vauvan kanssa seurustelu/olo

No, meillä on yhden kuukauden ikäinen vauva, joten ei vielä kovin paljoa. Enimmäkseen aika menee syömiseen ja nukkumiseen, mutta tuollaista seurusteluaikaa on päivässä ehkä reilun tunnin verran yhteensä. Niin pieni ei kuitenkaan mitään virikkeitä vielä tarvitse, vaan vanhemman läsnäolo ja huomio riittävät. :) Vauvasta tietääkin, milloin hän jaksaa "seurustella", sillä kun hän kääntää päänsä pois, se on yleensä merkki siitä, että nyt pitää lopettaa. Pienelle vauvalle pelkkä katsekontaktin ottaminen on valtava ponnistus, joten mennään siinä asiassa ihan vauvan ehdoilla.

Itsellä on 3kk vauva ja jos noita toimenpiteitä ei lasketa niin semmonen parisen tuntia päivässä. Poika tosin nukkuu monesti päikkärit kainalossani (meillä siis perhepeti). Yöllä toki on omassa pinnasängyssään. Poika viihtyy aika paljon lelukaaren alla itsekseenkin. Paukuttelee jo hirmuisesti kaaresta roikkuvia leluja. Mutta toisaalta kun oma aika menee siivoiluun, pullojen keitto, astioiden pesuun, pyykkäämiseen, ruoan laittoon ja vauvanhoitotoimenpiteisiin niin yllättävän täysi se päivä jo silloin on. Mutta kyllä muut toimet keskeytyy kun poika kitisee esim että on tylsää. Silloin on aika mennä jutustelemaan ja leikkimään pojan kanssa. Teen paljon päivän aikana juttuja, mutta pojan tarpeet aina etusijalla. Mutta kotihommat ovat koko perheen mukavuuden kannalta hoidettava, joten nekin on tehtävä. Kyllä pojankin on kiva perussiistissä kodissa touhuta. (Meillä siis poika on ensimmäinen)

Jaa. Meidän tyttö ei tuon ikäisenä ollut irti minusta kuin minuutteja ja illalla ehkä tunnin tai pari nukkuessaan, muu aika meni yhdessä. En sitten muista minkä ajan siitä lauloin ja mitä en :)

No mieheni on 3-vuorotyössä, joten hän ei useimmiten pystykkään avustamaan kotitöissä. Viikonloppuisin hän hoitaa kotitöitä kanssani vähän mutta sitäkin enemmän leikkii pojan kanssa. Mutta kyllä siivoaminen ja lapsenhoito on lähes kokonaan minun homma. Mies jos hoitaa kotitöitä niin se pitää sisällään pullojen keittämiset, pyykkikoneen täyttämisen ja roskien ulosviennin. Vaikka se on murto-osa muusta mitä kotona pitää tehdä, on sekin todella helpottavaa (mistä olen hirmuisen kiitollinen). Hän kuitenkin tekee kodin ulkopuolella töitä meidänkin eteen. Aluksi se tuntui todella raskaalta, mutta siihen tottuneena, alkaa elämä olemaan helpompaa. Jouduin toki luopumaan jaksamiseni takia joistain hyvin tärkeistä asioista poikanikin kohdalla. Imetin täysi-imetyksellä vain 1,5kk. Rintani olivat hyvin kipeät ja tämän jälkeen pumppailin vielä pari viikkoa. Mieheni palauttaan töihin isyysloman jälkeen, tuntui kuin mikään ei pysyisi kasassa. Pienet vauvat syövät hyvin usein ja tuntui ettei perusasioita kerkeä hoitamaan. Hyvin kookkaiden rintojeni ja niiden arkuuden takia kävin imetyspolilla, jossa opin yhden asennon imettää. Kun olin yksin kotona ja sidottu lähes koko ajan sänkyyn imettämään, en olisi kerennyt (enkä jaksanut) hoitaa kotitöitä ja muita pakollisia asioita. Eikä mieheni töiden jälkeen itsekkään kovin energinen ollut hoitamaan kotitöitä tai muita asioita. Vaihdoin siis puoli-imetys- ja korvikelinjalle. Silloin aika ja energia riitti tekemään päivän askareet, ulkoilun ja kaiken muun. Kun itse jaksaa, on paljon antoisampaa olla myös lapsen kanssa. Synnytyksestä toipuminen oli yksi asia, mikä myös aiheutti jaksamisen puutosta. Jostain piti joustaa ja se meni imetyksestä. 1,5kk on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Tai no ruokavalioon kuitenkin kuului 2kk rintamaitoa. Olin siis sairaalassa synnytyksen jälkeen puolitoista viikkoa synnytyksessä tulleiden pienten koplikaatioden takia. Mutta kaikesta huolimatta olemme nyt onnelinen pieni perhe. Poikani kasvaa hurjaa vauhtia ja on täysin terve. Se on tärkeintä ja sitä tavoitetta on hyvä jatkaa jatkossakin..