Olen masentunut, ja luulen tietäväni syyn, muttei ole voimaa korjata tilannetta. Olemme olleet 33 vuotta naimisissa, 3 aikuista lasta. Vaimoni on sairaseläkkeellä psyykisten syiden takia. Käyttää aika ajoin liikaa lääkkeitään ja on tokkurassa tullessani töistä, on siis lääkkeiden väärinkäyttäjä. Minun on vaikea keskittyä töihini, kun en tiedä miten asiat on kotona. Vaimo teki tietämättäni velkaa noin 5000 euroa pari vuotta sitten, jota nyt maksellaan, mitään näkyvää ei rahoilla ollut ostanut, eikä vieläkään pysty selvittämään, mihin ovat huvenneet. Ennen kuin kertoi veloistaan, yritti sekoittaa juomaani psyykenlääkkeitään, jotka onneksi huomasin, selitys oli, että halusi meidän molempien nukkuvan pois murheista. Tuosta on jo pari vuotta. Miten lopetan suhteen sairaan ihmisen kanssa 33 vuoden jälkeen, ilman etten tuntisi syyllisyyttä heitteillejätöstä. Aikuiset lapsemme ehkä eivät myöskään ymmärtäisi ja hyväksyisi. Mikä neuvoksi? Vai onko tyytyminen kohtalooni, ja ikäni hoivata lääkeiden väärinkäyttäjää?
Mikä neuvoksi?
Miten tästä
2275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisitko ajatella, että rajoittaisit vaimosi mahdollisuuksia? Esim. hankkisit lukittavan lääkekaapin ja jättäisit sen ulkopuolelle vain kulloisenkin päivän lääkeannoksen ja vähän jotain muuta lääkettä, jonka tarve saattaa tulla yllättäen.
Ei se eroaminenkaan välttämättä helppoa ole. Voi sitä erillään ollenkin miettiä, miten toisella menee. Mutta jospa yrittäisit opetella ensin olemaan osan päivästä ajattelematta sitä, mitä kotona tapahtuu, sitten yrittäisit saada sen lopulta venymään koko työpäiväksi. Voin hyvin kuvitella, miten vaikea on olla kantamatta murhetta, mutta jos ajattelisit sen niin, ettet kuitenkaan voi murehtimalla mitään hiukkaakaan muuttaa, niin miksi sitten murehtia.
Oletko koskaan ajatellut että kun vaimosi on pahimmillaan tokkurassa tai tehnyt jotain joka olisi voinut vahingoittaa sinua niin että tilaat ambulanssin pihaan,selität tilanteen ambulanssi henkilökunnalle, niin joko vaimosi viedää suoraan suljetulle vähäksi aikaa tai ensin terveyskeskukseen jossa lääkäri arvio tilanteen ja sieltä haetaan paikkaa suljetulta vaimollesi. Mutta ensin sinun on keskusteltava asiasta lastenne kanssa, istua kaikki alas ja puhua asioista niin kuin ne on..Monilla on suljetuista osastoista sellainen mielikuva että se on lopullista todellisuudessa se ei ole siellä ollaan kuukaudesta vuoteen riipuen tilanteesta ja sielä on mahdollisuus käydä. Ja minusta on väärin että ihmiset jotka ovat olleet suljetuilla niin leimataan hulluiksi suoralta kädeltä koska jokainen loppupeleissä voi joutua jossain elämäntilanteen takia käymään suljetulla hoidossa...Eli Hullulla ja mielisairaalassa olleella on valtava ero...