Haluamme muuttaa thaimaaseen noin vuodeksi asumaan. Olen selannut nettiä äärettömiin ja etsimällä etsinyt edullisia vuokra-asuntoja, mielellään rannalta, mutta kaikki välitysfirmat tuntuvat ottavan hirveitä hintoja paikallisten palkkoihin ja yleiseen elintasoon verrattuna. Onko mitään nettisivuja, josta voisi katsella jonkin thaimaalaisen yrityksen välittämiä vuokra-asuntoja, joissa hinnat oikeasti vastaisivat paikallisten elintasoa ja palkkoja. En todellakaan ala maksamaan 600e/kk vuokraa asunnosta, sillä hinnalla vuokraa jo Suomestakin.
Mistä vuokra-asunto EDULLISESTI
77
13741
Vastaukset
- halpa hinta
Jos saat kunnon asunnon tuolla 600 €/kk, niin tee kiireesti sopimus.
Rotanloukkuja saa halvemmalla. Niistä puuttuvat mukavuudet ja ne saattavat olla jossain slummi-alueella tai ovat seksipaikkoja tai juottoloita.
Laadusta kannattaa maksaa, jotta loma ei mene pilalle. Et kai kuvittele, että
tyytyisit samaan tasoon kuin thailaiset? - jhnbgfv
Ota viikon äkkilähtö tai ainoastaan edestakainen halpa lento,ja kysele suoraan paikallisilta vuokrataloja tulet yllättymään hintaerosta!
- hintsukkainen
En hae mitään ensiluokkaista laatua. Haluaisin päästä lähelle paikallisten elämää ja mahdollisuuksien salliessa tehdä vapaaehtoistyötä siellä paikallisten ihmisten hyväksi ja näyttää, ettei raha ole se tärkein asia maailmassa. Ollaan miehen kanssa menossa sinne lomailemaan, kunnon irtiotto kaikesta, mikä täällä Suomessa piinaa ja ennen kaikkea kasvamaan ihmisenä. Senpä takia ulkolaisten firmojen välittämät riistohintaiset vuokra-asunnot eivät kiinnosta, en halua siellä asuville ihmisille näyttää, että "meilläpä onkin rahaa näin hienoon huvilaan" vaan yrittää eläytyä heidän asemaansa. Vessa, suihku ja sängyt olisi kuitenkin hyvä vuokra-asunnosta löytyä ja muutenkin ihan perusasiat kunnossa ja valmiita oltais maksamaan 200-300e/kk, joka sekin on paljon paikallisten asumiskustannuksiin verrattaessa.
- onneamatkaan
Tavattiin muutama vuosi sitten suom nainen joka oli asustellut vajaan vuoden maassa.
Oli vuokrannut Cha-Amista talon paikalliselta n 80 € kk
Käsittääkseni perus thaimaalainen asunto ilman 'glamouria'
valitettavasti en osaa tarkemmin neuvoa ko. vuokrauksesta,mutta tuo kaiketi antaa osviitta siitä mitä 'asuminen Thaimaassa maksaa' - mkjhuy
Jos haluat asua kuin paikalliset asukkaat, niin siitä on kyllä lomatunnelma kaukana....
- No mutta mutta..
mkjhuy kirjoitti:
Jos haluat asua kuin paikalliset asukkaat, niin siitä on kyllä lomatunnelma kaukana....
Eihän aloittaja ole missään sanonutkaan lähtevänsä viettämään lomaa?
"Haluamme muuttaa thaimaaseen noin vuodeksi asumaan" ja
"Haluaisin päästä lähelle paikallisten elämää ja mahdollisuuksien salliessa tehdä vapaaehtoistyötä siellä paikallisten ihmisten hyväksi "
Ihmisiä on erilaisia luonteeltaan, jotkut nauttivat siitä ettei tarvitse tehdä mitään, jotkut taas NAUTTIVAT siitä, että SAA tehdä jotain mielellään hyödyllistä. Eikö se ole jokaisen oma asia?
Puhun nyt "turistikohteista" tai lähiseudusta, en maaseutualueista, joissa turisteja näkee harvoin.
Olen kierrellyt katselemassa kaiken hintaluokkaisia asumuksia Thaimaan rannikkoseudulla (minulle merenrannan läheisyys on taas tärkeää) etelässä aina Lantasta Krabin alueen ja Phuketista Khao Lakiin, Koh Payamiin, Chang pienemmälle ja Ranongiin asti, Samuilta Taolle, Chumphonista Pratchuap KhiriKhaniin, Hua Hiniin ja Cha-amiin, Bangkokista Chonburiin, Pattaylle, Rayongiin ja aina Koh Chang suuremmalle asti. Siis kokemusta asiassa on.
Asiaan:
Yhden huoneen asumuksia saa hintaluokkaan 75-100 € kuukaudeksi. Siihen kuuluu kalustettu huone, yleensä tuuletin ja yhteisvessa/suihku. Ei televisiota, rantaan matkaa 100-2000m. Sähkö maksaa vielä erikseen, ainakin halvimmissa (esim. 150 €/kk sähkö voi kuulua hintaankin). Vesi kuuluu vessa/suihku yhteiskäytön hintaan.
125-150 € hintaan saa suurinpiirtein saman, mutta huone on siistimpi ja ehkä paremmalla paikalla ja enemmän "yksityisempi".
150-200€ saa jo huoneen jossa on oma wc/suihku, vedestä maksettava itse, sähkö ja vesi maksaa n. 40€/kk yhteensä. Ilmastointina ropeli sekä oma jääkaappi.
225-275 € kuuluu koneellinen ilmastointi, oma wc/suihku, tv, parveke ja muutenkin siisti kalustettu huone, ei siivousta.
Bungaloweissa (jotka usein ovat jopa aivan rannan tuntumassa) ei aina ole omaa wc/suihkua, silloin yhteistiloissa on usein ravintola, uima-allas, useita wc:tä ja suihkuja.
300-400€ saa jo 2h k kokoisia "omakotitaloja" pienellä omalla pihalla ja 500€ saa 3-4h k omakotitaloja. - niin ja vielä..
No mutta mutta.. kirjoitti:

300-400€ saa jo 2h k kokoisia "omakotitaloja" pienellä omalla pihalla ja 500€ saa 3-4h k omakotitaloja.Näihin hintoihin saa vuokrattua 1-2 kk vuokrasopimuksella, pidempiaikaisella (esim 1 vuosi) sopimuksella hinnasta voi vielä tinkiä.
Nuo viestit "Jos saat kunnon asunnon tuolla 600 €/kk, niin tee kiireesti sopimus" voi jättää omaan arvoonsa. Toki jotkut haluavat asua hyvin tasokkaasti, tekemättä yhtään mitään, turistialueen keskellä viettämässä lyhyen kuukauden lomansa suomalaisyhteisön keskellä uima-altaalla maaten. - ja edelleen..
niin ja vielä.. kirjoitti:
Näihin hintoihin saa vuokrattua 1-2 kk vuokrasopimuksella, pidempiaikaisella (esim 1 vuosi) sopimuksella hinnasta voi vielä tinkiä.
Nuo viestit "Jos saat kunnon asunnon tuolla 600 €/kk, niin tee kiireesti sopimus" voi jättää omaan arvoonsa. Toki jotkut haluavat asua hyvin tasokkaasti, tekemättä yhtään mitään, turistialueen keskellä viettämässä lyhyen kuukauden lomansa suomalaisyhteisön keskellä uima-altaalla maaten.Pienellä omatoimisuudella.. markkina-alueilta saa astiat yms muutamalla eurolla, esim. uusi vedenkeitin maksaa n. 10 €, sillä saa omat kahvit keitettyä mukavasti aina aamuisin. 200-300 hintalukan asunnoissa (usein kerrostalo yksiö, nimeltään condo, condominium, oikeammin studio) sisältää mikroaaltouunin. Juomaveden saa noissa taloissa hakea usein juomavesiautomaateista alakerrasta hintaan 1l/1 thb, kun käy ensin ostamassa 7/11:stä ensimmäisen 10l täytettävän pullon 40 thb:llä.
- lieju2
tolla rahalla saa jo ihan hyvän talon riippuu siitä mihin ootte menossa.
- Sepperimies
mkjhuy kirjoitti:
Jos haluat asua kuin paikalliset asukkaat, niin siitä on kyllä lomatunnelma kaukana....
Miten niin? Et ole tainnut muualla käydä kuin mihin opas sinut on vienyt.
- Phayulainen
No mutta mutta.. kirjoitti:
Eihän aloittaja ole missään sanonutkaan lähtevänsä viettämään lomaa?
"Haluamme muuttaa thaimaaseen noin vuodeksi asumaan" ja
"Haluaisin päästä lähelle paikallisten elämää ja mahdollisuuksien salliessa tehdä vapaaehtoistyötä siellä paikallisten ihmisten hyväksi "
Ihmisiä on erilaisia luonteeltaan, jotkut nauttivat siitä ettei tarvitse tehdä mitään, jotkut taas NAUTTIVAT siitä, että SAA tehdä jotain mielellään hyödyllistä. Eikö se ole jokaisen oma asia?
Puhun nyt "turistikohteista" tai lähiseudusta, en maaseutualueista, joissa turisteja näkee harvoin.
Olen kierrellyt katselemassa kaiken hintaluokkaisia asumuksia Thaimaan rannikkoseudulla (minulle merenrannan läheisyys on taas tärkeää) etelässä aina Lantasta Krabin alueen ja Phuketista Khao Lakiin, Koh Payamiin, Chang pienemmälle ja Ranongiin asti, Samuilta Taolle, Chumphonista Pratchuap KhiriKhaniin, Hua Hiniin ja Cha-amiin, Bangkokista Chonburiin, Pattaylle, Rayongiin ja aina Koh Chang suuremmalle asti. Siis kokemusta asiassa on.
Asiaan:
Yhden huoneen asumuksia saa hintaluokkaan 75-100 € kuukaudeksi. Siihen kuuluu kalustettu huone, yleensä tuuletin ja yhteisvessa/suihku. Ei televisiota, rantaan matkaa 100-2000m. Sähkö maksaa vielä erikseen, ainakin halvimmissa (esim. 150 €/kk sähkö voi kuulua hintaankin). Vesi kuuluu vessa/suihku yhteiskäytön hintaan.
125-150 € hintaan saa suurinpiirtein saman, mutta huone on siistimpi ja ehkä paremmalla paikalla ja enemmän "yksityisempi".
150-200€ saa jo huoneen jossa on oma wc/suihku, vedestä maksettava itse, sähkö ja vesi maksaa n. 40€/kk yhteensä. Ilmastointina ropeli sekä oma jääkaappi.
225-275 € kuuluu koneellinen ilmastointi, oma wc/suihku, tv, parveke ja muutenkin siisti kalustettu huone, ei siivousta.
Bungaloweissa (jotka usein ovat jopa aivan rannan tuntumassa) ei aina ole omaa wc/suihkua, silloin yhteistiloissa on usein ravintola, uima-allas, useita wc:tä ja suihkuja.
300-400€ saa jo 2h k kokoisia "omakotitaloja" pienellä omalla pihalla ja 500€ saa 3-4h k omakotitaloja.Näin on, olen viettänyt pitempiä aikoja Thaimaassa, halvin huone mulla on ollut Sisaketissa.
Olen tullut hyvin toimeen 1400€ kk tuloilla, paremmin kuin suomessa.
Tapasin nuoren suomalaispojan Pattayalla, hän kertoi selvinneensä jopa 600€ kuukausituloilla.
- ottakaa selvää.
hmm. Perus thaiasunnossa jossa tavalliset thaimaalaiset asuvat ei suinkaan ole suihkua. Vaan yleensä iso saavi ja koussikka. vessa ei suinkaan normaalisti ole tällainen kuin suomessa ollaan totuttu, vaan pönttö on maan tasalla. vesi tulee puutarhaletkua myöten sisälle... jos tulee. Eikä normaalisti talossa asu vain 2 henkilöä, vaan jopa 3 sukupolvea.
makuusoppi ja oleskelutila jossa myös keitetään ruoat, on melko normi asunto, etenkin keikkatyöläisille. rikkaamilla on sitten jopa khrua, keittiö, (riisinkeitin, kaasukeitin, jotka ostatte itse ja jossa jääkaappi on selvää ylellisyyttä.
Ja rannalla hah, ne on varattu hotelleille, ja luksusasunnolle, etenkin noissa suurissa kohteissa, kyllä sielläkin rannasta osataan rahastaa.
Mutta halvan rivitaloasunnon makuusoppi 10neliön oleskelutilalla ja hong naam vesihuoneella ystäväni asuu hintaan 1200 thb kk lähellä turistikeskuksia. Turha odottaa ilmastointia, tai tiivistä rakentamista. ostakaa tuuletin, ja yöksi hyttysteltta, ettette tule kokonaan syödyksi.
Meno kannattaa sijoittaa kesään, jolloin näitä keikkalaisten vuokra-asuntoja on paljon tarjolla.
Työntekemiseen tarvitsee olla työlupa, saa siitä palkkaa tai ei. Riskiä siellä maassa ei ehkä kannata ottaa. - okjhg
Etpähän taida saada 200-300 eurolla mitään kovin hääppöistä luukkua,varmaan tulee olemaan ilman ilmastointeja mikä on välttämätön,ja onko suihkuakaan ei ainakaan lämmintä.luultavasti veski on reikä lattiassa,jos olisin vuoden niin satsaisin kyllä enemmän kuin 200-300,mutta sehän on jokaisen oma asia piste.
- katso tätä
http://www.homespacethailand.com/property.php?id=4610
Ottaisit asioista selvää ennekuin moisia väitteitä tänne syydät
- Älä välitä noista
roskapuheista, kuten:
halpa hinta 5.6.2012 20:20
okjhg 8.6.2012 13:20
ovat jotain trokareita, oma lehmä ojassa, yrittävät nostaa oman kämppänsä vuokraa, heh heh. Suomalaiselta älä vuokraan missään tapauksessa, ne koittaa vedättää toista suomalaista jos ketkä.
Aivan varmasti saat vuokrattua paikallisilta huoneen ihan oikealla sisävessalla ja ilmastoinnilla 200-300 egellä eli 8000-12000 THB:llä, ei hätää! Ja varsinkin saat sillä hinnalla vielä ihan mukavan kämpän jos vuokraat sen noinkin pitkäksi aikaa kuin vuodeksi.- Rikoopelle
"Suomalaiselta älä vuokraan missään tapauksessa, ne koittaa vedättää toista suomalaista jos ketkä."
Hohhoijaa. Onkohan tämän risujemmaajan syytä selvittää tunteeko psykologia termiä "fennofobia"...
- volang
olen juuri nyt ubonilla täällä vuoden vanhasta asuntohotellista vuokrahuoneesta jassa on ilmastointi ja lämmin vesi, joutu maksaa 3500bat. Hua-hin asuin hotellissa 12000bat kuukaus hinta laskee mitä pidempään on. 3 hounetta ja keittiö rivitalon pääty uimannan vierestä 18000bat hua-hin. Jos talon vuokraat ole tarkkana mitä sopimukseen kuuluu, ettei tule ongelmia. 10vuotta sitten talon nurmikka paloi en tiennyt että kuuluu mun vastuulle maksoi 40000bat. Valkoihoinen hävii aina thaimaassa.
- okjhg 8.6.2012 13:20
Meillä on ollut aonangissa krabilla kuutena vuotena ollut sama talo vuokralla 500 ekeä kuukausi,joulukuu,tammikuu ja helmikuu,3makkaria ja kylppäri yläkerrassa,alhaalla olohuone ja keittiö ja vessa kaikkine varusteineen puutarha ja oma uimaallas,joka huoneessa ilmastointi,sähkö ja vesi kuuluu hintaan ei ole mikään rotanloukku.ainoa miinus että rantaan on n.1km matkaa mutta menee tuk tukilla ja myös kävellen.
- VASTAATKO MEILLE
Kuka vuokraa tätä taloa,kiinnostaa?
- goatyttö
Hei!
Mistä kautta vuokrasi? Asumme vielä tämän talven Goalla mutta seuraavaksi vuodeksi etsimme Thaimaasta asuntoa. Paikka voi olla aonang, phuket, hua hin.
Kiitos vastuksestasi ja muistakin asiallista vastauksista
http://www.homepropertiespattaya.com/
Kysy tuosta, yksi osaa ainakin suomea !- HaPa2
Sarjassamme asuttu on Phuketin saarella 1 vuosi ja Chalongissa oli oma talo vuokrattuna (3 huonetta ja keittiö omalla pihalla kahdessa huoneessa ilmastointi iso TV, huoneet kalustettuna ja kaksi kylpyhuonetta vessoineen). Vuokra oli 300€ kuukaudessa sähkö ja netti. Moottoripyörä sekä auto vuokrattuna lisäksi laitoimme vaimoni kanssa ruokaa kotona, joka on kalliimpaa kuin käydä syömässä paikallisissa ravintoloissa (kunhan oppii tavoille ja tietää paikat) kaikki yhteensä, juhlimisineen ja ostoksineen 800€ kuukaudessa. Eli turistit maksaa ja ne jotka asuvat paikallisten joukossa elävät lähestulkoon ilmaiseksi. Broilerin rinta file 1€ kilo, Sian ulkofile 1,20€ kilo, härän ulkofile 1,50 € kilo, ateria paikallista keittoa kahdelle Coca colalla 1,50 €. Siinä sellaista faktaa niille jotka asiasta ovat kiinnostuneet. Ottakaa suomalaisiin sukellusfirmoihin yhteyttä niin ehkä saatte apua asunnonhankintaan. Toisaalta nekin tekee joskus pisnestä jolloin vuokraaminen paikallisilta on ehkä halvin tapa selvitä. Ja muistakaa ottaa kuitti maksuistanne sekä säilyttää ne sillä siellä saatetaan väittää että maksua ei ole suoritettu mikäli kuitti ei ole tallella. Jos kuittia ei löydy maksatte varmasti uudestaan sillä oikeus on vain Thaikuilla siinä maassa.
- Kyllä pomppii...
Noilla fileitten hinnoilla ei saa Thaimaassa edes lihakärrissä turpaansa, että oikeesti kilo parasta lihaa alle 100baht.... Mistä teitä kirjailijoita oikeesti sikiää ?
- Tiedoksi vaan
Kyllä pomppii... kirjoitti:
Noilla fileitten hinnoilla ei saa Thaimaassa edes lihakärrissä turpaansa, että oikeesti kilo parasta lihaa alle 100baht.... Mistä teitä kirjailijoita oikeesti sikiää ?
Misstähän sinunlaisia pellejä löytyy, jotka tietävät kaiken vaikkeivat tiedä mistään mitään mitään!!!
- Kyllä pomppii...
Tiedoksi vaan kirjoitti:
Misstähän sinunlaisia pellejä löytyy, jotka tietävät kaiken vaikkeivat tiedä mistään mitään mitään!!!
Niin, en tiedä kaikkea, mutta Thaimaasta tiedän jotakin. Jos noilla mainituilla n. 50-100 baht kilohinnoilla saat/myyt mainitsemiasi fileitä, niin laita yhteystietojasi niin tehdään kauppaa.
- Ostettu on
Kyllä pomppii... kirjoitti:
Niin, en tiedä kaikkea, mutta Thaimaasta tiedän jotakin. Jos noilla mainituilla n. 50-100 baht kilohinnoilla saat/myyt mainitsemiasi fileitä, niin laita yhteystietojasi niin tehdään kauppaa.
No kyllä Thaimaassa useilla markina sekä toripaikoilla myydään 100b kilo.Lähes mitä filettä tahansa. Sillä 100B on taikku duunarin lähes puolen päivän palkka. Sillä kyllä taikkukin syö lihaa.
- Niin on
Ostettu on kirjoitti:
No kyllä Thaimaassa useilla markina sekä toripaikoilla myydään 100b kilo.Lähes mitä filettä tahansa. Sillä 100B on taikku duunarin lähes puolen päivän palkka. Sillä kyllä taikkukin syö lihaa.
Ystävä hyvä ei näiden kerran pari Phuketissa käyneiden kanssa kannata kinata, eivät he tiedä thaimaan yleisestä hintatasosta yhtään mitään.
- Toinen pomppija
Niin on kirjoitti:
Ystävä hyvä ei näiden kerran pari Phuketissa käyneiden kanssa kannata kinata, eivät he tiedä thaimaan yleisestä hintatasosta yhtään mitään.
Tähän on pakko sanoa, ystävä hyvä, asun Thaimaassa, Näin on ollut jo 7 vuotta, kun pystyin onnekkaasti järjestämään työasiat niin. Jaksaa hämmästyttää ja siinä sivussa kummastuttaa miten palstalaiset tuntuvat lentävän Thaimaahan lähes ilmaiseksi, asuvan ilmaiseksi huippulukaaleissa ja vieläpä ostavan kaiken lisäksi taskurahoilla sisäfileetkin ilmaiseksi toreilta, jonne kulkevat autoilla, joita omat kuljettajat kuskaavat ja odotellessa siivoojat siivoavat palatsin valmiiksi ja kokit kokkaavat huokeat sisäfileet. Tu mä oon niin kade :D
- spede900
Voisiko joku päivittää noita hintoja? Ei nimittäin irtoa lihat tuohon hintaan 2014.
- Hra Google
Googleta rent condo ja paikkakunnan nimi. Mitenköhän luulet pärjääväsi kun et internetin helppoa käyttöäkään osaa.
- ölklääölöläääööäöölä
eiks tääl saa vi#tu kysyy mitään?
tässäkin näkee kuina tylyjä kerettiläis/lestadiolaisia suomalaiset yleisesti on.
- aloita tuosta
se on THAIMAAHAN....ei siis Thaimaaseen.....
- pässioot
voi erkin kevät...
- EI PUMMI
Ei kyllä ton kysyjän budjetilla 300€/kk löydy kun 4
- äly äly
EI PUMMI kirjoitti:
Ei kyllä ton kysyjän budjetilla 300€/kk löydy kun 4
Joo ei, noilta sivuilta. Google on olemassa.
- lieju2
ja paikan päältä saa halvemmalla kuin noissa netti ilmoituksissa. riippuen mihin on menossa kuinka pitkäksi aikaa ja kuinka paljon on aikaa etsiä.
- japa3
Pattayalta löytyy 10000tpatilla noin 250e todella hyväkuntosia asuntoja suomipoika vuokraa jos teet 1vuoden sopparin!
- Vuokralainenthaimaas
Karvan verran alle 400 vuokrasin talon, 120 neliötä, kalustettu, kolme huoneta, kylppäri ja keittiö.
- täsmennyksiä kiitos
Näitä voisi hieman täsmentää näitä kokemuksiaan kertomalla mistä päin ja onko ranta lähellä, onko allasta jne. Pelkkä hinta ja koko... Sehän voi olla vaikka Burman rajalla viidakkopolun varressa oleva puumaja.
- Täsmennys
täsmennyksiä kiitos kirjoitti:
Näitä voisi hieman täsmentää näitä kokemuksiaan kertomalla mistä päin ja onko ranta lähellä, onko allasta jne. Pelkkä hinta ja koko... Sehän voi olla vaikka Burman rajalla viidakkopolun varressa oleva puumaja.
No kyllä Pattaya-Jomtie alueelta saa hyviä condoja hintaan 10000-15000 tbh kuukaus.Esim rantaan noin 100-700m ja taksi reitin varrelta. Minä vuokrasin taas talveksi 5kk. Yksiön noin 37m2 kaikilla mukaavuuksilla ja isolla uimaaltaalla.Tällä hinnalla löytyy 2000 luvulla rakennettuja sekä uusia pikku condo asuntoja.Varmasti kaikille halukkaille.
- Näin Thaimaassa
Ilman muuta kannattaa vuokrata paikallisilta.Välittäjä farangit vetää välistä 50% Olen asunut jo kauan Thaimaassa tosin sisämäässa Khon Khaenin lähellä.Ja nuo 300-500 € vuokrat tuntuu tosi isoilta.Mun perheellä on 2 kerroksinen 4 makuuhuoneen talo kaikilla herkuilla halvempaan hintaan.
Mutta turisti mestoissa on turisti hinnat.
