Piparin piällisiä. Eto asia. Voe tokkii. Kaekki Olvissa. Lissee Olvia!
12:01 (Päivitetty 16:27)
Kolmikymppinen ulkopaikkakuntalainen mies sai useita iskuja teräaseesta sunnuntain vastaisena yönä Lapinlahdella. Hälytyskeskus sai ilmoituksen kello 3.36, että Lapinlahden taajamassa sijaitsevassa yksityisasunnossa on sattunut väkivallanteko.
Paikkakuntalainen nainen pääsi pakenemaan asunnosta naapuriin ja pyysi hälyttämään apua. Ilmoituksen mukaan kolmikymppinen uhri oli jäänyt verisenä asuntoon. Häntä oli lyöty useammin kuin kerran teräaseella vartaloon. Yksi iskuista osui keuhkoon.
Poliisi sai epäillyn, vuonna 1979 syntyneen lapinlahtelaismiehen kiinni asunnon läheisyydestä. Epäilty on paikalta paenneen naisen avopuoliso. Pariskunnan lapsi ei ollut asunnossa tapahtumahetkellä.
Vakavasti loukkaantunut uhri on hoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Hänen tilansa oli sunnuntai-iltapäivällä yhä vakaa mutta vakava.
Ainakin nainen tunsi uhrin entuudestaan. Poliisi arvelee, että tapahtumien taustalla on mustasukkaisuus.
Epäilty oli tapahtumahetkellä 1,5 promillen humalassa. Väkivallanteot sattuivat ravintolaillan jälkeen. Myös avopuoliso sekä uhri olivat nauttineet jonkin verran alkoholia.
Poliisi selvittää tapahtuneen taustoja ja tutkii asiaa tapon yrityksenä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaveri oli oli juonut väkeviä. Olisi kannattanut juoda Olvia. Olut rauhoittaa ja sisältää vitamiineja.
http://www.stara.fi/2012/06/03/one-morning-left-kosketinsoittajaa-puukotettu/
Tämän lisksi taas humalainen nainen ratissa Lapinlahdella, mikä siellä riivaa?