Kysyn mielipidettänne aidan rakentamisesta...
Tonttimme sijaitsee pellon ja kadun välissä. Tontti on avoin vähän joka suuntaan ja olo on kuin tarjottimella asuisi, koska puustoa ja pensaistoa on tosi vähän. Talomme millään sivustolla ei ole rauhaisaa paikkaa. Haluaisin rakentaa aidan tienpuoleiselle sivulle näköesteeksi ohikulkijoiden silmiltä (kadultamme pääsee läheiselle virkistysreitille ja ihmisiä kulkee suhteellisen paljon (ja koiria)).
Mietin vain, että miten tien toisella puolella talomme kohdalla oleva naapuri mahtaa suhtautua, jos pykäämme pystyyn korkeahkon aidan ja hän näin menettää peltomaiseman, jota hän on voinut tähän asti ihailla tonttimme "läpi". Olenko liian kiltti, kun mietin tällaisia? Korkean aidan rakentamiseeen tarvitaan meidän kunnassa toimenpidelupa ja siihen tulee kuulla naapureita. Olen varma, että ystävällinen naapuri paperin allekirjoittaa, mutta ajatteleeko hän kuitenkin että "voi vee, nyt tässä pitää loppuelämä tuijottaa jotain hemmetin puuseinää"

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata olla liian kiltti, laita vaan aita pystyyn !
Olisin sikäli kiltimpi, etten välttämättä laittaisi sille sivulle puuaitaa, vaan pensasta tms. Joka sivu ei tarvi olla samaa materiaalia. Pari metriä on täällä aidan korkeusmaksimi. Toinenkin naapuri poisti puuaitansa aikansa sitä maalailtuaan.
Sitten on sekin puoli, että ajan kanssa kaikkeen tottuu. Olen asunut kulmatontilla keskellä asutusta. Joka naapurista meille näkyi, jos oli haluja katsella. Alussa oli aronia-aita, aivan alussa leikkasin sitä. Sitten leikkuuhalu loppui ja viimein se poistettiin kokonaan. Eikä ollut yhtään häiriintynyt olo. Talvella vain kaihdinta ikkunan eteen ja se siitä. Kesällä taas oli kiva jutella naapurien kanssa, kun kohdakkain satuttiin.