http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Pääkirjoitukset/2012/06/03/Epäillyn tunnustus vaatii tarkkuutta/2012213504668/67?viesti=viesti_moderoinnissa#kommentti
Luvassa todella isoja ongelmia. Kouvolan poliisin lähtökohtahan on se, että kaikkia kansalaisia pidetään syyllisinä. Niimpä he jättävät oman syyllisyyden selvittämisen kuulusteltavalle. Nyt jos poliisi tekee virheen kuulustellessa, niin aina on mahdollisuus tunnustaa. Näin poliisi pesee kätensä kuulustellessaan ensikertalaisia laittomasti. Moni joutuu siihen pyöritykseen mukaan tahtomattaan.
Poliisille on Kouvolassa ollut hyvin epäselvää myöskin kuulustelutilanteessa se, että jokasella kansalaisella on oikeus olla kuulustelutodistaja mukana. He valehtelevat asiakkaille ja saattavat kuulusteltavat ajaa pihalle vaikka ja suuttua kun kansalainen tietää lain paremmin kuin he, jotka sitä lakia valvoo. Näin kävi kahdessa eri kuulustelutilanteessa jossa mm. Poliisi kehoitti kaveriani pitämään turpansa kiinni ja istumaan hiljaa. Kummassakin tapauksessa poliisi kuvitteli, että kuulustelutodistajalla pitää olla lainopillisia koulutuksia takana ja ettei kuulustelua voida suorittaa. Toisessa tapauksessa poliisi soitti itse asiakkalle liki puolen tunnin päästä tutkittuaan lakikirjasta, että kuulustelu voidaan suorittaa ehdottamallani tavalla.
Myös siinä on vikaa todella rankasti, jos menee julkisen puolen oikeusavun puoleen kääntymään. Myös he eivät tajunneet, miksi vaadimme lainopillista asianajajaa mukaan kuulusteluihin. He eivät lähteneet mukaan kuulusteluihin, koska kenellekään muulle ei ole vastaavaa tehty koskaan. Lieneekö se oikea perustelukaan. Heidän olisi pitänyt tietää viimeistään, saako kuulustelutodistaja olla mukana kuulustelutilanteessa vai ei.
Jopa näin yksinkertaisissa asioissa rikotaan suorastaan lakia kansalaisen oikeuksista. Nyt kun kansalainen liitetään tunnustamispakon eteen, syyllisyys haetaan vaikka kiven takaa. Moni voi tunnustaa rikoksia joita ei ole tehnytkään.
Kun Kouvolan poliisi kuulustelee
26
635
Vastaukset
- Jurristintti
No tuota... sen verran vaan kommentoin, että sen kuulustelutodistajan todellakin täytyy "pitää turpansa kiinni". Taidat nyt sekoittaa kuulustelutodistajan ja avustajan.
- Pirulle pikkusormi
En todellakaan, vaan poliisi sekoittaa sen. Pyytää lainopillisia opintoja jopa kuulustelutodistajilta. Kahdessa tapauksessa todistettavasti olen ollut mukana, jossa poliisi itse ei tiedä mitä lakia valvoo. Turpaa ei tarvitse pitää kiinni sentään, muttei saa häiritäkään kuulustelua. Normaaliin käyttäytymiseen ei tarvitse kenenkään puuttua lain suomin edellytyksin.
- fuck the police
Tämä jurristintti on paskalakki itse.
Huomaa "loistavasta" kyvystä sotkea aiheeseenkuulumattomia asioita keskenään sekä huonosta kieliopillisesta ulosannista.
Poliiseilla on Suomessa aivan liikaa valtaa ja näiden Kouvolan koppalakkien toimet pitäisi tutkia perusteellisesti, yhtäkään kiveä kääntämättä. Oikeuslaitos näitä laillistettuja rikollisia tukee ja hyssyttelee. - piste korruptiolle
Pirulle pikkusormi kirjoitti:
En todellakaan, vaan poliisi sekoittaa sen. Pyytää lainopillisia opintoja jopa kuulustelutodistajilta. Kahdessa tapauksessa todistettavasti olen ollut mukana, jossa poliisi itse ei tiedä mitä lakia valvoo. Turpaa ei tarvitse pitää kiinni sentään, muttei saa häiritäkään kuulustelua. Normaaliin käyttäytymiseen ei tarvitse kenenkään puuttua lain suomin edellytyksin.
Joo, huomattu kyllä Kouvolan poliisista.
Joukko vähäjärkisiä nilkkejä, joilla ei omasta mielestään ole pienintäkään velvollisuutta noudattaa lakia, mutta muilta he kyllä sitä vaativat. Näille Kouvolan rikollispoliiseille ei kannata kertoa yhtään mitään. Ei, oli sitten syyllinen tai syytön. Jos alkavat uhkailemaan kuten ovat monesti tehneet, niin lakimiehet peliin samantien.
Ja oikeuskanslerille/eduskunnan oikeusasiamiehelle valitus:
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/oikeusasiamies/oikeuskansleri.htx
Muistutan, että mikäli joutuu Kouvolan poliisin kuulusteluun, ei kannata sanoa heille mitään, antaa ainoastaan oma nimensä ja sotu. Muuhun ei ole Suomen lain mukaan velvollisuutta. Mikäli nämä muuta väittävät / alkavat uhkailemaan sinua tästä niin soitto lakimiehelle samantien, josta asia selviää nopeasti. Kouvolan poliisin kuten poliisin kanssa yleensäkään, ei kannata puhua epävirallisestikaan mitään. Nämä kaveriksesi valheellisesti esiintyvät nilkit kusevat kintuillesi kaikesta mitä heille puhut. Omista tekemisistään he eivät ota mitään vastuuta ja esimiehet Kouvolassa suojelevat poliisejaan myös heidän tehdessä laittomuuksia. Samoin heitä suojelevat ja asiakirjoja pimittävät paikalliset syyttäjänvirastot ja muut samassa rakennuksessa toimivat virkamiehet. Suojelu toimii tietysti myös päinvastoin kuten Kouvolan viranomaisilla on tapana.Tämä on nähty jo useampaan kertaan.
Vaihtoehtoisesti omalle laittomalle toiminnalleen, uhkailulleen ja kiristykselleen Kouvolan poliisi ei puolestaan tutki mitään heille jätettyjä rikosilmoituksia, pyyhkivät jopa heille jätetyt rikosilmoitukset koneelta ja kaikkein vähiten tutkivat tai vievät eteenpäin itsestään jätetyt rikosilmoitukset. Tämä on RIKOLLISTA toimintaa viranomaisilta.
Kouvolan poliisin toiminnasta kannattaa tehdä heti kun havaitsee tulleensa laittomasti kohdelluksi, rikosilmoitus ja jos sitä ei suostuta tutkimaan/muita rikosilmoituksia mitä heille on jätetty niin suoraan kantelu oikeuskanslerille /eduskunnan oikeusapumiehelle.
Heillä on jo ennestään näitä tutkittavana ja mitä enemmän näistä korruptoituneista viranomaisrikollisista heille lähetetään jatkossa, sen parempi.Oikeuskansleri on kiinnostunut heidän toiminnastaan jo nyt ja mitä
enemmän materiaalia oikeuskanslerille/oikeusapumiehelle heistä tulee, sen parempi. - anticops
Pirulle pikkusormi kirjoitti:
En todellakaan, vaan poliisi sekoittaa sen. Pyytää lainopillisia opintoja jopa kuulustelutodistajilta. Kahdessa tapauksessa todistettavasti olen ollut mukana, jossa poliisi itse ei tiedä mitä lakia valvoo. Turpaa ei tarvitse pitää kiinni sentään, muttei saa häiritäkään kuulustelua. Normaaliin käyttäytymiseen ei tarvitse kenenkään puuttua lain suomin edellytyksin.
Suomen lain mukaan kenelläkään ei ole kuulusteluissa velvollisuutta antaa kuin oma nimensä ja sotunsa. Mitään muuta kuulustelussa ei tarvitse ilmoittaa eikä yhdelläkään vastaajalla ole velvollisuus edistää oman asiansa tutkintaa.
Älkää puhuko näille yhtään mitään missään tapauksessa, olitte syyttömiä tai syyllisiä.
