Lääkäriksi?

Olen lähiaikoina alkanut tosissaan miettiä tulevaisuuden ammattiani, ja olen vakavasti alkanut miettiä lääkärin ammattia. Syynä tähän on lähinnä kiinnostukseni näihin luettaviin aineisiin (kemia, fysiikka, matikka, biologia). Unelmissani olen oikeastaan aina halunnut lääkäriksi, mutta se on tuntunut niin kaukaiselta, että en ole sitä sen koommin edes ajatellut vaihtoehtona. En ole uskonut, että voisin joskus päästä niin pitkälle: auttaa ihmisiä, tehdä leikkauksia, olla alani asiantuntija.

Aloitan ensisyksynä yhdeksännen luokan, ja tähän mennessä kemia, fysiikka, biologia ja matikka ovat olleet todella helppoja, ja todistuksessa kaikki ovat numerona 10. Ongelmana en niinkään koe suurta lukumäärää, vaan itse ammatin "huonoja puolia". Minua arveluttaa jo nyt kaikki mahdolliset hoitovirheeni, sekä ruumiinavaukset ja muut leikkaukset.

Kun menin vuotuiseen opinto-ohjaajan keskusteluun, hän kysyi minulta, onko minulla mitään unelma-ammattia. Hetken mietittyäni vastasin, että pienenä halusin lääkäriksi, mutta nyt minua on alkanut arveluttaa kaikki leikkaukset: osaanko minä? Oponi sanoi jotenkin viisaasti minulle, että ei kukaan lääkäri osaa ennenkuin opetetaan, ja kannusti minua pitämään haaveestani kiinni.

En oikein tiedä, mikä minusta tulisi, jos ei lääkäriä. Onhan minulla on vielä paljon aikaa miettiä, vaikkakin lukiossahan pitäisi jo tehdä valintoja kurssien suhteen.

Pitkän tekstini loppuun haluan vain kysyä teidän omista kokemuksistanne, ja päätöksestä pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan. Oliko teillä vastaavia pelkoja? Ja oletteko päässeet niiden yli? Ja onko se totta, että niihin leikkauksiin ja muuhun tottuu ajan myötä?

Onko muuten mahdollista valmistua lääkäriksi ja erikoistua sellaiselle alalle, jolla ei tarvitse leikkauksia tehdä?(Kätilöä ja gynekologia/urologia lukuunottamatta) Mikä olisi sellainen?
4339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet lapsi vielä ja ihan normaaleja tuntemuksia. Kyllä ne karisee, kun saat ikää ja totut noihin asioihin. Esimerkiksi tuo ruumiiden kanssa toimiminen varmasti jännittää jokaista ensikerralla, mutta äkkiä ne tunteet lähtevät pois. Otat lukiossa pitkän matikan, kemian ja fysiikan. Keskity noiden aineiden lukemiseen ja jätä peloista murehtiminen sitten myöhemmälle ajalle, 4 vuoden päästähän sulla vasta ajankohtaista tuo opiskelu.

Äänestä

Ei kaikista voi lääkäreitä tulla vaikka kuinka unelmoi

Äänestä

Kaikista ei voi tulla lääkäreitä, mutta jos on jo lukioon mennessä päämäärätietoinen ja fysiikka/matematiikka hallussa, niin onhan sellaisella paremmat tsäänssit kuin jollain haahuilijalla, joka abikeväänä vaan roiskaisee haun johonkin korkeakouluun.

Ongelma vaan on, että näille unelma-aloille hakijoiksi riittää sitten toisia yhtä hyvin motivoituneita kilpailijoita.

Äänestä
  • Jos se tuntuu jo nyt unelmalta ja noin vähän kyseisestä alasta tiedät niin keskity vain vahvasti vielä siihen koulunkäyntiin :) Lukiossa pitkä matematiikka, kemia, fysiikka, biologia. (Varaudu, että etenkin kemia ja fysiikka on ihan erilaista kuin yläkoulussa, laskupäätä tarvitaan.)

    Ja ei kenenkään täydy olla lääkäriainesta lääketieteelliseen hakiessaan, 6vuotta siellä kouluttaa kyllä ihmisen lääkäriksi :). Ja ei todellakaan kaikki lääkärit leikkaile, muutakuin dissektio tunneilla. Kirurgithan noita leikkauksia sitten tekevät, toiset vaativampia ja toiset helpompia.

    Eri erikoistumisalojahan on paljon, kuten radiologia (kuvantamismenetelmät), psykiatria, lastentaudit.. Jota sinun ei nyt kuitenkaan tarvitse päättää, erikoisala valitsee sinut :)

    Pelkosi ovat ikäisellesi ihan inhimillisiä ja luultavasti viimeistään jos lääkikseen onnistut pääsemään, niin myös noista eroon pääset :) Ties vaikka olisitkin seuraava huippukirurgi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


11+15 kirjoitti:

Olen lähiaikoina alkanut tosissaan miettiä tulevaisuuden ammattiani, ja olen vakavasti alkanut miettiä lääkärin ammattia. Syynä tähän on lähinnä kiinnostukseni näihin luettaviin aineisiin (kemia, fysiikka, matikka, biologia). Unelmissani olen oikeastaan aina halunnut lääkäriksi, mutta se on tuntunut niin kaukaiselta, että en ole sitä sen koommin edes ajatellut vaihtoehtona. En ole uskonut, että voisin joskus päästä niin pitkälle: auttaa ihmisiä, tehdä leikkauksia, olla alani asiantuntija.

Aloitan ensisyksynä yhdeksännen luokan, ja tähän mennessä kemia, fysiikka, biologia ja matikka ovat olleet todella helppoja, ja todistuksessa kaikki ovat numerona 10. Ongelmana en niinkään koe suurta lukumäärää, vaan itse ammatin "huonoja puolia". Minua arveluttaa jo nyt kaikki mahdolliset hoitovirheeni, sekä ruumiinavaukset ja muut leikkaukset.

Kun menin vuotuiseen opinto-ohjaajan keskusteluun, hän kysyi minulta, onko minulla mitään unelma-ammattia. Hetken mietittyäni vastasin, että pienenä halusin lääkäriksi, mutta nyt minua on alkanut arveluttaa kaikki leikkaukset: osaanko minä? Oponi sanoi jotenkin viisaasti minulle, että ei kukaan lääkäri osaa ennenkuin opetetaan, ja kannusti minua pitämään haaveestani kiinni.

En oikein tiedä, mikä minusta tulisi, jos ei lääkäriä. Onhan minulla on vielä paljon aikaa miettiä, vaikkakin lukiossahan pitäisi jo tehdä valintoja kurssien suhteen.

Pitkän tekstini loppuun haluan vain kysyä teidän omista kokemuksistanne, ja päätöksestä pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan. Oliko teillä vastaavia pelkoja? Ja oletteko päässeet niiden yli? Ja onko se totta, että niihin leikkauksiin ja muuhun tottuu ajan myötä?

Onko muuten mahdollista valmistua lääkäriksi ja erikoistua sellaiselle alalle, jolla ei tarvitse leikkauksia tehdä?(Kätilöä ja gynekologia/urologia lukuunottamatta) Mikä olisi sellainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu