korkataan nyt tää

en ole pitkään aikaan vaeltanut pitkää matkaa, mut muistan huippuna kun vaelsin 55 km Utsjoen Kevon luonnonpuiston halki..oli hienot maisemat Kevon kanjonissa ja Fielluputous oli kans komea..
102154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Toista vuotta on taas vierähtänyt, 03 keväällä käytiin Saariselällä menemässä. Kovasti taas tekis mieli lähteä, mutta kun ei tahdo ehtiä sitten millään. Kun ei viittis ihan viikonlopuksi lähteä juoksemaan, vaan viikko olis sellanen sopiva aika. Nyt syksylle on mietitty sellasta 3-4 päivän lenkkiä ja pitäis löytää sopiva paikka, missä tuossa ajassa ehtisi rauhassa käydä. Kevokin on vielä käymättä, niin kun moni muukin paikka.

Äänestä

siis olen itse menossa parin kaverin kanssa kahden viikon kuluttua kevon luonnonpuistoon vaeltamaan ja kun kerran olet vaeltanut sen läpi ni kerro lisää! vinkkejä miten esim se jokien ylitys vaijereiden avulla onnistui? ü ja jos tuli mieleen siellä vaelluksella jotain mitä ois pitäny olla mukana niin kirjotteleppa niitä! ois hirveenä apua niistä!

Äänestä
  • Toinen käsi pujotetaan vaijerista roikkuvan lenkin läpi( tai molemmat, eri lenkkeihin), niinkuin koirantalutushihnaan. Sitä voi pitää tukena, mutta ei ole mikään välttämätön. Toisilla ylityspaikoilla voi myös käydä niin että kaikki lenkit onkin toisella puolella jokea. Osaksi johtuen siitä että reitti kuljetaan useimmiten etelästä alkaen, koska niin se on upeamman näköinen.
    Kaikki ei osaa käyttää vaijeria, vaan sujuu paremmin ilman, eikä ne ylitykset pahoja olekaan, ellei sitten ole hirveää sadekuuroa. Mutta silloin kannattaa odotella vähän ja vesi laskee. Hankalin on viimeinen ylitys (etelästäpäin lähtiessä) koska se on melko leveä, olisiko ollut jotain 20 - 30 m. Vettä oli vähän polven yläpuolelle ja vesi oli ns. normaalikorkeudella.

    Teltta on pakollinen varuste, ellei nuku taivasalla, tupia on vain kaksi, toinen juuri ennen luonnonpuiston rajaa ja toinen Guivin sivureitillä.
    Siellä Guivilla kannattaa muuten poiketa, reitti sinne lähtee 3 km Fjellun jälkeen pohjoispuolelta. Siitä kohtaa matkaa Guivin majalle tulee 10 km, helppokulkuista ja nopeaa edetä. Kaksi pientä alas-ylös kiipeämistä purojen kohdalla, niistä pääsee helposti yli. Jonkin verran suota, mutta niillä kohdilla hyvät pitkospuut. Koko matka hyvää alustaa kävellä. Majalta on Guivi-tunturin huipulle 4 km ja sama takaisin. Reittiä takaisin kevolle päin 4 km niin on hieno taukopaikka. Sitten takaisin Kevon reitille ja pohjoiseen päin. Taukopaikkoja on aika tiheään ja näköalat on hienoja, kannattaa varata aikaa. Nauttii paikasta eikä hosu läpi.
    Hyttysmyrkkyä kannattaa nyt varata mukaan, ainakin kanjonin alaosissa kuljettaessa niitä varmaan on, toisin kuin minun mennessä kaksi vuotta sitten.
    Niin ja polvien pitää olla kunnossa, ne kun vähän rasittuu niissä rappusissa...
    Hyvää retkeä ja toivotaan upeita säitä.

    Äänestä

  • Fiellukordsin kohdalla ylitys onnistui juhannusviikolla kuivin jaloin n. 50-100 metriä "virallisesta" ylityskohdasta ylävirtaan päin.

    Äänestä

  • Jos tulet etelästä ja aiot ruokailla/kahvistella Geavvogeaslattun taukopaikalla (3 km Ruktajärven tuvalta) niin vettä ei kannata ottaa lampareesta, pikku matka polkua eteenpäin on hyvä puro.