- laki ja laki
lässyti lässyti... vai oikein lakia
- niihä ne tekee
No mä oon ollu kuulusteluis, ite en ees pölliny mitää. Tiesin kuka pölli, mutten vasikoinu. Mul oli varastettuu tavaraa hallus. Mut joo, autolle päästiin sitte ja avas peräluukun käski sinne istuun. No sitte toinen läx jonneen ja toinen kävi huutamaan. Mihin ne juoksi!, ketä ne oli? Kyllä sä tiedät saatana! Tollasta huutoo se piti varmaan pari minsaa ja läiski oven kiini ja sitte putkaan. Aamusta kuulusteluihin ja kerroin vain omat tarinani ja mua syyteltiin asioista mitä en ollu tehny. Käräjillä sain sakkoo varastetun tavaran halluspidosta. Ois pitäny tietää et varastettua oli. No varsinaisetvarastajat istu ja katteli oikeudenkäyntii ;D
- maketheoriginal5
huudot tuli varmaan ilman syytä vai, no onhan se näin. omista oikeuksistaan kannattaa pitää kiinni, mitä tahansa paskaa ei tarvitse sietää. turhaa huutoa ja kiroilua on poliisin syytä välttää.
- Terve vaan.
"No mä oon ollu kuulusteluis, ite en ees pölliny mitää. Tiesin kuka pölli, mutten vasikoinu. Mul oli varastettuu tavaraa hallus."
Olet pskahousu.
Ja olisi ollut aivan oikein, että olisit viettänyt muutaman seuraavan päivän putkassa, kun olet niin "kova jätkä" ettet vasikoinut. Olisitko saanut turpaasi joltakulta nutipäältä kun niin pelotti?
Kovat jätkät vasikoi, mutta sinä et ole kova jätkä. - Näin..
Terve vaan. kirjoitti:
"No mä oon ollu kuulusteluis, ite en ees pölliny mitää. Tiesin kuka pölli, mutten vasikoinu. Mul oli varastettuu tavaraa hallus."
Olet pskahousu.
Ja olisi ollut aivan oikein, että olisit viettänyt muutaman seuraavan päivän putkassa, kun olet niin "kova jätkä" ettet vasikoinut. Olisitko saanut turpaasi joltakulta nutipäältä kun niin pelotti?
Kovat jätkät vasikoi, mutta sinä et ole kova jätkä.Ja jos oikeasti olisit kova jätkä, niin sinua ei pelottaisi vasikoida toveriasi, koska toverisihan on m*lkku, jos varastaa toisen omaisuutta. Jos tuollainen piilottelu ja hymistely on sinusta kovaa, niin ei se ole mitään muuta kuin selän takana nysväämistä, eli toisinsanoen et uskalla tehdä mitään etkä tiedä mikä on oikein, ja vaikka tietäisitkin, niin sinussa ei ole miestä myöntämään virheitäsi.
Oikeasti jos sinussa olisi miestä, niin vasikoisit sen toverisi ja läiskisit turpiin sitä, jos siitä sinulle kostoa hautoo.
On toki ikävää elää jatkuvassa pelossa, mutta jos itsetunto on kunnossa, niin sinua ei huoleta ja oletat itsekin, että se toverisi tajuaa mitä oli tehnyt ja on siitä päivästä lähtien kunnon mies.
Tuollaisia sun kaltaisia k*sipää rassukoita ei varmasti pääse poliisiksi saati muuksikaan , missä odotetaan luotettavuutta ja suoraselkäisyyttä.
Sinunlaisia p*skoja on nähty jo koulun ensimmäisistä vuosista lähtien takapulpeteilla... ei minkäänlaista selkärankaa, pelkkää piilottelua ja k*settamista ja sitten kun omaan nilkkaan nasahtaa, eli meinaa tulla seurauksia toilailuista, niin mennään hakemaan isiä apuun ja isihän on
tietysti täysi nuija ja persaukinen alkoholisti, joten sehän kehtaa vaikka mitä.
Otan osaa surkeaan elämääsi :( - ....................
Näin.. kirjoitti:
Ja jos oikeasti olisit kova jätkä, niin sinua ei pelottaisi vasikoida toveriasi, koska toverisihan on m*lkku, jos varastaa toisen omaisuutta. Jos tuollainen piilottelu ja hymistely on sinusta kovaa, niin ei se ole mitään muuta kuin selän takana nysväämistä, eli toisinsanoen et uskalla tehdä mitään etkä tiedä mikä on oikein, ja vaikka tietäisitkin, niin sinussa ei ole miestä myöntämään virheitäsi.

Otan osaa surkeaan elämääsi :(Näitä ei-vasikoivia nappuloita on etelä-suomessa yllinkyllin ja jokainen ongelmaperheestä vaikkei sitä välttämättä itse tunnistakaan.
Kukaan ei halua tällaisten kanssa asioida saati olla tekemisissä ja ne jotka ovat joutuneet sellaiseen, ovat varmasti katuneet sitä päivää.
Teidänlaisenne munasuut ovat vain riesa kunnollisille ihmisille. Olisikin parempi että teidät vietäisiin lappeenrannan kautta Venäjän puolelle, pois kotimaastanne, koska varastatte omiltanne.
Samanlaisia p*skakasoja ovat kaikkien tuntemat "Pussihousut" jotka eivät paljoa teistä eroa.
Nämä on hyvää pitää mielessä seuraavalla kerralla, arvon kaalipäät. - lassijaleevi
Sehän on sulle ihan oikein. Kannattaisko miettiä tuota turvansoittoa jo. Kattooko ne kyttyräänki laitoksella? Mietippä tosiaan mistä johtuu, että olet aina ongelmissa. Johtusko veloista joita sulla on korvia myöden.
- maketheoriginal5
lassijaleevi kirjoitti:
Sehän on sulle ihan oikein. Kannattaisko miettiä tuota turvansoittoa jo. Kattooko ne kyttyräänki laitoksella? Mietippä tosiaan mistä johtuu, että olet aina ongelmissa. Johtusko veloista joita sulla on korvia myöden.
jos ihmiset maksavat, se ei ole minun vikani. näin se vain menee. jokasella on oltava kuitenkin perusihmisoikeudet.
- et osaa kirjoittaa
Näin.. kirjoitti:
Ja jos oikeasti olisit kova jätkä, niin sinua ei pelottaisi vasikoida toveriasi, koska toverisihan on m*lkku, jos varastaa toisen omaisuutta. Jos tuollainen piilottelu ja hymistely on sinusta kovaa, niin ei se ole mitään muuta kuin selän takana nysväämistä, eli toisinsanoen et uskalla tehdä mitään etkä tiedä mikä on oikein, ja vaikka tietäisitkin, niin sinussa ei ole miestä myöntämään virheitäsi.
Oikeasti jos sinussa olisi miestä, niin vasikoisit sen toverisi ja läiskisit turpiin sitä, jos siitä sinulle kostoa hautoo.
On toki ikävää elää jatkuvassa pelossa, mutta jos itsetunto on kunnossa, niin sinua ei huoleta ja oletat itsekin, että se toverisi tajuaa mitä oli tehnyt ja on siitä päivästä lähtien kunnon mies.
Tuollaisia sun kaltaisia k*sipää rassukoita ei varmasti pääse poliisiksi saati muuksikaan , missä odotetaan luotettavuutta ja suoraselkäisyyttä.
Sinunlaisia p*skoja on nähty jo koulun ensimmäisistä vuosista lähtien takapulpeteilla... ei minkäänlaista selkärankaa, pelkkää piilottelua ja k*settamista ja sitten kun omaan nilkkaan nasahtaa, eli meinaa tulla seurauksia toilailuista, niin mennään hakemaan isiä apuun ja isihän on
tietysti täysi nuija ja persaukinen alkoholisti, joten sehän kehtaa vaikka mitä.
Otan osaa surkeaan elämääsi :(Kato, poliisi kirjoittelee nimimerkillä "Näin..".
Jos sinä k*sipää rassukka kytän natsiretale odotat muilta luotettavuutta ja suoraselkäisyyttä niin näytä sen ensin itse, korruptoitunut viranomaispelle!
Poliisiksi ei varmasti ole vaikea päästä, sinnehän pääsevät kaikki yhteiskuntamme ala-arvoisimmat, kieroituneimmat ja väkivaltaan taipuvaisimmat moukat. Juuri nämä luokan typerimmät takapenkin isokokoisimmat pellet, jotka pääsivät ruotsinkokeesta kahden uusinnan jälkeen säälistä läpi arvosanalla 5 .
Jos sinussa olisi yhtään miestä ja selkärankaa, vasikoisit itsesi ja poliisitoverisi sekä ottaisit vastuun teoistasi. Mutta koska olet homo mekko päällä ja täysin munaton pelle, et siihen kykene.
Joten hirtä säälittävä pikkunatsi itsesi vaikka lipputankoon. Me tulemme paikanpäälle nauramaan ja kusemaan sen juurelle.
- velat?
Tarkoitat varmaan siffoa?
- rahat meni sifsif.
"jos ihmiset maksavat, se ei ole minun vikani. näin se vain menee. jokasella on oltava kuitenkin perusihmisoikeudet. "
Joopajoo. Hullu sinä olet ja säälin sua. Amen. - Siffo....
Olen keskustellut Siffon kanssa puhelimessa :)
Yhtä asiaa en vaan ymmärrä, "Ihmisoikeudet" ???
Ajattelet, että sinulla on oikeus ottaa toisen omaa. Senkö takia
koska koet olevasi yhteiskunnan hylkiö ? Vai miksi ?
Olen itse satanismin kannattaja ja en itsekään elä kuten muut.
En tee työtä, enkä kulje massan mukana.
Saatan ymmärtää, että elät vaistojesi varassa, teet kuten sinusta tuntuu, mutta unohdat yhden asian: Jos kaikki tekisivät kuten sinä teet, niin syntyisi sekasorto. Kaikki varastaisi kaikilta, vain vahvin selviäisi.
Nyky-yhteiskunnassa sellainen ei ole järkevää. Jotenkin pitää sopeutua.
Yhteiskunta on toki typerä. Se ei saa edes sinua kuriin. Saat k*settaa porukkaa miten tahdot ja puhut ihmisoikeuksista. Onko siis minullakin oikeus ottaa toisen omaa häveliäästi kuten sinä teet? Oma oikeus on oma oikeus, mutta ei se ole järkevä tapa.. et voi astua toisen reviirille ilman hänen lupaansa. Et voi riistää toisen ansaitsemaa palkkaa.
Jos niin teet, loukkaat hänen kunniaansa.
Ethän itsekään halua, että sinulta otetaan? Tässä vaiheessa ymmärrät, että olipa tekosi syntiä tai ei, niin kuten sinä, niin me muutkin pidämme omista oikeuksistamme kiinni. Voisit vähän perustella "ihmisoikeuksiasi".
Et toimi omaksi eduksesi järkevästi, vaan keräät ongelmia. Et saavuta toiminnallasi parempaa elämää itsellesi, vaan menet kohti alamäkeä. Et ole niin vahva, että voisit kumota yhteiskunnan kaikkine lakeineen. Siksi et toimi järkevästi.
Kuten sanoin, niin nyky-yhteiskunnassa toimintasi ei tuota onnea.
Ehkä olet kanssani samaa mieltä siinä, että yhteiskunta on valtion sikala ja me kumartelemme täällä herroja, tottelemme ja olemme heidän alaisiaan. Toiset rikastuu, toiset köyhtyy. Köyhänä ei ole kivaa elää ja silloin helposti lankeaa väärille poluille.
Silti on hyvä pitää mielessä, että tässä yhteiskunnassa se ei vaan toimi. Et pysty kumoamaan tätä järjestelmää, vaikka rohkeasti toimitkin oman pääsi mukaan. Vaikka sinulla on velkoja, joita et varmasti maksakaan, niin en usko, että pääset noin helpolla maleksimalla tuosta vaan. Jos yhteiskuntaan on yhtään luottaminen, että se toimisi lakijärjestelmän mukaisesti, niin sinä joudut edesvastuuseen sen kanssa.
Järkevä ja itseään kunnioittava ihminen ei ajaudu ongelmiin tämän yhteiskunnan kanssa, vaan käyttää sitä ovelasti hyväkseen antamatta sen pyörittää itseään.
Perusihmisoikeudet on se tuki, jonka sinä valtiolta saat. Enempää et voi pyytää, etkä saada, ellet toimi yhteiskunnan hyväksi maksamalla veroja.
Toimintapasi luokitellaan rikolliseksi ja rikolliset ovat k*sessa valtion kanssa.
Olet häirinnyt myös minua ja siksi en halua olla sinun kanssasi enää missään tekemisissä. Ole hyvä ja poistu tästä kaupungista.- Siffo....
"jos ihmiset maksavat, se ei ole minun vikani."
Hölmö ajattelumaailma sinulla. En pidä tyhmistä ihmisistä.
Kyllä, vika on sinun. Ei muiden.
Jos sinä k*setat, niin tiedät itsekin mihin pyrit. Saamaan rahat itsellesi.
Silloin se on sinun vika, että se on muilta pois.
Jos taas ihmiset lahjoittaisivat sinulle rahaa, niin silloin se olisi
heidän vikansa, ei sinun. Se mitä et pyydä ja saat, ei ole sinun vikasi.
Se mitä lupaat antaa, mutta jätät antamatta, on sinun vikasi.
Olet siis syypää velkoihisi. - (((((()))))))))))
Siffo.... kirjoitti:
"jos ihmiset maksavat, se ei ole minun vikani."
Hölmö ajattelumaailma sinulla. En pidä tyhmistä ihmisistä.
Kyllä, vika on sinun. Ei muiden.
Jos sinä k*setat, niin tiedät itsekin mihin pyrit. Saamaan rahat itsellesi.
Silloin se on sinun vika, että se on muilta pois.
Jos taas ihmiset lahjoittaisivat sinulle rahaa, niin silloin se olisi
heidän vikansa, ei sinun. Se mitä et pyydä ja saat, ei ole sinun vikasi.
Se mitä lupaat antaa, mutta jätät antamatta, on sinun vikasi.
Olet siis syypää velkoihisi.Siffo.... omasta mielestäni yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen meitä kaikkia kohtaan. Yhteiskunta on harvinaisen typerä, vielä toisinsanoen hyvä alkutaipaleellaan... jonka vuoksi muut joutuvat katsomaan, kun toiset rikastuvat. Mutta tuoko raha onnen?
Ajatellaanpa niin, että jos meillä olisi anarkistinen yhteiskunta, jossa ei olisi lakia vaan kaikki toimisivat oman lakinsa mukaisesti, ottaisivat vastuun itsestään ja vain vahvat selviäisivät, niin silloin minä ottaisin omani minkä tarvitsen.
Sinä et ole Siffo niin vahva, että kykenisit tekemään niin. Olet varmasti sen jo huomannutkin.
Yhteiskunta sorsii ihmisiä ja käyttää pilkunn*ssintalakeja hyväkseen. Näin ei ole muuta vaihtoehtoa, kun katsella vierestä ja totella, jos ei ole lahjakas tai ole onnistunut mahdollisimman ajoissa hommaamaan itsellleen toimivaa ammattia. Sen jälkeen moni huomaa, että tämä kaikki valta täällä on peliä, joka pitää pelata oikeilla korteilla. Kun tulet tiettyyn ikään, olet sen jo hävinnyt.
Ehkä olemme siffo kohtalotovereita :)
Tiedän ettet tarkoita toimintaasi henkilökohtaisesti kehenkään.
Ahneita ihmisiä, etuilevia p*skapäitä, pröystäileviä sikoja jne. Kyllä näitä mahtuu tänne. - -Behemoth-
(((((())))))))))) kirjoitti:
Siffo.... omasta mielestäni yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen meitä kaikkia kohtaan. Yhteiskunta on harvinaisen typerä, vielä toisinsanoen hyvä alkutaipaleellaan... jonka vuoksi muut joutuvat katsomaan, kun toiset rikastuvat. Mutta tuoko raha onnen?
Ajatellaanpa niin, että jos meillä olisi anarkistinen yhteiskunta, jossa ei olisi lakia vaan kaikki toimisivat oman lakinsa mukaisesti, ottaisivat vastuun itsestään ja vain vahvat selviäisivät, niin silloin minä ottaisin omani minkä tarvitsen.
Sinä et ole Siffo niin vahva, että kykenisit tekemään niin. Olet varmasti sen jo huomannutkin.
Yhteiskunta sorsii ihmisiä ja käyttää pilkunn*ssintalakeja hyväkseen. Näin ei ole muuta vaihtoehtoa, kun katsella vierestä ja totella, jos ei ole lahjakas tai ole onnistunut mahdollisimman ajoissa hommaamaan itsellleen toimivaa ammattia. Sen jälkeen moni huomaa, että tämä kaikki valta täällä on peliä, joka pitää pelata oikeilla korteilla. Kun tulet tiettyyn ikään, olet sen jo hävinnyt.
Ehkä olemme siffo kohtalotovereita :)
Tiedän ettet tarkoita toimintaasi henkilökohtaisesti kehenkään.
Ahneita ihmisiä, etuilevia p*skapäitä, pröystäileviä sikoja jne. Kyllä näitä mahtuu tänne.Toisaalta siis minua lievästi sanoen hieman v*tuttaa se, että varastat eli hypit salakavalasti ihmisten silmille silloin kun he selkänsä kääntävät. SIksi osa kirjoituksistani kuulostaa vihaisilta.
Toisaalta kumminkin olet näyttänyt tälle k*sipäävaltiolle miten elämästä yritetään nauttia sellaisena kuin se on tällä mallillaan :)
- perästä kuuluu
Joo, kaikki ne kerrat kun näiden Kouvolan narripoliisien kanssa on joutunut olemaan tekemisissä niin ei voi todeta mitään muuta kuin, että ovat täysin ammattitaidotonta ja läpeensä korruptoitunutta munapääsakkia.
Mielenkiintoista tämän paskaporukan toiminnassa on se, että he kohtelevat kansalaisia epätasa-arvoisesti. Toisten juttuja ei tutkita, vaikka olisivat vakavia ja niitä painetaan esimiesvoimin maton alle. Mutta autapa kun joku yritysjohtaja tai muu yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa oleva tekee vaikka vähäpätöisestä jutusta tutkintapyynnön samaa henkilöä kohtaan niin silloin ovat nämä munapäät kyrpä pystyssä tutkimassa.
Täysiä korruptoituneita mulkkuja, turpaan pitäis vetää.- korret kekoon.
tai sitten ne sun juttus on niin turhia että niitä muutkaan poliisit tutkisi.
porukka kun tekee turhia rikosilmotuksia harva se päivä joita ei todellakaan
tutkita vaikka se sinua pikku itkupilliä niin kovin v*tuttaisikin.
ainoastaan ne tutkitaan jotka täyttää selvän rikoksen tunnusmerkistön.
suomessa tehdää turhia rikosilmotuksia koko ajan joka päivä mitä turhimmista asiosta. lakiin pitäisi tehdäkin muutoksia ettei kaikenmaailman akat ja ukot
pääsisi narisemaan pikkuasioista mutta se on taas sitten ylemmän tahon päätettävissä. - suomi24 lässynlässyn
korret kekoon. kirjoitti:
tai sitten ne sun juttus on niin turhia että niitä muutkaan poliisit tutkisi.
porukka kun tekee turhia rikosilmotuksia harva se päivä joita ei todellakaan
tutkita vaikka se sinua pikku itkupilliä niin kovin v*tuttaisikin.
ainoastaan ne tutkitaan jotka täyttää selvän rikoksen tunnusmerkistön.
suomessa tehdää turhia rikosilmotuksia koko ajan joka päivä mitä turhimmista asiosta. lakiin pitäisi tehdäkin muutoksia ettei kaikenmaailman akat ja ukot
pääsisi narisemaan pikkuasioista mutta se on taas sitten ylemmän tahon päätettävissä.täälläkin suomi24 palstoilla on kaikenmaailman räkänokkia jotka itkee varmasti yhteen ääneen kun heitä haukutaan niin tottakai räkänokat toivoisi että haukkujat tervattaisiin höyhenissä ja sakkoa kunnolla perään ja putkaan mutta vapaa mielipide on sallittu niin ei voi muuta haukkua kun tätä suomi24 lässytyspalstaa.
ennen lässytettiin päin naamaa nyt lässytetään täällä toivoen että se joku sen tekstin lukee ja siitä suuttuu.
se mitä ei kehtata livenä sanoa sanotaan täällä.
semmonen v*ttuilupalsta se tämä on. - Näillä eväillä.
korret kekoon. kirjoitti:
tai sitten ne sun juttus on niin turhia että niitä muutkaan poliisit tutkisi.
porukka kun tekee turhia rikosilmotuksia harva se päivä joita ei todellakaan
tutkita vaikka se sinua pikku itkupilliä niin kovin v*tuttaisikin.
ainoastaan ne tutkitaan jotka täyttää selvän rikoksen tunnusmerkistön.
suomessa tehdää turhia rikosilmotuksia koko ajan joka päivä mitä turhimmista asiosta. lakiin pitäisi tehdäkin muutoksia ettei kaikenmaailman akat ja ukot
pääsisi narisemaan pikkuasioista mutta se on taas sitten ylemmän tahon päätettävissä.Ei pitäs tehdä sellasia lakeja, ettei oikeus toteudu käytännössä. Se on hirmu hyvä asia, että ihmiset alkavat huomaamaan ettei oikeus toteudu heille. Asianajajana olen huomannut, että poliiseja oikeus kuulee sokeasti. Turha on taistella. Pitäisi olla aina kuvanauhatodisteet ja sittenkin aletaan syyttämään salakatselusta. Tosin kyllä aihettomasti, koska jokainen saa käymänsä keskustelun taltioida lainmukaan.
- viranomaisrikolliset
Joo, huomattu kyllä Kouvolan poliisista.
Joukko vähäjärkisiä nilkkejä, joilla ei omasta mielestään ole pienintäkään velvollisuutta noudattaa lakia, mutta muilta he kyllä sitä vaativat. Näille Kouvolan rikollispoliiseille ei kannata kertoa yhtään mitään. Ei, oli sitten syyllinen tai syytön. Jos alkavat uhkailemaan kuten ovat monesti tehneet, niin lakimiehet peliin samantien.
Ja oikeuskanslerille/eduskunnan oikeusasiamiehelle valitus:
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/oikeusasiamies/oikeuskansleri.htx
Muistutan, että mikäli joutuu Kouvolan poliisin kuulusteluun, ei kannata sanoa heille mitään, antaa ainoastaan oma nimensä ja sotu. Muuhun ei ole Suomen lain mukaan velvollisuutta. Mikäli nämä muuta väittävät / alkavat uhkailemaan sinua tästä niin soitto lakimiehelle samantien, josta asia selviää nopeasti. Kouvolan poliisin kuten poliisin kanssa yleensäkään, ei kannata puhua epävirallisestikaan mitään. Nämä kaveriksesi valheellisesti esiintyvät nilkit kusevat kintuillesi kaikesta mitä heille puhut. Omista tekemisistään he eivät ota mitään vastuuta ja esimiehet Kouvolassa suojelevat poliisejaan myös heidän tehdessä laittomuuksia. Samoin heitä suojelevat ja asiakirjoja pimittävät paikalliset syyttäjänvirastot ja muut samassa rakennuksessa toimivat virkamiehet. Suojelu toimii tietysti myös päinvastoin kuten Kouvolan viranomaisilla on tapana.Tämä on nähty jo useampaan kertaan.
Vaihtoehtoisesti omalle laittomalle toiminnalleen, uhkailulleen ja kiristykselleen Kouvolan poliisi ei puolestaan tutki mitään heille jätettyjä rikosilmoituksia, pyyhkivät jopa heille jätetyt rikosilmoitukset koneelta ja kaikkein vähiten tutkivat tai vievät eteenpäin itsestään jätetyt rikosilmoitukset. Tämä on RIKOLLISTA toimintaa viranomaisilta.
Kouvolan poliisin toiminnasta kannattaa tehdä heti kun havaitsee tulleensa laittomasti kohdelluksi, rikosilmoitus ja jos sitä ei suostuta tutkimaan/muita rikosilmoituksia mitä heille on jätetty niin suoraan kantelu oikeuskanslerille /eduskunnan oikeusapumiehelle.
Heillä on jo ennestään näitä tutkittavana ja mitä enemmän näistä korruptoituneista viranomaisrikollisista heille lähetetään jatkossa, sen parempi.Oikeuskansleri on kiinnostunut heidän toiminnastaan jo nyt ja mitä
enemmän materiaalia oikeuskanslerille/oikeusapumiehelle heistä tulee, sen parempi. - Ettäs näin jatkossa
Jokupäivä voitaisiin motittaa poliisit selkä seinää vasten ja alkaa katsomaan mitä rikoksia ne työssään tekevät ja noudatavatko lakia. Ottakaapa kamera käteen seuraavan kerran mukaan, kun kutsuvat toimistoon istumaan ja kuulustelut ei meinaa alkaa kysymällä nimeä jne. Kuvatkaa aina kaikki asiointi viranomaisten kanssa. Normaalisti poliisinkin kysellessä asioista ilman mitään ilmoitusta kuulusteluista saa nauhottaa ja tallentaa puhetta ja kuvaa. Jos ne alkaa siitä itkemään, niin näyttäkööt lakikirjasta kohdan josta on valittamista. Salakatselua ja salakuuntelua se ei ole missään nimessä. Jokainen on oikeutettu tallentamaan vaikka naapurissa käydessä omat keskustelunsa.
Poliisi ei voi hoitaessaan julkista virkaansa hoitaa muita yksityisasioita kuin pukeutumisen tai vessa-asioinnin jne. Että anakaa palaa vain ja lisätkää youtubeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647