Valkeat metsäkukat

Tänään YK:n ympäristöohjelman UNEP:N vuosipäivänä vietetään maailman ympäristöpäivää, jolloin kiinnitetään erityistä huomiota maailman ympäristökysymyksiin. Erillisiäkin teemapäiviä ja mahtavia konferensseja on tämän valtavan suuren ja tärkeän yhteisen asian tiimoilta, mutta kaikki lähtee ihmisten arkipäiväisistä valinnoista ja käyttäytymisestä, asenteesta kaikkien yhteisen omaisuuden vaalimiseen.

Yksi luonnon ystävien väylä on valokuvaaminen . Moni kuljettaa luonnossa liikkuessaan kameraa mukanaan, yleensä helppokäyttöistä digikameraa. Koko ajan kehitetään parempia ja parempia, vähäisilläkin taidoilla saa ihan hyviä kuvia, kun vain malttaa lukea käyttöohjeet. Järjestelmäkameratkin ovat pienentyneet ja myös halventuneet - silmäähän kuvaus vaatii, mutta siinäkin voi harjaantua. Eläkeläisille on tarjolla kamerakursseja, kolmosen Studio 55 on opastanut myös. Pro luontokuvauksella on nyt teemapäivänä Ympäristölaukaus-kampanja, joskus on ollut nimenä Yhteislaukaus, Kaukolaukaus, Unelmalaukaus jne. , viime vuonna oli Epäkohta.
Linkki Pro luontokuvaan
http://www.prolk.fi/

Pohjoismaissa vietetään luonnonkukkien päivää juhannusta edeltävänä sunnuntaina. Opastettuja retkiä järjestetään, ja varmasti me isovanhemmat olemme aikamoisia asiantuntijoita jälkikasvullemme. Paljon on valiteltu lajituntemuksen heikentymistä ja luonnosta vieraantumista yleensäkin, nuoriso viettää paljon aikaa tietsikoiden ääressä. Toisaalta netistä löytää valtavasti luontoasiaa.

UPM on julistanut kirjoituskilpailun Minun metsämuistoni, osallistua voi elokuun loppuun asti. Monen palstalaisen kannattaisi osallistua, niin hienoja kuvauksia on saatu lukea. Ynnämuukin tapaa nukkua pää sammaltyynyllä....
Itselleni tuli mieleen näin kielojen tuoksun huumatessa valkoiset herkät metsäkukat....voiko kauniimpaa löytääkään ? Valkovuokkojen hohtavat lautat, hurmaavat kielot, suloiset metsätähdet ja oravanmarjat, nuokkuvia talvikkejakin saattaa huomata. Kesäyön taian kruunaa suopursun tai valkolehdokin salaperäinen tuoksu.

9

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinisiä metsäkukkia
    • Ramoona*

      Sininen on lehtometsissä ensimmäinen kevätkukkien väri. Kuljeskelen silloin tällöin Espoonlahden Fiskarsin niemen rehevässä suojellussa lehdossa , jossa ensimmäinen vallitseva väri on sini-lila, kun sinivuokot ja kiurunkannukset kukkivat mattoina. Myöhemmin sinisyytta lisäävät metsäkurjenpolvet ja metsäorvokit. Ihmeen paljon valkovuokkojen lisäksi siellä näkee keltaisiakin vuokkoja. Kukkien väriloistoa mahtuu saariston pieniin kalliuonkoloihinkin, paljon lilaa ruohosipulin kukintaa, keltaista matalaa leinikkikasvia, pientä kelta-valkoista orvokkia , erilaisia maksaruohoja.

      Olen kuullut väitettävän, että valkeat kukat houkuttelevat erityisen hyvin pölyttäjiä, ehkä se metsän hämärässä pitääkin paikkansa. Meidän pihalla lila mäkimeirami on pölyttäjien suosikki, mutta vilkas pörrääminen käy nyt omenapuissakin. Olettaisin kuitenkin hyönteistenkin nauttivan kaikesta väriloistosta.

      "Metsäkukkia" on pitänyt hyvin pintansa häävalssina näiden uudempienkin rinnalla...ja näkee tanssittavan paljon muutakin kuin valssia häätanssi.

      "Puu puheli, kukka kuuli.." Eino Leinokin oli sitä mieltä.

    • Nythän onkin kauneimmillaan suvinen luonto, niin kedoilla kuin metsän siimeksessäkin.
      Huumaava onkin kielojen tuoksu, niitä on pihavarastomme seinustoilla runsaina ja tiheinä ryppäinä:)

      Lempikukkiani on metsätähti ja vanamo, eniten vanamo, sen herkkää eleganssia ja tuoksua saa hakea!

      Kyllä kirjoittajia on palstallakin, ihan hijattain joku kirjoitti juuri kukkaniitystä niin hienon kuvauksen, että ihan hurmaannuin.

      Terveiset vaan sen kirjoittajalle, on kynä hallussa!

    • Osaisimmepa tuota kaunista luoontoa suojella!

      Kamera on oivallinen "ase" ihmiselle, näyttää minkä kauniiksi kokee. Olen toisaalta lähes raivossani kun kauniita lintuja metsästetään ikäänkuin ruuan puutteessa. Mitähän suurten kuusistojen sankareita ovat ne, jotka hienoine kivääreineen kuin murhaavat tuon komean kruunupään, hirven.

      Minun on olla parempi kirjoittamatta tästä enempää, syttyy palstapaperi tuleen.

    • Ramoona*

      Huomasin, että pidit siitä kukkaniittykuvauksestani, kiitos vaan terveisistäsi ja kiitoksistasi. Joskus olen sitä nikkiä käyttänyt, kun olen pitänyt taukoa ja tullut takaisin kirjoittelemaan.
      Sinulle haluan antaa kiitosta siitä, jaksat olla kaikille ystävällinen ja huomaavainen, jakaa aikaasi ja monipuolista osaamistasi. Tokihan olet aikamoinen kirjoittajalahjakkuuskin. Ei välitetä, jos joku kasaa monta miinusta tähän kehujen perään. :)

      Vanamo on tosiaan ihana pienestä koostaan huolimatta tai juuri siksi, hennon kaunis ja suikertava kasvutapa sillä on, sen tuoksusta veden varjojen kanssa Nocturnon sydämeni laulukin muodostui. Kävin tapani mukaan kurkistamassa, mitä tietoa kasvin nimestä löytyy. Vanamo on Lönnrotin keksimä, kuten moni muukin kasvin nimi. Linnén aatelisvaakunassa on odotetusti kuvattuna Linnea borealis. Kasvilla on kuitenkin lääkinnällisten ominaisuuksiensa takia proosallisia kansanomaisia nimiä, kuten jäsenheinä, nivelheinä, nyrjäysheinä, luuvaloheinä ja suoniruoho. Ruotsissa se on ollut myös kihtiheinä, giktblomma.

      Kävisihän vanamon vana koruksikin ranteeseen ja kaulaan , Kalevala-koru onkin ottanut mallia. Voikukasta tehtiin paitsi seppeleitä, myös kruunuja suikaloimalla vana , ne suikaleet käpristyivät hienosti kuin kruunuksi. Ulpukkahelmet on varmaan joka tytölle tutut myös.

      • Uskalias olet kun minustakin jotain hyvää löydät. Kiitos kuitenkin!

        Tällä palstalla on joskus niin hyviä ja syvällisiä pohdintoja, että ihan syvältä sydämessä tuntuu.

        Ihanaa on huomata kuinka luontoa opitaan kuin uudestaan ymmärtämään. Kyllä luonnossa on paljon muutakin kuin slimän iloa, on lääkettä lähes kaikkeen ja niitä on kansa käyttänyt ja nykyinen lääketiedekin hyödyntänyt.

        Niin paljon sanomatta jäi! Syy ei ole kyllä posteljoonin.


      • Ramoona*
        Ruuneperi kirjoitti:

        Uskalias olet kun minustakin jotain hyvää löydät. Kiitos kuitenkin!

        Tällä palstalla on joskus niin hyviä ja syvällisiä pohdintoja, että ihan syvältä sydämessä tuntuu.

        Ihanaa on huomata kuinka luontoa opitaan kuin uudestaan ymmärtämään. Kyllä luonnossa on paljon muutakin kuin slimän iloa, on lääkettä lähes kaikkeen ja niitä on kansa käyttänyt ja nykyinen lääketiedekin hyödyntänyt.

        Niin paljon sanomatta jäi! Syy ei ole kyllä posteljoonin.

        Voi Ruuneperi, melkein samat sanat sopivat Sinuunkin....mutta tuo viesti oli kyllä texsanellille tarkoitettu, hän oli bongannut erään kirjoittamani pikku kuvauksen . Pitäisi muistaa nimellä mainita, kun on niin epäselvä tämä näyttö.
        Mutta ihan sydämestäni voi sanoa Sinunkin olevan monipuolinen, tietorikas ja huomaavainen kirjoittaja, jolta runokielikin onnistuu...tex on kuitenkin lempeämpi.

        Paperiahan täällä riittää, jos kerralla ei kaikki tule sanotuksi.


    • *Kukkahame*

      "Ei välitetä, jos joku kasaa monta miinusta tähän kehujen perään. :)"

      Terveisin kukkahame!

    • Ramoona*

      Suomessa ei riistaa kukaan tarvinne enää hengenpitimikseen, siitä on tullut harrastus. Linnuissa on niin vähän syömistäkin, ettei se voi olla millään edes kannattavaa. Vitsin mukaan kuikka lioteltiin viinassa ja lopuksi lintu heitettiin pois ja juotiin marnointiliemi. Hirvenmetsästyksestä on tullut kyläkuntien yhteinen sosiaalinen tapahtuma peijaisineen, mutta saman asian voisi ajaa vaikka iltamat. Hirven metsästystä perustellaan enimmäkseen taimikkotuhoilla, liikennevahigot kai saadaan melko hyvin rajattua. Suurpetokanta on niin pieni, ettei hirvillä ole juuri luontaisia vihollisia eikä salametsästystä taida enää paljon olla. Suurpetojen paikka taas on metsä, ei asutusalue, siinäkin ollaan napit vastakkain. Monipiippuisia nämä asiat ...onkohan hirvikivääreissäkin monipiippuisia... Valkohäntäpeuran - tai kauriiksiksihan peurat on nimetty - kanssa pääsen joskus silmätyksin lähimetsässä. Niitäkin bambimaisen suloisia olentoja metsästetään. Olen peurakolarissa ollut, tosin eläin ehti kääntyä ja paiskautui kylki edellä sivuoveen, peltivahingoilla selvittiin.

      Kameralla metsästys on antoisaa, ainakin kännykkä pitää olla aina mukana. Tosin usein kaipaisi vähän tehokkaampaa zoomia.

      Kiitos *kukkahameelle* terveisistä, kaunista ja kesäistä on kukkakuosi hameessakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5375
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2136
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1770
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1505
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1437
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      207
      917
    Aihe