Varmastikin jostain netin uumenista olisi löytynyt tähän vastaus, mutten pikaisella etsinnällä löytänyt. Aloitanpa siis uuden aiheen. Tilanne: henkilö tekee osa-aikatyötä ja on oikeutettu myös saamaan Kelan työmarkkinatukea pienien tulojen vuoksi. Miten Kela näkee, paljonko työtä henkilö on tehnyt ja minkä verran tienannut, mikäli tämä ilmoituksessaan esimerkiksi ilmoittaa vähemmän työtunteja/palkkaa tai ei kerro ollenkaan olevansa töissä. Ts. pystyykö Kelaa vedättämään tässä asiassa jos on pokkaa? Ilmoittaa vain olevansa työtön, vaikka saakin palkkatuloa?
Mistä Kela näkee työtiedot?
13
412
Vastaukset
- 24
Kela saa ne tiedot verottajalta (joskus)
- deritomu
Ei kannata vedättää, tulot tulee ilmi viimeistään jälkeenpäin ja sitten joudut maksamaan yhteiskunnan verorahoista huijaamasi kelan etuuden takaisin.
- ööö111
Jos vedättää Kelaa ja syyteoikeus vanhentuu, onko silti korvausvelvollinen? Eli pitääkö vedätetyt pari sataa maksaa takas jos jää kiinni?
- ahuilåå7574tehfnk8lö
Mikäli harrastat vedätystä, toivon täydestä sydämestäni, että joudut edesvastuuseen asian tiimoilta.
- Petu...
Kela tekee nykyisin säännöllisesti ristiinajoja työeläkeyhtiöiden tietokantoihin ja sieltä selviää millaisia TE-maksuja henkilöstä on maksettu, ja sen perusteella KELA voi likimain laskea henkilölle tietyltä ajalta maksetun palkan.
- ??????????????
Eikö Kela vaadi palkkatodistuksia tai tilinauhoja, jotka siis työnantaja laatiii. Oletko tai aiotko väärentää näitä kyseisiä papereita? Ei ainakaan mikään kassa maksa soviteltua pv-rahaa ennen kuin se on saanut palkkatodistukset.
- jossain vaiheessa.
Ai, niin, sä et meinaa ilmoittaa ollenkaan niitä osa-aikatöitä, no sitte, sä syyllistyt kyllä petokseen, mutta ei se mitään, kyllä siitä kiinni jää.
- hyväksi havaittu
kela-työkkäri ja verotoimisto ajaa ristiin tietonsa ainakin kerran vuodessa ja kaikki lintsarit ja ketkut paljastuu, takaisin perintä on vähintä tietysti sakot ja jos liittoon/kassaan kuuluu niin erotus.
- edw2
siis jos jää kiinni voiko saada liitosta erotuksen? Eli ei tipu enää rahoja.
Hyvä jos näin on.
- aiotko jonkun kärytt
yleensä aina erotetaan kassasta kun väärinkäytöksiä ilmenee.
- näin se menee
Meillä mies ainakin on pystynyt tekeen töitä ja nostamaan kelan rahoja, koska kela ei ehdi vuodessa tarkastamaan tietoja kun miehen sukunimi alkaa P:llä. Eli ne keillä sukunimi kirjain alkaa loppupäästä, niin niitä ei ehtiä tarkastaan. Ja joka vuos se alkaa alusta, eli A:sta. Näi ei muistaakseni oo ukko jääny kiinni, mut itse en menis ees yrittämään tätä.
- kaduttaa vielä
Taitaa ukkosi tehdä pimeitä töitä. Ei siis maksa verojakaan. Tämä kyllä kostautuu ennen pitkää. Vaikuttaa aikanaan sinun leskeneläkettäsikin alentavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862