jousimiehen luonne

haluaisin tietää, minkälainen luonne on jousimiehellä joka on syntynyt joulukuun 5.päivä?olisin thahks-iloinen saadessani aikuismaisen vastauksen.KIITOS!
114272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

itse olen syntynyt 4.12 ja olen analyyttinen,kriitiinen mutta kuitenkin optimistisesti asioihin suhtautuva ihminen joka tosin välillä sortuu synkänkin pessimismin puolelle.
Minua ei kannata suututtaa pikkumaisuudella ja turhilla narinoilla sillä silloin minusta saa aika julman vihamiehen joka ei kosta mutta "jäädyttää" vastapuolen totaalisesti,suutun nopeasti mutta lepyn helposti,en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta ja pikkumaisuutta,olen lojaali ja uskollinenkin,tiedonhaluni on valtava olen aina kiinnostunut kaikesta uudesta ja "erikoisesta" harmi vain että useinkin uudet harrastukset yms. jäävät alkutekijöihinsä,olen myös todella helposti kyllästyvä jos juttu ei anna minulle sitä mitä olin hakemassa.

Minua on sanottu älykkääksi ja testeilläkin se on todettu mutta itse pidän itseäni lähinnä järkevänä ja oikeudenmukaisena ihmisenä joka on aina valmis puolustamaan heikompaansa kunhan se heikkous ei ole itse hankittua...... minua on turha rasittaa säälin kerjäämisellä enkä voi sietää itsekkäitä ja omahyväisiä ihmisiä....huumorintajuni on aika hersyvää ja jotkut sanovat että hiukan "kipeetä" mutta en KOSKAAN naura sairauksille tai muille asioille jotka aiheuttavat inhimillistä hätää ja kärsimystä muissa!

.....tässä pikku otanta meikäläisestä mutta sinulle sanoisin että vasta astrologinen kartta selvittää kumppanisi todellisen luonteen ja tietysti sekin että seuraat häntä vuosia sivusta eiköhän se sillä selviä.....olet kuitenkin törmännyt nyt todella intohimoiseen ja periaatteistaan kiinnipitävään ihmiseen .....ONNEA MATKAAN !! :-D

Äänestä
  • vaikka olen syntynyt 14.12 olen
    -uskollinen
    -rehellinen
    -musikaalinen
    -puolustan heikkoja
    -huumorintajuinen, en kuitenkaan laske leikkiä
    sairaita tai vammaisia kohtaan,osaan nauraa
    myös itselleni
    -joskus synkistelijä
    -hellyyttä kaipaava ja sitä antava

    että jotain noin se menee

    Äänestä

  • Itse olen syntynyt myös 4.12 ja täytyy sanoa että suurin osa noista mainitsemistasi asioista sopii myös itseeni.

    Äänestä

  • jouskarimies kirjoitti:

    vaikka olen syntynyt 14.12 olen
    -uskollinen
    -rehellinen
    -musikaalinen
    -puolustan heikkoja
    -huumorintajuinen, en kuitenkaan laske leikkiä
    sairaita tai vammaisia kohtaan,osaan nauraa
    myös itselleni
    -joskus synkistelijä
    -hellyyttä kaipaava ja sitä antava

    että jotain noin se menee

    Olen syntynyt myös 14.12 ja aivan samat piirteet löydän itsestäni.
    Lisäksi tunnustan olevani joskus hieman kärsimätön ja hermostun usein jaaritteleviin ja hitaisiin ihmisiin. Piirre jota olen yrittänyt itsestäni karsia vaikkakin huonolla menestyksellä:))

    Äänestä

jousimies on merkeistä fiksuin, säteilevin, älykkäin, kaunein, vahvin, sosiaalisin, ulospäinsuuntautuvin, urheilullisin, hän osaa johtaa mutta on yhteistyökykyinen. Hän innostuu harrastuksistaan. Erityisesti hän pitää matkustamisesta, kalliista vaatteista, hän haluaa asua väljästi, mieluummin ylhäällä, joko kerrostalon ylin kerros tai korkea mäki, hän ei käytä paljon koruja mutta ne ovat sitäkin arvokkaampia. Viineistä hän nauttii kun ne ovat parhailta alueilta. Hän nauttii musiikista, kirjoista. Kuvataide on hänen sydämessään ykkössijalla, maalaahan hän usein itsekin.
Sanalla sanoen Jousimies nauttii ylellisyydestä mutta on luonteeltaan vaatimaton, ei itserakas.

Äänestä
  • Kyselkääpä ympäristöstänne heidän merkkejään, ja huomaatte että älykkäimmät, sosiaalisimmat ja menestyneimmät ovat jousimiehiä. Yhtäkään luuseria en tunne. Raha ei jousimiehille ole olennaista, kunhan sitä on riittävästi. Jousimies on antelias, hauskojen juhlien järjestäjä. Hän on sopuisa, sovunrakentaja. Kaiken tämän ohella hän aika ajoin kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa. Siksi jokaisella Jousimiehellä pitäisi olla kakkosasunto meren saaressa, yksinäisen järven rannalla tai Lapin tuntureilla kaukana muista.
    Mutta se vaatimattomuus, se on Jousimiehelle leimallisinta:)

    Äänestä

  • hah vahvin tai urheilullisin jousimies ei ole kyllä ole, vähän sellanen jokapaikan höylä jokapuolella ketkuttamassa ja notkumassa. Ylellisyys ei ole jousimehen juttu. älyllinen muttei välttämättä älykäs

    Äänestä

  • "jousimies on merkeistä fiksuin, säteilevin, älykkäin, kaunein, vahvin, sosiaalisin, ulospäinsuuntautuvin, urheilullisin.."

    no (köh köh)..aika paksua.. :D

    "..on luonteeltaan vaatimaton, ei itserakas."

    siltä ei kyllä vaikuta tuon listan jälkeen xD minäkin olen sitä mieltä että joukkari on vain näsäviisas jokapaikanhöylä mutta mahottoman hauska sellainen :)) ihan mainio tyyppi mun bestis ainaki!

    Äänestä

  • Caroline kirjoitti:

    Kyselkääpä ympäristöstänne heidän merkkejään, ja huomaatte että älykkäimmät, sosiaalisimmat ja menestyneimmät ovat jousimiehiä. Yhtäkään luuseria en tunne. Raha ei jousimiehille ole olennaista, kunhan sitä on riittävästi. Jousimies on antelias, hauskojen juhlien järjestäjä. Hän on sopuisa, sovunrakentaja. Kaiken tämän ohella hän aika ajoin kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa. Siksi jokaisella Jousimiehellä pitäisi olla kakkosasunto meren saaressa, yksinäisen järven rannalla tai Lapin tuntureilla kaukana muista.
    Mutta se vaatimattomuus, se on Jousimiehelle leimallisinta:)

    Itse olen jousimiestyttö.Kuten joistakin näistä viesteistä huomataan,kerskailu kuuluu jousimiehen piirteisiin,mutta yleensä onkin millä kerskailla,heh.Epämaterialistinen tosin olen,ylellisyys tulee henkisten ja älyllisten kokemuksien kautta.

    Äänestä

Luulenpa, että pelkkä auringon sijainti ei kerro kaikkea vaan täytyy ottaa huomioon eläinradan horisontissa nouseva kohta ja muiden planeettojen sijainnit eli se kokonaisuus... sitten aletaan päästä tuloksiin.

Äänestä
  • Jooh oon likka... ja oon tuplajouskari... xD Aurinko ja nouseva jousimiehessä sit kuu: rapu x)

    luonnetta

    -Hölösuu
    -Kuulemma hyvin puolustava
    -itsepäinen
    -kapinallinen
    -hölmö (hyvällä tavalla)
    -lämminsydämminen
    -uskollinen
    -äkkipikanen
    -ärsyttävä (Hölmöydessä ja se että sanon suoraan)
    - KÖMPELÖ xD (törmäilen kokoajan oviin ja ryveskelen ja sitten tipuin ... tästä on nyt tosi kauan mut samanapäivänä kaks kertaa järveen... *Näyttää peukkua* :P että silleen meitillä) xD

    Sitten hain vaan kerran ajattelematta pallon järvestä kenkäsiltäni ku mulle huudettiine ttä "HAE PALLO ENNEKU SE MENEE VETEEN!" sitte se meni ja mä tallustin sitte siihen veteen ja nappasin pallon et "mä sain sen!" sitte sanottii "HULLU! POIS SIELT ENNE KU REKSI TULEE xD" sit olin sillee "oho.. katos oon vedesssä" xDD

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veskari-72 kirjoitti:

haluaisin tietää, minkälainen luonne on jousimiehellä joka on syntynyt joulukuun 5.päivä?olisin thahks-iloinen saadessani aikuismaisen vastauksen.KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu