A4 vastaa sivumääränä?

Pituutta on mahdoton arvioida tarkasti noista tiedoista. Kerro millainen fonttikoko, mikä fontti, millaiset rivinvälit, onko tasapalstaa vai liehua, millaiset marginaalit sinulla on käytössä.

R-kioskin pokkarikoko kertoo hiukan, mutta vielä täytyy tietää muutakin. Mikä fonttikoko, mikä fontti, paljonko marginaaleja, onko tasapalsta vai liehu, onko yhtenäistä romaanitekstiä vai kenties tietokirjatekstiä, jossa on palstojen välillä tyhjää tilaa. Itse teksti vaikuttaa myös paljon. Jos on paljon lyhyitä repliikkejä eli toisin sanoen paljon kappaleenvaihtoja, sivumäärä muuttuu suhteessa eri tavalla kuin jos tekstikappaleet olisivat pitkiä blokkeja.

fontti 12 riviväli 1,5 tasaista pötköä koko kirjoitus.../

Katso merkkimäärät. Pokkari ehkä noin 20 000 merkkiä (korjatkaa jos olen väärässä). Romaanin merkkimäärä on noin 30 000 (korjatkaa jälleen).
Merkit näkee wordissa kohdassa Työkalut -> Rakenne.

Kaikissa tekstinkäsittelyohjelmassa voi muuttaa sivukokoa A4:stä miksi tahansa. Siitä vain muuttelemaan sivukokoa ja fonttia - ja sitten hämmästelemään sivumäärää.

Pokkari tarkoittaa tietyn kokoista kirjaa, pokkarilla ei ole mitään tekemistä merkkimäärän kanssa. "Romaanin merkkimäärä" alkaa olla vanhentunut käsite. Kirjan kuin kirjan määrittää ennen muuta sisältö, eivät ulkoiset seikat kuten sivu- tai merkkimäärä.

Fontti 12, riviväli 1, silloin A4 vastaa karkeasti yhtä aukeamaa normaalikokoisessa pokkarissa/kirjassa.

Tuo on vain nyrkkisääntö, laskin tuon kokeeksi omasta kässäristäni ja parista pöydällä olevasta romaanista. Romskuissakin voi fonttikoko vaihdella älyttömästi.

Laske sana- tai merkkimäärillä, ne ovat luotettavin tapa ymmärtää liuskojen ja sivujen suhdetta. N. 400 sivuisessa romaanissa on 70 000-75 000 sanaa, ja 500 sivuisessa romaanissa on n. 690 000 merkkiä.

Ja epäilijälle tiedoksi, että kyllä niillä pituuksilla on väliä. Sekä oma kustannustoimittajani että kirjailijakollegoiden kustannustoimittajat ovat ihan alusta asti kiinnittäneet sana- ja merkkimääriin huomiota ihan siitä syystä, että superpaksun kirjan hinnasta tulee niin korkea, että sen myynti vähenee. Toisekseen kukaan ei jaksa lukea esim. yli 500 sivuista dekkaria. Fantasiassa on lupa kirjoitta paksumpiakin järkäleitä, mutta jännitykseen ja romanttiseen hömppään tiiliskivet eivät sovi. Poikkeuksia aina löytyy tyyliin Stig Larsson, mutta ollaan nyt rehellisiä ja myönnetään, ettei tälläkään palstalla kovin montaa Larssonia liehu.

Romaanitaiteessa vähemmän on enemmän, ja 70 000 sanaa eli 400 sivua on jo melkoinen pituus romaanille.

Pituudella ei ole mitään merkitystä, jos tarina toimii.

Romaanien sivulla on yleensä 170 - 300 sanaa. Joten sivumäärä on aika venyvä mitta.

Sanamäärä on se, jolla kustantamoissa operoidaan genrekirjallisuuden kanssa. Kysy sun kustannustoimittajalta, jos tulet asian kanssa läheisemmäksi.

Kirjainmäärä, sanamäärä, sivumäärä... mistä te oikein puhutte?

Tunnen henk.koht. noin 30 kirjailijaa ja vähintään saman verran kustantamoiden väkeä, eikä kukaan ole koskaan puhunut mitään kirjain-, sana- tai sivumääristä.

Kuten täällä joku sanoikin: sisältö ratkaisee. Kirjailija kirjoittaa ja kustantaja kustantaa. Turha miettiä muuta.

Jos kerran pokkaria olet kirjoittamassa (?), niin kysy suoraan kustantajalta. Kolmiokirjalla on selkeät sanamäärät ohjeissaan. Mutta toisaalta, eikö kannattaisi keskittyä muuhun kirjallisuuteen, joka ei ole niin formaattitietoista?

Hieman aihetta sivuten.

Mainio "Lue vähemmän" - kirjasarja [ http://www.ai-ai.info/lue_vahemman.html ] sisältää muun muassa kaunokirjallisen teoksen 'Päivän hulluus' , kirjoittanut Maurice Blanchot. Sille ilmoitetaan 48 sivua, mutta kooltaan se on pienen ruutuvihon luokkaa ja sisältää liki puolet johdantoa, analyysia ja esittelyä.

Muitakin varsin lyhyitä teoksia tunnetaan kirjallisuuden saralta.

Jos kohta ohjeellisuuksiakin sivumääristä, sanojen luvuista ja kirjainten määristä esiintyy, en ottaisi niitä niin vakavasti. Blanchotin kummallinen tarina on hyvä esimerkki siitä, että Sibelius oli totisesti viisas todetessaan "ei yhtään turhaa nuottia". Kirjoittamisessa kai ollaan samoilla linjoilla.

Omat harrastelijamaiset tarinanpätkäni vaihtelevat kahdesta sivusta kuuteenkymmeneen. Koen aivan lyhyen ilmaisun omakseni, siis muualla kuin nettiforumeilla kommentoidessani. Ehkä pitäisi keskittyä siihen, mikä on luonteva sivumäärä itselleen, mahdollinen kustantaja sitten seuraa perässä, jos on seuratakseen. Se, mitä todella haluaa kirjoittaa ja miten, lienee kiperimpiä kysymyksiä tässä harrastuksessa.

Pituus voi olla vapaa tai tiukkaan määritelty kirjailijan kirjoitustyylistä. Dekkari kun on nykyään erityisen juonivetoinen, erityistietoihin pohjautuvaa detaljileikittelyä, on ehkä mielekästä kirjoittaa ensin synopsis, sitten step outline ja treatment, jossa jo määrittyy lukujen pituus ja kokonaistyön määrä alkaa näkyä. Jokaisella lienee erityinen tyyli jakaa päivän työannos: ajallisesti tai sanamäärällisesti tai liukamäärällisesti. Samapa tuo, lopputulos deadlineen mennessä ratkaisee koko asian.

Painon ja kustantajan graafikon asia millaiseen muottiin kirja painetaan. Se ei ole kirjailijan huoli.

Joskus lähelle on pitkä matka. Kirjoitin nimittäin romaanikäsikirjoituksen, jonka ensimmäisen version pituus oli 89440 sanaa, eli jotain 400 A4 liuskaa. Ajattelin, että nythän mulla on huikean pitkä ja monivaiheinen tarina. Halusin siitä NVL.n arvion, joka ampui ylentävät aatokseni takaisin maankamaralle. Tekstini oli täynnä turhanpäiväisyyksiä ja jo aikaisemmin kerrotun toistoa ym. kuonaa. Toinen versio typistyikin 49466.n sanaan ja kolmas 41240 sanaan, eli A4 koossa n.200 liuskaan.

Teinkö siis turhaa työtä ensimmäisessä versiossa. Mielestäni en. Pidän nro 1.stä tavallaan taustatarinana, johon lopullinen teos perustuu. tavallaan voisi sanoa, että tunnen päähenkilön koko elämän, josta poimin kirjani tarpeiksi lyhyen episodin. Yhtälaillahan elokuvien teossa poistetaan lopullisesta versiosta jopa kokonaisia kohtauksia. Se on luonnollinen osa prosessia.

Tämä vain yhtenä esimerkkinä pituuskeskusteluun.

Joo, tapahtumista, niiden taustoista ja henkilöistään pitää TIETÄÄ kaikki, vaikkei kaikkea kerrokaan, silloin kerronta on tukevalla pohjalla.

Scara: ongelma katoaa, kun on tarpeeksi pitkään pohtinut eri kanteilta synopsista, sitten treatmenttiä. Itse asiassa kirjoittaminen keskittyy silloin enemmän kieleen, kun juonelliset valinnat ja hahmorakentamiset ovat itselle tehtyjä. Tietenkin voi tehdä muutoksia, mutta ne aiheuttavat pienemmilläänkin suuria muutoksia kokonaisuuteen, joten kannattaa tarkkaan harkita millaisia muutoksia tekee. Tai sitten valmistuu todella monen vuoden työurakkaan. Mikä toki voi olla mielekästä. Tai sitten ei.