Olen huomannut,kun Thaimaalaisten kanssa olen ostoksilla,ja he maksavat hinta taso on erilainen,kuin jos yksin menen toreille.En tosin enää sitä viehettä edes tee.Vaimo saa hoitaa ostokset,kun on Thaimaalainen.- Taikku51
Minä vuokrasin Suomalaiselta asunnon 11000thb/kk.Samassa talossa thai nainen omistaa 6kämppää ja pyytää 13500tbh/kk.Luuletko että taikku on tyhmenpi ja pyyttää vähenmän.No ehkä sinun taikku eukkosi tekee niin.Olen asunut nyt 5talvea sielä kyllä taikku osaa pyytää saman kuin muutkin.
- matkaaja75
Taikku51 kirjoitti:
Minä vuokrasin Suomalaiselta asunnon 11000thb/kk.Samassa talossa thai nainen omistaa 6kämppää ja pyytää 13500tbh/kk.Luuletko että taikku on tyhmenpi ja pyyttää vähenmän.No ehkä sinun taikku eukkosi tekee niin.Olen asunut nyt 5talvea sielä kyllä taikku osaa pyytää saman kuin muutkin.
Vuokrattiin vaimon ja lasten kanssa Suomalaisten omistama huvila/talo suoraan heiltä. Kaikki toimi kyllä kuten pitikin ja voi suositella jos ei ole etsimässä mitään biletysmestaa.
http://www.vuokraahuvilathaimaasta.com/ - Järkyttävää
matkaaja75 kirjoitti:
Vuokrattiin vaimon ja lasten kanssa Suomalaisten omistama huvila/talo suoraan heiltä. Kaikki toimi kyllä kuten pitikin ja voi suositella jos ei ole etsimässä mitään biletysmestaa.
http://www.vuokraahuvilathaimaasta.com/Olette kyllä maksaneet JÄRKYTTÄVÄN hinnan vuokrassanne, teitä onkin sitten vedätetty oikein viimeisen päälle! Suomalainen on suomalaiselle susi.
- spcjowjn
Järkyttävää kirjoitti:
Olette kyllä maksaneet JÄRKYTTÄVÄN hinnan vuokrassanne, teitä onkin sitten vedätetty oikein viimeisen päälle! Suomalainen on suomalaiselle susi.
Laatu maksaa eikä kaikki halua asua torakoiden keskellä.
Mae Phim poikkeaa kuitenkin edukseen ( kuten ylipäätään Rayongin provinssi) edullisella hintatasollaan ravintoloissa.
Vietin kuukauden hieman lännemmässä tuolta ja ateriat at local restaurant start from 1 euro
Itseasiassa kaikki ruuat oli haarukassa 40-180 baht iso Chang 50 b jne
Vaikka asunto on kallis tulee loman kokonaishinta varsin kohtuulliseksi.
- mahasarakham1
Ainut vika on hinta.Noilla hinnoilla en ikinä Thaimaasta vuokraisi asuntoa.Kuukausi vuokra on Thaimaalaisen vuosi vuokran tasoa.
Tervehdys.
Pari päivää sitten palasin kolmen viikon lomalta thaimaasta,
itse maksoin asunnosta (condo) 4000bht/3vk vesi ja sähkö.
Pattayalla ollessani kiertelin monissa ostoskeskuksissa ja katselin seinillä vuokrailmoituksia ja ihan hyvät peruskämpät (condot) alkaen 5000bht eli noin 112e kuukausi, hinta sisälsi huonesiivouksen kaapelikanavat sekä wifi yhteyden, huoneet ihan siistejä, omat vessat, ilmastoinnit jne.
Sitten jos haluaa isompaa niin 2 kerroksisia kalustettuja asuntoja oli vuokralla hintahaarukalla 10000-25000bht/kk.
Eikä tarvitse maksella välityspalkkioita.
Jos haluat lisäinfoo niin vastaile tänne.- irm3
olemme ystäväni kanssa menossa Pattayalle 3kk.voiko mennä finnairin lennolla ja etsiä paikan päältä asunnon.osaamme vähän englantia.haluaisimme yksiöt molemmille t.yksi isompi asunto.kiitos etukäteen .irma
- Simo .
irm3 kirjoitti:

Hei..antakaas tytöille joku linkki kun ne tarvii apua..! Just itse tulin sieltä
muutama päivä sitten. Asuntotarjonta on hyvä ja laaja. Milloin ajattelitte
matkustaa?
T. - Thaikoukussa
irm3 kirjoitti:
olemme ystäväni kanssa menossa Pattayalle 3kk.voiko mennä finnairin lennolla ja etsiä paikan päältä asunnon.osaamme vähän englantia.haluaisimme yksiöt molemmille t.yksi isompi asunto.kiitos etukäteen .irma
http://www.tiyasplace.com
Kokeeles tuolta. - _mikko_
Moi Godsmack,
Olen vaimoni kanssa lähdössä 1.1.2015 3kk Pattayalle ja etsimme vuokra-asuntoa ja kaikki vinkit kiinnostaa.
Toivoisin vastausta sähköpostiini [email protected]
- hannu121
voi mutta jos meette parhaaseen sesonki aikaan. joudutte jokusen päivän etsimään kämppää. eli varaate vaikka 5 päiväksi hotellin johon majoitutte siksi aikaa,kun löydätte sopivan. katsokaa paljonko ne netissä maksavat niin voitte vertailla helpommin. itse käynyt yhdessä suomi baarissa kaljalla ja joka kerta löytynyt parin päivän varoituksella hyvän. kannattaa muutenkin vähän kierrellä niitä paikkoja saadakseen tuntumaa mihin haluaa asettua. eli meette muutamaan baariin parina ekana iltana.otatte muutaman ja kyselette porukoilta yleensä joku tuntee jonkun jolla on kämppä tyhjillään ja haluaa vuokrata sen. siis ei välttämättä suomi paikoista vaan ihan mistä vaan. ja ennen kuin alkaa huutelu että suomalaiset kusettaa ni kattokaa peiliin. minä en tietääkseni ole tullut kusetuksi paitsi jos vähän kalliimpi juoma seiseksi lasketaan.
- hannu121
voi sieltä muutamasta välitys firmastakin kysyä. ei häviä mitään jos kyselee. jos tuntuu kalliilta niin ei ole pakko ottaa.
- suositus
Jomtien condoplexin pohjakerroksessa on toimisto josta vuokraavat suoraan omistajalta. Kämppiä on vuokralla koko ajan noin 50kpl. Condoplexissä asuntoja yhteensä noin 500kpl.
Sijainti on hyvä ja lavataksit kulkee vähintään viiden minuutin välein pattikselle 10 bahtin hintaan. 25metrin allas, kuntosali, pyykkitupa, Fed Ex, Irish pub, Thai rafla, mopovuokraamo ja kaikki muukin samassa rakennuksessa.- hannu121
paikka on hyvä. riippuu vaan paljonko on valmis pistämään. käsittäkseni aika arvokkaita.
- riippuu se
hannu121 kirjoitti:
paikka on hyvä. riippuu vaan paljonko on valmis pistämään. käsittäkseni aika arvokkaita.
Vaihtelee 350 eurosta tuhanteen euroon kuussa riippuen koosta ja vuokra-ajasta. Puoli vuotta olin condoplexissä 79 neliön hienosti sisustetussa kämpässä 500 euron kuukausihintaan ja sähköön meni (ilmastoinnin vuoksi) noin 75 euroa kuussa siihen päälle.
Yhden suosituksen voin antaa condoplexiin liittyen: -Älä koskaan vuokraa asuntoa sieltä eräältä suomalaiselta taksinkuljettajalta. Tulee harmia.
- Condo
Jos kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä siisti conco Pratamnak 4 pattaya ja jopparin välissä. Toinen on kooltaan 35m2 sisätila isoterassi 12m2 kuukausi vuokra 15000bht. 2 Condo 30m2 3m2 parveke vuokra 13000bht. Kaikki palvelut lähellä ja merenrantaan matkaa 300m. Torille 250m. Kauppaan 60m. Suomalainen koulu 70m. Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä [email protected]
- muuttajat1
Olemme suunnitelleet ystäväni kanssa muuttoa Phukettiin noin viideksi vuodeksi, olemme käyneet Thaimaassa kolme kertaa aikaisemmin ja olemme käyneet katsomassa paikallista asutus aluetta ja tahtoisimme asunnon sieltä.
meillä olisi myös pari kysymystä:
1.Onko Thaimaasta helppo saada töitä tai asuntoa?
2.Paljonko viisumit maksavat yleensä?
3.Pitääkö viisumi uusia/maksaa uudestaan tietyn ajan välein?
4.Pärjääkö siellä englannilla vai pitääkö osata puhua Thaita?
5.Olemme käyneet ammattikoulun, pitäisikö olla käynyt lukio?
6.Entäs terveydenhuolto?
7.Olisiko järkevämpää mennä ensin viikoksi hotelliin ja sinä aikana etsiä asuntoa vai käydä ensin kaksi viikkoa paikanpäällä etsimässä asuntoa, tulla takaisin Suomeen ja muuttaa sitten asuntoon?- Hienoa
Phuket on kallis turisti keskus.Englanilla pärjää hienosti.Aloittakaa jokin bisnes siellä ja palkatkaa Thaimaalaisia töihin niin heti alkaa homma rullaamaan
- 10kerros
Minulla olisi kaksio ranta kadun varresta 60m2.10kerros,Yhtiössä uima allas kuntosali toimisto 24h,kaikki lähellä Thaimaan parhaita alueita.300e/kk pitkällä sopimuksella.
- Mariapou
Missä tämä on. Kiinnostaisi joulukuu 2016-helmikuu 2017
- asdjlk
Vuokralle tarjotaan edullisesti 3h kk rivitalon päätyhuoneisto.
Asunto sujaitsee Pathumthanissa n40km Bangkokista pohjoiseen.
Asunto on 2 kerroksinen. Yläkerrassa 2 ilmastoitua makuuhuonetta, vaatehuone ja WC/suihku. Alakerrassa olohuone ja keittokomero. Asunto on kalustettu.
Alue on vartioitu 24h. Alueelta löytyy mm. kioski, parturi ja pesula.
Vähän kauempana (n.800m) on 7/11 ja aamutori. Uima-altaalle (mopo)matkaa n.3 km .
Vuokra huikean edullinen vain 200€/kk sähkö ja vesi käytön mukaan!
Kysy myös muita palveluita esim:
- autonvuokrausta
- moponvuokrausta
- pesula ja siivousapua
- "tilataksi" kuljetuspalvelua isoille ryhmille.
Mittaritaksit on myös edullinen liikkumismuoto alueella.
Laita viestiä: suomithaiperhe "miukumauku" suomi24 piste fi - KeijoKeskikaista
"Haluamme muuttaa thaimaaseen ..."
Ja jouluna mennään Joulupukinmaaseen, ja kesällä Ahvenanmaaseen...
(Suomen kieli on vaikea nykynuorille...) - Mad007
Älä missään nimessä maksa yli 300e/kk ja sillä hinnalla saat jo ison villan vuokralaisen. Perus hinta vaihtelee 100e ylöspäin/kk
- Sisaket
Älkää vain vuokrattu asuntoa joltain suomalaiselta,vuokra asunnon saa paikallisilta paljon paljon edullisemmin.....
- Löytyyköhalpaa
Mä oon muuttamassa thaimaahan ja mulla on eläke 780€/kk. Saan kyllä ylimääräistäkin rahaa. Mulla jää suomessa vuokran jälkeen 400€/kk elämiseen, ni ihmettelen kun sanotaan ettei 780€/kk pärjää Thaimaassa?!! Haluan mahdollisimman halvan asunnon sillä olen tottunut elämään ilman hienouksia. Asuin lapsena talossa missä oli ulkohuussi, pihaposti mistä haettiin vesi. Peseydyttiin karussa pihasaunassa.
- Totuuslerpanlapsuudesta
Lerppa kerro totuus kerrankin, lapsena sinä asuit äidin kanssa vankilassa, kun Manne isäsi kanssa oli tehnyt keikkaa jatkuvasti ja puukolla hoidettu raha-asiat...
- Naapurinpoika
Totuuslerpanlapsuudesta kirjoitti:
Lerppa kerro totuus kerrankin, lapsena sinä asuit äidin kanssa vankilassa, kun Manne isäsi kanssa oli tehnyt keikkaa jatkuvasti ja puukolla hoidettu raha-asiat...
Joo toi on totta tiiän sen kun asuin lerpan naapurissa pienenä, ne asui alivuokralla yhessä huaneessa sillon ja sieltä veivät sen Sensein äiteen ja Manne isävainaan suoraan linnaan, oli se mukava kattoo ku viis pollisiautoo tuli siihen isännän pihhaan, miätittiin kene ne vie ja Sensein Manne isä ja äitee lähti ja Sensei mukkaan, se Sensei ol peläästyny nii pahast, että kakki valu housunlahkeest ku polliisi sitä talutti ulos.
- Hoitjantuttu
Naapurinpoika kirjoitti:

Onko tuo lerppa sama, joka asuu Hiekkaharjun hoivatalossa ja nimikin täsmää Sensei ja usein myös NumBall nimiä käyttää, hoitajat kertovat, että vaipoista huolimatta onnistuu sotkemaan sängyn öisin ja usein päivisin.
- hekoheko
Jos pääset thaivaaseen niin takaisin ei ole tulemista ainakaan tässä elämässä.
- hiljainenhissukka
Osta kirkolta aneita niin pääset Thaivaaseen. Kun ropo kirstuun kilahtaa niin sielu thaivaaseen vilahtaa.. Helppoa kuin heinänteko, eikä maksa paljon.
Kaikki pääsevät Thaimaaseen.
- Ei-juopoille
Minulla olisi tarjota tukeva tiilitalo, 2 kerrosta, n.100m2 asuinalaa katon alla, 2 kylpyhuonetta, 3 mh, keittiö oma tontti, ei ilmastointia, hyvät tuulettimet. Netti, kaapeli-tv, puutarhassa mangopuut, carambola, lemmenomena, jackfruit.
Rantaan 400m, kaupungin keskustaan 3km, normimopo tai fillari käyttöön tarvittaessa. Ulkosalla lehmiä, ei liikennettä (kukot kyllä kiekuu).
Kaupunki tosin vain aito pieni thaikaupunki, ei paljon turisteja. 100km Hua Hinista etelään, Prachuap Khiri Khan, hummaajien täytyy löytää paikat rellestykseen (niitäkin on, jos haluaa). Burman rajalle 20km
Tarkenee talvella, alin lämpötila yöllä viileään aikaan 19, kuumin päivällä 30 kesällä.
Vuokra 8000b/kk, koska ei turistipaikka.
Kiinnostaako?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822