Tahdon rakkautta ja läheisyyttä :(

Masentunut Siili

Kun erosta ollaan päästy yli, olisi niin ihana löytää itselleen joku kenen kanssa joskus voisi tehdä jotain ihanaa ja kivaa, kenen kanssa voisi pussailla ja halia ja saada lämpöä ja läheisyyttä.. Olisi ihana tuntea se kutkuttava ihanuus kun toinen tekstaa tai soittaa ja osoittaa kiinnostusta.. Huoh.. Vahinko että siinä tulee aina myös se varjopuoli, toisen rakkaus ja ihastus voi lopahtaa kahdessa päivässä ja sitten kaikki on ohi. Haluan suhteen jossa voi jakaa surut ja varsinkin ne ilot. Jonkun kuka muistaa syntymäpäivinä, ystävänpäivänä, naistenpäivää, jouluna..Jonkun kelle olisin se tärkein ihminen (aikuinen) maailmassa.
Mutta mistäpä semmoisen löytäisi. Baareissa en juurikaan käy ja jos käyn, niin humalaiset ihmiset on lähinnä luotaantyöntäviä kuin puoleensavetäviä... Lasten kanssa ulkoillessa tuskin kukaan lähestyy.. Ystäväpiiri on jo niin vakiintunut ettei sinne vapaita uusia ihmisiä juurikaan ilmesty.. Yksin urheillessa ei ole ainakaan tähän mennessä kukaan tullut juttelemaan..ja tuskin tuleekaan..
Pelimiehiä en halua, mutta muut eivät uskalla ilmeisesti lähestyä.
Ja jos jostain joku tulee juttelemaan niin pelästytään kun sanotaan että on lapsia..ja jos ei siinä vaiheessa vielä paeta niin uusioperheen tai yh:n kanssa seurustelu koetaan niin hankalaksi ettei siihen ruveta...

Voi masennus ja kurjuus sentään...

7

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gjgdjk

      Elämästä oppii nauttimaan yksinkin, rakkaus tulee jos on tullakseen ja jos ei niin kaipa sitä ilmankin pärjää :) Itse ollut yksin jo monta vuotta lasten kanssa enkä enää jaksa masentua niistä asioista mitä mulla ei ole. Olen opetellut nauttimaan kaikesta ympärilläni olevasta ja hyvin on elämä kuljettanut eteenpäin tsemppiä!

    • Masentunut Siili

      Minä en ole vielä päässyt tuohon yksin elämästä nauttimisen vaiheeseen. Kaipaan vierelleni ihmistä ja ihmisen läheisyyttä. Vaikeinta on silloin jos kokee ihastuneensa ja mahdollisesti tapaileekin ja sitten suhde ei etenekkään mihinkään suuntaan.
      Kaipaan niin kovasti sitä halailua ja suukotuksia ja nimenomaan jonkin läheisen ihmisen kanssa, satunnaiset tuttavuudet ei kiinnosta..
      Kun pääsisikin siihen pisteeseen että ei kaipaa vierelleen ketään vaan pystyisi nauttimaan elämästä yksin. Minua ei vaan ole luotu kulkemaan yksin.

    • wilma60

      Eron jälkeen ja pahimmassa eron tuskassa minulla oli laastarisuhde. Samaa olin myös hänelle sillä olimme eronneet suurinpiirtein samaan aikaan ja kumpikin meistä halusi toista ihmistä lähelleen. Mutta kumpikaan ei ollut valmis mihinkään vakavaan mutta ei halunnut kuitenkaan mitään yhdenyön suhdetta. Suhde kesti melkein vuoden ja loppui siihen kun toinen löysi sen oikean. Mutta se ei satuttanut koska siihen oli varautunut ja sen tiesi jonain päivänä tapahtuvan. Kumpikin meistä tiesi että emme todellakaan halua jatkaa yhdessä eikä meillä ollut missään vaiheessa mitään yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Oli vain aina se hetki. Tuon suhteen päättymisen jälkeen elin reilun vuoden yksin ja nautin elämästäni. Sitten eräänä iltana kolahti; miespuolisen ystäväni kanssa huomasimme että voimme olla jotain enemmänkin...

    • mke

      Samoissa mennään. Ero oli helpotus ja nyt lasten kanssa olo on vaikkakin väsyttävää ja kokonaisvaltaista - myös ihanaa. Kaipaan silti lähelleni ihmistä. En missään vaiheessa ole kuvitellut että minun pitäisi osata olla yksin. Että yksinolosta nauttiminen olisi jotenkin pakollinen vaihe. Jos löytäsin ihanan miehen jota rakastaa ja joka minuakin rakastaisi, olisin enemmän kuin kiitollinen elämälle. Samoissa ongelmissa kuitenkin painitaan - en tiedä missä voisin uuden tuttavuuden edes tavata. Tuskin käveleee toimistolle sisään, eikä päiväkodin pihassa tai leikkikselläkään kovin silmää isketä. Saatika kun kävelee sittarin jättikärryn kanssa kahden hurjapään "auttaessa" äitiä... Ei siinä saa kuin sääliviä katseita osakseen. Milloinkahan saan tuntea itseni naiseksi jälleen..

    • Masentunut Siili

      On kauheaa huomata olevansa lasten juhlissa ja harrastuksissa ainoa yksinäinen. Muilla lapsilla on aina joko molemmat vanhemmat mukana, tai sitten vuorottelevat tai ainakin löytyy sormus jokaisen äidin tai isän sormesta..
      Minäkään en huonon suhteen ja eron jälkeen halua itselleni ihan ketä tahansa ottaa. Olen oppinut itsestäni eron jälkeen paljon ja tiedän millaisen miehen haluan tai mitä mieheltä kaipaan...
      Nettitreffeiltä joskus katselin jotain ilmoituksia mutta tuntuu todella vieraalta lähteä pakolla itselleen mitään etsimään, vaikka kovasti jotkut sitä kehuvatkin... kun lukee näiden miesten ilmoituksia, tulee väkisin mieleen kaikki kauhutarinat siitä kuinka netistä löydetty, ihanaksi luultu mies, onkin narsisti, hullu, tai muuta vastaavaa...
      ja kun vielä katselee ilmoituksia, kun eteen tulee vain joko niitä "peräkammarin poikia" jotka, kaikella rakkaudella, ei kiinnosta tai sitten sellasia pelimiehiä, jotka kertovat jo ilmoituksessa että naisella tulee olla timmi vartalo, painoa 60 ja pituutta 170 eikä lapsia....
      Sitä kaipaa vaan sitä normaalia suhdetta, tavallista arkea..

      Ja nimenomaan tuo "naiseksi tunteminen".. huoh...kun joku muukin kehuisi nätiski ja ihanaksi kuin omat lapset tai tyttökaverit... hetken aikaa heilastelin yhden ihmisen kanssa ja se teki niin hyvää..mutta kun se karahti kiville, niin sieltä tuli kyllä rytinällä myös alas...

    • kesästä nauttien

      Samanlaiselta tuntui myös minusta eron jälkeen. Sitten opin pikku hiljaa nauttimaan elämästä lapsen kanssa kaksin. Parisuhdetta en halunnut, vaan löysin ihmisen kenen kanssa kävin lenkillä, katottiin sohvalla leffaa ja vietettiin muuten vain aikaa silloin kun lapsi oli isällään. Pienen kultani en koskaan antanut tavata tätä miestä. Halittiin jos siltä tuntui tai vaan juotiin kahvia ja juteltiin. Mikä milloinkin tuntui parhaalta. Kummallakaan ei ollut mitään intoa lähteä sitoutumaan toiseen, vaan vähän niinkuin kaveripohjalta mentiin koko hommaa. Se tuntui hyvältä sillon ja sitä kesti oman aikansa.
      Erosta kun oli kulunut 4 v, niin löysin rinnalleni aivan ihanan miehen (yh myös) ja nyt meillä on uusioperhe, missä kaikki tuntuvat hyvin viihtyvän.
      Mielestäni oli silloin hyvä ottaa aikalisä ja elää lapsen kanssa kaksin elämää, ei kiirehtiä uuteen suhteeseen.
      Välillä tottakai myös otti koville katsella kokonaisia perheitä kaupungilla ja harrastuksissa, mutta siihenkin tottui.
      Tsemppiä teidän perheelle ja hyvää kesää :). Ota aikaa ja nauti itsestäsi ja lapsistasi.

    • eronnut minäkin

      Voi apua! Olen keväällä eronnut ja jotenkin ajatellut, että kun aika on, löydän kyllä kumppanin rinnalleni, joskaan en usko sen mitenkään helpolla löytyvän. Nyt aloin miettimään, onkohan se sittenkin ihan sula mahdottomuus..!! Jo nyt on läheisyyspula ja olisi ihana ihastua, rakastua - tuntea taas pitkästä aikaa jotakin.

      Mistä niitä hyviä miehiä löytää?! En todella jaksa lähteä kapakoita kiertämään ja työkuvioista se on mahdotonta.

      Ihana oli lukea pari positiivistakin tarinaa joukosta =).

      Elämänilo ja rakkaus kutsuu luokseen elämäniloa ja rakkautta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe