Juttu on niin että mulla on koira, iältään kohta 10 kk... sain pennun noin 8vk:n iässä eli ihan hyvän tovin on kerennyt minun kanssa asustella.
Koirani ei ole koskaan oppinut kunnolla olemaan yskin kotona ja olen ruvennut miettimään että miksi. Ennen koiran ottamista perehdyin etukäteen yksinolo harjoituksiin ja myös pennun aikana olemme harjoitelleet. Sille on jäänyt aina kasa leluja yms tekemistä luita ja sen sellaista yksin jäädessään mutta ne ei tunnu kelpaavan niinkauan kuin minä en ole kotona.
Luulen että olen tehnyt kaikki mitä on neuvottu näilläkin palstoilla yksinolon suhteen, mutta koira ei vieläkään osaa olla hiljaa.
Voiko olla mahdollista että koirasta on tullut liian riippuvainen minusta? Myönnän että olen ehkä hieman lellinyt ja hellinyt koiraani koko tämän elämän ajan, kai aika moni niin tekee pentuvaiheessa kun on niin söpöjä..
Halailen ja höpöttelen koiraani tuon tuostakin, olen antanut sen nukkua vieressäni ja osoitan muutenkin kovasti huomiota sitä kohtaan. Se menee aivan sekaisin jos jätän sen hihnaan kiinni poikaystävälleni ja käyn viemässä koirankakka pussin toisellepuolella tietä olevaan roskikseenkin..
Pidän kyllä myös koiralla kuria, eli en anna sen mennä ja tehdä miten se haluaa , mutta tosiaan aika vauvahan tuo on minulle..
ONko mahdollista että kaikesta yksinoloharjoittelusta huolimatta tämä minun liiallinen huomion osoittaminen koiraani kohti on pilannut koirani kyvyn olla itsekseen?
Liikaa huomiota koiralle, ei osaa olla yksin???
5
434
Vastaukset
- mjy7it
"Koira ei ole oppinut" = Sinä et ole osannut opettaa. Miten muuten koira oppisi? Ei se puhu eikä ymmärrä suomea.
Milaiset vanhemmat eli millainen luonne? Murkkuikä, juoksut. - älä lelli ole pomo
mites aktivoinnit, tokoo ja sellast. Ootko kattonu liviltä millanii?
- ljkldjsklnh
no nimenomaan, koira ole oppinut kun en selvästikään ole osannut opettaa sitä kunnolla vaikka kaikki kikat on otettu korvan taakse ja kokeiltu.
Vanhempien luonteet on hyvät, ihmis ja eläinrakkaita molemmat sekä uteliaita yms. Niiden yksinolo kestävytdestä en osaa sanoa kun heillä on useampi koira niin tuskin usein joutuvat omillaan olemaan..
Koira on osannut olla jotenkin aikaisemmin yksin mutta nyt kevään aikana siitä on tullut ihan mahdotonta. Kai ne juoksut sitten vaikuttavat..
Aktivoin koiraa parhaani mukaan ja erityisesti yritän järjestää sen yksnollessa sille tekemistä. Kongit, ruuan piilottelut, lihaisat ydin luut yms. kokeiltu. Sen lisäksi pyrin vielä käyttämään koirani lenkillä ennen yksinolon alkamista, tänäänkin käytiin melkein 2h ulkoilu ennen 30min kauppareissua, siihen sisältyi perus hihnassa kävelyä joku 5-6km, koirapuistossa kavereiden tapaamista vapaana sekä uimista järvessä ja silloinkin sai juosta vapaana.
Tilasin toissapäivänä sellaisen monimutkaisemman aktivointi lelun jos vaikka innostuisi siitä jonkin verran..
Kyllä mä ainakin yritän, mtta ilmeisesti teen kaiken väärin..
Millanii olen katsonut ja vähän lukenutkin hänen kirjojaan. Ymmärrän hänen näkemyksen ja se olisi ihanteellinen tavoitekin, en tiedä miksi sorrun siltikin aina hellimään koiraani liikaa, mutta selvästikin pitää alkaa ryhdistäytymään.
Mutta kysyn uudestaan koska en suoraa vastausta aloitusviestini kysymykseen saanut; eli tekeekö tämä liiallinen koiran helliminen hallaa koiran yksinoloharjoittelulle? tuleeko siitä liian riippuvainen minusta?
aloittaja - papadaa
mulla on vähän sama ongelma oman koirani kanssa. koira on todella huomionkipeä ja valitettavasti sitä huomiota tulee sille sitten annettua melko paljon. kun koira tyrkyttää leluja ja pyrkii syliin niin lähes aina saa kyllä tahtonsa läpi. pidän koiralla kyllä kuria ja se käyttäytyy muuten tosi hyvin, mutta heti kun huomaa että olen lähdössä niin piiloutuu. yleensä piiloutuu kenkätelineen alle, ilmeisesti kun tietää, että ei voi jäädä eteiseen ollessani poissa.
inhottaa, koska tiedän että minä olen se joka on tehnyt asiasta koiralle niin vaikean, mutta en keksi miten voisin sen korjata! edellinen koirani jäi aina hienosti yksin, nukkui yleensä siihen asti että tulin takaisin. yritän ajatella, että nykyinen koirani on vielä niin nuori (9kk) että ehtii vielä oppia, mutta miten se voisi oppia kun en osaa sille asiaa opettaa! - Koira kotiin
En mitään muuta keksinyt kuin yhden jutun.. Kun lähdet kotoa, miten lähdet? Höpötätkö koirallesi, että mamma lähtee nyt ja tulee ihan kohta takaisin?
Olisi parasta jos lähtisit kotoa siten että et kiinnitä koiraan yhtään normaalia enempää huomiota (mitä vähemmän sen parempi), siinä vaiheessa kun olet jo ihan valmis lähtemään, anna sille joku ihan paras lemppariluu ja kun koirasi ottaa sen, lähde vain rauhallisesti kävelemään ovelle ja lähde mitään sanomatta. Paras on jos annat luun kaukana ovesta ettet ihan samalla sekunnilla lähde kun koirasi saa luun vaan että koirasi ehtii ottaa luun ja ehkä jopa asettua johonkin syömään sitä. Ja kun tulet kotiin et kiinnitä koiraan mitään huomiota ennen kuin olet ottanut takin ja kengät pois ja mennyt pois eteisestä. Vaikka koirasi olisi kuinka innoissaan ja hyppisi sinua vasten, ole vaan kuin et näkisikään ja mene istumaan rauhassa vaikka keittiöön ja kun itse olet rentoutunut, voit tervehtiä koiraa rauhallisesti.
Ja jos koiralla on tapana alkaa stressaamaan jo siinä vaiheessa kun se näkee että kohta lähdet, kannattaa tehdä sitä sinun omaa "lähtörituaalia" silloinkin kun et ole lähdössä mihinkään, niin koira huomaa että se ei aina tarkoita sitä että lähdet pois ja se ongelma ainakin häviää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671