Olen kärsinyt peräaukon haavaumasta suunnilleen viime syksystä asti, välillä se on hellittänyt ja parantunut vähän. mutta toisinaan se sitten pahenee. Ei tämä mitenkään hirveästi vaikuta elämääni, mutta aina ulostamisen jälkeen / ulostaessa kipu on kovin. Minnekkään leikkauksiin en ole menossa, enkä ole viitsinyt kertoa muillekkaan. Saisiko tätä lievennettyä kotikonsteilla ?
Peräaukon haavauma
mitasitatekisi
4468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vois helpottaa kakkaamista ja pyyhkimistä jos laittais sormella rasvaa pyllynreikään ennen kakkaamista.
Mee nyt ihmeessä lääkäriin näyttämään. Jos hävettää kertoa läheisille, voit kertoa meneväsi vaikka selvittämään ruoansulatusongelmia tms. Mulla tulee aina kipeitä pieniä haavoja, jos en aina pese peräaukkoa käsisuihkulla ulostamisen jälkeen. Suosittelen sitä sullekin.
MUllakin alko tulla verta peräpäästä ensimmäisen kerran 1997. Ja sitä tuli aina silloin tällöin, kunnes 2009 se ei enää parantunut itsestään. Kuulemma yheksällä kymmenestä vaiva paranee itsestään ja se yksi kymmenestä joutuu leikkaukseen.
Mut sitten leikattiin 2009 ns. ohitusleikkauksella tai ainakin jotain sinnepäin eli käytännössä sinne suoleen tehtiin toinen haava, joka paransi sen vuotavan haavan. Leikkaus tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä ja kotiin pääsi jo muutaman tunnin päästä ja sen jälkeen ei ole verta enää tullut.
Eli mene lääkäriin ja pyydä kirurgi leikkaamaan haavaumasi. Minut operoitiin Kirurgisessa sairaalassa täällä Helsingissä.
Siis eikö missään muualla kuin päijät-hämeessä saa peräaukon haavaumaan botoxia?Mä sain ja autto kyllä tosi nopeesti.Mulle sanottiin että leikkaus vihoviimenen ratkasu.