Itse kuulun niihin, jotka eivät monen treatmentversion jälkeen mielellään tai helposti tee suuria muutoksia käsikirjoitussuunnitelmaan. Mutta nämä ovat makuasioita. Oma taustani on alunperin sarjakuvakäsikirjoitusten puolella ja siksi olen tottunut touhuamaan suunnitelmien kanssa.

Mikään kaunokirjallinen ei ole helppoa, kuten taide yleensäkin, se vaatii kärsivällistä kehittelyä ja ajan varaamista. Muistan kun opiskeluaikana osa kavereistani opiskeli muissa taidekorkeakouluissa ja heidänkin hupenevat vapaa-aikansa menivät oman taiteensa lisäharjoittelussa. Mutta viulistiksi tulee vain... ja uimariksi vain uimalla... kirjailijaksi... no niin. Eiköhän meidän jokaisen pidä löytää omin tapamme tuottaa taidetta.

" Eiköhän meidän jokaisen pidä löytää omin tapamme tuottaa taidetta. "
kiitos
ja olet sarjakuvapuolella ammattilainen. No voi sun ! Minulla on sellaista kokemusta siltä puolelta, että olen ollut parilla kurssilla ja uhoillut siellä sitten, että se 150 sivuinen sarjakuvaromaani tulla tupsahtaa alta aikayksikön.
Juupajuu. Se on edelleenkin alkutekijöissään (tiedoksi vaan teillekin sinne jonnekin Te tutut sarjakuvakurssilaiset!)
Eli täällä minä parkuilen milloin missäkin ketjussa päivistä toisiin näitä samoja tuskailuja vaikka minulle on ammatti-ihmiset sen tuhannentuuskaista kertaa sanoneet ja neuvoneet niksit niksien perään.
Tää on tätä taaperrusta. Mutta saan kuitenkin aina jotakin jopa valmiiksi, ja ehkä se sarjakuvaromaanikin tulee sitten aikanaan... vai pitäisikö jo toinen runokirja pukkasta sitten,
vai mitä tässä oikein pitäisi

tehdä...

Peruskaava, jota voi käyttää, on että yksi A4 (pistekoko 12, riviväli 1,5) on noin puolitoista normaalikokoista romaanisivua.

Mä olen kirjoittanut noin 300 000 sanaa. Pitää vissiin vähä lyhentää.

Korjaus. Olikin vain 124 000 sanaa. Jippii ei liikaa.

Olen kirjoittanut yhden kirjan, se oli n. 110 liuskaa (riviväli 2, pistekoko 12). Kirjaksi taitettuna sivuja oli 198. Nyt uusin käsikirjoitukseni on valmis, riviväli 2, kunnon marginaalit, tasapaksua pötköä, liuskoja on 326 ja sanoja 74 000.

Miu87 kuinka paljon sanoja siinä sun 198-sivuisessa oli?

Tasapaksua pötköä? Mä olen omaani laittanu tällasia kappalejakoja, siis kunnon välejä. On jotenki sopinut tarinan kulkuun, ei voi laittaa yhteen pötköön. Eikö siis saa laittaa välejä?

Ei kun mä tarkoitin pötköllä että tekstin tasaus on molemmissa reunoissa, ei ainoastaan vasemmassa. Mä en tiedä paljon sanoja siinä mun ekassa kirjassa oli, se on läppärillä joka hajosi siinä vaiheessa kun sain tekstit lähetettyä kustantajille. Veikkaisin että n. 30 000. Viittäkymmentätuhatta sanaa pidetään romaanin keskimääräisenä mittana, ainakin englannissa, jossa sanat ovat tosi töpöjä enimmäkseen. Toi mun nykyinen romaani on kyllä ehkä hieman pitkä, mutta juonen kannalta joka luku on perusteltu ja tehty ihan Aristoteleen kaavan mukaan.

Sanojen määrällä ei todellakaan ole mitään merkitystä. Kustantaja kyllä sanoo, milloin pitää kirjoittaa lisää ja mihin kohtaan - tai sanoo mistä pitää karsia.

Sisältö ratkaisee.

Helpoiten saat laskettua kun lasket merkit (välilyönteineen) muutamalta riviltä. Ovat yleensä 60 - 80 väliltä.
Sitten lasket kuinka monta riviä sivulla on. Sadan kirjan jälkeen tiedät jonkin asteisen rivimäärän.

Jotkut kirjoittavat raakavvrsionsa käyttäen riviväliä 2, jolloin helppo seurata kirjoittamistaan ja paperiversiossa väliin voi tehdä merkintöjä. Nykytekniikalla on helppo laittaa latomossa oikea riviväli.