Sepelkyyhkyn kuuh kuuh kuuh tuntui kauniilta kun avasin ikkunan.
Tuo lintu on tämän aamun ensimmäinen ääntelija, ennen radion aukaisemista
Työviikko aluillaan ja työinto tipotiessään, niinhän sen pitääkin olla.
Annetaanko ajan kulua ilman että suru pyrkii puseroon, eletään niin kuin parhaalta näyttää ja tuntuu.
Päivällä kahville torikahvilaan, siellä kuulee 'tärkeimmät' päivään kuuluvat tehdyt ja tekemättömät työt.
Miten olette ajatellut viettää maanantain tämän viikon ensimmäisen päivän?
Oikein kaunista tulevaa päivää
2
<50
Vastaukset
- *Kukkahame*
Tuossa lähipensaikossa on korviahivelevä siivellisten konsertti!
Tänään 4.6, 40 vuotta sitten sain ilmoituksen pienen pojan syntymästä ja saman tien läksin viemään kukkasia lapselle ja äidille.
Kukka-asetelmat oli laitettu kauniisti ja nyörillä toinen toisissaan kiinni, kiireesti autoon ja Naistenklinikalle!
Kun pääsin perille oli ukkoskuuro alkanut rajulla sateella, siinä sisään juostressa kastuin aivan märäksi, kengistäkin jäi valtavat vesijäljet käytävälle,
Kuivattelin käsipyyhkeillä isommat ja menin onnittelemaan äitiä ja tulokasta, kaikki meni hyvin ja näin lapsen pienen mutrusuisen miehen alun.
Ei ole vielä tullut sitä 4.6 päivää etten olisi muistellut tuota nyt jo hauskaksi muuttunutta ukkoskuurosadetta.
Näin me eletään päiviä eteenpäin ja muistellaan tapahtumia.
Kauniita ovat kaikki eletytkin päivät, mahtuu mukaan muutakin. - texsanell
Aamun kirkas aurinkoinen taivahalta paistelee
linnut pienet oksillansa taaskin laulelee!
Kauniisti sivilöityy aamuaurinko tammenlehtien heleydessä, mikä on herätessä näin ihanaan aamuun!
Lasten äänet vievät voiton pihallani, äidin viedessä tarhaan lapsosensa.
Sepelkyyhkyn ääntely on niin tuttua, kuin alttoääni, mutta kiehtovan kujertavaa, tänä keväänä en läheltä olekaan kuullut tuota.
Aamupäivällä tulee siivoojat, sen jälkeen teen mitä mieleeni tulee:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663