Hei!
Meillä on kaksi koululaista alakoulussa. Olemme odottaneet meille uutta lasta, leikki-ikäistä. Mutta nyt saimme soiton tytöstä, joka olisi iältään omien lastemme keskeltä. Onko teillä tällaisesta kokemusta, voiko toimia? Kun olin lukenut, että parasta on jos lapsi tulee nuorimmaksi. Mutta tämä lapsi nyt tarvitsee kodin ja meillä olisi tilaa. Omat lapsemme ovat esikoinen tyttö ja kuopus poika. Mutta kuinka pahasti heidän elämänsä muuttuu uuden lapsen myötä? Sijoitus olisi todennäköisesti pitkäaikainen.
Voimmeko ottaa tämän lapsen?
5
356
Vastaukset
- sijariäiti
Meillä on kaksi biopoikaa, joilla on ikäeroa kaksi vuotta. Me toivoimme myös nuorimmaista perheeseemme ja lopulta päädyimme ottamaan tytön, joka sijoittui iältään poikien väliin. Ratkaisu osoittautui ihan hyväksi, vaikkakin on niin, että tyttö melko lailla kaikilta ominaisuuksiltaan on ikäänkuin nuorin. Sijoitusta on nyt takana kolme vuotta emmekä ole katuneet ratkaisua. Minusta enemmän kuin lapsen kronologinen ikä ratkaisee kokonaisuus; lapsen muut ominaisuudet.
Tsemppiä, meillä toimi hyvin! - amaliasijari
Joo, samaa mieltä sijaisäidin kanssa. Kerro minkä ikäsiä lapsesi ovat ja onko teille tarjottu lapsi tyttö, vai poika ja minkä ikäinen.
Minäkin aikanaan epäröin ottaa viidettä sikjoitettua, koska oli niin paljon nuorempi, kuin tyttö kelle tavallaan hain leikkikaveria, kun muut olivat poikia ja hän yksin tyttö.
Päädyin kuitenkin ottamaan tarjotun tytön, joka olikin kehitykseltään ikätasoaan paljon pidemmällä ja tytöt tulivat erinomaisesti toimeen keskenään ja nauttivat toistensa seurasta. - sossu
Voi hyvä Luoja, ettekö te ihmiset yhtän mieti OMIA lapsianne??? Sijaislapsia vaan rahan kuva silmissä lisää ja lisää... Kysykää OMILTA lapsiltanne haluavatko he jakaa vanhempansa erityislapsen kanssa??? Sääliksi käy kun oma perhe ei riitä.
- Jahas88
Sossu, mikä ihme sua vaivaa?
1. Sisarukset, myös erityistarpeiset, ovat niille omille lapsillekin rikkaus.
2. Mikä tämä sitkeä luulo on, että sijaisvanhemmuudessa on kyse rahasta? Ei siitä lapsen kulujen jälkeen montaa euroa käteen jää.
3. Minne sitten laittaisit lapset, joista omat vanhemmat eivät pysty huolehtimaan? - Marmeladina75
Kiitos vastauksista! En täällä halua tarkemmin kertoa noista meidän lapsista ja tulevista. Mutta omat odottavat tosi kovasti uusia sisaruksia. Perheemme on aina ollut avoin, ja heistä ei ainakaan nyt tunnu, että tämä elämänmuutos olisi heille kielteinen.
Olemme päättäneet, että otamme lapset :).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575815Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773093Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222298No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191928
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057