Hei!
Minua kaksi vuotta vanhempi veljeni kuoli 14.5.2012 äkillisesti. Tunnen, että hän sai tehtävänsä päätökseen, että hänen sielunsa sai rauhan, että hän sai palapelinsä kasattua.
Mitä tapahtuu äidilleni? En ole pystynyt puhumaan hänelle hautajaisten jälkeen ja olen kokenut itseni lähinnä hylätyksi käytöksensä vuoksi.
Miltä oma tulevaisuuteni näyttää? Ovatko päätökseni ja ajatukseni oikeilla raiteilla? Onko se, mitä suunnittelen, oikein? Pärjäänkö minä, onko suunnitelmani kannattava vai onko minun syytä vielä muuttaa sitä kun voin?
Mahorkka tai Kuvankatsoja / miltä näyttää
2
69
Vastaukset
- kuvankatsoja
Olet pohtinut ankarasti ja sinun on viisasta vielä punnita tulevaisuuden suuntia kun suru on niin vahvasti läsnä. Helppoja ratkaisuja ei yleensä ole, hyviä sellaisia kyllä on joten anna ideoidesi hautua vielä, kehittele projektiasi edelleen, se ei ole valmis. Äitisi tilanne on surullinen, on luontaista vetäytyä kuoreensa menetyksen äärellä. Luulen että on inhimillistä miettiä miksi toiset menevät ja toiset jäävät. Se ajatus ei sisällä sitä, että jonkun muun olisi pitänyt kuolla veljesi sijasta, vaan kyseessä on ihmisen hiljainen ihmetys tästä meidän poistumajärjestyksestä. Aika avaa kanavia, näen että saat yhteyden äitiisi pikapuolin. Jaettu suru puolittuu, tai ainakin helpottaa käsittelyä.
- Mies 33
@kuvankatsoja
Mietin varastoprojektiani, onko minun syytä vielä miettiä sen suhteen asioita? Onko se yritykselleni kannattava projekti? Tiedon toki että se on iso askel, mutta toisaalta saan paremmin myytyä asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668