Rokote-erissäkö eroja?

Geenit vai erät?

7

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jopas jotakin

      Siis kaikki Ruotsin 220 narkolepsiatapausta saman rokote-erän syytä. Turha hakeakaan syytä enää muualta. Meillä ei vaan rokote-erien kontrollointi ole hanskassa tai asiaa pimitellään (salainen sopimus GSK:n kanssa).

    • tushkjin.

      Tämä on tääs näitä Ruotsin virkamiesten humpuukitutkimuksia. On jo ihan todennnäköistäkin ettei 200 narkolepsia tapausta jakaudu tasaisesti 35 erään siten että jokaisessa niistä 35:stä erästä on täsmälleen 5 tapausta, vaan luonnollisestikin luku vaihtelee.

      "Rokote-eriä oli yhteensä 35, ja selvityksen mukaan havaitut narkolepsiatapaukset ovat peräisin 12 erästä."

      Sitäpaitsi osa noista 35 on varmaankin aika peräkkäisiä valmistuseriä samoilla valmistusolosuhteilla.

      Uskoisin että Rokote-erät olivat kunnossa, sekä suomessa että Ruotsissa, että muissa maissa. Suomessakin narkolepsiaa aiheuttaneet erät jakautuivat eri valmistuseriin ja eri alueille. Näin myös ruotsissa.

      Vika ei ollut rokote-erissä, siinä että niissä olisi jotain rajojen yli (out of specs), vaan vika on Pandemrix rokotteessa, joka oli, sellaisenaan, kun se tilataan ja speksien mukaan valmistetaan, vaarallinen.

      • tushkjin.

        Ruotsin terveysviranomaisethan yrittävät myös valhdella Pandemrix rokotteen olevan turvallinen rokote, perustuen väärennettyyn ns Tukholman dataan, joten aiotteko todellakin uskoa tahallisista valheesta kiinnijääneitä terveysviranomaisia, joilla ei ole tarkoitus huolehtia kenenkään terveydestä, vaan harhaanjohtaa ihmisiä, valehdella heille, niin että heidät saadaan huijattua ottamaan vaarallinen rokote


      • Ja paranoid soi
        tushkjin. kirjoitti:

        Ruotsin terveysviranomaisethan yrittävät myös valhdella Pandemrix rokotteen olevan turvallinen rokote, perustuen väärennettyyn ns Tukholman dataan, joten aiotteko todellakin uskoa tahallisista valheesta kiinnijääneitä terveysviranomaisia, joilla ei ole tarkoitus huolehtia kenenkään terveydestä, vaan harhaanjohtaa ihmisiä, valehdella heille, niin että heidät saadaan huijattua ottamaan vaarallinen rokote

        Ja kommunistit syövät omia lapsiaan.
        Sun paranoidia ei ole sen pahempi kuin USA:ssa 50-luvulla.


    • Ja paranoid soi

      Tottakai myös geeni ! Narkolepsia tulee vain tietyillä geeneillä.
      Muut on täysin turvassa.

      vertaus
      Pähkinäallergiaoireet tulee tietyistä suklaa-eristä ja vain henkilöille joilla on alttius (ja tähänkin vaikuttaa geenit)

      • tutkimus kehittyy

        Mutta pähkinäallergiakin todettiin jo eläinperäiseksi, siis pienet itikat levittävät allergianaiheuttajan pähkinöihin.


      • sdjksdjksdkjds

        onko se sittenkään keeneissä jos se onkin rokoteerässä

        THL ei oikein pysty päättämään syyttäisikö "keenejä" vai rokote-erää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe