä samaan kuin muiden. Olet varmasti linnoittautunut johonkin korkealle, jotta kukaan ei pääsisi satuttamaan sinua, astu ulos linnakkeestasi. Vaikka askel kerrallaan. Kyllä se päivänvalo alkaa pikkuhiljaa paistaa askelmillesi. Kaikki ajallaan.

      Etsi elämällesi oikeasuunta. Oikea tie. Käy läpi menneisyyden traumojasi ja elä ne uudelleen, mutta tällä kertaa itsevarmasti ja rauhallisuutta uhkuen. Käytä aikaa vaikka ne toiset 10 vuotta, paranemiseen, jotka koit että menetit koulukiusaamiseen. Raamatussa lukee että aina 7 hyvän vuoden jälkeen seuraa 7 huonoa vuotta ja toisinpäin.

      Ala auttaa muita. Toimi muille heikoille ja runnelluille esikuvana kuinka sinä selviät helposti.

      Muutu takaisin lapseksi ja jatka elämääsi siitä mihin se jäi. :) Elä ota paineita, anna kaiken tapahtua omalla painollaan.

      Älä anna enempää pois itsestäsi kuin saat. Sanoit että toimit äitisi kannustimena, ala toimia itsesi kannustajana nyt. Ala itsekkääksi.

      Etene omaa tietäsi, hitaasti mutta varmasti.

      muuta ei tule nyt mieleen...

    • 15+3

      up

    • skitsobou

      Olen pari vuotta ap:ta vanhempi nuorimies. Voin yhtyä tarinaasi sen verran, että itsekkin olen kiusattu ja syrjääntynyt. Fyysistä väkivaltaa en ole kokenut. Henkistä sitäkin enemmän.

      Isäni on työhullu. Hänen elämänsä ydin on käydä töissä. Hänellä ei ole muuta elämää. Hän purkasi turhautumistaan minuun. Hänen suvussaan on paljon mielenterveyden ongelmia. Hänen isänsä ja sisarensa on tehnyt itsemurhan. Velipuoleni on narkkari. Hänen serkkunsa on hullujenhuoneella.

      Kerroin veljelleni minun psyykkisitä ongelmistaan. Lähinnä se tuli ilmi kun kerroin vainoharhaisista kuvitelmistani. Veljeni jutteli tästä seläntakanani isälleni. Puhelimessa isäni pidätteli nauruaan mun ongelmalle. Kun olimme kolmistaan isäni vittuili sen olevan vain sukuvikaa. Hänen kanssaan en ole koskaan jutellut isä poika keskusteluja. Hän vollottaa surkeaa elämäänsä minulle. En ole puhunut hänelle ikinä omista tunteistani. En edes äitilleni.

      Tässä sitä ollaan. Hyvin luonnevikasena ihmisenä. Tyhjänä kuorena. Psykoosissa oon ollut edelliset kymmenen vuotta. Mulla on tyhjiö mun elämässä. Henkinen ikäni on lapsen tasolla. Oon autistinen ja osittain puhevammanen. En oo ikinä ollu yhteydessä toiseen ihmiseen tunnetasolla. Todellisia ajatuksiani en uskalla ilmaista ääneen.

      Kavereit mul on ollu. Oon tosin ollu se ryhmän syntipukki. Se kenen kustannuksella pönkitetää egoa. Kaverina oon ollu se laari mihin voi kaataa huolensa ja murheensa. Kaikkee paskaa mulle voi sanoo, ku en osaa laittaa sitä eteenpäin vaan se paha jää mun sisään. Oon henkisesti vammanen ihminen ja sitä mun on vaikeeta hyväksyy. Täs vaihees elämää olis tarkotus alottaa itsenäinen elämä. Mun vanhemmilt saamii eväitä vaan ei ole.

    • Jaah?

      Kuka toi idiootti on, joka jankkaa noita "up"- juttuja? Joku hullu siis nostaa vuosikausia vanhoja tekstejä esille ensimmäiselle sivulle... Melkoinen stalkki, etten sanoisi, toi "up"- tyyppi.

      Aloittaja: en tiedä, miksi joku nostaa sinun vanhoja juttujasi tän palstan etusivulle ja että miksi kyseinen sairas haluaa juuri minun kommentoivan esimerkiksi sinun kirjoitustasi. Tuskin olet lukemassa, kun näkyy toi kirjoitus olevan vuosikausia vanha. Itse kirjoittamaasi en osaa sanoa. minua ahdistaa liiaksi noin kamala tausta, kuin kirjoitat, että osaisin kommentoida mitään. Tosin en ymmärrä tapaasi käyttää lainausmerkkejä. Muuten: äitiäs ts. sitä joka sinutkin on synnyttänyt, sun kannattaisi kunnioittaa. Onneks mulla ei ole mitään ainakaan perheeseeni liittyivä traumoja: ainoastaan erittäin onnellisen lapsuuteni vuoksi mulla on niin vahva oikeudentunto, kuin on. Ja siitä mua kyllä kadehdittiinkin lapsuudessani: joidenkin yksinhuoltajaperheiden silloisten kavereideni kateus oli suorastaan ällöttävää lapsuudessa, kun mulla tavis ydinperhe.

      "Kulissinsa" jokainen rakentaa itse, mutta muistuttaisin, että helpompaa elämässä ihmisellä on aina, jos ei puhu p*skaa. Kokeile: lopetat vaan mytomaanisen nettipalstalla valehtelun, niin kas', sun sydämes on yhtäkkiä täysin keveä ja voit paremmin! Anteeks mun kykyni erottaa valehtelu jopa nimettömästä tekstistä keskustelupalstalla, mutta se johtuu vaan siitä, että erityisesti äidinkielessä olin aina/olen hyvin lahjakas, eli jotenkin vaistomaisesti tajuan,milloin joku tällaisella nimettömällä palstalla puhuu sontaa.:) Luulen,että hyvin kova elämä näkyy kapeana sanavarastona ja kyvyttömyytenä erottaa kielellisiä nyansseja tunnetasolla: lapset joiden kotona ei koskaan ole luettu ja joille ei paljoa ole satukirjoja näytelty, niin niiden kielenkäyttö on aina jotenkin groteskimpaa ja henisesti kylmempää, kuin ihmisten, joista on välitetty, vaikka lapsuudenkodeissaan, tai missä vain.

      Tsemiä vaan, mutta inhotttaa, että joku häirikkö sun vanhan tekstin nosti etusivulle. Onks ylläpito ainoa, joka pystyy kaivamaan vuosikausia vanhoja tekstejä uudelleen keskusteluun? Kukaan ns. tms. normaalisti tavis ei tee sellaista, kun ei kävisi mielessäkään, kun ajanvietteeksi kirjoittaa tällaselle keskustelupalstalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe