Koetan miettiä, mutta en ole koskaan ollut oikeasti onnellinen. Minulla ei ole hyviä muistoja kuin ehkä joskus lapsuusajalta, kun oli vapaa murheista ja sai vain leikkiä eikä ollut niin stanan tietoinen omasta itsestään. Onko minussa jokin defaultti, jonka mukaan en pysty olemaan onnellinen? Millaista olisi olla edes hetken täydellisen onnellinen, ei minkäänlaisia huolia, ja vaikka rakastaa jotakuta koko sydämestä? Millaista se on?
Yksinäisyys ja riittämättömyyden tunne ja itsensä vähättely ja kaiken ylianalysointi negatiivissävytteisesti ovat pahimpia... Voisinpa mennä johonkin aivoleikkaukseen, jossa kuopastaisiin murehtiva osuus pois aivoista, eikä pystyisi stressaamaan vaikka haluaisi. Mutten halua mitään lääkitystä, olen kuitenkin muuten suht toimiva yhteiskunnan jäsen... Vain erakkoluonne joka vihaa sitä piirrettä itsessään.
Yksinäisyys ja riittämättömyyden tunne ja itsensä vähättely ja kaiken ylianalysointi negatiivissävytteisesti ovat pahimpia... Voisinpa mennä johonkin aivoleikkaukseen, jossa kuopastaisiin murehtiva osuus pois aivoista, eikä pystyisi stressaamaan vaikka haluaisi. Mutten halua mitään lääkitystä, olen kuitenkin muuten suht toimiva yhteiskunnan jäsen... Vain erakkoluonne joka vihaa sitä piirrettä itsessään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuullostat siltä, että olet todella masentunut, tai apaattinen. Kun olen allapäin ja todella kyllästynyt yritän väkisin kuunnella musiikkia, vaihtelen tyylejä kunnes tunnen jotakin ja siitä se lähtee avautumaan. Se kerä, möykky tuntee ainakin inhoa jtn kakkimusaa kohtaan :) ja hei, kukaan ei voi olla täydellisen onnellinen edes hetken, se on harhaa. Suurin osa arjesta/elämästä on tasaisen harmaata. Mikset tee niitä asioita mitkä tekivät sinut onnelliseksi lapsuudessa. Kyllä minä rakentelen vielä legoilla, keräilen söpötavaroita ja samoilen metsässä. Niin, elämä pelottaa...kuullostat tosi paljon minulta.
Minusta vähän tuntuu että melkein jokaisella aikuisella ja nuorillakin on tuo kuvailemasi ongelma, olo ei tunnu onnelliselta vaikka miten olisi.
Osuit tuossa asian ytimeen siinä että lapsena olo oli onnellinen kun ei ollut niin tietoinen itsestään, sitä oli ja eli tässä hetkessä ja tietoisuudessa nauttien olostaan juuri nyt. Ei menneisyydessä eikä tulevaisuudesa vaan juuri nyt, tässä hetkessä.
Tämmöiseen hetken tietoisuuteen harva ihminen aikuisena pystyy, ajatukset ja tunteet vievät mennessään niin että nykyhetki jää kokematta.
Tätä onnettomuuden tunnetta paikataan kaikenmaailman hankinnoilla, harastuksilla yms. siinä onnistumatta.
Onni kun ei tule muuten kuin vain silloin kun on juri tässä hetkessä, vailla minkäänlaisia odotuksia ja velvollisuuksia mihstään ja mihinkään.