Olen seurannut keskustelua vl-pedofiliasta. Minun mielipiteeni on, että uskovaisilta voi vaatia korkeampaa MORAALIA, kuin tavallisilta tallaajilta. Tästä kulmasta katsoen on väärin rinnastaa vl-pedofiliaa keskivertokansan keskuudessa ilmenevään pedofiliaan. Uskovaisten keskuudessa tuollaisen ilmeneminen pitäisi olla 0.
Moraali
aksin
783
0Äänestä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eihän bedofiiliaan langennut henkilö enää uskova ole, hän on luopio, eli uskosta pois langennut henkilö.
Tämäkin asia on vääristelty mediassa niin, että pedofiilit käyvät välillä ripittäytymässä ja saavat siinä synnit anteeksi jatkaakseen taas pdofiilina.
Ihmiset uskovat tällaiseen median keksimään humpuukiin ja sitten syyttelevät asioista tietämätöntä v.lestadiolaista johtoa väärinkäytöksistä.
Tuleeko puhujasta siis uskonsa kieltäjä kun hän raiskaa tyttärensä?
Mutta hän on silti saanut saarnata seuroissa vuosikymmeniä. On voitu valita rauhanyhdistyksen johtokuntaan. Kuinka ei seurakunta ole saanut viisautta Pyhältä Hengeltä että hänen epäuskoisuutensa olisi tunnistettu?
Onko seurakunnalta Pyhä Henki hukassa?
Olen samaa mieltä,ei pedofiili voi olla uskovainen,teontehdessään on usko lähtenyt,ei pyhähenki tuollaista neuvo.Vankilaan vain rikolliset ja suojelijat korvauksiin ta mielestäni vaikka kiven sisälle nekin.Varmasti lähen poliisin puheille jos tiedän pedofiilin.
Miten muuten selität sen, että pedofiilejä on ollut myös puhujina melkoinen määrä. Puhujat ovat saarnanneet vuosikausia ties kymmeniä ja harrastaneet haureutta. Siis seurakunnan palvelijoina eikä seurakunnan ääni ei ole sanonut yhtään mitään.
Aina heti poliisille, ei kenellekään muulle. Jo sen sanoo järkikin.
Järki vangiks ottakaa!
Samaa miettinyt minä.
Kun heidän mukaansa parannuksentekoon tarvitaan välikädeksi vl-ihminen jolla on Pyhä henki mutta voiko salasynneissä elävällä haureudentekijällä ja rikollisella
olla Pyhää henkeä? Voiko tällaisen ihmisen saarnaamana vl-opin mukaan saada synnit anteeksi...
Aivan ilmeisesti tällaisia haureudentekijöitä on vuosikausia ollut jopa puhujina.
Outoa ihmisoppia...