Etälamauttimesta on tullut virkavallalle unilääkkeen korvike

älä huuda puskista

Eilen(2.6.2012) perjantaina Helsingin Sanomat käsitteli etälamauttimen käytön yleistymistä ja Vantaan poliisiputkassa viime lauantaina sattunutta kiinniotetun surmaamista sellaisen avulla.

Hesarin etälamauttimen käyttöä Suomessa koskevan tilaston, ja joidenkin wikipediassa listattujen tutkimusten mukaan mukaan riski kuolla etälamauttimen käyttöön on suuruusluokkaa yksi tuhannesta. Se on siis varmasti vaarattomampi kuin ampuma-aseet. Jos etälamauttimia käytettäisiin yksinomaan ampuma-aseiden korvikkeena (kuten esimerkiksi Amnesty vaatii), ne eivät olisi mikään erityinen huolenaihe. Ongelma on, että niistä on tullut jonkinlainen yleispätevä väkivalta- ja konfliktitilanteiden ratkaisija. Suomen poliisi käytti etälamautinta viime vuonna 355 kertaa, ampuma-aseita käytetään ja ollaan aina käytetty kertaluokkaa vähemmän.

On itsestään selvää, miksi etälamauttimen käyttö yleistyy. Yhä useammalla poliisilla ja vartijalla on joko omakohtaista tai työtovereilta kuultua kokemusta etälamauttimen käytöstä. Tämä kokemus vahvistaa poliisin virallisen näkemyksen, että etälamautin on vaaraton. Koettu vaarattomuus johtaa siihen, että käytön kynnys on yhä alhaisempi - kukapa haluaisi painia deliriumissa vaahtoavan humalaisen kanssa, jos on olemassa vaihtoehto.

Poliisin virallinen näkemys, jota Hesarissa toistaa Heikki Asunta poliisiammattikorkeakoulusta, on kuitenkin väärä. On olemassa mahdollisuus, vaikkakin hyvin pieni sellainen, että etälamautin tappaa. Tämä on todettu Pohjois-Amerikassa, ja rapakon takana luonnonlait ovat samat kuin täälläkin. Ja ihmishengen ei pitäisi olla arpapelin varassa.

Täältä voi lukea kattavan suomenkielisen kritiikin etälamauttimen käytöstä toissa vuodelta, täällä taas yksi esimerkki laitteen käytöstä Suomessa viime marraskuulta .

Robert Dziekańskin tapon jälkeen Kanadan poliisi suositteli, ettei sähköaseita anneta poliiseille ennen kuin heillä on viisi vuotta työkokemusta. On siis aika uskomatonta, että Suomessa niitä annetaan jopa putka- ja vanginvartijoille.

On tietysti vaikea tietää, mitä Vantaalla on tarkalleen tapahtunut. On kuitenkin selvää, että joku on tehnyt vakavan virheen. Jos surmattu mies oli aseistettu, virhe oli hänet kiinniottaneen ja tarkastaneen poliisin. Jos ei ollut, ei tilannetta olisi pitänyt mitenkään päästää niin pitkälle, että etälamautinta piti käyttää.
Ei putkassa riehuvia ole ollut tapana pyssyilläkään ampua. Vaikea sanoa mikä on syyllisyyden aste, mutta jonkun pitäisi joutua ainakin johonkin vastuuseen. Oma veikkaukseni on, ettei kukaan joudu.

http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107487-etälamauttimesta-on-tullut-virkavallalle-uniläkkeen-korvike

16

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10

      Etälamautin sijoittuu johonkin ampuma-aseen ja kyynelkaasusumuttimen ja patukan välimaastoon. Ennen riehuva ja väkivaltainen ´asiakas´ taltutettiin pampulla. Pampun tilalle ovat tulleet sivistyneemmät välineet, kuten juuri etälamautin ja kyynelkaasut.
      Etälamauttimella voidaan pysäyttää pakeneva, tai päälle käyvä, tai lopettaa vastarinta
      ns. kosketuslaukauksella, eli huomattavasti nätinpää, kuin pampulla lyöminen.
      Asetta käytettäessä kohteelta usein lähtee henki, kun taas lievemmillä välineillä kohteen hengenmeno on harvinaista.
      Po. tapauksessa parhaillaan tutkitaan, aiheuttiko etälamauttimen käyttö kuoleman ja jos, niin voidaanko se lukea jonkun syyksi.
      Ikävä tapaus, mutta jälkiviisaus on tunnetusti sitä parasta viisautta. Jos poliiseilla olisi ollut kristallipallo, niin he olisivat nähneet, että mies tulee kuolemaan heidän käsiinsä, jolloin he ehkä olisivat toimineet toisella tavalla.

      • älä huuda puskista

        Taas näitä puskista huutelijoita! Nolla arvoinen tuo kirjoitus!


    • Tiina Eerikäinen

      Täyttä asiaa

    • 8+4

      ****kukapa haluaisi painia deliriumissa vaahtoavan humalaisen kanssa, jos on olemassa vaihtoehto. *****

      Koska etälamautin ei kelpaa, niin kerrotko mikä olisi sinun vaihtoehtosi ? Nykyään kun työntekijän ei tarvitse tapattaa itseään työpaikallaan, ei edes poliisin.

      • älä huuda puskista

        Jälleen näitä puskista huutelijoita! Kirjoittajahan on sama, kuitenkin oikein kahdella eri viestillä! Viestien arvo on nolla(0)!


      • ammatin valinta

        kysymys, miksin hakeuta poliisiksi ja sitten inistä??


      • älä huuda puskista

        Tämä sama puskista huutelija vaan jatkaa! Viestien arvo on edelleen nolla(0)!


    • 4g5rfeds

      "Koettu vaarattomuus johtaa siihen, että käytön kynnys on yhä alhaisempi - kukapa haluaisi painia deliriumissa vaahtoavan humalaisen kanssa, jos on olemassa vaihtoehto."

      Aivan, ja hyvä näin. Miksi ihmeessä poliisin pitäisi vaarantaa nahkansa painiessaan deliriumissa vaahtoavan humalaisen kanssa kun suhteellisen vaaraton menetelmä on olemassa. Jos nyt sitten yksi tuhannesta deliriumissa vaahtoavasta humalaisesta kuolee niin se nyt on yhteiskunnalle vain plussaa.

      Taas on deliriumissa vaahtoavan humalaisen oikeudet tärkeämpiä kuin kunnollisten ihmisten, puhumattakaan niistä, joiden tehtävä on suojella näitä kunnollisia ihmisiä.

      • älä huuda puskista

        Jälleen näitä puskista huutelijoita! Kirjoittajahan on sama, kuitenkin oikein kahdella eri viestillä! Viestien arvo on nolla(0)!


    • fgergreg4

      Riski kuolla etälamauttimen käyttöön yksi tuhannesta? Jestas taas mitä älyvapaata roskaa täällä, ihan huvikseen sitten jenkkilässäkin tappavat joka tuhannen poliisi kokelaan, jotka kaikki kyseisen laitteen käyttökoulutuksen aikana joutuvat itse kokeilemaan miltä se tuntuu.

      • älä huuda puskista

        Tämä sama puskista huutelija vaan jatkaa! Viestien arvo on edelleen nolla(0)!


      • sdfsf3
        älä huuda puskista kirjoitti:

        Tämä sama puskista huutelija vaan jatkaa! Viestien arvo on edelleen nolla(0)!

        Kaikki kanssasi erimieltä olevat ovat sama henkilö? Hienoa, kyllä tällä palstalla älykkyys kukkii.


      • älä huuda puskista
        sdfsf3 kirjoitti:

        Kaikki kanssasi erimieltä olevat ovat sama henkilö? Hienoa, kyllä tällä palstalla älykkyys kukkii.

        Tämä sama puskista huutelija vaan jatkaa! Viestien arvo on edelleen nolla(0)!


    • joopajoo..

      Mitäpä luulette, kun oikeuslääkärin raportti on valmis ja siellä on maininta, että ei yhteyttä lamauttaminen käyttöön, niin korjaakohan tuo samainen lehti yhtä komeilla otsikoilla: Lamauttimen käyttö ei aiheuttanut kuolemaa, olemme pahoillamme vihjailevasta kirjoituksesta.

      • älä huuda puskista

        Tämä sama puskista huutelija vaan jatkaa! Viestien arvo on edelleen nolla(0)
        Eikä ne muutu!


    • huudellaanpuskista:)

      :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe