Väsyttää ja mikään ei huvita

Agony

Väsyttää koko ajan, lähes kaikki tuntuu epäkiinnostavalta, ei meinaa jaksaa tehdä kotitöitä... töissä sentään pystyn käymään. Nukun tosin vain yleensä 5-6 tuntia yössä arkisin, mutta näin on ollu jo kauan, eikä se ole ennen ainakaan aiheuttanut mulle mitään mainittavampaa väsymystä. Epäilin allergialääkitystäkin, kokeilin vaihtaa toiseen valmisteeseen, mutta ei mitään vaikutusta. Seksikään ei tunnu kiinnostavan (olen sinkku, mutta aikaisemmin olen ollut hyvinkin seksuaalinen), mikä tuntuu hyvin ahdistavalta ja hämmentävältä, koska olo ei tunnu siinäkään mielessä yhtään omalta itseltä. Viime vuonna seurustelin pitkään masennusta poteneen kanssa ja eromme oli mulle todella kova paikka, koskaan en ole elämässäni itkenyt niin paljon. Olo oli niin paha, että jos mulla ei olisi lemmikeitä, niin olisin varmaankin tehnyt itsemurhan. Alkuvuodesta oloni parani jonkun verran joksikin aikaa, mutta nyt on taas mieli ihan maassa ja melkein kaikki tuntuu epäkiinnostavalta. Beckin masennustestistä sain tulokseksi vain 15 pistettä, mutta se tuntuu jotenkin yllättävän vähältä verrattuna pahaan olooni. Lääkärissä en ole koskaan käynyt masennuksen takia ja lääkkeisiin suhtaudunkin hieman epäilevästi, koska ne eivät exäänikään pidemmän päälle auttaneet. Voiko masennuksesta päästä eroon ilman lääkitystä? Kun on tähän tilaan päätynyt... ei tätä oloa jaksaisi yhtään, tarvitsisin kenties jotain uutta, piristävää elämääni, mutta kun ei jaksa innostua... auttakaa!

2

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varjoinen kuja

      nukutko hyvin ,vai oletko väsynyt aina herätessäsi aamuisin?,entä miten jaksat sitten käydä töissä, itselläni on ajottain aika vaikeaa masennusta ollut jo 15v,lääkkeistä ei ole ollut mitään apua, monia on kokeiltu ja nyt 2v ilman niitä pärjään, mutta ajoittain on elämänhalut ihan hukassa, ja parisuhteenikin hajosi aiemmin em. syistä ja avovaimon paniikkihäiriö ei kestänyt sitä että itse olin masenuntunut,kova paikka se oli todellakin myös minullekin. Nyt tämä yksinäisyys tuntuu ajoittain vielä vaikeammalta kestää kun kaikki yritykset on epäonnistuneet uuden suhteen etsimisessä ja muutenkaan ei ole halua purkaa tuntojaan kellekään läheisille.Täytyy vain toivoa että seuraava päivä olisi parempi ja että asioilla on tapa järjestyä jollain tapaa.
      Päivittäin ole kyllä harrastanut kävelyä n 2 tuntia kerrallaan iltaisin, se antaa hyvänolon tunteen siten että pääsen uneen hyvin, mutta uni on levotonta ja painajaisunet tulee aamuyöstä aina ja aamuisin olen ihan poikki vaikka en saa nukuttua kun joskus pitempään ja sekin on sellaista valveunta jossa kaikki unet on yhtä painajaista. Kyllä hyvässä parisuhteessa masennuskaudetkin kestin paremmin ja ne oireet meni ohi kun ei liikaa antanut niille pohtimisen aihetta, niihin osasi aina varautua jos oli jotain vastoinkäymisiä itsellä.
      Kyllä mieli-alalääkkeet tasaavat masennuksessa mieli-alan vaihteluita, mutta seksi-elämä kyllä menee ihan nollille ainakin miehellä, näin olen kokenut sen itselläni.

    • Sekava olen.

      Masennuksesta voi päästä eroon ilman lääkitystä. Esimerkiksi terapian avulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe