Vanhassa talossa ikkunan alareuna aika alhaalla, alle 82cm lattiasta. Keittiöremppa tulossa ja hankaluutta aiheittaa työtason mataluus. Jäisi 80cm. Yhdelle ikkunaseinälle tulee tasoa koko matkalla ja sitten toiselle sisäseinälle.
Onko typerän näköinen sisällä, jos toinen ikkuna onkin vajaa 10cm ylempänä? Eli alareuna on ylempänä mutta yläreuna samassa tasossa, toinen ikkuna siis hieman matalampi. Ulkoa eroa ei huomaa, koska ikkunat ei ole samalla seinustalla, eikä tuolla korkeammalle jäävällä ikkunalla ole muita ikkunoita samalla sivulla.
Teettäisin hieman matalamman ikkunan ko paikkaan. Muita ikkunoita en vaihda kun ei tarvetta ole.
Samaan huoneeseen ikkunat eri korkeudelle
kiikikk
2
369
Vastaukset
- Vggh
Ei ole meillä ainakaan haitannut. Meillä on useampikin huone joissa alareunat ovat eri korkeudella. Varsinkin jos ne kaksi ikkunaa ovat vielä muutenkin jotenkin erilaisia mittasuhteitaan tai kooltaan niiin silmä ei pidä sitä mitenkään erikoisena. Väittäisin että jos yläreunat ovat eri korkeudella niin se voi näkyä pahemmin.
- Timpermanni 54
Normaali käytäntö taloja rakennettaessa on, että ikkunoiden, ja ovien yläosat ovat samassa tasossa, alapään määrää kulloisenkin ikkunan korkeus, joten suunnitelmasi on ihan OK.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671