    Äänestä

Jos vaelsit vain 55 km niin olisi kannattanut mennä ne loput 8 km vielä. Niin olisit sitten voinut sanoa oikeasti vaeltaneesi Kevonreitin läpi :)

Äänestä
  • siitä on jo yli 20 vuotta aikaa..hetkinen 29 vuotta..mielestäni menin koko reitin ja silloin sitä sanottiin tuon pituiseksi..silloin ei ollut mitään vaijeriylityksiä vaan kahlattiin joen poikki saappain. Hankalin kohta oli vähän ennen Fiellua kun joutui laskeutumaan lähes pystysuoraan alaspäin rinkat selässä. Menin kaverini kanssa reitin aika haipakkaa..n. 2,5 vuorokaudessa. Ei missään nimessä lasten ja vanhusten reitti!

    Äänestä

  • juho kirjoitti:

    siitä on jo yli 20 vuotta aikaa..hetkinen 29 vuotta..mielestäni menin koko reitin ja silloin sitä sanottiin tuon pituiseksi..silloin ei ollut mitään vaijeriylityksiä vaan kahlattiin joen poikki saappain. Hankalin kohta oli vähän ennen Fiellua kun joutui laskeutumaan lähes pystysuoraan alaspäin rinkat selässä. Menin kaverini kanssa reitin aika haipakkaa..n. 2,5 vuorokaudessa. Ei missään nimessä lasten ja vanhusten reitti!

    itse olen mennyt ison karhunkierroksen myös 2,5 päivään.. tarkkaa matkaa en muista mut n 60-70km?? muistaako joku? enää en tosin ymmärrä miksi ihmeessä pidin niin kiirettä.. eihän siinä kerennyt edes maisemia ihailla.. =)

    nykyään en enää vaella näitä ns. merkittyjä vaellusreittejä koska niissä on enemmän väkeä kuin rovaniemen markkinoilla ikinä.. ne ovat kyllä erinomaisia jos aloittelee harrastusta. siellä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja reitit kulkevat alueen komeimpien paikkojen läpi..

    Äänestä

Vaelsin viime syksynä (2003) kevon reitin mieheni kanssa.
Reitti on todella upea ja suht hyvä kulkuinen.
Maisemat ovat upeat kun saavutaan Kanjonin reunalle. Reitti kannattaa ehdottomasti kulkea etelästä pohjoiseen!
Meillä meni reitillä aikaa neljä päivää itse asiassa tarkalleen kolma ja puoli vuorokautta ja kiirettä ei edes pidetty.
Rinkat meillä paino mulla 19 kg ja miehelläni 22 kg. Tosin osa vaatteista oli turhia...No matkan myötä rinkka onneksi kevenee eikä sitä enää tunnekaan kun matka etenee! :)
Nyt viima viikonloppuna käytiin vaeltamassa se uusi reitti UKK puistossa eli Nuorttijoen reitti.
Upeat joki kanjoni maisemat sielläkin. Tosin tiukka aika yllätti meidät niin jouduttiin palaamaan takaisin hieman ennen puoltaväliä...maisemat kuitenkin kerettiin nähdä parhaimmat! Hyvä reitti yhteensä 40 km ja se kiertää sen Nuorttijoen.
Meillä oli aikaa vain kaksi päivää ja ottaa huomioon pitkän ajomatkan niin sillä jäi toinen puoli reitistä käymättä....no maisemat on samat toisellakin puolella jokea ainakin meilkein!
Suosittellen myös Nuorttijoen reittiä lämpimästi!!!

Äänestä

Voi ei...ei oo reilua, kun mie lähin yhen ryhmän kanssa vaeltamaan Kevon reittiä, tarkoituksena vaeltaa Fiellulle ja takaisin Karigasniemen tielle, niin jo tokana päivänä, Ruktajärvellä, yllätti lumisadekuuro, joten oltiin se päivä paikoillaan, eli huiputettiin yksi tunturi ja yövyttiin samassa paikassa. Seuraavana, eli kolmantena päivänä lähdimme takaisin pieleen menneiden suunnitelmien takia. Oltiin Muotkan Ruoktussa yötä ja tehtiin päivän vaelluksia ja opittiin saamea ja saamelaista kulttuuria ja se oli kyl tosi hieno reissu. Ja kannattaa käydä huiputtamassa Jäkäläpää!! Mahtava kokemus.. Mut mie oon edelleen kade.. :)´

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juho kirjoitti:

en ole pitkään aikaan vaeltanut pitkää matkaa, mut muistan huippuna kun vaelsin 55 km Utsjoen Kevon luonnonpuiston halki..oli hienot maisemat Kevon kanjonissa ja Fielluputous oli kans komea..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu