KahteenSuuntaanSuunnistaja

välillä tulee sellainen olo, että esim. tässä mediassa kirjoittavat sellaiset ihmiset, joilla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mikä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Eikä tämä rajoitu tähän mediaan, vaan ilmiö on hyvin laaja.
Sairastuin itse kaksisuuntaiseen n. 15 vuotta sitten, tai paremminkin oireet muuttuivat hyvin vahvoiksi. Uskon, että itse sairaus on ollut olemassa aina, mutta pysynyt verhon takana niin kauan, kun oli aika tulla kunnolla esiin. Oireiden paheneminen liittyi hyvin stressaavaan elämänvaiheeseen ja siitä lähtien oireet palaavat ajoittain hyvin vahvoina.
Kaksisuuntainen on yksi psykoosin muoto, jossa mania tai hypomania sekä masennus tai vakava masennus vaihtelevat. Sairaus määritellään lääketieteteessä hyvin vakavaksi mielenterveyden häiriöksi, siis HYVIN VAKAVAKSI.
Kyse ei ole mistään talvi-,syksy-,kevät-,kesä-,kausi-,ilta-,aamu-,työmasennuksesta. Kyse on hyvin vakavasta sairaudesta, jossa itsemurhariski on erittäin suuri. Pahimmillaan sairaus invalidisoi ihmisen kokonaan.
Itselläni sairaus on aiheuttanut usean työpaikan menetyksen, useita kolareita, kaksi itsemurhayritystä, perheen ja avioliiton hajoamisen, vakavan vammautumisen, lukuisia murtumia, sairaalajaksoja, pitkiä sairaslomia, hankaluuksia poliisin ja viranomaisten kanssa, jaksoja, joista en muista oikein mitään, omaisuuden menetyksen, ystävien menetyksen.
Niille, jotka ette ymmärrä, tai oikeastaan ette halua ymmärtää kaksisuuntaisen oikeaa diagnoosia, sen sisältöä, tiedoksi, että ennen kaksisuuntaisen termin keksimistä me kaksisuuntaiset diagnosoitiin joko jakomielitautisiksi tai skitsofreenikoiksi pyskoottisen tilojen vuoksi. Nämä termit varmaan kertovat teille enemmän kuin kaksisuuntainen.
Enkä syytä ketään siitä, että meitä kaksisuuntaisia kohdellaan kuin joitain hörhöjä, jotka eivät jaksa muuta kuin valittaa vointiaan ja teeskentelevät sairasta laiskuuttaan.
Kyse on laajemmasta ilmiöstä. Kyse on meidän kulttuurista ja siitä, mitkä sairaudet kulttuurissamme ovat hyväksyttyjä. Kukaan ei katso kieroon kaveria, joka saa sydänkohtauksen, "on tehnyt niin rankasti töitä, että sai sydärin", vaikka tosiasia on se, että jos päivittäin vetelee ranskalaisia ja nakkeja sekä päälle keskiolutta, niin tulos ei pitkässä juoksussa ole muu kuin sydäri, ja tässä tapauksessa täysin itseaiheutettu. Näin on monen muunkin sairauden osalta, väärät elämäntavat, liikkumattomuus, henkinen ja fyysinen laiskuus. Mutta, kun sairaus ilmenee fyysisenä, aineellisena, konkreettisena, kaikki ymmärtävät, vaikka syy sairauteen on sairastuneessa itsessään.
Olen viimeisen sairasjakson jälkeen noussut jälleen kerran jaloilleni. Minulla on koulutustani vastaava työpaikka, teen erittin paljon töitä, myös varsinaisen työni lisäksi, liikun paljon, luen paljon ja olen hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista ilmiöistä, tuen lähimmäisiäni sekä henkisesti että taloudellisesti, minulla on kehitysmaassa kummilapsi, jota tuen taloudellisesti, rakastan lapsiani ja annan heille kaiken mahdollisen tuen myös taloudellisesti, pidän ihmisistä ja olen hyvin huolestunut nuorten syrjäytymisestä. Olen harkinnut pitkään, että otan ns. kaveriksi jonkun tai jotkut nuoret, jotka ovat syrjäytyneet tai syrjäytymässä ns. kaveriohjelman puitteissa. Samaa olen harkinnut vahnusten osalta, joita kohdellaan kyllä niin törkeästi nykysuomessa, että hävettää.
Tämän sairauden kanssa eläminen on hyvin, hyvin rankkaa itselle sekä lähimmäisille. Pahimmillaan olen ollut - ja ehkä tulen olemaan - niin psykoosissa, että olen katsellut tekemisiäni kuin katsoisi ulkopuolisena elokuvaa, voimatta mitenkään vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se on niin käsittämätön olotila, että tämän palsta ei riitä sen kuvaamiseen.
Masennusjaksot ovat hyvin syviä ja vaikeita. Olen aina kuitenkin mennyt töihin vaikka välillä on ollut niin raskasta, että kenkien jalkaan saaminen on ollut työn takana. Silloin joutuu käyttämään kaikki henkiset ja fyysiset voimat pystyäkseen tekemään työnsä ja yleensä elämään. Ja toki se vaatii hyviä näyttelijän taitoja, jotta työssä ihmiset eivät näkisi todellista tilaa.
Olisi hienoa jos Suomessa alettaisiin mielenterveyden häiriöt nähdä samalla tavalla kuin vaikka rytmihäiriöt. Ei kukaan valitse rytmihäiriötä tai sydänkohtausta, se vaan tulee. Ei kukaan valitse psykoosia - maniaa tai vakavaa masennusta - se vaan tulee. Se on sairaus.