Vegaanina pääsee erikoistehtäviin-?

kasvis-valio-yksilö

Tämä on ihan asia mikä kannattaa huomioida kun menee armeijaan. Nimittäin vegaanina (kasvissyöjänä) saa erityiskohtelua.

Menin kesällä 2010 Niinisaloon armeijaan. Tulohaastattelussa mainitsin olevani vegaani. "Asia selvä" todettiin janimi laitettiin ylös. Kun pääsimme kasarmille ja menin määrättyyn tupaani paikalla ollut alikersantti käski minun siirtyä eritupaan (parakkiin) mikä sijaitsi vähän kauempana. Siellä oli lisäkseni 9 muuta alokasta, siis meitä oli yhteensä 10. Kohta selvisi että me kaikki olimme kasvissyöjiä.

Meitä ei tuli kouluttamaan alikersantti, sekä luutnantti. Luutnantti vaikutti aluksi ihan mukavalta. Luutnantti kertoi, että meidät oli valittu eritupaan siksi koska olimme kasvissyöjä, ja siitä on maastossa etua.

Ruokalassa saimme normaalia kasvisruokaa. Se vähän häiritsi kun meille oli varattu oma pöytä sinne. Pöydän päälle asetetussa varauslapussa luki "Erikoisjoukot"

No metsä leirit alkoivat Luutnantti "Pade" kuten me häntä kutsuimme oli mukana. Leirillä alkoi sitten ruokailu mutta meitä vegaaneja ei päästetty syömään, kerrottiin, että kasvisruokaa ei ole tarjolla, joten nyt alkaa erikoiskoulutus.

Luutnantti "Pade" oli virittänyt nuotion ja siihen padan. Padassa porisi vesi ja meidän käskettiin lisätä sinne maasta löytyviä puun juuria, jäkälää, lehtiä ym. Ainut mauste mikä siihen keitokseen tuli oli suola.

Luutnatti käski meidät noin puolentunnin kuluttua syömään ja kaikkien kenttäpakki täyttyi tuosta liemestä. Se oli hirveän makuista, ihan kamalaa. Mutta pakko oli syödä. Luutnantti "Pade" ei keittoon kajonnut.

No se oli vain sellainen lyhyt yhdenpäivän koulutus missä mm. tetsattiin ym ja illaksi pääsimme omaan tupaamme.

Siinä vaiheessa meidän vatsamme alkoivat vääntää. Tuli ihan hirbeän paha olo. Ripuli lensi ja jotkut meistä oksensi, mutta Luutnantti "Pade" ei antanut kenenkään mennä sairastuvalle.

Siinä mentiin sitten vatsa hellänä nukkumaan. Nukuimme huonosti kun vatsa kiersi ja piti vähänväliä käydä ripuloimassa tai oksentamassa. Jotkut meistä saivat myös kuumetta. Yö meni jotenkuten sairastellessa...

Aamulla ennen herätystä heräsin siihen kun joku käveli tuvassa taskulampun kanssa. Se oli Luutnatti "Pade". Sitten se laittoi valot päälle ja alkoi karjua " Ylös s**tanan höllyp*rse kasvissyöjä loiset. Madot S*atana!" "Luulitteko tosiaan olevanne jotain V*tun erikoisjoukkoa??? Te olette pohjasakkaa s*atana!" Minä vedän sitä turpaan joka tästä lähtien kieltäytyy syömästä lihaa!" Sitten luutnantti "Pade" poistui.

Aamulla saimme syödä ihan kaurapuuroa, mutta päivällä tilanne muuttui. "erikoisjoukot- varauskyltti" oli poissa. Luutnantti "Pade" tuli pöytäämme tuoden höyrystettyjä makkaroita ja pakotti syömään. Osa meistä ei kestänyt, joku alkoi itkeä. Luutnatti "Pade" oli vain kovana ja pakotti syömään. Myöhemmin meidät siirrettiin kasarmille ihan tavallisiin tupiin.

Tämä riitti minulle häivyin armeijjasta sivariin. Tein luutnantti "Padesta" valituksen. En tiedä miten "paden" kävi. Ilmoitin myös tapauksesta medialle. Kyllä se juttu ohimenne mainittiinkin iltapäivälehden sivuilla. Jutussa todettiin vain, että puolustusvoimat tutkii asiaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060315661484_uu.shtml


Jos olet kasvissyöjä älä mene armeijaan.

8

4008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paska laitos

      Kuulostaa tyypilliseltä intin touhulta. Omana aikanani siellä mm. VMTL-miehiä simputettiin rangaistukseksi siitä, että heillä oli jokin vamma tai sairaus. Oletusarvo oli se, että vemppaaja oli aina vain pinnari. Itseänikin rangaistiin siitä, kun en uskaltanut kuumeisena lähteä raskaaseen talviharjoitukseen, vaan menin varuskuntasairaalaan. Olisi varmaan pitänyt lähteä hakemaan joku sydänlihaksentulehdus tms.

    • hahahjahahah

      Miksi olla vegaani?

      Miksi mainita sitä?

      Jättää sitten sellasen syömättä, mikä ei maistu, näin ei ainakaan tee itsestään "erityistapausta".

      Sitä voi sitten kysyä, että miksi menitte moiseen touhuun. Ei kukaan pakota teitä syömään tuollaista, vaikka se tositilanteessa voisikin olla ainoa vaihtoehto, en ole vielä ennen kuullut tuollaista kuitenkaan kirjaimellisesti koulutettavan.

      Puolustusvoimatkin voi haastaa oikeuteen.

      Jos olet kasvissyöjä, mene armeijaan, mutta älä mainitse siitä, ja opettele syömään muutakin kuin pelkkiä kasviksia.

      Itse en ole koskaan syönyt kalaa, koska en tiedä olenko sille allerginen, suurin osa lähipiiristäni on, mutta en siitä tee sen suurempaa numeroa. Jätän vain kalan syömättä.

    • vegetaistelija

      Trolli. Ensinnäkin vegaani ja kasvissyöjä (=vegetaristi) ovat kaksi eri asiaa.

      Kas kun minulle ovat Niinisalossa syöttäneet ihan kunnon kasvisruokaa niin kasarmilla kuin metsässäkin.

      • ploploploploplop

        Mitens ammunnoissa? Hernepyssyllä ja porkkanat korvissa?
        Kaasunaamaria ei tarvii kun laittaa nenänreikiin herneenpalot!
        Onhan tuosta kai etua ja halpuutusta varusteissa.


    • sndlnlsfdngln

      Sanon tämän ihan kaikella ystävyydellä, enkä tahdo mollata kenenkään vakaumusta, mutta kannattaako kaikesta tehdä itselleen niin vaikeaa?

      Ymmärrän jos on allerginen ruoka-aineille ja silloinhan on pakkokin olla syömättä sellaista ruokaa, mutta onko tuo puhtaaseen elämäntapaan tai etiikkaan perustuva ruokavalio järkevä jossain puolustusvoimien kaltaisessa instanssissa, jossa omaan ruokavalioonsa voi vaikuttaa käytännössä olemattoman vähän.

      Kasvissyönti onnistuu siviilissä ihan ilman ongelmia, mutta armeijassa kannattaisi totutella syömään kaikenlaisia ruokia. Erityisesti metsäleireillä jossa tarvitaan energiaa.

    • RoutaAskel

      Tarinasi kuulostaa niin pahasti sadulta, että ei voi muuta kuin nauraa.

    • Itse olin Niinisalossa vuonna 1977. Olin jo silloin vegaani, vaikka sitä sanaa ei Suomessa vielä tunnettu.
      Aloittaessa ilmoitin, että en syö kuin kasviksia, en mitään eläinkuntaan kuuluvaa.
      Minua uhkailtiin niin vääpelin kuin lääkärinkin taholta, mutta ilmoitin, että on 2 vaihtoehtoa, joko tarjoavat minulle sopivaa ruokaa tai saavat nälkälakkolaisen.
      Toisesta päivästä alkaen sain vegaania ruokaa ja alokasajan jälkeen pääsin keittiöpalvelukseen.
      Minulla oli oma hylly kylmähuoneessa, jossa oli mm. minulle varattuja ylimääräisiä täysmehuja, vegaania margariinia yms.
      Käytännössä tein omien tehtävieni (salin kattaus) lisäksi lähinnä päivittäin itse omat ruokani.
      En joutunut isompiin harjotuksiin (Lappiin) eikä muutenkaan mihinkään kovin vaativiin hommiin ja muutenkin keittiöhommat olivat helpommasta päästä varuskunnassa.

    • Höyrymakkara

      Kyllä toisinkin voi käydä. Minun aikana palveluskenkinä käytettiin nahkasaappaita, sekä nahkaista miehistövyötä ja "sipulisäkki"reppua nahkaisilla viillekkeillä. Kun ilmoitin että en täysvegaanina voi näitä, plus useita muitakaan, varusesineitä käyttää niin komppanianpäällikkö ja pataljoonan komentaja totesivat etteihän sitä tosiaan voi paljain jaloin ja housut kintuissa palvella, tavaroita muovikassissa kantaen. Neuvottelivat sitten sotilasläänin komentajan kanssa joka olikin järkimies ja tulos oli että todettiin meikäläinen asiansa rohkeasti esittäväksi nohevaksi taistelijaksi ja kotiuttivat saman tien reservin vänrikkinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe