Takkihuijari tampereentiellä?

pikatien pilluviiksi

Ajelin tuossa noin 14:45 tänään tampereentietä porin suuntaan ja katselin tien sivussa sinisellä farmariautolla liikenteessä olleen herran outoa lekuttamista.Autossa oli hätävilkut päällä ja mies viuhtoi ohi ajavien autojen suuntaan kuin hän olisi yrittänyt lentoon lähtöä jotkin esitteen näköiset paperit kädessään.Ei päässyt herra lentoon.

Autot ajoivat kaikki ohitse, varmaankin koska on uutisoitu että tummaihoiset ulkomaalaiset koittavat pysäytellä autoja pikateiden varsilla kusettaakseen jossain takki/kiikari/paskarihkamakaupoissa yms.

Hurautin myös itse herran ohitse vaikka kohdallani viuhtominen suorastaan yltyi hurrikaanin omaiseksi ja hetken jo epäilin että setä pääsee lentoon kuin toripulu.

Katselin peruutuspeilistä sitten mitä setä tekee kun kukaan ei pysähdy.
Beige pikkutakki olisi kastunut ja kylmä tuulikin oli, joten setä loikkasi autoonsa, hätävilkut pois päältä, U-käännös ja autolla hurjaa kyytiä tampereen suuntaan.
Autossa ainakaan ei mitään vikaa ollut, koska tumma setä sai sen niin sukkelaan vauhtiin.

Olikohan tässä kyseessä jokin nahkarotsikauppias, jota niin moni on etsinyt päästäkseen hieman "keskustelemaan" hänen kanssaan jouduttuaan kusetetuksi?

Noin 185cm hieman pyylevä, beige pikkutakki, siniset farkut, ajelee tummansinisellä farmariautolla.

5

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • My brother from another

      Pysähdyin vahingossa kun vähän huono toi näky, tuli ovelle ja olis rahaa tarvinnut ku nafta loppu farmari passatista ja abclle 15km ja nesteelle toiseen suuntaan sama matka... Tarjosin hinausapua, ihme ei kelvannut. Itse myös vähän tummemmat piirteet omaavana se jätti nopeasti rauhaan, olin lähes sielun kumppani.. Soitin poliisit hyväveli tekona niin ei jäänyt raukka tien päälle

    • johan kesti

      No johan on kauan ukko heilutellut takkiaan kun yli 2 kk. Hyvä että edes joku pysähtyi ennen kuin talvi tulee.

    • mustarastas

      Vahingoittunut lentokyvytön lintu on viisainta päästää päiviltä kärsimyksistään.

    • setelintarve
    • Auttaja

      Kyllä se oikea " auttaja " vielä kohdalle osuu...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe